Numerologian taikaa


23.08.2008

Aloitin kirjoittamaan tätä blogia lauantaina klo 11:11 ja siitä tuli oivallinen sykäys piipahtaa numeroiden maailmassa. Olemme nyt tehneet yhteistyösopimuksen Suomessa ja maailmalla tunnetun numerologin ja symbolitutkijan Taisto Riimukallion kanssa hänen tulkintojensa toteuttamisesta sivustomme palveluna. Osa toteutetaan ilmaispalveluna ja laajemmat tulkinnat voi tilata astrokauppamme kautta edullisesti ja vaivattomasti suoraan omaan sähköpostiin tai kirjallisina kotiin, kuten astrologiset tulkinnat tähän asti.

Brysselissä asusteleva Taisto suunnittelee myös numerologiakurssien järjestämistä Suomessa jo ensi vuoden puolella, joten seurailkaa sivustoni tapahtumasaraketta, jos aihe kiinnostaa enemmänkin.

Marsin tehdessä sekstiiliä Uranukselle ja kolmiota Kuulle, koen olevan erittäin luovassa tilassa. Asiat syntyvät ja kehittyvät aivan omalla painollaan ja käsittämättömän nopeasti. Tästä voin päätellä työskenteleväni nyt juuri oikeiden juttujen kimpussa. Kylläpä tuntuu hienolta. Tämän blogini jälkeen syvennyn tarkemmin syyskuun kuukausihoroskooppiin, mutta jo pienellä vilkaisulla saatoin todeta, että tärkeää kerrottavaa riittää ainakin muutamille merkeille. Sinne se kilahti painopiste tässä saman tien, joten blogi päättyy tällä erää tähän ja Seppo sukeltaa syyskuun kirkkaisiin sfääreihin.


Pilvet väistyvät auringon tieltä


21.08.2008

Tänään näyttää siltä, että säätila muuttuu dramaattisella tavalla. Aurinko paistaa ainakin näin aamutuimaan. Myös omalta kartaltani ovat poistuneet aggressiivisuutta ruokkivat neliöt ja olo on paljon elistä myönteisempi. Eilinen purkautumiseni kirvoitti kommentteja ja palautetta, joiden perusteella uudelleen arviointi käy mahdolliseksi. Tilanne vaikutti pahemmalta, kuin mitä se todellisuudessa oli. Ja tulossa olevat muutokset saattavat entisestään parantaa asiaa kaikkialla Suomessa.

Jälkeenpäin voin vain todeta, että jyrkkä suhtautumiseni ja mieltä painavaan asiaan tarttuminen aiheuttivat lopulta valtavan helpotuksen. Suuntasin energiani tilanteen korjaamiseen hinnalla millä hyvänsä ja niin sen oli pakko korjaantua.

Tänään Mars tekee kartallani sekstiiliä Uranukselle ja kolmiota Kuulle. Heti herättyäni ja aamujoogan tehtyäni oli pääni täynnä uusia ideoita ja keho täynnä innostunutta energiaa, joka hetken aikaa purkautuu tähän plogiin.

Jos joku asia painaa mieltä, on siihen lähdettävä hakemaan vastausta, sillä keskeneräisten asioiden ja aiheettomien huolien synnyttämä painolasti estää sinua pääsemästä eteenpäin elämässäsi. Siksi näitä huolestuneita ajatuksia syntyy, että kyseiselle asialle tehtäisiin jotain. Kaikki ongelmat maailmassa ovat aina ratkenneet tavalla tai toisella ja niin ne tulevat ratkeamaan myös tänään ja tulevaisuudessa. Sinä et ole poikkeus säännöstä.

Murehtimisen sijasta kannattaa vain pistää toimeksi. Jess!


Älkää ärsyttäkö astrologia


20.08.2008

Venus ja Merkurius oppositiossa syntymäkarttani Marsiin laittavat parhaimmillaan asioihin vauhtia. Kiitos sinulle, joka luet tämänkertaista vuodatustani. Lukemalla ja ymmärtämällä autat minua, tytärtäni ja tuhansia vastaavassa tilanteessa olevia.

Tänään heräsin aamulla viideltä pakahtumaisillani asioista, jotka eilen illalla sain tietää. Kysymyksessä on yhteiskuntamme korruptio ja järkyttävältä tuntuva byrokratia, joka aiheuttaa täysin turhaa huolta ja murhetta heikommassa asemassa oleville ihmisille.

