Progressioni sekaisin ja maailma, mutta minä olen pystyssä!
28.02.2009
Huomasin tuolla vanhassa 12 syntymäpäiväni jälkeisen päiväkirjan pidon puutteet, sieltä on yksi päivä jäänyt kirjaamatta tai sitten olen muuten sekoittanut koko homman.
Joten eipä oikein innosta enää progressioiden tutkiminen.
Otin kuitenkin 9.päivän AP-kartan eikä siinä tosin paljoa mikään muutu edelliseen päivään. Kuu on vain muuttanut Leijonaan ja sillähän se varmaan suurin merkitys onkin. Leijonakuun aika voi valoittaa tätä maaliskuunkin menoa. Ainakin on pieni loma ja matka ja muutenkin teen aika kauaskantoisia päätöksiä. Mm. Pojan auttaminen maailmanmatkalleen Uureen Seelantiin ja itseni auttaminen Santiagon polulle. Leijonakuutahan siihen tarvitaan!
Samoin Kuu on etääntynyt Aurinkoni yhtymästä, Venuskin erkaantumassa. Joten Aurinkoni, Kuu ja Venus ovat enää 8.huoneessa. Mutta Jupiterin oppositio Auringon kanssa yhä. Samoin Pluto oppositio Merkurius. Mitään hyvää ei tule ilman rohkeutta ja työtä ja siinä turvana Leijona Kuu.
Miten tähän auttaa tämän hetken transiitit?
Mars oppositio Saturnus
  Tarkka: 2.3.2009 Alkaa: 26.2.2009 Päättyy: 6.3.2009 Oppositio
Marsin ja Saturnuksen välillä ilmaisee olemassaolonsa vain sellaisissa
tapauksissa, joissa olet ottanut itsellesi suurempia velvoitteita kuin
mihin voimasi riittävät.
Ainakin tämä kumoutuu hiihtoloman ansiosta, muuten en jaksaisikaan.
Mutta seuraava transiitti luo oikean ilmapiirin siihen mistä nyt olen nauttinut:
Chiron sekstiili Jupiter
   Tarkka: 25.2.2009 Alkaa: 25.1.2009 Päättyy: 11.3.2009 Chironin
myönteinen aspekti Jupiterille kertoo sinulla juuri nyt olevista
valmiuksista käyttää henkisiä voimavarojasi yhteiskunnallisesti
merkittävissä tehtävissä tai tapahtumissa. Sinulla on ainutlaatuista
sisäistä viisautta, jonka avulla pystyt tekemään muitakin koskevia
päätöksiä rohkeasti ja joustavasti. Tämä transiitti antaa sinulle
kaikki valmiudet toimia vetäjänä tai ohjaajana henkiseen kehitykseen
liittyvissä tapahtumissa ja projekteissa.
-------
Sain aivan ihanan energiahoidon eilen illalla viiden ystäväni (vuoden vanha huuhaa-ryhmä)seuratessa hoitotoimenpidettä. Oli tosi antoisa ilta! Ja jotenkin tunnen olevani tässä Valonnäyttäjä!
Saturnuksen lumikengillä uusille raiteille!!!!
16.02.2009 (Muokattu: 16.02.2009 22:54)
Varmaankin symboliikkaa parhaimmillaan, mutta kun välillä tuntuu että jotain pettää tässä kotiturvallisuudessa, terveydenhoidossa, kaiken ympärillä olevan kontrollissa, niin onhan otettava esille jotakin, että pysyy edes pinnalla!
LUMIKENGÄT!!!
Oikeastaan lähdin ostamaan niitä hiivatin sauvoja, joita olen jo ollut ainakin mielikuvissa ostamassa jo pari kuukautta. Sauvat löytyivät, mutta hyllyillä jokin muukin veti puoleensa. Veti ja veti. Enkä pitkään aikaillut, kun otin nekin kainalooni, nuo alumiinirakenteiset lumikengät.
Painoivat jo siinä kainaloissa, kuvittelin miten niillä kävellä sitten. Kuin vangilla kahleet jalassa, kuljetaan jalat haarallaan ja nostellaan niin että takamuksissa tuntuu. Niin he kertovat, niillä kulkijat, jotta takamuslihakset ja reisilihakset, jopa vatsalihakset saavat kyytiä.
