ITSEKKYYS- vaikein vammamme?

Olen rakennellut viimeisen vuorokauden aikana seuraavaa kirjoitelmaa:

Itsekkyys on ovelasti mukana elämässämme;

itsekäs RAKKAUS

Vanhemman itsekäs rakkaus edellyttää, että lapsi vielä aikuisenakin on hänelle kuuliainen ja elää vanhemman toiveiden mukaista elämää, ajattelee hänen laillaan, tekee, mitä hän haluaa, siten, kuin "kuuluu". Ellei näin tapahdu, hän kokee itsensä laiminlyödyksi tai uhmatuksi, jopa vihatuksi, mikä puolestaan on ilmeinen seuraus hänen omista prosessoimatta jääneistä syyllisyydentunteistaan ja komplekseistaan, näin lietsoen ja tehden muka oikeutetuksi omat vihantunteensa.

Itsekäs vanhempi ei ole oivaltanut, että on saanut lapsen huollettavakseen vain määraäajaksi, kasvattaakseen hänet toteuttamaan itseään ja siten omalta osaltaan rakentamaan olemassaoloa. Sen sijaan hän odottaa tämän energian jäävän omaan palvelukseensa, toteuttamaan hänen omia toiveitaan. Hän tulkitsee käskyn "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" tarkoittavan lapsen täydellistä alistumista vanhemman tahtoon, eikä tiedä, että kunnioitus on ansaittava. Eli kunnioitusta kyllä saa ihan siinä määrin kuin itse kunnioittaa itseään ja toisia, myös lastaan. Sitä niität, mitä kylvät, eikös niin?

itsekäs UHRAUTUMINEN

Toisen puolesta uhrautumista on pidetty ihanteena ja hyvän ihmisen ominaisuutena, ts. kristillisen rakkauden osoituksena. Mutta mitä uhrautumisen taakse todellisuudessa usein kätkeytyy?

- ihminen, joka ei osaa pitää puoliaan

- ihminen, joka pelkää elämää siinä määrin, että mieluummin jää ikäviin olosuhteisiin, kuin ottaa vastuun siitä (elämästään)

- ihminen, joka pelkää, mitä muut hänestä sanovat, jos hän toimii toisin, kuin häneltä (itsekkyydessään) odottavat.

Lyhyesti sanoen uhrautuja sangen usein on henkilö, joka haluaa olla muille mieliksi uskoen, että toisten kiitos ja tyytyväisyys todistaa hänen hyvyytensä/rakkautensa.

Niin paljon kuin itsekkäät ihmiset lähimmilleen kärsimystä aiheuttavatkin, he kuitenkin varmaan kärsivät itse vielä enemmän, ainakin heiltä menee elämän ihanuus ja mielenkiintoisuus sivu suun. Mutta jos katsomme koko asetelmaa toisesta perspektiivistä, niin, yllätys, yllätys, näemmekin heidät todellisina muiden vuoksi uhrautujina, suurina ihmiskunnan hyväntekijöinä! He uhrautuvat (tietämättään tosin, siis todella vilpittömästi) osoittaakseen ympäristölle heidän omat kipupisteensä ja tarjoten näin mahdollisuuden parantua niistä. Ilman heidän järjestämäänsä kärsimystä ei monelle olisi mahdollista tulla tietoiseksi  tällaisista elämän ulottuvuuksista.

Kiitollisuudesta heitä kohtaan meidän ei luonnollisesti tarvitse jatkaa heidän sälyttämänsä ikeen kantamista, vaan sen hyväksyttyämme meillä on vapaus irrottautua siitä. Muutoinhan omalta osaltamme vain vahvistaisimme itsekkään ihmisen egoa, emmekä voisi kokea itseämme todella vapaaksi. Vain omaa vapauttamme kunnioittaen voimme antaa heille mahdollisuuden muuttua.

ORGANISOITUA, STERILOITUA...

Tämän aamun ajatukseni oli, tai oikeastaan näin sen, miten todella organisoidussa, tuotteistetussa, steriloidussa ja monin muin tavoin rajoitetussa yhteiskunnassa elämme. Siinäpä se, että puhummekin yhteiskunnasta, josta on ikäänkuin rakentunut oma olionsa, jota meidän pitäisi muka palvella.  Itse kylläkin näen, ainakin nyt, yhteiskunnan syntyneen meitä ihmisiä palvelemaan. ( Kiitollisena siis otan siltä vastaan elantoni) Niin, kai sit tuo yht.kunnan rajoittuneisuus ja rajoittavuus vain kuvastaa sitä, mitä me ihmiset sisällämme koemme, siksi rakennamme turvaa itsellemme sen avulla.

Lienee omalta osaltani alitajuista kapinaa tätä ohjattua järjestelmää kohtaa, että esimerkiksi olen pitänyt jo kolme näyttelyä maalauksistani ja kuitenkin vasta syksyllä aloitan järjestelmällisen taiteen opiskelun! No, se nyt on ainakin todiste siitä, että asiat voivat kulkea miten päin milloinkin. On kovaa yksinkertaistamista rakennella mitään kaavoja asioiden kulusta.

