Väsymys rassaa, mikä avuksi?
31.10.2008
Kuukausi on vaihtumassa ja aika käy meille kaikille hiukan raskaammaksi. Tutkailen ajan armotonta ja samalla niin terveellistä sanomaa Joensuussa 6.11 ja Jyväskylässä 11.11 pidettävissä luentotilaisuuksissa. Tarkemmat tiedot löydät vierittämällä etusivua alaspäin tapahtumien kohdalle.
Saturnuksen ja Uranuksen oppositio tuntuu marraskuussa tosiaan tavallista voimakkaampana väsymyksenä, johon on vain yksi oikea suhtautumistapa. Täytyy malttaa levätä, ottaa vähän löysemmin ja mennä aikaisemmin nukkumaan. Myös ulkoilu on valtavan tärkeää tällaisena stressaavana aikana. Kannattaa vilkaista kuukausihoroskoopin tekstit heti kun kuukausi on vaihtunut.
Omaa vuosihoroskooppia on syytä katsella tavallista tarkemmin erityisesti Saturnuksen ja Uranuksen tekemien ohitusten osalta. Ohitusta tekevä planeetta näkyy tulkinnan otsikko-osassa ensimmäisenä. Jos nämä tekijät löytyvät vuositulkinnasta vuoden sisällä, niin niiden viesti on tavallista voimakkaampi ja niihin kannattaa suhtautua nöyrällä asenteella.
Elämä opettaa nyt näkemään, mihin itse kunkin voimat riittävät ja mihin ei. Osa meistä on isojen muutosten edessä. Toivotan kaikille rohkeutta ja voimia oman jaksamisen kannalta tärkeisiin päätöksiin.
Maailma keikkuu romahduksen partaalla
28.10.2008
Talousuutiset kertovat omaa ihanaa viestiään Aasian pörssien dramaattisista vaiheista. Ihanaa siksi, että tällaiset heilahtelut eivät ole yhtään kummempia kuin vuodenaikojen vaihtelut. Emmehän me menetä yöunia kun kesä loppuu ja saapuu syys.
Miksi siis panikoida rahamaailman heilahteluista. Näin valtavan ja pitkän nousukauden jälkeen tulee AINA rämäkkä lasku. Kysymyksessä on luonnon kiertokulku, vaikka puhutaankin rahasta.
Hiukan uudenlainen ajattelu on paikallaan ostamiseen ja kuluttamiseen nähden, mutta mitään ongelmaa tässä ajassa ei ole, ellei sitä itse siihen rakenna.
Kaikki on kiinni vain omasta asenteesta.
Vielä ehtii!
27.10.2008
Tämän illan luennolle hotelli Arthuriin on vielä paikkoja vapaana. Kannattaa ilmoittautua nopeasti osoitteseen seppo@astro.fi
Myös Räisälän räjäytyksessä 1-2.11.08 on vielä tilaa. Laitan tähän ensimmäisen palautteen Vantaan räjäytyksestä kimmokkeeksi viime hetken empijöille. KANNATTAA TULLA MUKAAN!
Kiitos aivan mahtavasta viikonlopusta! Kaikki oli ihan SUPERIA! Nyt on laukku täynnä hyviä työkaluja ja mieli intoa täynnä ja plakkarissa pari uutta ystävääkin! Suurimman vaikutuksen teit kuitenkin inhimillisellä ja avarakatseisella puheenvuorollasi siitä että syyllisyys on turhaa ja että jokainen kokemus on opettanut ja tuonut lähemmäs sitä mitä olemme nyt. Se oli äärimmäisen vapauttavaa ja rakastavaa ja osoitti suurta ja syvällistä ymmärrystä ja anteeksiantoa . KIITÄN KOKO SYDÄMESTÄNI UPEASTA OPPIMISKOKEMUKSESTA! Sanna
Tarkempaa tietoa kurssista löydät etusivun tapahtumat osiosta.
Marsin kolmiot Auringolle ja Marsille tuntuvat tosiaan antavan valtavasti potkua elämään. MAHTAVAA!
Selätä lama ja voi loistavasti
23.10.2008 (Muokattu: 23.10.2008 06:58)
Maanantaina 27.10.2008 klo 18-20:30 Seppo Tanhuan Luento hotelli Arthurissa, Helsingissä Vuorikatu 19, 00100 Helsinki Oviraha 7€ tilavuokran kattamiseen (Varaa tasaraha)
*Haluatko
kuulua vuosikymmenien suurimman lamajakson voittajiin. Astrologia antaa
omat viitteensä tällaisen suunnitelman toteuttamiseen, mutta
pääroolissa olet kuitenkin sinä itse.
Tapahtumasta voit lukea lisää vierittämällä sivua alaspäin ja klikkaamalla tapahtumista kohtaa "Selätä lama".
Ehdin jo ihmetellä, mistä kaikki tämä loppumaton energia tällä hetkellä virtaa suoniini, mutta tuostahan se selviää transiittilistasta. Mars tekee kultaista kolmioita syntymäkarttani Aurinkoon ja Marsiin. Lisäksi Jupiter rakentaa yhdessä näiden tekijöiden kanssa kehto-kuviota. Eipä siis ihme, että kulkee niin hyvin.
Henkinen noususuhdanne kiihtyy
20.10.2008
Talouden matalasuhdanne jatkuu kiihtyvällä vauhdilla kaiken maailman pankkipaketeista ja suurjohtajien elvytysintoiluista huolimatta. Juuri tällainen aika on otollista maaperää henkiselle kasvulle ja oman henkisen tilan määrittämiselle.
