Hymyillään kun tavataan - XIX, Viattomuus

Minä hymyilen nykyisin ihan koko ajan. On mielenkiintoista katsella, miten helsinkiläiset siihen reagoivat, ja täytyy sanoa, että reaktiot ovat kolmenlaisia: 1. Onpa mukavaa, hymyilenpä takaisin. 2. Outo hiippari. Mulkoilen takaisin kunnes tuo lopettaa. 3. Dippadui, en edes näe...

Mitä on tapahtunut hymyilylle? Miksei saisi tervehtiä hymyllä ventovierasta ihmistä? Kaikkihan me olemme samasta paikasta kotoisin ja samaan paikkaan menossa. Eikös siitä olisi aivan sama tehdä tästä yhteisestä matkasta mahdollisimman mukavan? Minusta tuntuu, että jopa luennolla ollessani luennoitsija hämmentyy aina, kun näkee hymyilevän opiskelijan istumassa ja kuuntelemassa. Miksi? Milloin hymyilystä tuli hullujen hommaa?

Viattomuus-kortti on aivan ihana kortti. Siinä on vanhus, joka nauraa sydämensä kyllyydestä pienelle heinäsirkalle kirsikkapuun alla. Juuri tuollaista elämänkin pitäisi olla! Nauraa hekottaa koko sielullaan kun sattuu näkemään jotain hauskaa ja suloista. Ei varmasti kukaan menisi tuolle vaarille sanomaan että jaaha, on taas jäänyt lääkkeet antamatta, vai menisikö?

Minä saatan purskahtaa nauruun ihan milloin tahansa, jos ajatukset sitä rataa menevät. Silloin sitä vasta tuijotetaankin, kun ilman mitään pätevää syytä alan itsekseni kikattaa esim. ratikassa (sanooko sitä enää kukaan sporaksi?) enkä saa lopetettua muuta kuin tunkemalla nyrkin rannetta myöten suuhun. Minkä sille mahtaa? Onko se muka niin outoa?

Kyllä ihmisen pitäisi viihtyä ajatustensa kanssa sen verran että saa itsensä milloin tahansa nauramaan. Minun ei esimerkiksi tarvitse ajatella kuin sitä musikaalimme parasta viimeisen esityksen jäynää, joka sai koko porukan pokan hajoamaan keskellä näytelmää ja sitten sitä yritettiin jatkaa juonenkuljetusta, mutta kun improvisaatioihmisiä ollaan, niin meni replat hetkeksi NIIN sekaisin että vaikeaa oli itseään koota. Ja ne ihmiset jotka lavan takana potkivat seinää etteivät nauraisi ääneen :D Pelkkä muistokin aiheuttaa nauruntyrskähdyksiä ja saa aina takuunaurut näytelmäporukassa.

Viattomuus-kortti haluaa nimenomaan muistuttaa, että elämä on ihanan absurdia ja ihmeellistä. Oikein asenne olisi varmaan ottaa se naurulla ja hymyllä vastaan, ei ottaa kaikkea ryppyotsaisena ja valmiiksi umpimielisenä. Hymyilkää, ihmiset, enemmän! Kyllä aina joku siihen hymyyn vastaa, ainakin tämä yksi punatakkinen kahjo :)

annaelen

"Aivot narikkaan" - Avoimuus, veden kuningatar

Voi ei! Ihan paras mainos pyörii just nyt telkkarissa! Se on se joku Fresh-aterioiden kampanja, jonka iskulauseena on "vaihda tuoreempaan", ja jossa on nelikymppinen nainen, joka alkaa haaveilla kakskymppisestä rakastajasta. Mietinkin tässä jo hyvän aikaa, että miksi tätä suhteellisen yleistä naisten fantasiaa ei hyödynnetä mediassa yhtään, onko se muka joku tabu? Itsekin saan kiksejä nuoremmista miehistä, kunhan eivät ole oppilaita :D

