Nostalgiaa, vieraita menneestä! Viides AP-päivä marraskuulle!
30.06.2010 (Muokattu: 03.07.2010 10:59)
Mukavaa on, kun vuosikymmenten takaa ilmantuu vanhoja naapureita vierailulle. Anne-Maj oli aivan oma itsensä, sorja kuin koivunvarsi, yhtä kaunis tummine pitkine hiuksineen. Ukko sitä ihmetteli. Miten joihinkin ei vuosikymmenet vaikuta mitenkään, ei edes raskaat ajat kuten miehen uskottomuus tai avioero. Tyttö kuin valo itse! On oppinsa ottanut ja katsoo eteenpäin!
Toisaalta, Ruotsista asti soiteltiin ja vonguttiin, että 'nyt sitten vain tulette tänne että ukkokin saa kalastella.
Kun ukko kiikutti vierasta toiseen paikkaan, minä päätin että lähdetäänpäs sitten, kastelin kukat ja pakkasin vähän mukaan tavaraa.
Syötiin ja lähdettiin 400 km;n matkalle, josta isäntä oli sanonut, että neljä tuntia se vain on elämästä ja sitten on ihanaa!
No eihän he pysähdy matkalla ollenkaan, vaan toisin oli meillä. Ukolla kun on tuo pissavaiva, katetrit ja vaikka mitä, niin kyllä pysähdyttiin enemmän kuin yksi ja kaksi kertaa. Ja kuusi tuntiahan meillä siihen ajoon meni. Onneksi Ruotsin aika ottaa yhden tunnin pois ajasta. Joten ehdimme turinoida siinä avotakan ääressä katsellessa sumuista jokea.
Mutta tärkeintä oli, että ukko oli tyytyväinen, hän tykkää LÄHTEÄ ja nähdä uutta, kokea uutta, ja se uteliaisuus on aina yhtä kuin pienenllä pojalla. Ei siinä sairaudetkaan ole jarruna. Hänellehän tämä matka oli. En minä millään olisi lähtenyt itse.
Mietinkin sitä, että arvojärjestyksessä ihminen on tärkein! Vaikka mihin se 'minä' laitetaan?
Vähän eksyksissä, neljäs päivä lokakuulle Ap.
29.06.2010 (Muokattu: 03.07.2010 10:47)
Pelastin erään kauniin kasvin, joka oli aivan muiden kasvien puristuksissa, taisi olla alppiasteri.
Lähdimme aamusta, kolme metsässä tottunutta naista, vaeltamaan se meidän kylän kuuluisan Viinapolut. Lähteeltä otimme vauhtia, poikkesimme Linnanraunioilla meditoimassa ja jatkoimme polkua sinne missä on kartallakin 'Viinapolunristeys'. Kovan työn kylän miehet olivatkin tehneet polkua puhdistaessaan ja merkitessään, mutta...
Sittenkin päättelin, että he olivat kulkeneet pikkuisen sivuun varsinaisen vanhan polun. Sen aion vielä ihmeessä kaivaa esiin. Se jäi vaivaamaan!
Ja jos tämä ap-päivä luo suuntia tulevalle lokakuulle, niin uskon, että varmaan jo siinä vaiheessa alan työssänikin olla aika eksyksissä ja jo väsynyt. Oikea suunta ehkä hakusalla. Joten ennen kuin kesä loppuu, etsin tuon vanhan viinapolun reitin tuolta metsän uumenista. Loppupäässäkin sitä kuljimme liian aikaisin tielle ja ihmisten ilmoille. Jotakin pielessä.
Mutta kahvi siellä maistui hyvälle ja keskustelut olivat kaukaisista ja läheisistä asioista, maailman uskonnoista ja omasta elämänasenteesta. Voimaannuttavaa keskustelua! Ystäväni huomasi että oli kadottanut silmälasinsa. Kävimmekin linnaraunioilla vielä niitä etsimässä, mutta eipä löytynyt. Joten jo senkin vuoksi minun täytyy kulkea tuo polku. Jos löytäisin kadonneet lasit.
