The Secret - Olemme yhtä, sateenkaaren kymppi

Jostain syystä olen kirjoittanut vaan noista suht negatiivisista korteista lähiaikoina. Nytpä valitsin iloisen yhdessäolon kortin, Olemme yhtä. Siinä näkyy maailmanlaajuinen ystäväverkosto, jotka iloisena karkeloivat kohti parempaa tulevaisuutta. (Karkeloivat on ihan mahtava sana :D)

On siinä syvempikin merkitys, se Olemme yhtä siis. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, ja olemme yhteydessä toisiimme. Siksi emme menetä koskaan ketään, koska kaikki ovat osana tätä maailmaa, fyysisesti tai kenties vain energisesti.

Katselin tässä dokumentin The Secret-tekniikasta. Vaikuttavahan se oli, ja ymmärrän kyllä, missä määrin sen pitäisi olla totta. Positiivisen ajattelun voima on valtava, tiedän sen itsekin (eri asia se, kuinka vaikeaa se ajoittain on), mutta kyllä korvaani särähti, kun siinä dokkarissa sanottiin, että Beethoven käytti samaista tekniikkaa. Uskallan olla eri mieltä. Vanha kunnon Ludwig nimittäin oli yksi v-mäisimmistä persoonoista kanssaeläjilleen mitä musiikin historia tuntee, lyijymyrkytys vaikutti hänen persoonaansa näin. Tuskinpa hänen perusluonteeseensa koskaan kuului positiivinen ajattelu, vai sanooko maailmaa syleilevä ihminen näin: "Kuninkaita tulee ja menee, mutta on vain yksi Beethoven!" Haluaisin nähdä perustelut tälle väitökselle.

No joo, terve itsetunto vai isottelu? Tiedäpä tuo. Mutta en silti jaksa uskoa, aika yrmy tyyppi Ludwig oli :)

Kokeilin piruuttani, toimiko tekniikka kuten halusin. Ajattelin oikein kovasti irlantilaista ystävääni Australiassa; nähtävästi lähetysvoimani ei ihan riittänyt, sillä hänestä ei kuulu, ei näy mitään. Kirjoitin maileja uusille japanilaisille tuttavilleni (kyllä, myös sille "kihlatulleni"), mutta lieneekö japanilainen tapa vai mikä, kun vastausta ei kuulu. Eli ei mikään paras alku Secret-tekniikan käytölle.

Enpä luovuta silti. Uskonkin enemmän siihen, että Secret auttaa siihen, mitä haluaa pitemmällä kaavalla, eikä siihen, mitä huomenna kaupasta ostaisi. Se on vuosien prosessi. Eli ei kun miellekarttaa kokoamaan! Kun jostain löytyisi pahvipalanen johon elämää suunnitella...

Mutta kuten sanottua, Tarotkorttiini verrattuna tämä on aivan sama asia. Kosmista älyä, sanottaisiinko, jota Olemme yhtä edustaa. Siksi universaali mielipide haluaa rauhaa, ei sotaa, ystäviä, ei vihollisia, kommunikaatiota, ei nyrkkejä. Kaikki ovat loppujen lopuksi samaa mieltä. Jos tätä voimaa sitten osaa käyttää omaksi henkilökohtaiseksi avukseen, aina parempi. Että Secret - tai mikä tahansa muukin - opas käteen ja elämä remonttiin! Uudistus vie aina eteenpäin sillä omalla polulla. Minulla se alkaa jo hahmottua, pitäisi vaan ehtiä sitä kulkemaankin :)

annaelen

Älä katso - Puolustautuminen, pilvien kolmonen

Terveisiä Saksanmaalta! Kotiuduin, ja Oulun kentältä suora lainaus eräältä sivussaseisojalta: Maailma pieneni hetkessä. Taas odottaa kaiken maailman stressi, pitäis muuttoa ja kämppää suunnitella, sun muuta sun muuta...