Tyttäreni on "töissä" vammaisten toimintakeskuksessa, joka on ympäristöltään, olemukseltaan ja hengeltään aivan uskomattoman ihana paikka. Aina siellä käydessäni ihmettelen työpaikan tunnelmaa ja välitöntä ilmapiiriä.

Päältäpäin ei voisi uskoa, millaisessa ahdingossa toimintakeskusten vetäjät todellisuudessa ovat rahoitukseen liittyvien käyttöpäivien kanssa. Vammaisilla nuorilla ja aikuisilla ei takuulla ole liikaa virikkeitä päivittäisessä elämässään, joka on olosuhteiden pakosta melko rajoittunutta meidän tavallisten ihmisten elämään verrattuna.

Kun näitä elintärkeitä virikkeitä sitten olisi matkustelun tai harrastusten muodossa tarjolla ystävien, isovanhempien tai omien vanhempien järjestämänä, niin laitoksen johto joutuu eväämään niitä toimintakeskuksen käyttöpäivien vuoksi. Jos käyttöpäiviä ei tule vuodessa riittävän paljon, otetaan laitoksen johtaja tilille tuloksettomasta johtamisesta.

Tällainen tilanne oman lapsen kohdalle osuessaan saa mieleni kiehumaan ja olen aivan varma, etten ole ainoa kapinallinen.

Mitä sitten seuraa, jos käyttöpäiväsäädöksistä huolimatta järjestää lapselleen tai lapsenlapselleen viikon matkan etelään tai Lapin kauniisiin ruskamaisemiin?

Aivan oikein. Ei mitään muuta kuin lisää stressiä arvokasta ja tärkeää työtä tekevälle laitoksen johtajalle. Tytärtäni tuskin irtisanotaan hänen "työsuhteestaan" liiallisten poissaolojen vuoksi. Toimintakeskusta ei varmasti lakkauteta käyttöpäivien vähyyden vuoksi, koska se vasta kalliiksi tulisi yhteiskunnalle.

Vastaavia tilanteita riittää lukemattomia määriä tuhansissa hyvää tarkoittavissa laitoksissamme. Silti suosittelen jokaista vammaisen tai muulla tavalla heikommassa asemassa olevan lähimmäisemme omaista käyttämään yhteiskunnan järjettömyyden sijasta omaa tervettä järkeään. Viikko lomamatkalla itselle rakkaitten ihmisten kanssa on vammaisen nuoren tai aikuisen kannalta katsottuna elämälle tuhat kertaa arvokkaampi kuin sama viikko toimintakeskuksessa, joka kiellosta johtuen tuntuu tuolloin rangaistuslaitokselta.

Minä kysyn: Ansaitsevatko vammaiset ja heidän läheisensä tällaisia lisärangaistuksia elämäänsä? Eikö niitä ole tullut ihan riittävästi vammautumisen seurauksena?

Vain asiaa valvovat virkamiehet ja naiset vastaavat tähän kysymykseen viran puolesta kylmän tunteettomasti: KYLLÄ ANSAITSEVAT. Laitosten johtajat sentään ymmärtävät tilanteen, mutta ovat puun ja kuoren välissä. Hommaan on kyllä tulijoita, joista osa ei piittaa senkään vertaa.

Nämä perustelut tulen esittämään myös tyttäreni työpaikan johtajalle, kun ilmoitan tulevista "poissaoloista". Joku kärsii joka tapauksessa, mutta tyttärelleni en ole vapaaehtoisesti sitä osaa sälyttämässä ja varokoon kukaan muukaan sitä tekemästä.

Älköön kukaan vaihtako elämää käyttöasteeseen!!!!!!


Väkivaltaa naapurissa


17.08.2008

Luin juuri Aamulehdestä, että aivan kotikulmilla oli surmattu 15 vuotias tyttö todennäköisesti 18 vuotiaan nuoren miehen toimesta. Samassa lehdessä kerrottiin USA:n kaupungista, Hartfordista, missä väkivaltaisten kuolemien määrä on kasvanut vuodessa 95:stä 150:n.


Paha olo on yksi seuraus ihmiskunnan hukkumisesta teknologian ja hyvinvoinnin holtittomaan kasvuun. Tämä on totta myös meillä Suomessa ja tällä kertaa Tampereen Kaukajärvellä. Osanottoni sekä tytön että nuoren miehen läheisille. Molemmat ovat nyt kriisissä ja tarvitsevat lähimmäisten apua. "Aineissa" ollessaan ihminen voi tehdä ihan mitä tahansa, lainkaan tekoaan ymmärtämättä.