Toisenkin kerran vähän harhailimme. Lähdimme sitten illalla ukon ja naapurin rouvan kanssa erään käsin piirretyn kartan mukaan kulkemaan ja etsimään 'valkeita pyöreitä kiviä'. Pieni retki oli monipuolinen. Löysimme vanhan hyljätyn tuvan joka melkein hukkui villiruusupuskiin. Ukko kertoili monen monta tarinaa mökin persoonasta. Löysimme kartan mukaan paikan, ja upea paikka olikin. Mutta valkeat pyöreät kivet osoittautuivat jäkälän täyttämiksi harmaiksi kiviksi. Ylhäällä kohosi komea Lapinraunio. Sinne päätimme tulla retkelle. Yhden kauniin kiven kannoimme kangaskassissa hikisenä ja vähän suunnastakin eksyneenä autolle, missä ukko turhautuneena istui, kun ei tohtinut sandaaleilla lähteä pusikkoon, mikä piti ylittää ennen kumparetta. Tullessa pysähdyimme erään 'kivitaiteilijan' pihamaalle ihailemaan hänen kiviluomuksiaan suihkulähteen ympärillä.
Niin vanhaa luovaa voimaa on luonnonkivissa!
Ap:n kolmas päivä eli suuntaa syyskuulle! Syreenin istutus!
28.06.2010 (Muokattu: 28.06.2010 19:24)
ISTUTIN VALKOISEN SYREENIN TAIMEN. Eikä se mikään helppo ollutkaan. Jalassakin oli vielä sandaalit ja muutenkin vähillä vaatteilla, kun ajattelin, että 'tuonhan nyt nopsasti laittaa'. Mutta ei! Kivi kolahti kohta, kun vähän kaivoin. Eli sainkin kaivaa laajasti, ennen kuin löysin syreenin juurille tilaa upoata ja kasvaa. Hiki tippui ja sääsket söivät! Ja ukko huuteli. Nälkäkin alkoi kurnimaan.
Mutta syreeni sai oman alueensa.
Huokailin sitä paljoutta mitä puutarha tarvitsisikaan kättäni. Joka puolella. Tee siinä jotakin, kun ukko tahtoi kaupunkiin, monta asiaa, monta juttua ihmisten kanssa ja ne askeleet ovat niin hitaita. Kärsimätön mieleni meinaa loppua. Ja miten sanoinkaan?! Että juuri ne hetket ihmisten kanssa ovat niitä tärkeitä. No joo. Juttelin puistossa jäätelöllä erään ystäväni kanssa, joka kulkee nyt uskollisesti katsomassa ex-miestänsä sairaalassa. Välit kummasti paranivat, kun avioero saatiin voimaan. - Eihän sillä täällä ketään ole, joka huolehtis, sanoi hän. Se kuulosti kuitenkin lohduttavalta. Ei avioeron tarvitse katkasta kaikkea!
Pesin likaisimman maton. Liotin sitä yön yli ammeessa, raahasin sen muoville nurmikolle ja hankasin vielä mäntysoopallakin. Vesipistoolilla sen suihkutin puhtaaksi mattotelineelle roikkumaan. En tiedä ehtiikö kuivata, kun huomiseksi on luvassa sadetta.
Kaksi ystävää soitteli, että tulevat huomenna luokseni ja sitten kävellään se kuuluisa Viinapolku. Ottavat kahvia termospulloon ja se nautitaan sitten vissiin tuolla metsässä sääskien kanssa. Voi kun tuulisi kuten tänään! Mutta mielelläni tapaan nämä naisihmiset. Se on kumma juttu, kun mieheni puolelta ollaan aika lailla vanhoillista körttiläistä. Se tarkoittaa sitä että tanssi ja ilo on syntiä. Ja ystäväni kuten minä ollaan suvun miniöitä ja mehän on tanssittu aina. Hassua, sillä olemme törmänneet toisiimme itämaisen tanssin parissa, myös vaihtoehtohoitojen parissa ja astrologian parissa. Jotain paljon yhteistä meillä on. Ja olen iloinen että saan kuulua tälläisten miniöiden seuraan. Tuo miniä kyllä vähän on väärä nimitys joidenkin mielestä, ainakin heidän anoppinsa mielestä, joka ei koskaan hyväksynyt poikiensa avovaimoja eikä avoliittoa, vaikka se on kestänyt kymmeniä vuosia eli paljon pitemmästi kuin useimmat avioliitot.