Oli kuitenkin mielenkiintoinen kokemus tässä. Olin siis japanilaisen ystäväni Ayakon luona viikon, ja tapasin hänen ystäviäänkin. Yksi näistä oli K, japanilainen pianistimies, härkä, minua vuoden vanhempi. Hänen kanssaan en sinänsä puhunut, sillä hänen kielitaitonsa oli aika huono saksaksi ja todella huono englanniksi, enkä minäkään mikään nero ole 20 japanilaisen sanani kanssa. Hän kuitenkin ilmaisi todella nopeasti, että pitää minusta, tuumasi jopa että haluaa opiskella englantia lisää että voi mennä kanssani joskus naimisiin :D Joka tapauksessa, luin hänelle korttejani. K oli yksi vaikeimmista luettavistani, tuntui että hän asetti kilven välillemme joka peitti 95% näköalastani.

Samana iltana kuulin Ayakolta K:n menneisyydestä, tytöstä, tottakai, joka häntä oli loukannut. Kävi ilmi, että K yhä pitää tytön antamaa sormusta sormessaan. Sanoin ihan leikilläni, että K:n kämppiksen pitäisi "lainata" sormusta kunnes K lähtisi Japaniin, ts. piilottaa se, ihan hänen omaksi hyväkseen. Ayako innostui tästä ja soitti kämppikselle, mutta pahaksi onneksi K sattui kuulemaan keskustelun, eikä siitä sitten tullut mitään. Heti kun Ayako laski kännykkänsä pois, tuntui että minun silmieni eteen tuli kaksi kättä, kumpaakin silmää peittämään. Kuulin ihan selvästi, mitä ne sanoivat. "Miranai", älä katso.

K:han se siellä oli, pelokkaana estämässä näkökenttääni. Tunkeuduin liian lähelle. Hän on siis vielä kiinni entisessä, eikä härkänä halua päästää siitä ihan heti irtikään. Aurinkohärät ja muutos eivät ole parhaita kavereita... Minun piti taistella tosi kauan ennen kuin kädet hävisivät.

Puolustautuminen on joskus tarpeellista, mutta korteissa se on lähinnä varoitus. Kun on koko ajan puolustuskannalla, ei kukaan pääse sitten lähellekään. Sitä tuomitsee itsensä yksinäisyyteen. Minusta tämä on aika yleinen oire nykyihmisellä, ja sitten mietitään että miksi ei löydy sitä oikeaa tai miksi on niin paljon avioeroja. Jos sitä koko ajan odottaa nyrkit pystyssä, että milloin seuraavaksi joku haluaa minua loukata, niin eihän kukaan pääse tarpeeksi lähelle rakastamaankaan.

Taisin joka tapauksessa mennä vahingossa K:n kanssa kihloihin :D Sanallinen lupaus, että jos pääsemme kielimuurin yli, niin sormustenvaihto seuraa. Mutta kyllä se exän sormus saa ihan ensimmäisenä lähteä. Muuten en ala millekään.

annaelen

Jumitus - Tukahduttaminen, tulen kymppi

Kävin eilen hierojalla. Tyttö tuumasi kylmän rauhallisesti että "vähän niin kuin sementtiä pehmittäis". Onhan tuo tosi, että selkä on ollut tosi kipeä, ja että sitä ei ole hieroja käsitellyt moneen vuoteen, mutta on tuo nyt silti aika epäinhimilliseen kuntoon päässyt. Se on kuin panssari. Onkohan musta tulossa hyönteinen? Kova kuori, pehmeä sisusta :D

No jos nyt lähdetään ajattelemaan, milloin selkä meni tällaiseksi, niin se ajoittuu yksi yhteen elämäni tähän asti suurimman kriisin kanssa. Kyse oli, niin kuin aina, miehestä, josta ei ottanut selvää, ja joka jätti minut tyhjän päälle odottelemaan. Vuoden päivät odotin, ja sitten pistin välit poikki, josta nyt on kulunut myös vuosi. Helppohan se on mennä Kuhmoon asti töitä tekemään, kun saa ihan rauhassa paeta kaikkia niitä ajatuksia, joita tämä tapaus herätti, mutta ne jumiutuivat kaikki tuonne selkään. Sieltä niitä pitäisi nyt leipoa irti, kun mieli on jo suht vapaa tuosta tilanteesta.

Tukahduttaminen-kortti on mielestäni se kaikkein inhottavin Zen Tarot-pakassa. Se on vapaaehtoista pakenemista, asian käsittelyn jatkuvaa siirtämistä, vaikka helpompaa olisi vaan nostaa kissa pöydälle ja perhana hoitaa asia. Hoitamaton asia muuttuu isommaksi kuin onkaan, sitoo maahan eikä anna liikkua. Minulla se jumitti selän sementiksi ja tuo painajaisunia joita ei ihan tuosta vain unohdeta, kun koko ajan on mielessä, että milloin nuo oikeasti tapahtuvat.