Jokaiselle meistä on välttämätöntä päivittää suhteemme kylmään materiaan aina silloin tällöin ja universumi antaa siihen takuuvarman mahdollisuuden juuri sopivin väliajoin. Koko sivistynyt maailma ja lähes kaikki sen kansalaiset ovat nyt eläneet yli varojensa. Olemme kaikki samassa elämänkoulussa.
Jo edellinen lamakausi osoitti, että henkiset vaihtoehdot nousivat kokonaan uuteen arvoon ja suorastaan kukoistukseen laman edetessä. Viime viikonloppuna pidetyt Hengen ja Tiedon messut osoittavat täsmälleen samaa suuntausta tälläkin hetkellä.
Kävijämäärä kasvoi edellisvuodesta ja tunnelma messuilla oli lämmin ja luottavainen. Vastaus kaikkeen epävarmuuteen löytyy lopulta sisältämme, jos vain maltamme pysähtyä kuuntelemaan itseämme. Seuraa tapahtumia etusivun puolivälistä, niin tiedät missä olen kertomassa lisää tästä ajasta ja sen kääntämisestä kaikilta osiltaan myönteiseksi vaiheeksi omassa elämässä ja kehityksessä.
Messuilla RÄJÄHTÄÄ! 18-19.10 Helsingissä
17.10.2008
VIELÄ MAHTUU VANTAAN RÄJÄYTYKSEEN 25-26.10 , SAMOIN RÄISÄLÄN INTENSIIVI VIIKONLOPPUUN 1-2.11 KOKEMÄELLÄ.
Jokainen messuilla kursseille ilmoittautuva saa messuilta mukaansa ILMAISEN henkilökohtaisen Vuosihoroskoopin. Lisätietoa kursseista on jaossa Hengen ja Tiedon messuilla osastollamme 3D kolmannessa kerroksessa.
Vantaan Räjäytä tietoisuutesi viikonloppu on kerännyt niin paljon osallistujia, että hankimme isomman tilan käyttöömme ja siksi on vieläkin mahdollista ilmoittautua mukaan vaikkapa tapahtumia osion kautta, ellet ole tulossa messuilla.Ilmoittautumisaikaa on 21.10 klo 24 saakka.
Valtava muutosten vyöry koettelee maailman taloutta ja monen yksityisen ihmisen sietokyky liikkuu jo äärirajoilla. Näiden kurssien tarkoitus on antaa sinulle konkreettiset työkalut elämäsi mielekkääseen hallintaan, jolloin maailma muuttuu välittömästi paljon valoisammaksi.
Jos haluat toteuttaa unelmasi ihan oikeasti, etkä vain haaveilla niistä, ovat nämä kurssit juuri sinua varten.
Ufot pysyvät piilossa, mutta viikonloppuna tapahtuu
14.10.2008
Alan harrastajat ja moninaisten kosmisten viestien välittäjät ovat tähyilleet eteläiselle taivaalle, jonne useiden lähteiden mukaan piti ilmestyä 14.10 useampia lentäviä lautasia käsittävä laivue ihmisten ihmeteltäväksi. Toistaiseksi ulkomaailman olentoja ei ole taivaalle eikä tiedotusvälineisiin ilmaantunut.
Täysikuu sentää loistaa entiseen malliin ja laittaa ihmisten tunnemaailmaa sekaisin. Omakin pää on enemmän tai vähemmän ufoille orientoituneessa tilassa. Ainakin se tuntuu tavallista painavammalta ja utuisemmalta. Josko unimaailmassa ilmestyisi se, mitä valvetilassa emme ainakaan vielä 14.10.2008 kuluessa päässeet näkemään.
Paljon enemmän nähtävää onkin tarjolla viikonlopun messutapahtumassa Helsingin Suomalaisella yhteiskoululla, missä toteutuu yksi Suomen odotetuimmista "HUUHAA" päivistä, eli Hengen ja Tiedon messut. Sieltä löytyy myös astro.fi osasto kolmannesta kerroksesta aivan mielettömine messutarjouksineen kaikille ennakkotilaajille.
Ellet ole vielä tutustunut tarjouksiin niin mene ihmeessä klikkaamaan etusivun tapahtumat osiosta kohtaa "Hengen ja tiedon messut Helsingissä 18-19.10.2008". Sieltä löytyvät messutarjoukset ja mahtava arvonta, jonka voittajat voivat hakea palkintonsa osastoltamme. Voittajaluettelo on osastollamme nähtävissä. Jos pongaat sieltä oman nimesi, voit tulla kinuamaan palkintoasi samantien.
Lennokasta ja inspiroivaa viikonloppua kaikille Astron ystäville.
Maailma romahtaa Suomi ei
08.10.2008
"Pakkomyynnit murjovat pörssejä" kertoo taloussanomien nettilööppi tänään keskiviikkona. Muutama sivujeni selaaja on jo ehtinyt pyytää näkyviin Suomen astrologisen kartan tilannetta ja olenkin ryhtynyt vakaviin toimenpiteisiin asian hoitamiseksi. Karttatutkimus on meneillään ja julkistan tulokset vielä tällä viikolla. Jos siltä vaikuttaa, niin laitan tekstin vielä sähköpostina hallitukselle, pääministerille ja Halosen Tarjalle, niin osaavat sitten kääntää ruoria oikeaan suuntaan.
Otsikko perustuu nopeaan vilkaisuun menossa olevista transiiteista ja sen perusteella voi rauhoittaa omaa mieltään ja nauttia siitä, että on suomalainen juuri nyt.
Tapahtumista tällä samalla sivulla hiukan alempana löydät Mahtavat tarjoukset Hengen ja Tiedon messuilla Helsingissä 18-19.10.2008. Kannattaa käydä vilkaisemassa.
|