On olemassa teitä, joilla kuljetaan yhdessä joskus läpi elämän ilman kummempia sinettejä. Ja on olemassa polkuja jotka risteilevät usein samojen ihmisten kanssa. Ne risteykset ovat aina iloisia kohtaamisia! Risteykset ovat siis ihmeen tärkeitä!
Nikki muistutti minua Chironin kolmiosta Merkuriuksen kanssa! Se vahvistaa intuitiotani! Kestää vielä heinäkuun puoliväliin saakka:
Chiron kolmio Merkurius
     Tarkka: 1.7.2010 Alkaa: 31.5.2010 Päättyy: 15.7.2010 Merkuriuksen ja
Chironin transiitti symboloi vasemman ja oikean aivopuoliskon
keskinäistä toimintaa. Olet sisimmässäsi ollut aina tietoinen Chironin
viisaista ja parantavista energioista. Tämän transiitin aikana tulet
jollain tavalla toimimaan parantavien luonnonvoimien välittäjänä
sanallisesti, kirjallisesti tai muilla kommunikaation keinoilla.
Chironin ja Merkuriuksen kolmion myötä sinulla on tällä hetkellä selkeä
tietoisuus omien sanojesi parantavasta vaikutuksesta. Kykysi pohjautuu
edellisten elämiesi aikana hankkimaasi laajaan näkemykseen ja syvään
ymmärrykseen ihmisten ongelmista ja niiden pohjimmaisista syistä, joka
tämän transiitin aikana aktivoituu tietoiseen käyttöön. Kohtaat
henkisesti korkealle kehittyneitä opettajia, joiden viisaus sinun on
helppo sisäistää uudeksi henkiseksi ymmärrykseksi.
Luota sisäiseen ääneesi ja uskalla hakeutua sinua sellaisille kursseille
tai sellaisiin tapahtumiin jotka sinua eniten kutsuvat. Niistä tulee
olemaan sinulle valtavasti iloa ja hyötyä tulevassa elämässäsi. Opit
sanojen ja kirjoitusten terapeuttisen merkityksen päivittäin
tapaamillesi ihmisille eikä sinulle tämän jälkeen ole yhdentekevää mistä
keskustelet kulloinkin tapaamasi ihmisen kanssa.
Toinen tärkeä päivä tälle kesälle!
27.06.2010 (Muokattu: 28.06.2010 18:57)
ISTUTIN TOISEN PUUN YHDESSÄ POIKANI KANSSA. OMENAPUUN. KAIVOIMME VANHAN RÄHJÄN POIS JA ISTUTIMME UUDEN!!! VANHAN TULEE SIIRTYÄ UUDEN TIELTÄ!
Kun leikkasin nurmikkoa, tarttui poikani koneeseen ja siirtyi jäljellä olevalle palstalle hymyissä suin innokkaana välittämättä heinänuhastaan. Siinä hän niiskutti ja kukkaiskedolla komeili kirjaimet MALENA, hänen 3-kuisensa tyttären nimi. Sitä kiipesimme sitten talon matalalle katolle ihailemaan hymyssä suin!
Enimmän osan tätä päivää olenkin sitten kujerrellut tämän pikkuisen Malenan kanssa. Kyllä hän osaa hurmata. Aika ei mene koskaan hukkaan rakkaimpiensa kanssa seurustellessa eikä elämää ja luontoa ihastellessa!
Päässä pyörii Neptunus-ilmiö. Olen miettinyt ja tutkinut sitä koko Ruotsinmatkan ja aion tehdä sillä jotakin. Annan nousta sen maan uumenista pikkuisen valaisemaan laajempia miljöitä. Saas nähdä!
Istuin onnellisena, 30 juhannus yhdessä, ukkoni kanssa savusaunan penkillä. Edessä paistoi mitä lempein kesäkuun ilta-aurinko. Sääsket pysyivät kohteliaasti poissa, jokunen lintu lauloi ja tuuli humisi puissa. Ihana tila!!! Halusin olla siinä nyt niin paljon kuin mieleni ja kehoni salli!! Maadoitin itseni kesään, ihanaan maapallomme luontoon! Tunsin, että kumma paine takaraivoissani alkoi irtaantua. Ehkä syynä oli myös uljas ruttojuuren lehti, jota pidän aina saunahattuna. Sehän imee pahan päästä pois! Uskon.
