Unelmia

Minun pieni ihmeeni

HÄN

kristallin kirkkaat helmet

sielukkaat silmät

loistavat utuisen universumin läpi

sumujen seasta hohtavat

suuntaa näyttävät minulle

kutsuvat luokseen

moi, ajatuksia

Joskus voi kyllä olla vaikeaa ottamatta toisen tuskaa itselle. =/

Jos vaikka jollekin hyvin rakkaalle ihmiselle tapahtuu jotain tosi ikävää.

Mutta silloinhan voi olla kyse siitä, että tämä tapahtuma on tarkoitettu myös olemaan minun karmaani.
Esimerkiksi se miten kipeä meidän vauva oli ensimmäiset 4kk ja mitä infernaalisia olotiloja se mussa sai aikaan,
en ole ehkä sellaista tuskaa käynyt läpi edes silloin kun minun rakas isäni kuoli.
Tietenkin se, että on juuri synnyttänyt, hormoonit on sekaisin kuin Celine Dion (no ei kai se oo mut toi on hassu sanonta :D)
ja siihen vielä päälle se et nukkuu pari kuukautta vain 2-3 tunnin pätkiä vaikuttaa aika paljon noihin mielialoihin.

Ehkä se oli enemmänkin oppiläksy minulle (ja miehelle) kuin vauvalle?
En muista olenko kertonut täällä, mutta asuessani vielä yksin, kun meditoin joka ilta,
sain eräänä iltana näyn, jossa poika sanoo minulle tornadon pyörteistä (kyllä, tunnistin sen olevan nimenomaan poika)
"äiti....minä kärsin!!!"
Tuo näky sai minut järkyttymään, tahdoin pyyhkiä sen pois mielestäni.
Minä haavelin niihin aikoihin, että löytäisin miehen, jonka kanssa perustaa perhe.
Usein pyysin maailmankaikkeudelta viestejä sielutasolla tältä mieheltä ja lapselta/lapsilta,
ja tunsin ihan elävästi sen sielun avun huudon siinä näyssä, se oli riipivää.  =(

Siinä vauvan elämän alun 4kk aikana kyllä koeteltiin meidän keskinäisiä välejäkin,
yhtenä aamuna skorppari vain ilmoitti,
että hän ei pysty enää hengittämään, ahdistaa niin, nyt tää loppuu. =(
Sillä hetkellä tuntui että henkeni salpaantui.
Näin sieluni silmin pikakelauksella meidän suhteen, joo hienoa että ollaan juuri saatu vauva,
ostettu yhdessä auto ja asunto ja nyt me erotaan.
En pystynyt pariin tuntiin puhumaan ja lopulta kun sain itkultani jotain puhuttua,
niin skorppari vaan halasi meitä ja itki ja sanoi, ettei halua jättää meitä, mutta ei enää tiedä miten pystyy olemaan.
Oli pari päivää aiemmin heittänyt tuttipullon täysiä päin seinää,
kun vauva ei suostunut niihin aikoihin syömään ruokatorven tulehduksen takia kuin 20ml annoksia kerrallaan
ja huusi koko ajan nälkää.

Minä otin silloin vauvan miehen sylistä itselleni, katsomatta silmiin ja sanoin,
että mene johonkin muualle jos oot noin vihainen,
mun lapsen ei tarvitse pelätä isäänsä.
Sanoin silloin uhmakkaasti, että olen valmis kasvattamaan lapseni tarvittaessa yksin,
koska olin niin pettynyt.
Tämä oli saanut skorpparin pelkäämään, että hänestä tulee samanlainen kuin oma isänsä oli.
Siksi hän halusi lähteä, kun halusi että lapsen ei tarvitse pelätä.
Mutta ehkä hyvä, että hän joutui kohtaamaan sen asian, ehkä hän oppi siitä jotain.

Sen jälkeen hänellä ei ole ollut vastaavia aggressioita,
enkä usko että hän niitä enää lapsen lähellä näyttääkään.
Ehkä hän on alkanut useammin kertoa tunteistaan,  :na hän on hyvin tunteellinen,
ja  -yhdistelmän raivo on aika dramaattista jos se kytee pinnan alla liian kauan..

Mutta kyllä minä häntä rakastan, en voisi intohimottoman ihmisen kanssa elää! <3

helmikuun ajatuksia

Nyt eletään raskausviikkoa 34. Elän elämäni pyöreintä ja naisellisinta aikaa. :) Laskettuun aikaan on alle kaksi kuukautta, ennen sitä me muutamme skorpparin kanssa meidän molempien ensimmäiseen omistusasuntoon. Tekemistä on vielä paljon, mutta en ole lainkaan stressaantunut. Minulla on nyt kesäloma, jonka jälkeen alkaa äitiysloma, joten töihin ei tarvitse mennä pitkään aikaan. Olen viettänyt päiviäni pesten vauvan pyykkiä, pakkaillen tavaroita muuttoa varten ja nähnyt ystäviä.

Olen voinut hyvin, henkisesti ja fyysisesti. Tämä viimeinen kolmannes on ollut seesteistä aikaa.