Minua on loukattu, ja tämä on minun testini anteeksiannolle. Koko ajan oli sellainen tunne hierontapöydällä, että olisi niin mukavaa kun osaisi päästää selkälihakset rennoiksi niin, ettei sattuisi niin paljon ja hierojaltakin säästyisi päästä verisuonia. Mutta kun ei sitä pysty selkälihaksiaan käskemään päästämään irti, se pitää tulla ensin henkiseltä puolelta. Minä en ajattele sitä asiaa enää kovin usein, mutta anteeksi minun pitäisi vielä antaa, niin hänelle kuin itsellenikin. Onneksi kuitenkin tuo Tukahduttaminen on sellainen kortti, jolle itse voi jotain tehdä. Siinä nyt vaan kestää vielä vähän aikaa.

annaelen

Käännytystä - Puolitie, sateenkaaren kutonen

Onko kukaan koskaan ajatellut, että hevarit ovat kaikista pahimpia käännyttäjiä? Olin tässä taannoin autossa sukulaisen ja tämän poikakaverin kanssa, viimeksimainittu ajoi. Ja päätti musiikista. Tuloksena tunnin ajo (onneksi vain tunnin!) nykyhevin soidessa tuutin täydeltä.

Tämä sama ihminen on pitänyt minulle puolentoista tunnin esitelmän Judas Priestistä, musiikkia unohtamatta. Serkkuni (no tämä ei ole hänen vikansa) yritti kerran parittaa minua hevijätkälle, joka ajatteli parhaimman yhteyden muodostuvan hevikäännytyksellä.

Oikeasti! Jos hevin ystävälle sanoo, ettei oikein kuuntele heviä, niin ihan takuuvarmasti alkaa kolmen minuutin sisällä hevi soida. Ja mitä tekee rassukka käännytettävä, aka. minä? Hymyilee vaivaantuneesti, yrittää näyttää kiinnostuneelta ja alkaa nyökytellä hyväksyvästi. Nyökyttely auttaa, yleensä, kyllä ne joskus lopettavat. Tai sitten eivät.

Syy siihen, ettei hevi iske minuun, on empaatin kykyni. Ensimmäinen asia, mitä hevistä erotan, on aggressio, machoilu, adrenaliini. Sydän alkaa hakata ja tulee sellainen olo, että haluaa joko riidellä jonkun kanssa tai huitaista jotain turpaan ihan vain sillä että pääsee ilkkumaan että hähhähhää, voitinpas. En tunnista tällaisia tunteita itsessäni missään muussa tilassa. Muusikkona arvostan toki heviä musiikinlajina, ja luulisi että hevaritkin älyäisivät, että musiikinopettaja tietää aika paljonkin - ellei enemmänkin! - hevistä. En minä kaipaa sitä "hevihypeä" elämääni, viihdyn enemmän klassisen, jazzin ja etnon parissa.

Puolitie-kortissa on kaksi ukkelia, jotka ovat omapäisiä, mutta sen verran antavat periksi, että suostuvat koskettamaan toistensa sormenpäitä. Minä olen valmis kuuntelemaan niitä heviluentoja die hard-faneilta, mutta miltä näyttää hevarin naama, kun alan soittaa heille Paul Simonin Graceland-levyä? Kyllä se aika pitkäksi venähtää. Puhumattakaan Sibeliuksesta tai Jamie Cullumista. Eräskin oppilaani kuvasi esimerkeistä ensimmäistä "hissimusiikiksi". Ei ole helppoa elää Puolitien mukaisesti, mutta aina pitäisi yrittää! Ehkä seuraavalla kerralla alankin soittaa Abbaa aina kun käännyttäjä iskee.

Sen tunnin ajomatka oli yksi pisimpiä. Minua pelotti, sillä itselle siitä musiikista tulee levoton olo, ja tuntui siltä, että se vaikuttaa kuskiin samalla tavalla, ja kohta löydämme itsemme ojasta. Mutta kaipa joitakin rauhoittaa se, että joku muu mölyää kovaäänisesti heidän puolestaan. Koskaan ei voi tietää.

annaelen