Kuuntelen avojalkalaulaja Cesaria Evoran pehmeää ääntä ja orkesterinsa letkeää rytmiä. Hyvin rauhoittavaa.
Ja suunnittelen myöhäisillalla katsoa Avattaren.
Mitä merkkiä siis tämä päivä kantaa loppukesääni, heinä- ja elokuulle? Toivottavsti äiti-maan voimaa! Sill onhan Pluto-Kuu yhtymä Kauriissa ja Mars ja Saturnus Neitsyessä! Tulossa hyvä marjavuosi!
Lisään tähän Nikin huomion:
Hestia eli Vesta on yhtymässä  eli sinähän olet saanut nämä Auringonpaluukartallesikin
asemiin. Varsinkin kun tuo on syntymäkartallasi merkittävä niin sen yhtymä nyt
jumalattareesi lie suuntaa antava tälle vuodelle. Mutta siinä onkin
oltava tarkkana, minkä suunnan valitsee risteyksessä, Jousimiehen
nuolen kohdentaminen kun on muutenkin se pointti, eikö? Mihin tähdätä, vai
vain korkeuksiin.
Ensimmäinen päivä määrittelee ensimmäisen Ap-kartan kuukauden?
26.06.2010 (Muokattu: 27.06.2010 12:35)
On syntymäpäiväni! Ei mitään juhlia kuitenkaan. Ei mitään erityistä. Facebook on vain täynnä onnitteluja, koska ohjelma ilmoittaa kaikkien synt. päivän. Siis sellainen pintaruuhka. Mukava kuitenkin. Aamulla heräsin ihmeen pirteänä eilisen viinapolun avajaisremusta huolimatta. Eräs merkki varmaan; UUSI POLKU ON AVATTU! Millekähän?
Myös ihmeen ihana aamuaurinko. Join terassilla kaikessa rauhassa aamuteen ukkoni kanssa. Hänkin oli niin iloinen ja hyvä vointinen hyvin nukutun yön jälkeen.
En halua tehdä mitään ihmeellistä. Sämpylöitä paistoin, koska leipä on vähän, kalaa paljon ja pojan perhe tulossa kotinurkkiin. Mukava nähdä pikku-Malena-mossukkani!
ISTUTIN SENTÄÄN KIRSIKKAPUUN, MALENALLE OMISTETTU! Sikkalan makeaa kirsikkaa, ja juurelle laitoin vähän suikeroalpia.
Sanotaanhan, että elämän arvo mitataan tekemisissä, joka yltää tulevaisuuteen. Viimeisenä päivänä vanhuskin voi vielä kylvää siemenen maahan!
Ja nyt alkoi satamaan! Hyvin monivivahteinen sää. Lokit kirkuvat ja riitelevät ukon jättämistä kalatähteistä. Sääsket käyvät heti kimppuun kun uskaltautuu pihamaalle. Löysin vanhaa hevosenkakkaa kirsikkapuulleni, minkä kuopan olen valmiiksi kaivanut. Odotinkin tuota sadetta kastelemaan maata.
Ap-kartan aurinkoni on huoneessa 11 Merkuriuksen kanssa käsikädessä, molemmat Suurristin osakkaina oppositiossa pimeän Kauris-Kuun ja järkeilevän Kauris-Pluton kanssa. Siinä haastetta koko kesäkuulle ja eikö myös ensimmäiselle tämän jälkeiselle vuodelle?
Koko tämän vuoden vahvin taustatekijä on kuitenkin tuo Neptunuksen neliö Nousumerkilleni avautuvana. Onneksi Neptunus on Ap-kartalla Chironin yhtymässä, jos se tukisi. Tässä kuvion peloittavaa tekstiä:
"Samaan aikaan toteutuva sulkeutuva neliö deskendentille kuvaa vielä
pidempää yli sadan vuoden aikajaksoa, josta viimeiset kymmenet vuodet
tässä elämässä elettynä. Onko elämässäsi joku ihminen, josta olet
sitoutunut huolehtimaan, ilman että tunnet saavasi vastaavaa arvostusta
tai tyydytystä auttamisestasi. Tällä jaksolla tällainen yksipuolinen ja
uhrautuva käyttäytyminen käy sinulle liian raskaaksi. Itse et sitä ehkä
halua tunnustaa, mutta luonnon armelias laki toimii nyt apunasi ja
näyttää joskus hyvin armottomalla tavalla, kuinka tyhmä olet ollut
mahdottomissa odotuksissasi paremmasta huomisesta tällaisen ihmissuhteen
kanssa."
