Joulukalenteri alkaa
30.11.2009
Nyt se sitten on Joulu tulossa ihan tosissaan ja pääsemme ensimmäistä kertaa Aston historiassa toteuttamaan Joulukalenteria videoituna versiona.
Kaikki ei vain ole niin helppoa, kuin aluksi voisi kuvitella ja siksi joudumme odottelemaan ehkä iltaan saakka ennen ensimmäisen klipin ilmestymistä. Onneksi kalenterin videot jäävät kaikki tallelle ja ovat katseltavissa myöhemmin uudelleen.
Poistamme tiistain kuluessa hetkeksi käytöstä harrastajille kokoamani astrologia-tietopaketin, koska sinne on erehdyksessä jäänyt sellaista lainattua materiaalia, johon minulla ei ole julkaisuoikeutta. Pahoittelen virhettäni.
Myös riimutulkinnat poistuvat hetkeksi yhteensopivuusongelmien vuoksi. Osa käyttööjärjestelmistä näyttää tekstin ääkköset aumleina sun muina kiemuroina ja muutenkin viimeistely on jäänyt ala-arvoiseksi. Korjaamme riimu-osion mahdollisimman pian.
Näin rattoisasti alkaa siis Astrotiimin joulukuu. Mukavaa Joulun odotusta kaikille sivustomme ystäville.
Uskomaton vuosi 2010
25.11.2009 (Muokattu: 27.11.2009 22:33)
Katselin juuri vuoden 2010 kuvioita laatiakseni perinteisen vuosihoroskoopin näille sivuille. Vaikka tiesin t-ristin olemasssaolosta Uranuksen, Saturnuksen ja Pluton välillä, niin en silti osannut aikaisemmin tunnistaa sitä valtavaa latausta, joka on toki jo nyt tunnettavissa, mutta aktivoituu oikein todenteolla vasta kesällä 2010.
Katso ennakkotunnelmia videotaltioinnista.
Kannattaa tulla vilkuilemaan silloin tällöin niin pääset tuoreeltaan aistimaan tulevan vuoden tunnelmia.
Pian muuten alkavat loksua myös Joulukalenterin luukut palkintoineen ja yllätyksineen tällä sivulla.
Näitä odotellessa nauttikaamme marraskuun sateisesta säästä. Talvesta on onneksi tulossa luminen ja kylmä.
Saturnuksen ja Pluton kuntotesti
15.11.2009 (Muokattu: 15.11.2009 23:01)
Saturnuksen ja Pluton neliö on juuri NYT tarkimmillaan ja tästä alkaa kahden vuoden kiirastuli tai huikea onnistumisten sarja. Kummasta lienee kysymys sinun kohdallasi. Jos sinulle on tätä lukiessasi täysin selvää, mihin olet parin vuoden kuluessa pyrkimässä ja tiedät pystyväsi keskittymään tuon tavoitteen saavuttamiseen päivä päivän jälkeen, niin kuulut suurella varmuudella menestyjien harvalukuiseen joukkoon.
Ellet tällä hetkellä tiedä, mitä olet koko sydämelläsi valmis tavoittelemaan lähimmän kahden vuoden kuluessa, niin ota siitä selvää mahdollisimman pian. Saturnuksen ja Pluton neliö jakaa pysäyttämätöntä voimaa jokaiselle päätöksensä tehneelle tulevien kahden vuoden ajan.
VARMISTA PAIKKASI AURINGOSSA JA TEE SEURAAVA HARJOITUS! Ota itsellesi aikaa vähintään kaksi tuntia. Täysin omaa aikaa ja ala kirjoittamaan. Kirjoita paperille ilman rajoituksia kaikkia niitä asioita, jotka sinua kiinnostavat ja innosttavat tällä hetkellä. Jatka mahdollisimman vähillä pysähdyksillä tunnin ajan. Älä yritä löytää mitään erikoista. Kirjoita vain kaikki mitä mieleen juolahtaa, myös pienimmät asiat. Lepää sitten silmät kiinni puoli tuntia mahdollisimman rentoutuneena vaikka musiikkia kuunnellen. Viimeisen puolen tunnin aikana tehtäväsi on kaivaa aikaisemmasta kirjoitustulvastasi se kaikkein tärkein ja sinua eniten kiehtova juttu, johon olet valmis panostamaan sekä oman että tarjolla olevan kosmisen energian. TULET MENESTYMÄÄN TÄLLÄ TAVALLA VALITSEMALLASI POLULLA MIELETTÖMÄN HIENOSTI.