Tuntuu että elän nyt sitä unelmaa, tai viimeiset puolitoista vuotta olen elänyt sitä unelmaa, mistä olen niin pitkän aikaa unelmoinut vaan. En tiedä miten tämä kaikki liittyy siihen että "hylkäsin" kaikki henkiset harjoitukset ja huuhaat ja tekopyhyydet ja aloin vaan elää. ;) Suosittelen kaikille! Sillä tavalla elämään tulee järki ja järjestys ja asiat toteutuu kun alkaa toteuttamaan niitä sen sijaan että vain rukoilisi niiden tulevan luo. Miten sokea sitä onkaan ollut elämälle...! En tarkoita ettenkö pitäisi kiitollisuutta ja rakkautta vahvasti mukana mielessäni, mutta tosiaan, ne ovat ne pari asiaa mitä sitä oikeastaan ihminen tarvitsee löytääksen onnen. Ei paljon muuta.

Asuntopostaus

En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut tänne blogiin mitään.

Tännehän tapasin haaveilla siitä unelmieni miehestä - no hänet olen nyt kohdannut ja yhteistä elämää takana on jo vuosi ja pari kuukautta. Nyt asumme saman katon alla. Meillä on kaunis koti, 60 neliöinen kaksio joka on remontoitu täysin vuosi sitten.

Olohuone on tosi tilava, siellä on kaksi vaaleanbeigeä isoa pehmeää sohvaa. Lattialla musta matto, ikkunoissa vuorotellen mustia ja valkoisia läpikuultavia verhoja, TV-tasoissa ja lasivitriinissä oranssit lasikannet (muuten ne ovat sellaista pehmeän keskitumman ruskean puun väriä). Lisäksi sohvilla on oransseja ja mustia koristetyynyjä. Katossa roikkuu pallonmuotoinen lamppu, joka muodostuu sellaisista muoviplekseistä haitarinomaisesti...

ylläoleva kuva on samaa sarjaa kuin meidän tv-tasoryhmä.... Rakastan tota oranssia <3 (kuva from Masku)

Olohuone jatkuu ruokatilaan, missä on TV-tasoryhmän puunvärinen siro 4-paikkainen ruokapöytä... Viereisellä seinällä on iso musta lipasto ja lattialla vaaleanharmaa iso karvamatto, joka hieman hopeisenakin kiiltelee... Kaikki metalliset yksityiskohdat ovat olohuone/ruokatilassa hopeaista..

Makuuhuoneen värimaailma muodostui sitten seinien värin mukaan, seinät ovat osittain vaaleansiniset, mikä ei miellyttänyt ainakaan minua alkuun yhtään. No, parisänkyyn ostin valkoisen kiiltävän päiväpeiton ja kattoon laitoin ison mustan kristallikruunun.. Sängyn päällä on beigejä isoja koristetyynyjä. Verhot ovat hieman hohtavapintaista materiaalia, vähän läpikuultavat tumman violetit.. Pimentävät huoneen suht hyvin. Seinää vasten on pieni vaaleanharmaa sivupöytä, jossa pieni pöytälaatikko. Tämä on kotoisin mummolastani. Seinällä on hyvin yksityiskohtainen kuva ruususta ja sen värimaailma on musta-violetti-vaaleansinen-valkoinen. Kuin tehty tähän huoneeseen, vaikka sattumalta muistin omistaneeni tämän taulun vasta kun muu huone oli jo valmis. Seinällä on myös neliön muotoinen peili, jossa on valkoiset paksut puiset kehykset.

Tämä lamppu on ostettu ellokselta silloin kun mulla oli 70% ale-lipuke kädessä :D

Keittiöstä tai kylppäristä mulla ei sitten olekaan mitään kerrottavaa. ne ovat molemmat putkimallisia ja siistejä, eikä niitä nyt ole mitenkään pystynytkään sisustamaan. Keittiö on kyllä pienuudestaan huolimatta oikea tilaihme, vielä on paljon tyhjiä kaappeja! Tasot on tummanruskeaa puuta ja kaapinovet kermanvalkoisia ja mielestäni tyylikkäitä yksinkertaisin hopeisin vetimin varustetut.

Joka ikinen ovi tässä asunnossa jatkuu ikään kuin kattoon asti, koska varsinaisen oven päällä on sellainen ikkuna kattoon asti - me likes. Olohuoneesta kun mennään eteiseen, niin siinä välissä on pariovet jotka kanssa lämmittää mun estetiikansilmää. Eteiseen meidän pitäisi vielä hankkia jonkinsortin kenkäteline, koska lattialla lojuu 30 paria kenkiä ja saman verran on kaapissa säilössä. :D

Mutta muuten tästä kodista ei mielestäni mitään puutu. rauhallista aluetta, mäen päällä, mäntyjen keskellä. Ikkunoita kolmeen eri ilman suuntaan. Iso parveke, jossa laatikollinen kuolleita kukkia. xD

Heippa! (öö, miten niin töksähtävä lopetus?)