Luen myös mangaa Kimi wa Petto, roughly translated as You're my pet. Siinä on vähän alle kolmekymppinen nainen, joka eräänä päivänä löytää sadekuurosta, pahvilaatikosta alle kaksikymppisen miehen, pahoin piestynä, ja raahaa pojan kotiinsa haavoja hoitamaan. Seuraavana aamuna poika sanoo, että tekisi mitä tahansa, MITÄ TAHANSA, jos saisi jäädä naisen luokse asumaan, kun periaatteessa on koditon. Ja mitä nainen vastaa? "Would you be my pet?" ;)

En tiedä muista, mutta minua tuollainen järjestely ruokkii vähän joka tasolla, ja varsinkin kun tästä tehtiin minisarja, miespääosassa se söpöin japanilainen julkkis joka markkinoilta löytyi, niin voisi tässä itsekin katsella lemmikkejä ;) Tilanne on vielä herkullisempi, kun naisen sääntöjen mukaan seksi on kiellettyä (kuka nyt lemmikin kanssa vehtaa :P ). Todella mielenkiintoisesti kehittyvä tilanne.

Avoimuus-kortti on ihanan naisellinen kortti kaikin puolin. Siinä on veden elementissä heijastuva nainen, joka on kohottanut kätensä ylöspäin, ei häpeile alastomuuttaan, ja pään sijalla hänellä on lootuksen kukka. Viesti on ihana: Älä mieti liikaa! Jos se tuntuu oikealta niin anna tuntua! Tunteiden kieltäminen tai järkeistäminen on syntiä! Ota kaikki vastaan äläkä nysvää! Juuri sellainen kortti jota pitäisi jokaisen rakastuneen kuunnella, koska se edustaa rajatonta rakkautta, joka ei suostu talttumaan sellaisiin pikkuseikkoihin kuin ikä tai sukupuoli, joista ressiä voisi vetää. Rakkaus on rakkautta, ja huolehtiminen ei auta yhtään. Sitä pääsee vain niin paljon helpommalla kun lakkaa miettimästä liikaa!

Entä sitten, jos se rakkauden kohde on kymmenen tai kaksikymmentäkin vuotta nuorempi? Entä sitten, jos hän on samaa sukupuolta? Jos saat vastarakkautta, se on lahja, eikä sitä saisi missään nimessä tukahduttaa muiden ihmisten normien takia. Jos kaksi ihmistä kohtaa tasavertaisessa parisuhteessa, ei muilla ole mitään sanottavaa. Miettikääpäs tuota :)

Onnellinen se, joka tämän kortin viestin ymmärtää, ja soveltaa omaan elämäänsä. Minä en sitä vielä osaa, mutta haluan todellakin oppia. Kyllä sitä draamaa löytyy sitten muualtakin, ei sitä itse tarvitse luoda. Pääasia että tunne on oikea.

Alkaisko joku mulle lemmikiksi? Teen ruoat jos tiskaat, ja rapsutan korvan takaa palkinnoksi kun imuroit. Saat nukkua lauantai-iltaisin sohvalla, pää mun sylissä. Vain tuhmia lemmikkejä rangaistaan sopivalla tavalla. Miten ois? ;)

annaelen

Sinkkuelämää - Elämän juhla, veden kolmonen

En ole koskaan tajunnut Sinkkuelämää-sarjaa. Oikeasti en. Ellen deGeneres joskus sanoi osuvasti, että sitä sarjaa voi katsoa niin kuin luontodokkaria: katsoa, miten joku aivan itselle vieras eliö reagoi tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Minä olen sinkku, eikä elämäni ole lainkaan Sinkkuelämän kaltaista.  En tepastele puolen säären korkoisissa korkkareissa (pelkkä ajatus saa rakot päkiöihin), en tienaa suuria taaloja (opiskelija, haloo?) enkä varsinkaan kruisaa baareja miehiä metsästämässä (en edes tykkää baareista). Silti vietän mielestäni ihan mukavaa sinkkuelämää, enkä jaksa enää tuomita itseäni siitä, että oikeasti tykkään viettää syysillat itsekseni kynttilöiden kera.