Ellet onnistu ihan yksinäsi löytämään tätä suurta ideaa tai oivallusta, niin ehdit vielä ilmoittautua tämän vuoden viimeiseen RÄJÄYTÄ TIETOISUUTESI viikonloppuun Tampereella 28-29.11.2009. Keskitymme erilaisten fyysisten ja meditatiivisten menetelmien avulla kahden päivän ajan löytämään juuri tähän hetkeen ja omaan kehityspolkuusi liittyvän oman MISSIOSI, SUUREN SUUNNITELMASI!
Lisäksi rakennamme pettämättömän ylläpitojärjestelmän, jota toteuttamalla saavutat tällä kertaa asettamasi päämäärän ja sen jälkeen seuraavan ja jälleen seuraavan...Et jää yksin elämäsi kanssa. Kurssilta löydät oman sielunsisaresi tai -veljesi, jonka kanssa varmistatte toistenne onnistumisen.
OLET LÖYTÄNYT PYSÄYTTÄMÄTTÖMÄN ITSESI, josta voit nauttia koko loppuelämäsi ajan. Tilaa on muutamasta peruuntuksesta johtuen vielä 10 Räjäyttäjälle. Ilmoittautumisohjeet löytyvät ASTRO.FI etusivun tapahtumat osiosta, tämän blogin oikealta puolelta. Ilmoitus katoaa tapahtumasivulta heti, kun kurssi on täyttynyt. Sitova ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osanottomaksu alustavan ilmoittautumisesi jälkeen sähköpostiisi lähetettävän ohjeen mukaisesti.
MIKSI ON NIIN TÄRKEÄTÄ TIETÄÄ OMA MISSIO JUURI NYT? Siitä voit tulla ottamaan selvää Someron Kiiruun tilalle lauantaina 21.11.2009 klo 16.00 alkavalle luennolle. Luennolla kerron oman näkemykseni siitä, miten voimme itse kukin parhaiten valmistautua vuoden 2012 suureen henkiseen heräämiseen. Miten saamme valjastettua omat pysäyttämättömät voimavaramme siihen tehtävään, joka täyttää sielumme ja sydämemme Ilolla, Voimalla ja Valolla.
Messuarvonnan voittajat
10.11.2009
Äitimaa messuilla riitti astrologiasta kiinnostuneita ja osa kävijöistä osallistui myös astroarvontaan. Pääpalkintona oli täysimittainen astrologinen istunto itsensä allekirjoittaneen kanssa Tampereen toimistollamme Huhtimäenkatu 3. Voittajille ilmoitetaan voitoista puhelimitse.
PÄÄPALKINNON VOITTAJA: CECILIA SILVERHAV, Tampere
VAPAAVALINTAISEN KIRJALLISEN TULKINNAN VOITTIVAT SEURAAVAT 10 OSALLISTUNUTTA.
ARJA RONKAINEN, Tampere
AULIKKI PALONIEMI, Valkeakoski
PENTTI SALO, Tampere
PAULI KOMPPA, Siivikkala
SANNA HELMINEN, Tampere
SATU LAHTI, Kuru
SEIJA LEPPÄAHO, Jyväskylä
TIINA RISTOLAINEN, Tampere
MERJA RÖNKKÖ, Tampere
MIA VAHOSALMI, Parkano
Astrologia Unelmien Ullakolla 10.11.2009
08.11.2009
Marraskuun tunnelmat ovat varsin jähmeät Saturnuksen ja Pluton tehdessä neliötä keskenään. Jaksaminen on kovalla koetuksella sekä henkisesti että fyysisesti. Luentotilaisuus Nurmeksessa käsittelee jaksamisen molempia ulottuvuuksia. Katselemme vuoden 2012 tunnelmia ja profetioita, jotka yhdeltä osaltaan käynnistyvät mielenkiintoisesti juuri nyt marraskuussa. Tutkimme myös ravintotekijöiden vaikutusta jaksamiseen ja vastustuskykyyn. Onko ruokavalio tehokkain tapa varustaa itsensä influenssa epidemioihin?
HYVÄN OLON ILTA ULLAKOLLA
AIHE: MUUTOSTEN TUULET JA MAHDOLLISUUKSIEN AIKA
Paikka: NURMES, UNELMIEN ULLAKKO, Kauppatori 3
Aika: Tiistai 10.11.2009 klo 18-21
Vapaa pääsy!