Toivottavasti mahdollisimman moni vasta alkoholin ja huumeiden käytön alkuvaiheessa oleva nuori oivaltaa tästä jotakin ja sovittaa oman elämänsä terveellisempiin uomiin. Unelmat tulevat todeksi, jos vain jaksaa määrätietoisesti toimia niiden eteen, mutta ilman omaa tekemistä mitään ei takuulla tapahdu. Ryyppyjengissä notkuminen ei ole paras tapa edistää omien unelmien toteutumista, vaikka toki kuuluukiin erottamattomana osana monen nuoren kehitysvaiheisiin.

Kun elämäntarkoitus on kateissa, niin sisällä jylläävä luova energia purkautuu pelottavalla ja joskus hyvinkin vaarallisella tavalla. Tällaista miettii kun oma kartta on neliöiden ja oppositioiden kuvittama juuri tällä hetkellä. Koen olevani erittäin etuoikeutettu, kun saan kokea tämän energian positiivisena ja uskomattoman tehokkaana toimintana kaikilla alueilla. Ellei minulla olisi selvää tavoitetta ja päämäärää, niin mihin ihmeeseen tämän latauksen oikein purkaisi. Suomen naismelojat purkivat energiansa onnistuneeseen taisteluun josta oli tuloksena hopeamitali. Onneksi olkoon!


Marsin neliöt, haasteita vai mahdollisuuksia


13.08.2008

Mars tekee tällä hetkellä yhtymää Nousumerkkiini ja melkoista määrää neliöaspekteja keskitaivaani planeetoille. Marsin neliöitä pidetään astrologisesti haasteellisina transiitteina. Ne merkitsevät taipumusta sotaisiin yhteenottoihin, riitoihin ja pahimmillaan erilaisiin onnettomuuksiin. Esoteerinen astrologia antaa näille kuvioille kokonaan toisen ulottuvuuden, sillä neliö kuvaa aina voimakasta yksilöllistä energiaa. Oikein suunnattuna se vie kaikkia pyrkimyksiä kovalla vauhdilla eteenpäin, eikä vaikeuksista ole tietoakaan. Itse koen tämän ajan juuri tuollaisena energisenä aikana pienestä jetlagista huolimatta. Aikaeron aiheuttama väsymys on selvästi heikompaa kuin aikaisemmin, eivätkä rästissä olevat työt tunnu lainkaan mahdottomalta haasteelta.

Myös Jupiterin oppositio Auringolle on oma mielenkiintoinen juttunsa tässä päivässä ja viikossa. Se nimittäin herättää selvää ja tunnistettavaa tyytymättömyyttä sellaisiin asioihin, jotka syystä tai toisesta eivät palvele oikealla tavalla tulevaisuuttani. Huomaan olevani tavallista kriittisempi joihinkin minulle esitettyihin työtarjouksiin, mikä tuntuu lopulta erittäin vapauttavalta ja suorastaan innostavalta olotilalta.

Tänään keskiviikkona lähettelen autoarvat ja voittoluettelot onnellisille voittajille astrokirjeen saajille järjestetyssä arvonnassa. Kiitos kärsivällisyydestä. 10 auto-arpaa ovat tulossa Leenalle, Aulille, Lottelle ja Kirsille. Onneksi olkoon.


Oikopolut horoskooppeihin

Viikkohoroskooppi - Katso oman merkkisi päivähoroskooppi
Kuukausihoroskooppi - Kuukauden tulkinta horoskooppimerkillesi
Tarot - Mitä tarot kortit kertovat päivästäsi
Biorytmit - Katso päivittäinen energiatasosi

Astrologiset tulkinnat

Vuosi Elämääsi 25 €/vuosi - Uusi näkökulma päivittäisiin haasteisiin
Sisäinen Soturi 40 € - Synnynnäiset henkiset valmiutesi
Luonneanalyysi 25 € - Tärkeä tulkinta tutkiessasi omaa minuuttasi
Parisuhdeanalyysi 25 € - Paljon eväitä rakastavaisten arkeen

Astrologisia artikkeleita

Lehtijuttu Räjäytyksestä
Kokoomusministerit ja astrologia
Astrologi näyttelee Pispalassa
Merkurius perääntyy 7.5 – 30.5 välisenä aikana
Astrologeja haastattelussa

Seppo Tanhuan Astroblogi

Elokuun alku ja Maya-juttua
Heinäkuun viimeinen viikko ja Maya-tekstit
Helteet ja paineet + Maya-viikko
Pimennyksen jälkeen ja Maya-jutut
Pimennysviikko ja Maya-tekstit