Ymmärrän toki, että kaavat ovat tarpeellisia ymmärtääksemme joitain asioita, itsekin mielelläni olen ollut rakentelamassa niitä pysyäkseni kärryllä jostain. Mutta itse asiat ovat suurempia kuin kaavat, joihin niitä ahdamme. Kuitenkin käytännössä takerrumme niihin , emme näe ikkäänkuin metsää puilta.

Erilaiset opit ja järjestelmät ovat kaikki vain kaavoja, joiden avulla voimme koettaa käsittää jotain Totuudesta, siksi tarpeen. Mutta vain aikansa, jossain vaiheessa niistäkin on luovuttava, - ehkä vain rakentaaksemme uusia kaavoja? Olkoon sitten niin, pääasia, että kuljemme eteenpäin, kohti OLEMISTA.

VANHUUDESTA

Oikein hurjistuin aamulla, kun ajattelin, miten me kulutamme energiaa vanhusten hoitamiseen, - tuli mieleeni, että kysymys on oikeasta ihmisen itsekkyyden riemuvoitosta!

Sitten funtsin, että millainen sitten olisi niin viisaaksi vanhentunut ihminen ettei hän kuluttaisi ihmiskunnan energiaa,vaan mieluummin lisäisi sitä?

- hän ei odota erityiskohtelua ikävuosiensa vuoksi

- tietää olevansa itse vastuussa itsestään, "niin makaa kuin petaa" ja  " sitä niittää, mitä on kylvänyt" ja jos haluaa apuja, hän on valmis itse sen kustantamaan

- on tyydyttänyt elämännälkänsä niin, että on valmis ajallaan luopumaan elämästään, eikä tunne tarvetta pitkittää sitä keinotekoisesti muiden energiaa hyväkseen käyttäen

Parisuhdemietteitä

Meitä huijataan, kun eri näköiset seksologit kehittävät trikkejä, joilla pariskunnat saisivat intohimon takaisin suhteeseensa.

Luonto näyttää asian niin järjestäneen, että intohimo kumppanin kanssa katoaa, kun on oltu yhdessä sen verran, että suvun jatkuminen on turvattu. Jos siis haluaa intohimossa elää, on vaihdettava kumppania.

Eli seuraavaksi toivon tapaavani vapaan miehen, joka on valmis jatkamaan suhdetta intohimon laannuttua,, jonka kanssa voin jakaa niin arjen kuin hauskanpidonkin. Sellaisen, jolle en tunne tarvetta alkaa äidiksi tai sisareksi, - tai en ainakaan ala! ( Se intohimo kait on meihin niin koodattuna, että sen kautta suhde kuin suhde kuitenkin etenee, vaikka enää ei olisikaan hedelmällisessä iässä!)

Kuten maanantaina taisin mainita, parempi olisi, jos vain tyytyisin ottamaan vastaan miehen, joka seuraavaksi rinnalleni ilmestyy ja katsoisin, millaisen paketin olen saanut. Kokemukseeni luottaen uskon hänen vastaavan omaa tasoani ja tarpeitani, mitä ne sitten ovatkin.

Sikäli on turhaa kranttuilla, sillä tajuan varmasti nyt itseäni entistä paremmin ja siitähän seuraa, ettei muu kuin oikeanlainen ihminen sytytä itseäni!

Aamulla unessa katselin merelle kallioilta ja huomasin, miten tuli iso aalto. Jäin mielenkiinnolla seuraamaan sitä ja taisin huudella toisillekin katsomaan sen etenemistä. Rantakivistä katsoin, missä veden pinta normaalisti on. Aalto sitten jatkoikin matkaansa yli viereisen hiekkakaitaleen, yli kadun ja sen takana olevan kerrostalon seinää pitkin loiskauttaen vettä ylimmän kerroksen parvekkeille. Yhdellä niistä näin miehen touhuilevan ja se vesi näytti yllättävän hänet. Kun vesi vetäytyi takaisin, olin iloinen, kun hiekkaranta oli kuin pesty, ja roskat olivat jääneet pintaan siitä helposti kerättäviksi. Sitten juttelin jonkun kanssa ja muistan olleeni epävarma oliko talossa 6 vai 7 kerrosta! Huomioitavaa vissiin on, että aalto ei ollut mitenkään uhkaava, vaan eteni rauhallisesti eikä mitkään valtavat vesimassat olleet kysymyksessä.

Miehistä vielä...

Yön yli nukuttuani eilisen kuohahdukseni jälkeen olen valmis sellaiseen suhteeseen, mikä eteeni tulee. En asettele ennakkoehtoja, vaan luotan hetken tuntemuksiini uuden uroon tavatessani. Sitenhän nuo entisetkin jutut ovat syntyneet; olen sitten suhteen kestäessä ja loppuessa vain tehnyt omat johtopäätökseni. Olen nyt mielestäni oppinut entistä avoimempaa suhtautumista, joten siitä oletan seuraavan sen, että tuleva on jälleen entisiä parempi pakkaus ihan vain siksi, että hän on minulle se oikea seuraavaksi.