Tuolla jossakin Nikki puhui vaellusvietistä. Liityn joukkoon aivan kuumeisena. Espanja siintelee mielessä. Ja siihen pitäisi varustautua. Siis lumikengät jalkaan, huomenna kokeilen.
Onkos tämä sitten Saturnusmaista?
Saturnus yhtymä Mars
     Tarkka: 6.3.2009 Alkaa: 3.2.2009 Päättyy: 20.3.2009 Tämä
on jakso, jonka aikana sinulle tarjotaan selvää mahdollisuutta suunnata
energiasi ja intosi kokonaan uusille urille seuraavien 30 vuoden
ajaksi. Vanhat raiteet käyvät samanaikaisesti yllättävän
vaikeakulkuisiksi vain siksi että sinun olisi helpompi luottaa ajan
sanomaan uuden mahdollisuuden ylivertaisuudesta.
Ajan laatu ei hyväksy mitään neuvotteluja läheisimpienkään ihmisten
kanssa, sillä vain sinulla on nyt kyky nähdä ajassa eteenpäin ja tehdä
tarvittavat konkreettiset päätökset liikkeelle lähdöstä. Jos päätät
jäädä vanhoille raiteille niin saat olla varma että hankalat urat
tulevat vain syvenemään seuraavien 30 vuoden ajan. Myös ympärilläsi
oleva maailma rakentuu sinun päätöstesi mukaisesti ja jotta pysyisit
kehityksen kelkassa tulee sinun olla aktiivisesti mukana rakenustyössä.
Uudistuminen on mahdollista vasta sitten kun olet ensin päästänyt irti
sellaisista päivittäisistä tekemisistäsi, jotka eivät enää vastaa
tarkoitustaan.
Kaikki asiat, jotka tuntuvat nyt hankalilta ja raskailta eivät
välttämättä ole kokonaan poistettavien listalla vaan kysymys voi olla
myös tavastasi tehdä tuota työtä. Ajoituksen korjaaminen voi olla ihan
riittävä toimenpide hankalan tilanteen oikaisemiseksi. Jotta voisit
saada tästä ajasta irti mahdollisimman paljon kannattaisi tällä
jaksolla pyrkiä mahdollisimman itsenäiseen ja muista riippumattomaan
elämäntapaan.
---- No Ryökäle, että Saturnus puhuu! Uudet raiteet! No totta vie lumikengillä kuljetaan aivan uusilla raiteilla ja ne ovat leveät ja vapaat!!! Konkreettinen päätös on jo tehty, sekä lumikengillä että muullakin saralla. Ajatella lumikengillä kun kuljen olen täysin riippumaton kaavamaisista teistä, moottorikelkan jäljistä tai ylipäätänsäkään mistään laduista, siis en tarvitse mitään vanhoja jälkiä!!!!
Mikä vapaus! Uusi elämä alkaa Saturnuksen yhtymässä Marsiin!
Hm. En nyt ihan 30 vuotta niillä taida talsia kuitenkaan...
Ihanaa elämää joillakin...
07.02.2009
Jotkut ovat niin onnellisia, pelkkää hersyävää naurua ja säkenöivää olotilaa. Minä katselen vähän silmät ymmyrkäisinä ja tyydyn hymyilemään.
Ryhmä joka syntyi vuosi sitten, on tuottanut hedelmää. Leijonajäsen pyrkii kylätoimikuntaan ja oikein puhkuu uusia ideoita ja energiaa tehdä käsillään jotakin, päästä siihen loisteeseen, jossa on näkyvää konkretiaa toimintaa.
Toinen, tuplaneitsyt on vihdoin päässyt parantajaoppiin, itkee ilosta, kun on löytänyt paikkansa, omansa...voi mitä riemua. Ja kyllä! Hänellä on ihmeelliset kädet. Ne vievät kuumille kallioille ranta-auringon lämpöön ja hiljentävät aivan muualle tästä elämän raskaudesta.
Härkäjäsen näkee korteistä, että ei pääse irti muuten raskaista ajatuksista kuin kirjoittamalla kirja. Mikä idea!! Hän näki omat korttinsa paremmin kuin minä, vaikka johdattelinkin. Eihän siinä oikeastaan muuta tarvitakaan.
