Riippuvuus ja katkeruus

Näyttää siltä, että katkeruus ja riippuvuus kulkevat käsi kädessä; katkeruuden kohteesta ei pääse henkisesti irti, eli siihen jää koukkuun. Kääntäen: riippumattomuus edellyttää katkeruudesta vapautumista.

Joskus parikymppisenä "kuulin" sanat "Minä katkaisen ketjun". Olen ikäni kaikki koettanut arvailla, mitä se tarkoittaa, minkä ketjun katkaisen?

Nyt tiedän katkaisseeni ainakin tämän, että omasta pahasta olostaan syyttää jotakuta toista. Vaikka järki on jo pitkään sanonut, että niin ei asia ole, että olen itse vastuussa olostani, niin tuo lapsuuskodin malli on ollut niin syvälle sisäistyneenä, että on kestänyt vuosia ja vuosikymmeniä nähdä asia itsestään ja saavuttaa tunteiden "omavaraisuus".

Käytännön tasolla asia on ilmennyt pelkona, että äidin vuoksi joutuisin jotenkin luopumaan omista päämääristäni. Rinta rinnan katkeruuden poistumisen kanssa ovat päämääräni selkiintyneet. Samoin ymmärrän nyt, että äidin hoivaamisen ei tarvitse häiritä elämääni mitenkään! Hän ja hänen puheensa eivät enää aiheuta ahdistusta! Eikä minun tarvitse koettaa värvätä muita sisaruksia tehtävään, he kun elävät yhä tuossa ahdistuksen kehässään. Tilanteeni olen kyllä selvittänyt heille, toivottavasti ison siskon kokemuksesta saavat jotain vinkkiä!