Toisaalta pärjään kyllä omillanikin ollen, joten mikään pakkomielle uusi suhde ei ole.

Väkisin heittää jossittelun puolelle tämän viimeisen kohdalla; meillä oli toistakymmentä vuotta sitten yhdessä yksi ihana tulinen vuosi, mutta pistin sen silloin poikki  äkki päätöksellä. Pelkäsin silloin suhteen alkavan huonontua ja siksi ajattelin lähteväni "kun juhlat ovat parhaimmillaan".(Oikeastaan eron hetkellä en voi väittää ajatelleeni yhtään mitään, päätös tuli niin nopeaan, ajatukset tulivat vasta jälkeenpäin)  Myöhemmin käsitin, että pelkoni johtui siitä, että en rohjennut ilmaista hänelle kaikkia ajatuksiani ja tuntemuksiani.

 Käy vain mielessäni, että mitä jos olisin silloin jatkanut hänen kanssaan , niin kenties hän olisi jatkanut kypsymistään kanssani samaan tahtiin. Nyt hän nimittäin vaikuttaa niin jumiintuneelta ympyröihinsä uudessa (hän erosi silloin suhteemme edellisen jakson aikana)mustasukkaisessa suhteessa eläessään.

Summa summarum: T yrittää nyt vain puhaltaa hehkua vanhaan hiillokseen, mutta aika on auttamatta muuttunut ja minä sen mukana, joten ei vain ota syttyäkseen. Mutta olen toki tällaisen nyt vuoden kestäneen salasuhteenkin aikana joutunut kohtaamaan itseäni useampaankin otteeseen, joten nyt saa miehet riittää elämässäni tai sitten siirryn uuteen ulottuvuuteen asiassa.

Edith Södergran:

Ja mies tuli ensimmäisen naisen luo.

Tämä rakasti vain imartelua.

Mies makasi aikansa hänen jalkojensa juuressa,

ja kun hän lähti, tilalla oli jo toinen.

Ja mies tuli toisen naisen luo. Tämä rakasti vain häntä.

Mies suuteli naista, kunnes väsyi ja kun hän lähti,

nainen jäi yksin.

Ja mies tuli kolmannen naisen luo. Tämä rakasti vain sieluaa.

Hän tarttui miestä kädestä ja vei hänet mukanaan ikuisuuteen.

Mars yhtymä Venus

Jahas, tätä se sitten oli;

rakkaani kävi perjantaina ja nyt ekan kerran alkoi ajoitukset takkuilla. Maanantaina jo kävi niin, että puhelimeni oli kotona ( itse olin hierojalla), kun hän olisi kertonut olevansa tulossa ja niin hänelle jäi vain tuokio aikaa luonani. Sitten pe hän tuli ajan kanssa, mutta itse jouduin muuttamaan suunnitelmiani päiväni ohjelmasta ja kulutin  rahaa harkitsemattomasi sen seurauksena.

Sitten illalla huomasin, että me ei suinkaan olla mikään rakkauspari, vaan fiilikseni on paremmin kuin olisin sisarensa.

Kaikenkaikkiaan nyt ymmärrän, että tavalliset miehet eivät voi olla  mulle muuta kuin "veljiä".

  Olen huomannut jo vuosikymmenet sitten, että nähdessäni todella komean ja itsevarman miehen, väistän hänen katsettaan pelon sekaisin tuntein. Eilen torilla huomasinkin katsovani pitkään yhtä todella fiksun oloista harmaapartaista solakkaa miestä!

 Nyt tuntuu selvältä, että mikäli vielä jonkinmoinen parisuhde syntyy elämässäni, niin mies on kyllä aikamoinen ihminen, ei todellakaan mikään keskiverto! Tämän havaintoni jälkeen sitten juttelinkin tosi leppoisasti tämän talon ukkeleiden kanssa pihassa, istuimme ja filosofeerasimme.

 Tietenkin mä taas luonteeni mukaisesti pistän miehiä eri kategorioihin; he, joita en ole näkevinäni, he, joiden kanssa juttelen äiti/sisar asenteella ja sitten ne todelliset kumppaniehdokkaat, jotka ovat kokeneet niin paljon elämää, että esim. seksi ei enää ole heille suhteen kantavin voima. Mieluummin elän yksin ja vain huvittelen noiden tavallisten velipoikien kanssa, ellei sitä oikeaa enää osu kohdalleni . Onnekseni viihdyn hyvin  vapauteni kanssa.

Vain IHMEMIES voi saada minusta elämänkumppaninkin.

illalla:

Tarkemmin edellistä mietittyäni, olen valmis sanomaan: Hiiteen tasa-arvo, miehen on oltava Mies, niin että häntä voi katsoa ylöspäin. - Samoin hänen tulee voida katsoa minua ylöspäin! Olisiko tämä sitä todellista tasa-arvoa!