Avioliitto on tärkeä sitoutuminen. Mutta olen saanut arvostusta ja tyydytystäkin tästä yhdessäolosta, vieläkin, vaikka mieheni on tosi heikkokuntoinen. On toki helpompiakin kausia. Enkä odota mitään paraantumista, vanhuus ei sellaista salli. Silti minulle itselle voi käydä vaikka kuinka hankalasti. Pyrin olemaan kiitollinen jokaisesta päivästä ja hetkistäkin. Tänään olemme toki lyöneet lukkoon, että ensi viikolla käymme sen verran Ruotsin puolella, että ukkoni pääsee kalastamaan suoraan mökin laiturista. Sitä hän odottaa.
Tähän päivääni kuului myös jälkipolven vierailu, pienen tytön valoisa hymy! Se kantaa eteenpäin!
Tilasin Emilialta Ap-karttatulkinnan, oma synttärilahja itselleni!
Merkuriuksen iloista vipinää!
23.06.2010
Kyllähän nuo Marsin kuviot ihan pitivät paikkaansa. Elämä on ollut hyvin seurallista.
Naureskelinkin Ruotsin siskolleni, joka kutsui minua sinne rauhoittumaan. Katin kontit!
Talossa vilisi naapureita ja ystäviä ja kaikilla paljon kysymyksiä minulle ja siskon lapset tulivat minua helssaamaan myös (eivät osaa suomea), joten aivoparkani sai kaikkea muuta kuin levätä. Kuumana se kiuhui etsien vanhoja ja uusia ruotsinkielen koukeroita ja tarkkaavaisuuteni sai olla kuin kihisevä kiuas, kun yritin siitä murteiden mongerruksesta jotain ymmärtää.(Venus sekst. Neptunus)
Unohtui toki työarki ja kotihuolet! Trallallaaa...
Outoa tuo stressin purkaus olikin. Menin nimittäin sellaiseen ihmehierontaan naapuriin siellä. Hollantilainen nainen totesi ettei se stressi nyt ihan tällä purkaannu, sillä alaselkä puhaltaa kylmää. Käski pitää itseni lämpimänä. Onneksi on tuo Chironin kolmio Merkuriukseen vielä päällä. Sillä selkäänihän iski oikea puhuri. Jumiin meni ja jokin nivel kieroon. Kuljeskelin kuin vanha muori. Sisko sattui menemään kätensä kanssa naprapatille, joten kysyin, enkö voisi tulla mukaan. Sehän kävikin. Ja kun hän minua pahoinpiteli kymmenen minuutin ajan, niin suoristu selkä. Matka kotiin sujui hyvin ja olen ihan kunnossa taas tekemään juhannussiivoja.Ja sitä hommaa piisaa! Melkein kahden viikon poissaolo on tehnyt hassuja juttuja huushollissani (mm. mehupullo kaatunut pitkin jääkaappia) ja puutarha villiintynyt.
Merkiuriuksen osuessa stelliumiini, tuo sekin pientä vipinää. Se suurin työpomoni on menossa naimisiin. Onneksi olivat valinneetkin juhlapäiväksi 25.6, eikä 26.6 kuten hän ensin oli suunnitellut. On kai minulta jotain oppinut, sillä olen usein hänen karttaansa tutkinut (salaa muilta). Mutta jotenkin tuo upea nainen on päässyt mieheni suosioon ja näyttelee nytkin häissä 'isän' roolia. Joten vipinää hänelläkin sopivasti. Juhannusaatto siis menee siinä! Mikäs sen kauniimpaa. Hääväki on kutsuttu Ruotsiin heidän mökilleen, mutta sen kutsun jätän kauniisti huomioimatta. Eikä ukkonikaan sinne asti jaksa.
Merkuriuksen kuviot vilauttavat minulle kielen laulamisesta. Pitäiskö puheen, hah? Olisi kyllä helpompi puhua, jos olis se eläke. Sillä päätinkin jäädä vielä töihin yhdeksi vuodeksi.