Elämän juhla-kortissa on kolme naista tanssimassa kesäisesti, keskellä rankkasadetta. Perinteinen suomalainen kesä, siis :) "Suomalainen kesä on asenne", näinhän sitä sanotaan... Mutta pääasia on että osaa tehdä kaikista tilanteista omankaltaisensa juhlan, pieni keidas keskellä arjen erämaata. Yleensä tulkitsen sen suoraksi viestiksi: ulos! Hauskaa pitämään! Huolehditaan sitten seuraavana aamuna, nyt on tärkeämpää päästä tilaan, jossa ongelmat unohtuu.

Sitä minunkin elämäni on, juhlan tekeminen tavalliselle viikolle. Perjantai on paras :) Mutta yleensä vietän viikonloput nimenomaan yksinäni ja mietiskellen, ihan siksi, että pidän sitäkin juhlana. Jos taas on jotain häppeninkiä, niin katson, miten jaksan viikon opiskelujen jälkeen. Tässä olisi huomenna fuksiaiset, johon voisi mennä, mutta katson vasta huomenna, mikä on meininki. Ehkä menen, ehkä en. Baariin en lähde.

Ja jos joku kohottelee kulmiaan ja tokaisee itsekseen että ei ihme että olet sinkku, niin heille sanon, että tämä on tietoinen päätös ;) Kun sitä kumppania halutaan, niin sitten sitä etsitään, mutta tällä hetkellä pärjään ilmankin. Kun tulee kunnon halipula niin metsästys alkaa taas ;)

annaelen

Henkielämää - Antautuminen, veden kasi

Huomasin ihan muutama päivä sitten että minua seurailee jokin henki. Se on tuossa ihan oikeassa kyljessäni aina kiinni, oikein veikeä ja hymyilevä tyyppi, mutta jotenkin kamalan vaativa, sillä se haluaa koko ajan huomiotani. Siksipä se tekeekin temppuja, stimuloi aina jokaista chakraa erikseen, ja eniten se tykkää ykkösestä ja seiskasta, seksuaalichakrasta sekä kruunuchakrasta. Mistä se tuli, en tiedä, mitä se haluaa, voin vain aavistaa ;)

Korteilta kysyttyäni nousi Antautuminen, veden kasikortti, ja tunnekorteista ehkä se vaikein. Minä kun yritän olla itsenäinen ihminen, niin rakkaus kaikkivoipana ja todella vievänä tunteena on vähintäänkin pelottava, mutta tämä henki varmaan haluaa nyt kouluttaa minua tässä asiassa. Että antaisi vain mennä. "Loiva vasen, antaa mennä vaan" :D (biisikärpänen iskee jälleen...)

Yritin eilen tunnustella, että kuka/mikä henki tuo nyt sitten olisi. Sain päähäni kuvia tanssiaisista, hienossa isossa salissa oikein kunnon wieniläistanssit menossa, naisilla hienot ja leveät laahukset. Tulkinnan mukaan olen juuri tuollaisessa ympäristössä entisen elämäni viettänyt, että olisiko tämä joku sieltä ympäristöstä? Koska tuo energia tuntuu samalla tutulta että oudolta.

No, näitähän tulee ja menee. Muutama kuukausi sitten tuleva tyttäreni tuli moikkaamaan, ja hänelle tuumasin että paras etsiä isä itselles ennen kuin syntymää edes ajattelet :D Jospa tämä on sitten se isäehdokas, tämä uusi energia? No, enäähän se tarvitsee itselleen fyysisen ruumiin, niin homma olisi jo selvä :D Kyllä mulle alkais jo ehkä 25v sinkkuelämää riittää.

Vaikea keskittyä kun toinen hiplaa koko ajan poskea :D Ja ei, ikkunasta tulee auringonvalo VASEMMALLE poskelle, ja silti oikeaa kuumottaa enemmän. Hmm. Ehkä sille pitää nyt vain... Antautua, kysyä että kuka olet ja mistä tulet.

