Astrologi lomalla 25.7-10.8.2008


24.07.2008

Nyt se on sitten lähtö edessä ja paluu Suomeen vasta 10.8 Tuntuu aivan ihanalta jättää sopivan sekainen työpöytä karttalehtineen ja näköjään turhine muistilappuineen, koska niin moni asia on edelleen hoitamatta. Nyt aion kuitenkin heittää täysin vapaalle ja jättää tämän sivustonkin elämään omaa elämäänsä. Viikkovillitykset ja kuukausihoroskoopin käyn toki päivittämässä hotellin koneelta, jos sieltä sellainen löytyy. Elleivät nämä jostain syystä ilmesty ajallaan, niin siitä voi syyttää Arizonan tietoverkon ylläpitäjiä. Asiakaspalvelu toimii kuitenkin pieniä lomakatkoksia lukuun ottamatta, joten sieltä saa selvyyttä asioihin lähes aina tarvittaessa. Sain muuten tänään torstaina nimmarin elokuvatähti Viivi Vileniltä. Ellette ole vielä kuulleet tästä tähdestä, niin pian tulette kuulemaan. Ellei muualla, niin tässä blogissa ainakin.


Aika on haasteellista


23.07.2008

Marsin transiitit ovat parhaimmillaan hurjan vauhdikkaita, kuten eräs lukija edellistä juttuani kommentoi. Mars tekee tänään oppositiota syntymäkarttani Marsille ja virtaa tuntuu riittävän lähes loputtomiin. On oikein pakotettava itsensä vähäksi aikaa nukkumaan, vaikka ei millään malttaisi.

Samaan aikaan tiedän niin monen kärsivän tarkoituksettomuuden tunteesta omassa elämässään. Pahimmillaan se voi johtaa ikävään väkivaltakierteeseen, kuten on jo tapahtunut Englannissa. Siellä puukotetaan jotakuta joka neljäs minuutti. Joku jo otti engelsmanneista mallia ja toi ilmiön meidänkin silmiemme eteen.

Mitä minä voin tehdä? Kysyy moni ihmeissään. Vastaus on yksinkertainen. Jokainen meistä voi korjata tilannetta ainoastaan tekemällä omasta elämästään elämisen arvoista. On turha murehtia tulevaisuutta, sillä jokainen luo sitä sekunti sekunnilta. Tärkeintä on elää itsesi näköistä elämää ja pitää huolta siitä, että nautit tekemisestäsi. Voit auttaa ainoastaan voimalla itse hyvin. Mikään muu tekeminen ei tepsi kasvavaan väkivalta-aaltoon.


Täynnä energiaa


22.07.2008

Uskomaton aamu klo 05.00

Olen niin täynnä energiaa, etten saa enää nukuttua. Kun katselen tämän päivän ohituksia, niin enpä ihmettele ollenkaan olotilaani. Olen saanut eilisen päivän ja kuluneen yön aikana valtavan sisäisen tietomäärän ja latauksen, jotka liittyvät Räjäytä Tietoisuutesi kurssiin. Olen jälleen monta kertaa vakuuttuneempi siitä, että ihminen todella luo omaa tulevaisuuttaan jokaisena elämänsä hetkenä. Mitä tietoisempi on tästä sisäisestä luomisprosessista, sitä jännittävämpää, kiihkeämpää ja hauskempaa elämä on. Räjäyttäjä kurssilla sukellamme jatkossa entistä syvemmälle oman aktiivisen luovuuden tilaan, joka mahdollistaa kaikkien todellisten unelmiemme toteutumisen. Olen löytänyt uusia, entistä tehokkaampia menetelmiä oman mielemme asettamien rajoitusten ja esteiden purkamiseen. En tahdo jaksaa odottaa Joensuun ja Vantaan kurssien alkamista, sillä tunnen luissa ja ytimissä niiden valtavan energialatauksen. Tällä kertaa kurssiin sisältyy kiinteänä osana myös astrologinen elementti, joka auttaa löytämään omat henkiset erityiskyvyt ja myös luottamaan niihin. Tutkimme astrologian avulla myös aikaa ja sen tietoista haltuunottoa kurssin kestäessä.