Merkuriuksen ansiotako sekin, että hankalin tapaus työpaikallani oli päättynyt ikäväkyyneliin. Äiti kirjoitteli, että kotona jo oli poika päivitellyt, että kun on niiiiin ikävä opettajaa.
Niin se on!! Se pahinkin voi kääntyä enkelten kieleksi välillä. Niinhän tuo Merkuriuskin minulle vinkkiä antoi.
Irtaantumisen vaikeus
08.06.2010 (Muokattu: 08.06.2010 12:04)
Kuinka hyvin kuvaakaan tämä transiitti taas matkalle lähtöäni.
Mars oppositio Kuu
Tämän ohituksen voimakkuus on    tähteä. Tarkka
ajankohta 12.6.2010 Vaikutus alkaa 8.6.2010 ja päättyy:
16.6.2010 Tämä ohitus toistuu noin 2 vuoden välein.
Niin hurjan onnellisena kuin joskus solmin lujan suhteen mieheni kanssa välittämättä meidän suuresta ikäerosta (24 vuotta) ja vaikka kuinka pyrin ennakoimaan niitä vaikeuksia joita sitten ainakin vanhempana kohtaan, niin ei niihin osaa kevyesti eikä aina oikeinkaan asennoitua.
Kuin kummitus on mieheni lause 'jos minä sillä aikaa kuolen' seurannut minua perässäni syyttäen minua ottamastani vapaudesta. Luonteeni, jopa skorppari/jousimies-aksendenttini, vaatii minulle vapautta. Siinä se ristiriita. Ja vaikka kuinka pyrin karistamaan noita ympäristön kahleita, on ne kuitenkin lujasti jossakin mielen ja velvollisuuksien verkostoissa. Siinä verkostossa kulkee kuin sähköiset impulssit yhteiskunnalliset avioliittorajoitteet ja oman mielen vastuunotto ympäristöstä myös.
Muistan kun lähdin ensimmäiselle vapaalle lomamatkalleni aivan vain helssaamaan ystäviäni. Se tuntui ihanalta, vaikka jokin syvällä soimasi. Silloin jo kuulin tuon lauseen kuolemasta, kanssaolemisen rajallisuudesta. Ja sitten se on seurannut kaikilla matkoillani. Ehkä siinä on mukana myös tietty suoja joka estää minua rönsyilemästä ja tekemästä elämästäni kaaosta. Se voisi kyllä olla hyvin mahdollista. Joten täytyy luottaa kaiken tarkoitukseen ja merkitykseen. Siltikään se ei saa kahlita mielen vapautta.
Hah!! Nyt olen lähdössä aivan lääkärin (joka ymmärtää tilanteeni ja myös oman aikani tarpeen) luvalla ja toivottavasti omaisteni ymmärryksellä. Siskoa lähden moikkaamaan ja hän on minulle tärkeä, kuten minä hänelle. Hyvin rakas!!
Mutta aina on jonkinlainen stressi ennen matkaa saada kotona asiat siihen kuntoon, että edes sen vuoksi voi hyvillä mielin matkustaa. Olen siis tehyt töitä!
Kuitenkin matkaa on saattamassa toinenkin Marsin kuvio, joka sitten tukee ja helpottaa näitä em. hankaluuksia ja siteitä.
Se on tässä avautuvana, kuten muihinkin Stelliumin planeettoihin, Venukseen ja Merkuriukseen!
Mars sekstiili Aurinko
Tämän ohituksen voimakkuus on    tähteä. Tarkka
ajankohta 16.6.2010 Vaikutus alkaa 12.6.2010 ja päättyy:
20.6.2010 Tämä ohitus toistuu noin 8-16 kuukauden välein.
Kaikki
todellisten henkisten päämääriesi mukaiset pyrkimykset ottavat nyt
oikein hyvin tuulta purjeisiin ja tulet saamaan monelta taholta
epäsuoraa tukea kaikille sellaisille projekteille, joista tunnet olevasi
sydänjuuriasi myöten innostunut. Tätä jaksoa ei kannata haaskata
miettimiseen, sillä jokainen ilolla ja innostuksella ottamasi uusi askel
tuo tullessaan valtaisaa menestystä niin henkisellä kuin
taloudellisellakin sektorilla.