Menipä hihhuliksi tämä teksti. Puolet tuttavapiiristäni soittaisi valkotakkisille jos näkisivät tämän :D Onneksi on nimimerkit keksitty.

annaelen

Univiestejä - Sarasvati, hindulainen tiedon ja taiteiden jumalatar

Näin viime yönä suht omituista unta. Katselin omia Zen Tarot-korttejani ja etsin sieltä yhtä korttia, turhaan. Sitten ihan vain nostin sieltä yhden kortin, ja sieltä tuli kortti, jota ei edes koko pakassa ole. Siinä oli vain (samanlaisella tavalla taiteiltuna, tosin) valkoisiin rimssuihin ja mekkoon pukeutunut nainen, joka tuijotti minua. Muistan, että sen kortin viesti oli jotenkin hyvin tahtova, mukaansatempaava. Tuntui että se nainen siinä kortissa sanoi, että "Palvo minua niin minä annan sinulle kaikkeni, ja sinä olet oleva onnekas."

Muistin sen kortin ihan vasta, ja syöksyin katselemaan omia korttejani, mutta tällä kertaa en tarot-sellaisia, vaan Hirvisaaren Sisäinen Jumalatar-kortteja. Etsin sieltä rimssumekkoista, lupaavan ja tahtovan näköistä jumalatarta, koska vaisto sanoi, että sieltä se viesti tuli. Kun olin lopettanut, käsissä oli 13 korttia, kaikki valkomekkoisia :D Mutta se viimeinen, joka käteen sattui, sai intuitioni huutomerkin muotoiseksi. Tämä se on.

Sarasvati, hindujen tiedon ja taiteiden jumalatar. No enkös minäkin ole pyhittämässä elämääni seuraavaksi muutamaksi vuodeksi juuri näille kahdelle? Sarasvatin kohdalla lukee näin:

"Sarasvati muistuttaa sinua siitä, että varmimmin löydät totuuden itsestäsi. Sinulla on myötäsyntyinen kyky tietää, mikä on oikein, vaikka tuota tietoa ei aina olekaan helppo löytää. Jos sinun on vaikea päättää, mihin suuntaan haluat lähteä kulkemaan, älä kysy neuvoa muilta, vaan hae ja mietiskele vastaus sisältäsi. Sarasvati kannustaa sinua lukemaan ja hankkimaan niin paljon viisautta kuin mahdollista, mutta ennen kaikkea hän toivoo sinun tutustuvan totuuteen omasta itsestäsi."

No kappas. Juuri näitä totuuksia olen itsestäni toteuttanut muutaman vuoden ajan. Kysyn mielipiteitä toisilta, mutta päätökset teen aina itse. Ja minusta tiedon hankkiminen on vaan jotain ihan mahtavaa! Siitä tulee tieteilijä silloin kun sillä on henkilökohtainen perversio opiskeluun... ;)

Mutta on tässä vielä jotain kummallista sattumaa. Aloin muutama päivä sitten kirjoittamaan pitkähköä novellia, joka sijoittuu Intiaan, ja sinne loin 17-vuotiaan pojan Amitin, joka ei puhu muuta kuin hindua äidinkielenään. Sarasvati on juuri hindulainen jumalatar. Sattumaako?

No ainakin nyt se elämänsuunta saa vahvistusta tällä. Oikeastaan ihan mahtavaa tietää, että jumalatar aina Intiasta ja hindulaisuudesta asti näki hyväksi tulla ja siunata uusi polkuni tässä uudessa elämänvaihteessa. Muutenkin päättäväisyys kasvoi eilen, kun sain yhden kurssin sananmukaisesti lauleltua läpi yhdeltä istumalta. eli oma pohjatieto sai taas validin tunteen. Näemmä tämä tiedon hankkiminen ja ehkä myös välittäminen on se minun hommani tässä elämässä, mutta vielä en ala ketään opettamaan, ensin pitää hakea se tieto itselleenkin! :)

annaelen

Kortit tietää, minä en - Suru, pilvien ysi

Olen monta kertaa sanonut, että saa kortteja itsellekin nostaa, mutta sitten pitää hyväksyä se, ettei kuitenkaan näe metsää puilta. Priimaesimerkki tuli taas kohdalle viime viikolla. 29.päivä elokuuta nostelin itselleni viisi korttia tästä Helsinkiin muutosta, ihan että mitä alkaa tyttöselle kuulumaan. Olin kuin klapilla päähän lyöty, kun ensimmäiseksi kortiksi nousi Suru.