Tämän hetken planeettakuvioistani Pluton kolmio Jupiterille kuvaa ehkä parhaiten valtavaa sisäistä luottamustani jo alkaneeseen sosiaalisen hyvinvoinnin kehittymisjaksoon, joka mahdollistaa paljon hyvää jokaiselle. Yksikään kohtaamasi nautinto ei ole keneltäkään toiselta pois. Onnea ja menestystä riittää varmasti jokaiselle juuri niin paljon kuin on itse valmis vastaanottamaan.

Jupiterin sekstiili syntymäkarttani Marsille tuntuu juuri niin innostavalta kuin vuosihoroskoopissani luvataan. Eikä Marsin sekstiili syntymäkarttani Auringolle taida tosiaan antaa aikaa nukkumiselle. Jokainen solu on niin täynnä energiaa ja innostusta, ettei mikään pysty pitämään ADHD-Seppoa paikallaan.

Tiedän, että samanlainen hengästyneen innostunut energia on ottanut vallan jo monesta tähän mennessä tietoisuutensa räjäyttämässä käyneestä ystävästäni. Vielä useampi on maistanut tätä olotilaa ja hukannut sen sitten arjen harmauteen, mutta kun se on kerran löytynyt, löytyy se jatkossa aina vaan helpommin uudelleen.


Pluto rassaa


02.07.2008

Vaikka Pluto ei ole perääntyessään tule aivan tarkkaan oppositioon keskitaivaani ja Merkuriukseni kanssa, niin silti tämä aika on varsin mustavalkoista. Energiat ovat todella tiukassa kontrollissa ja suurin osa päivälle suunnitelluista hommista on kerta toisensa jälkeen jätettävä tekemättä.

Myös Saturnuksen neliö Kuulle saa Rapuäijän sukeltamaan tunnelmien syvyyksiin omien velvollisuuksiensa kanssa. Virallisesti olen nyt lomalla, mutta eipä se oikeastaan siltä tunnu, vaikka löydänkin itseni päivittäin golf kentältä palloa hakkaamassa.

Elämä tuntuu huikean hyvältä, vaikka mikään edes velvollisuudelta haiskahtava ei nyt ota sujuakseen. Alitajuinen syyllisyydentunto ei tahdo antaa lupaa pelkkään olemiseen, vaikka kroppa siihen olisikin enemmän kuin valmis.

Nytpä opiskelen rakastamaan itseäni ja uskaltaudun nauttimaan kesän ihanuudesta juuri mitään tekemättä. Katsotaan nyt kuinka hyvin tämä onnistuu näin synttäreiden aattopäivinä.


Oikopolut horoskooppeihin

Viikkohoroskooppi - Katso oman merkkisi päivähoroskooppi
Kuukausihoroskooppi - Kuukauden tulkinta horoskooppimerkillesi
Tarot - Mitä tarot kortit kertovat päivästäsi
Biorytmit - Katso päivittäinen energiatasosi

Astrologiset tulkinnat

Vuosi Elämääsi 25 €/vuosi - Uusi näkökulma päivittäisiin haasteisiin
Sisäinen Soturi 40 € - Synnynnäiset henkiset valmiutesi
Luonneanalyysi 25 € - Tärkeä tulkinta tutkiessasi omaa minuuttasi
Parisuhdeanalyysi 25 € - Paljon eväitä rakastavaisten arkeen

Astrologisia artikkeleita

Lehtijuttu Räjäytyksestä
Kokoomusministerit ja astrologia
Astrologi näyttelee Pispalassa
Merkurius perääntyy 7.5 – 30.5 välisenä aikana
Astrologeja haastattelussa

Seppo Tanhuan Astroblogi

Elokuun alku ja Maya-juttua
Heinäkuun viimeinen viikko ja Maya-tekstit
Helteet ja paineet + Maya-viikko
Pimennyksen jälkeen ja Maya-jutut
Pimennysviikko ja Maya-tekstit