Sinun ei tarvitse huolehtia
muusta kuin että varmasti nautit jokaisesta asiasta, jonka parissa
puuhastelet ja vauhtia tulee riittämään ainakin pariksi kuukaudeksi
eteenpäin. Tämä on myös erittäin hyvä jakso kaiken mahdollisen
luovuutesi vaivattomaan ja onnistuneeseen toteuttamiseen, joten älähän
säilyttele kynttilääsi vakan alla.
Suurristi!!!
02.06.2010 (Muokattu: 02.06.2010 19:09)
Seppo kirjoittaa näin kesäkuun horoskoopissa:
Nyt sitten pääsemme katsomaan ihan livenä, mitä Suuri Risti (26.6.2010)
tarkoittaa ihmisten elämässä, maailmantaloudessa ja maankuoren
reaktioissa. Jännittynyt ja monilta osin myös ahdistunut olotila kuuluu
tällaisen ajan luonteeseen, eikä sitä pidä kokea negatiivisena asiana.
Tällainen jännite valmistaa meidät ottamaan vastaan ne kosmiset
muutokset, jotka nyt toteutuvat meissä ja kaikkialla ympärillämme.
Juhannus tulee olemaan jännittävää aikaa, vaikka mitään mullistavaa ei
heti olisikaan näkyvissä.
Tosiaan livena ja ihan henkilökohtaisesti koen tuon!! Olen syntynyt 26.6!!!!
Pitäisköhän laittaa uusiksi tuon Auringonpaluu vuosi ja katsoa nyt kun ymmärrän siitä ja yleensä astrosta pikkuisen enemmän.
Jos ottaisi vähän selkeämmin niitä päiviä ja kuukausia.
Minulla on Jupiterin sulkeutuvat neliöt Stelliumiini ja Saturnuksen avautuvat neliöt Stelliumiini. Pluto on oppositiossa Stelliumiini yhä, vaikka pikkuhiljaa jätättää, mutta vaikutusta on. Uranuksesta en muista.
Ja en jättänyt vielä työmaatani, vaan jatkan sitä yhdellä vuodella. Kyllä mietinkin kovasti. Yritin puntaroida sitä useammalta kantilta, mutta en osannut päättää asiasta. Minä, joka yleensä tiedän mitä teen. Odotin merkkiä. Se tuli, kun kävimme yhdessä mieheni kanssa muistiklinikalla. KUn lääkäri kysyi työstäni ja siellä jaksamisesta ja katsella tikotti minua tarkasti, hän totesi viimein: - No kuulepa. Minä näen asian näin, että jotta sinä olisit vireessa miehesi rinnalla ja jotta miehesi olisi vireessä jotenkin töpötellessä pikkuaskareitaan rauhassa kotona, niin sinä voisit vielä yhden vuoden ainakin olla töissä.
Sillä mieheni tila oli yllättävän hyvä. Eikä minunkaan tilassa ole vielä pahempaa.
Ja töissäkin johtaja on laatinut minulle sellaisen lukujärjestyksen, että sehän on ihan mieleen. On kaksi päivää, jolloin pääsisin jo puolelta päivin. Nätteillä silmillä minua katseli, että on hän ajatellut minunkin jaksamistani. Ymmärrän, että kun hänkin on vasta yhden vuoden ollut töissä, hän tarvitsee vielä vanhaa henkilökuntaa ympärillään. Muutokset ovat aina raskaita, kaikille.
Joten tuon muistiklinikan testien jälkeen ajelin vähäksi aikaa meren rannalle, katselin vettä ja hengitin syvään kuin puhdistuen. Ja päätin tehdä töitä vielä yhden vuoden.
Mutta että tällainen vuosi!!!Suurristin vuosi! Mitähän se sisältää? Pitänee olla vain utelias, osata mahdollistaa kaikki, pahakin. Ja elää päivä kerrallaan.