Tulipahan taas sellainen olo kuin pikkutyttönä pasianssissa, että huono kortti, huijaan ja nostan toisen, mutta siinä vaiheessa, kun huijauksen jälkeen peli onnistuukin, tulee kauhea syyllisyys :D Että ei se olisi mennyt ellen olisi ollut vilpillinen. No nyt tuli sama kiusaus, mutta Tarot-korttien kanssa en kyllä koskaan huijaa. Suru ensimmäiseksi kortiksi. No, tuumasin että kaipa tuo kohta paljastuu, mitä se tarkoittaa, mutta itse olin ihan hyvällä päällä lähdöstä ja uudesta elämän vaiheesta.

Kaksi päivää myöhemmin, 31.päivä, löysin itseni iltasella sängystä itkemästä silmät päästäni, ja ei auttanut kuin tuumata, että kortit tietää, minä en.

En ole oikein koskaan itkenyt, kun olen muuttanut pois jostain. Muutos on aina ollut hyvään suuntaan, ja olen ollut innostunut ja malttamatonkin. Jopa se kuuluisa Kuhmoon muutto meni sen suuremmitta stresseittä, kun tiesi, että kotiin pääsee aina ja suht nopeastikin. Nyt sitä vain oikeasti tajusi, että jätän ihan kaiken taakseni, mihin olen tottunut. Vanhemmat ja niiden äkinät, kaverit, halvat kämpät ja ne Oululaiset kulttuuripiirit, joihin oli jo tottunut. Tämä jos joku on oikeasti irtiotto, sitä lähtee niin kuin juurineen päivineen ihan outoon maaperään. Pisti pelottamaan, ja se purkautui sitten yhden illan itkemisenä.

Minä en itke tarpeeksi. Sitähän sanotaan, että se puhdistaa ja vapauttaa ja antaa tilaa uusille ajatuksille. No minä en itke kuin joskus sympatiaitkuja leffoissa (empaattikyky tämäkin), mutta yleensä olen aika cool ja rauhallinen muutosten edessä. Ärräpäät ovat terapeuttisia kans :D Mutta kuuntelen kyllä kateellisena joitakin, jotka sanovat, että itkevät kerran viikossa, ihan terapeuttisista syistä. Se kuulostaa niin kertakaikkisen vapauttavalta.

Ehkä minä en siksi tykkää itkemisestä, että siinä tulee niin holtiton olo. Niiskutetaan kuin astmakohtauksessa, vetistellään ja nokka vuotaa ja se ylimaallinen ankeuden tunne. Kesken itkun tuntuu siltä, ettei se koskaan lopu, ja se on ärsyttävää, lamauttavaakin. Plus vielä se, että kun pienenä yritti itkeä harmiansa pois, niin yleisin kommentti oli että "Älä höpötä". Kenties minussa on vielä pieni osa joka sanoo aina itkun aikana että älä höpötä.

Kaipa siksi minusta tuo Suru on tähän asti ollut yksi mystisimmistä ja ehkä turhimmistakin korteista. Mitä hiton hyötyä yhdestä hysteriakohtauksesta on jos joku kysyy apua työasioihin tai muuhun, jossa ei itku auta markkinoilla. Mutta näyttää siitä olevan apua. Minä pääsin kosketuksiin irtautumisen kanssa, eikä lähtö enää ollut niin pelottava sen jälkeen. Samalla sain käsiteltyä kaikki turhat mustasukkaisuustunteet kavereitani kohtaan, jotka jäävät Ouluun vielä keskenään pitämään hauskaa: minun kavereitahan he ovat, ja minä pidän heidän kanssa hauskaa sitten kun olemme taas samassa kaupungissa. Itkulla nämäkin tulivat esille, ja itkulla ne myös poistuivat.

Sunnuntaina tulee muuttokuorma. Nyt on sellainen hyvä jännitys jälleen päällänsä :)

annaelen