Näinhän täällä käy - I, Olemassaolo

Pietari, 1900-luvun alku, ennen vallankumousta. Ilmassa kiehui, olot alkoivat olla tukalat. Minä olin niin huolissani, mutta sinä sanoit, että huolehdin liikaa. Minusta sinä olit aina aivan liian huoleton, mutta en sanonut mitään. Sitten tuli se kokous, jonka sanoit menneen hyvin, vaikka näin silmistäsi, että valehtelit. Jotain oli tapahtumassa, muttet halunnut huolestuttaa minua. En sanonut mitään.

Sinä iltana menimme balettiin. Kun kävelimme takaisin (asuimme lähellä) oli hyytävän kylmää. Minä värisin, sinä tartuit käteeni ja yritit olla hilpeä, mutta huomasin silti, kuinka nopeutit askeleitasi. Kapinalliset ilmestyivät kuin tyhjästä. Heitä oli kaikkialla. He pakottivat meidät sivukadulle missä meitä ei kuultaisi. He haukkuivat sinua, kutsuivat petturiporvariksi. He repivät takinliepeitäni. Minä olin niin peloissani, mutta sinä olit urhea, kohtasit heidät pää pystyssä.

He ampuivat sinut ensin. Huusin ja valitin, kunnes he ampuivat minutkin. Sitten en tiennyt enää mitään. Tunsin vain, kuinka loittonit ulottuviltani. Mutta en pelännyt enää, sillä tiesin, että tapaamme vielä. Me tapaisimme vielä, ja minä muistaisin sinut. Ja minä muistan sinut nyt. Ja me tapasimme nyt.

Kaikki on Olevaisen käsissä. Kohtalo on Olemassaoloa, ja kaikki käy, miten sen on tarkoituskin käydä. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, sillä olemme korkeamman tahdon alaisia. Se pitää meistä huolta, ja se tuo meidät yhteen juuri sillä hetkellä, kun on tarkoitus. Ja meidän tehtävänämme on luottaa siihen.

Olen iloinen, että sinä olet onnellinen tässä elämässä. Minä etsin vielä itseäni, mutta löydän itseni varmasti. Toivon, että elämäsi jatkuu onnellisena. Minä olen onnellinen siitä, että löysin sinut. Nyt voin keskittyä muuhun tämän elämän osalta. Rakastan sinua yhä, rakastan sinua aina. Sinä olet yhä rohkeuteni.

annaelen

Saapa nähdä - V, Tyhjyys

Tyhjyys on ihan takuulla pelottavin kortti koko Zen Tarot-pakassa. Yleensä kun se luettaville ilmestyy, on yleisin reaktio että "voi apua". Se ei silti ole negatiivinen kortti, mutta sen mystisyys tietenkin ihmetyttää. Minä nostin sen nyt sitten itselleni, kun eilinen meni XXX: kanssa oikein hyvin, ja kyllä minuakin rupesi häiritsemään.

Halusin tietää, miten tästä pitäisi edetä. Yleiseksi kortiksi Muutos, no sehän hyvä, mutta seuraavaksi tämä kuuluisa Tyhjyys. Kuitenkin siihen viittaavaksi kortiksi nousi Rauhoittuminen, eli minun ei tarvitsisi kuitenkaan huolehtia Tyhjyyden viestistä. Helppo sanoa ja nähdä korteista, mutta silti tunnen että paniikki nousee. Ja suunnitelmissahan oli olla hyvin cool ja ovela :D

Kortin ideana on ns. pimeä huone, siellä näkee sen mitä haluaa. Vähän niin kuin Star Warsissa, kun Luke meni Kielletyn puun luo, ja kysyi Yodalta, mitä siellä on. "Vain se, mitä viet mukanasi." No tässä tilanteessa olen siis minäkin. Loppukortit lupailivat hyvää, mutta siellä odottaa minua vain se, mitä vien mukanani.