Tässä ensimmäiset suurristini neliöt:
Jupiter neliö Merkurius
Tämän ohituksen voimakkuus on     tähteä. Tarkka
ajankohta 14.6.2010 Vaikutus alkaa 14.5.2010 ja päättyy:
28.6.2010 Tämä ohitus toistuu noin 6 vuoden välein.
Jos
tämän jakson aikana joudut ihmettelemään solmuun menevien asioiden ja
väärinkäsitysten paljoutta niin kannattaa vakavasti miettiä millä
tavalla olet ilmaissut todelliset ajatuksesi näistä asioista. Ellet ole
uskaltanut tuoda esille sitä mitä ajattelet niin mikään ei voi myöskään
mennä siten kuin odotat.
Menestys ja onnistuminen elämässä
rakentuu aina sisäiselle totuudelle ja ellet uskalla puhua sen
mukaisesti niin nyt aika katkaisee siivet kaikilta valheeseen
perustuvilta odotuksiltasi. Sanoitpa mitä tahansa niin ihmiset
käsittävät vain sen mitä todella ajattelet ja näin on väärinkäsitysten
soppa valmis nautittavaksi. Tämä aika saa sinut höpäjämään aivan puuta
heinää sellaisissa tilanteissa, joilta odotat enemmän kuin on
mahdollista toteutua. Muutama suunnitelma saattaa nyt kapsahtaa
kommunikaatio ongelmiin, mutta kuten sanottu, sekin on lopulta ihan hyvä
juttu ja palauttaa sinut vain reaaliaikaan.
Jupiter neliö Venus
     Tarkka: 19.6.2010 Alkaa: 19.5.2010 Päättyy: 3.7.2010 Eräs viisas mies on
sanonut, että rakkaus on todellista vasta silloin kun osaa rakastaa myös
menettämisen tuskaa. Yksi Ihmisen suurimmista haasteista onkin
rakkauden todellisen luonteen oivaltaminen, sillä rakkaus on kuin
virtaava vesi, joka kauniina ja välkehtivänä virtaa pysähtymättä
ohitsesi.
Rakkautta ei voi omistaa yhtään enempää kuin kalliopuron kirkasta
vettäkään, jonka kauneus ja ihanuus on juuri siinä että se ei pysähdy.
Jos otat tuota puhdasta ja kirkasta vettä isompaan tai pienempään
sammioon niin pian se on pilaantunutta ja juomakelvotonta. Näin käy myös
kaikelle sellaiselle rakkaudelle, jonka haluat pysäyttää kohdallesi
siinä muodossa kuin sen kohtaat. Jos olet pysäyttänyt jonkun asian tai
ihmisen kohdallesi ja odotat aluksi kokemasi tunteen syttyvän päivä
päivältä uudelleen niin tämä Jupiterin jakso edustaa hetkeä, jolloin
huomaat ettei kaikki ole niinkuin pitäisi.
Menossa on aika, jolloin kaikki sisäisen arvomaailmasi vastaiset asiat
ja ihmiset saavat sinut tuntemaan tavanomaista suurempaa
tyytymättömyyttä omaa elämääsi kohtaan. Tunne siitä että sinua ei
arvosteta ja että muut omilla toimillaan tekevät elämästäsi
tarkoituksettoman ohdakepellon kuluu ajan kuvaan kuin tappio Väyryselle
presidenttipelissä. Tiedotusvälineiden syyttely oli ihan yhtä älytöntä
kuin nyt on syyn etsiminen lähimmästä ihmissuhteesta. Et ole uskaltanut
elää oman näkemyksesi mukaisesti ja rakastaa joka päivä uusia asioita,
etkä siksi voi myöskään nauttia nykyisestä elämästäsi, joka on kuin
astiassa juomakelvottomaksi muuttunut lähdevesi. Tähän löytyy lääke vain
yhdeltä ihmiseltä maailmassa; itseltäsi.
Tämä aika antaa sinulle mahdollisuuden kaataa pilaantunut vesi eli
tyytymättömyyttä herättävät asiat pois elämästäsi. Tyytymättömyys syntyy
vain siitä, että näkee ohi virtaavissa asioissa enemmän kuin siinä mitä
omistaa tai kuvittelee omistavansa. Tartu siis hetkeen ja nauti siitä
mitä ympärilläsi koko ajan tapahtuu sen sijaan että yrittäisit nauttia
jostakin jonka jo omistat, sillä siihen ei kukaan koskaan ole ollut eikä
tule olemaan tyytyväinen.
|