Kyllä on tökkinyt tuo Merkurius
28.05.2009
Onneksi pääsin eilen keskiviikkona katsomaan Pispalan Teatteriin kappaleen Harjun Varjossa, joka osoitti nauruhermoja kutittavalla tavalla, että kaikesta voi selvitäoikealla asenteella ja päättäväisyydellä.
Merkuriuksen perääntyessä tämäkin sivusto teki uudistumistaan varsin kivuliaasti ja haluan pyytää viivytyksiä ja tilauksissa sattuneita häiriöitä anteeksi jokaiselta niiden kohteeksi joutuneelta.
En ala luettelemaan perääntymiskokemuksia ja niihin liittynyttä tunneskaalaa sen tarkemmin, sillä mieluummin keskityn tähän päivään, jolloin sivustomme tuntuu jälleen pelaavan niinkuin sen kuuluukin.
Mars on vuositulkinnassani mahtavissa asemissa ja siksi aion saada paljon tekemättömiksi jääneitä juttuja hoidettua loppuviikon aikana. Palaan blogiini viimeistään maanantaina, jolloin kuukausi on vaihtunut ja pääsemme tutkailemaan alkavia lomatunnelmia merkeittäin.
Astrologi haasteiden edesssä ja keskiviikon Hesarissa
20.05.2009
Tänään se haastattelu sitten lopulta julkaistiin Hesarin henkilökuvassa. Mielenkiintoista, että juttu tulee ulos samaan aikaan kun perääntyvä Merkurius neliöi syntymäkarttani Saturnusta ja Plutoa, jotka molemmat tekevät neliötä syntymäkarttani kuulle.
Täytyy myöntää, että tämä aika tuntuu siltä, että omien tunteiden vastaisesti ei pysty tekemään yhtään mitään. Jos vähänkin yrittää, niin iskee aivan valtava ahdistus päälle ja on pakko puolustaa omaa näkemystä yllättävän tiukasti etenkin näin rapuihmisenä.
Samaa energiaa edustaa tietysti Saturnuksen oppositio Marsille, jonka päällä kokoontuu tuo vahva Neptunuksen, Chironin ja Jupiterin planeettaryhmittymä. Näiden planeettaenergioiden tunnistamisen kautta ymmärrän paremmin itseäni ja uskallan luottaa intuitiooni, joka viime päivinä on asetettu tuhat kertaa koetukselle.
Omaa "Vuosi Elämääni" (entinen vuosihoroskooppi) tulkintaa lukiessani nousee iho kananlihalle, mutta haasteellisuudessaan sen sisältämä tieto antaa minulle sisäisen rauhan ja luottamuksen siihen mitä tunnen ja siihen mitä teen. Juuri nyt olen oman elämäni diktaattori ja sen tulevat kaikki ympärilläni huomaamaan. Kiltti Seppo on toistaiseksi kadonnut maisemista.
Jos elämä painaa kohtuuttoman kovaa, niin suosittelen vuositulkinnan lukaisemista. Vuoden ja kuukauden pääkohdista löytyvät kovimmat jutut.
Mukavaa Helatorstaiviikonloppua kaikille t. Seppo
Mihin mies naisessa rakastuu
12.05.2009
Sivustomme on rakennusvaiheessa ja tapahtumaosio toistaiseksi pois käytöstä. Siksi laitan toistaiseksi tietoa omista luennoistani Plogin kautta.
Mihin mies naisessa rakastuu?
Luentotilaisuus Vilppulassa 17.5.2009 klo 15-17, Vilpun vintillä, Riihikankaantie 12,
Sisäinen kauneus astrologisen
symboliikan valossa antaa mielenkiintoisen näkökulman parisuhteelle ja
sen kehittymiselle kohti molempien osapuolten henkistä ykseyttä.
Asiasta luennoi Seppo Tanhua
Yksi sisäisen kauneuden elementti on itsestä huolehtiminen
mahdollisimman luonnonmukaisin keinoin. Foreverin aloeverapohjaiset
ihoa ja kasvoja hellivät tuotteet ovat illan aikana konkreettisesti
kaikkien kokeiltavana. Tuotteista ja niiden erilaisista
käyttömahdollisuuksista on kertomassa Eija Tanhua. Jokainen osallistuja
saa mukaansa pienen tuotekassin, joka sisältää näytteet suosituimmista
voiteistamme ja hammastahnasta. Lisäksi arvomme osanottajien kesken
muutamia kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita.
Ennen tilaisuuden alkua ja väliajalla voi tutustua aloevera
tuotteisiin, ostaa kahvia / teetä ja herkullista purtavaa Vintin
kahviosta. Tilaisuuden kesto on noin 2 tuntia. Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Pandemian kuvio astrotaivaalla
02.05.2009
Toukokuussa tooteutuu Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen samanaikainen yhtymä Vesimiehen merkissä. Vastaavaa ei ole tapahtunut 300 vuoteen, eikä taas tule tapahtumaan tämän jälkeen, joten kannattaa ottaa tästä kaikki mahdollinen tieto talteen tässä vaiheessa.
Haavoittunut parantaja Chiron yhdessä herkkyyttä ja intuitiota kuvaavan Neptunuksen kanssa sopii oikein hyvin tähän aikaan, joka selvästi parantaa elämämme henkistä laatua, vaikkakin melko ronskilla otteella uuden virusepidemian välityksellä. Kun kuvioon lisätään laajentumista, filosofiaa ja sosiaalista ympäristöä kuvaava Jupiter, saamme tähän hetkeen loistavasti sopivan kuvan epidemian laajentumiskyvystä.
Chiron edustaa myös henkistä kasvua ja henkistä oivallusta, joita molempia on tarjolla pandemian myötä. Tehokkain vastalääke kun sattuu olemaan hyvä yleiskunto ja levollinen mieli. Herkimpiä kohteita epidemialle ovat stressaantuneet ja kehnolla ruokavaliolla elävät ihmiset. Virus leviää kyllä kaikkiin ihmisiin, mutta terveet, hyväkuntoiset ja hyvällä mielellä varustetut kehot pysäyttävät viruksen ja kehittävät vastustuskyvyn paljon muita nopeammin.
Tämä aika opettaa meitä pitämään huolta itsestämme, sillä vakavan sairauden uhatessa omaisuus menettää nopeasti merkityksensä. Jokainen meistä on valmis luopumaan kaikesta omaisuudestaan terveytensä hyväksi, mutta yleensä sen huomaa vasta sitten kun se on myöhäistä.
Nyt on korkea aika alkaa huolehtia omasta jaksamisesta, ruokavaliosta ja olosuhteista. Ellei sinulla ole hyvä olo, niin asialle on syytä tehdä jotakin ja nopeasti. Tasapainoinen mieli tasapainottaa kehoamme tehokkaammin kuin mikään muu.