Mitä sitten haluaisin nähdä? No vähintään hyvän ja hedelmällisen ystävyyden. Ja eilisen perusteella minulla on jo mahdollisuus lähentää tätä hommaa. Mutta vaikeata tässä on taaplata, kuin pimeässä huoneessa. Toisaalta, pitäisi luottaa niihin muihin kortteihin ja omaan vaistoon, joka sanoo että otamme rauhallisesti. Mutta kyllä se silti pelottaa :)

En oikein pidä itsestäni tässä tilassa. Yleensä vaisto sanoo tarkkaan, mitä tehdä, ja kortit selventävät, mutta juuri tällaisilla hetkillä koko korttipakka on vaarassa mennä nuotioon :D Mutta toisaalta, pitäähän sitä itsekin jotain päätöksiä tehdä. Ehkä. Kortit vain kuitenkin joskus valoittavat asiaa, tällä kertaa ei. Kenties tämä on oppituntina minulle itselleni. Nyt vaiston varassa. Vien tilanteeseen vain sen, mitä pidän mukanani, eli avoimen mielen ja rakastavan sydämen, mutta toivottavasti muistan jättää osan odotuksistani kotiin... :) Jatkuu torstaina.

annaelen

Snobismin ylistys - Yltäkylläisyys, sateenkaaren kuningas

Jevgeni Plushenko ja Stefan Lambiel palasivat molemmat EM-taitoluistelun miesten sarjaan! Parasta ikinä, sillä viime vuonna en oikein edes viitsinyt taitoluistelua katsoa, siellä kun ei luistellut kuin Brat Joubert, vai oliko se Brian... Ja tuota juttua ei tajua kukaan joka ei seuraa miesten taitoluistelua ;) Luistelusnobismia, hyvät naiset ja herrat. Mistä tahansa voi snobeilla.

Ja tiedättekö, snobeilu on hauskaa. Sillä testataan vastaparin huumorintaju samalla kun harrastuneisuus, ja parhaana palkintona on täysin epätieteellinen, hyvin paljon omaan mielipiteeseen nojaava väittely, josta ei loppua tule. Mikään ei virkistä niin kuin snobismi, kunhan se tulee väittelyn ilosta eikä riidanhalusta.

Parasta snobismissa on kuitenkin se verbaaliakrobatia. Nainen on verbaalinen olento ja kiihottuu auditiivisesti, tai jos eivät muut niin minä ainakin ;) Fiksut sanankäänteet ja hyvin valitut sanat riittävät minun kohdallani vakavanlaiseen päsähtämiseen, hyvä esimerkki on juuri nyt menossa elämässäni. Snobismissa voi myös oppia, mutta huumori pitää olla mukana.

Snobismi ei ole mahdollista ilman taustatietoa. Siksi minä en voi harrastaa snobismia esim. formulasta tai ydinfysiikasta, mutta musiikista ja taideluistelusta voin. Plus kaikesta muusta, josta tiedän sen verran, että voin muodostaa mielipiteen. Snobismissa ei tunneta välimuotoja tai myönnytyksiä: puolustan Plushenkoa vaikka kuutta Joubert-fania vastaan, ja kaikki poistuvat paikalta vahingoittumatta. Voin perustella Mozartin hyötyä musiikkiin Stravinskifanille, ja kestän jokaisen kommentin, "kakarasäveltäjä" ja "kakkahuumori" nyt yleisimpinä mitä kuulen. Snobismi on paikkansa pitämistä.

Yltäkylläisyys on täydellinen kortti, kun ajatellaan snobismia. Se on ns. henkilökortti, ja rinnastuu miehiseen energiaan, jossa kaikki on hyvin, ollaan sinut itsensä kanssa ja unohdetaan sekä kulttuuriset sekä seksuaaliset estot. Mies, joka tietää, mitä haluaa. Merkittävää on myös, että kortin hahmo istuu kirjan päällä, joten hän ei sittenkään vetaise tätä hyvää oloaan hatusta, vaan tietää sen olemassaolon, on perustellut sen tiedolla itsestään. Hän on oman elämänsä snobi, niin hyvässä kuin pahassakin, ja edustaa ihmisyyden vaihetta, jossa mikään ei pahemmin enää hierrä. Hänen neuvonsa on: ota löysin rantein, luota itseesi, tiedä kuka olet.