Ideat, parantava voima, näkeminen on parasta silloin, kun sen hoksaa itse!!! Vaikka virikkeitä pitääkin hakea muualta.
Riemullisen mielin heitä katselen. Tuplaneitsyen minua hoitaessa puhkesi päälle päätteeksi flunssa. Kyllä minulla onkin ollut raskaat energiat. Tuo Pluton ja Jupiterin oppositiot ja Uranuksen neliö. Ei voi mitään, ne ovat taustalla vaikka kuinka yrittää olla niitä näkemättä, tietämättä.
Mutta Chiron sekstiili Jupiter antaa nähdä toisten ilon, jossa jotenkin koen olevani mukana, osallisena. Ihana juttu!
Chiron sekstiili Jupiter
   Tarkka: 25.2.2009 Alkaa: 25.1.2009 Päättyy: 11.3.2009 Chironin
myönteinen aspekti Jupiterille kertoo sinulla juuri nyt olevista
valmiuksista käyttää henkisiä voimavarojasi yhteiskunnallisesti
merkittävissä tehtävissä tai tapahtumissa. Sinulla on ainutlaatuista
sisäistä viisautta, jonka avulla pystyt tekemään muitakin koskevia
päätöksiä rohkeasti ja joustavasti. Tämä transiitti antaa sinulle
kaikki valmiudet toimia vetäjänä tai ohjaajana henkiseen kehitykseen
liittyvissä tapahtumissa ja projekteissa.
Tässäpä tunnen olevani omimmillani!
Mitäs näistä pienistä flunssista ja väsymyksistä, niitäkin tarvitaan puhdistukseen!
Uusi elämä! Saturnuksen yhtymä!!! Kamalaa!
03.02.2009
Nytpäs se revähti, uusi maailma urkeni! Mutta ei mikään helppo. Mars on huoneessa 9 Neitsyessä. On asioita, joita syvään harkitsen, käyn läpi, mutta muutos on edessä auttamattomasti. Nuorena ei tällaisia muutoksia ajattele. Silloin etsitään mieluista työtä, painellaan niskat limassa uraa rakentamassa. Entä sitten kun kaikki on töks!!! Ei tarvitsisikaan etsiä työtä, ei uraa rakentaa. On vain vapaus tai tyhjyys. Minulla olisi vielä neljä työvuotta. Mutta minulla olisi tuhannen tuhatta muutakin tekemistä. Ja aina on mahdollisuus myös 'tyhjyydelle'. Valitse!
Kyllä, vääjäämättä se on minun valinta. En kysy ukolta, eikä tule mieleenkään kysyä lapsilta. Oih! Voi kun voisinkin kysyä joltakin...
Mutta missä ihmeen 'rakennustyössä' minun tulisi vielä olla mukana?
Saturnus yhtymä Mars
     Tarkka: 6.3.2009 Alkaa: 3.2.2009 Päättyy: 20.3.2009 Tämä
on jakso, jonka aikana sinulle tarjotaan selvää mahdollisuutta suunnata
energiasi ja intosi kokonaan uusille urille seuraavien 30 vuoden
ajaksi. Vanhat raiteet käyvät samanaikaisesti yllättävän
vaikeakulkuisiksi vain siksi että sinun olisi helpompi luottaa ajan
sanomaan uuden mahdollisuuden ylivertaisuudesta.
Ajan laatu ei hyväksy mitään neuvotteluja läheisimpienkään ihmisten
kanssa, sillä vain sinulla on nyt kyky nähdä ajassa eteenpäin ja tehdä
tarvittavat konkreettiset päätökset liikkeelle lähdöstä. Jos päätät
jäädä vanhoille raiteille niin saat olla varma että hankalat urat
tulevat vain syvenemään seuraavien 30 vuoden ajan. Myös ympärilläsi
oleva maailma rakentuu sinun päätöstesi mukaisesti ja jotta pysyisit
kehityksen kelkassa tulee sinun olla aktiivisesti mukana rakenustyössä. Uudistuminen on mahdollista vasta sitten kun olet ensin päästänyt irti

|