Siitä on jo pitkä aika kun pääsis snobeilemaan kunnolla. Siihen tarvitaan toinen snobi, sillä sille, joka ei osaa snobeilla, snobeilu voi näyttää mahtailuna tai viisasteluna. Siinä vaiheessa pidetään suu kiinni suosiolla :) Huomenna lähden snobeilemaan oopperaan ja iltasella kannatan Plushenkoa. Ja buuaan Brat Joubertia. Kaadu, kurja. ;)

annaelen

Mennyttä, tulevaa - II, Sisäinen ääni

Hyvää kuluvaa vuotta kaikille! Tämän tyttösen vuosi alkaa kahden ja puolen viikon lomalla, nyt siis enää puolentoista viikon lomalla. Ei sillä, en valita! Tekee hyvää olla kämpillä yksikseen ja tehdä kerrankin huolella koulutöitä, kotitöitä sekä ihan muitakin töitä... ;)

Tänä vuonna täytän 26 vuotta. Vaisto on sanonut jo pitkään, että tämä ikävuosi muuttaa kaiken. En halua hehkuttaa sitä liikaa (don't jinx it!), mutta kun vaisto sanoo jotain, se myös pitää paikkansa, kiitos ja aamen. Tiesin lapsesta asti, että jossain vaiheessa opiskelisin Helsingissä, enkä tykännyt ajatuksesta yhtään, jopa välttelin koko asiaa kunnes en enää pystynyt. Ja täällä sitä ollaan. Tiedän myös, että tulen viettämään aikaa ulkomailla töissä pitkiäkin aikoja, jossain johon sataa vielä lumi muttei ole näin kylmää... Senkin minä TIEDÄN. Sisimpäni sanoo sen.

Joskus minulle on tullut sellaisia tilanteita vastaan, joissa vain TIESIN, miten käy. Tiesin, että pääsisin Oulussa musiikinopettajan koulutusohjelmaan, ja sanoinkin niin vanhemmilleni, jotka kuskasivat minut pääsykokeisiin. Tiesin, että ala-asteella saisin koulun teatteriproggiksen pääosan. Tiesin, että improporukkani saisi musikaalin pystyyn. Ja kaikki näistä toteutui. Ongelmaksihan tässä muotoutuukin se, että tuo tunne tulee tosi harvoin, mutta silloin kun se tulee, sitä ei tarvitse epäillä. Niitä pienempiä tunteita on sitten vaikeaa olla sekoittamatta tähän Varman tunteeseen.

Viime vuonna sain nimittäin Varman tunteen kahdesta eri miehestä, japanilaispianistista sekä tästä uudesta miestuttavastani. Kun se tunne iskee, sitä tietää, että tuo ihminen tulee kuulumaan elämääni tärkeällä tavalla, jos vain haluan niin. No, japanilaispianisti vähän jäi, muttei silti unohtunut; väylä on häneen yhä auki, ja saan häneen kyllä yhteyden, jos haluan. Ja taas, Vaisto sanoo, ettei vielä kannata ottaa yhteyttä. Toinen miestuttava: Vaisto takoo entistä elämäämme tietoisuuteeni, ja sanoo minulle, että jos ei muuta, niin saan hänestä ainakin elinikäisen ystävän. Riippuu minusta, haluanko sen syventyvän rakkaudeksi, ja kyllähän minä haluan :D

Minulta kysytään monesti, mitä kannattaa tehdä tilanteessa X, ja korteista nousee vastaukseksi Sisäinen ääni, kohtalokorttien kakkonen. Siinä vaiheessa yleensä ensimmäinen ajatukseni on: "Mitä minulta kyselet, kun tiedät jo itsekin". Pitää kuitenkin muistaa, ettei kaikkien intuitio ole niin aktiivinen kuin omani (saisi joskus olla hitaampikin). Joillakin väylä on aivan tukossa, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka näkijäksi asti. Siinä tapauksessa neuvon, miten väylän saa auki, mutta kortin selvä viesti on, että syvällä sisimmässään kysyjä tietää jo vastauksen. Se pitää vain saada esille.

Ollako vai eikö olla? No, jos intuitio sanoo että on, niin sitten se myös on. Aina kun pysähdyn epäilemään, niin pieleen menee. Tämä ns. tiedeyhteiskunta saisi luottaa vaistoon ja intuitioon enemmän, ja ihan sama, pystytäänkö sitä koskaan tieteellisesti selittämään. Se on oivallinen työkalu elämän suunnittelussa, ja suosittelen sen harjoittamista kaikille.

annaelen