Örvelö olo!


29.01.2009 (Muokattu: 29.01.2009 20:39)

Progressiopäiväni 8 ja helmikuulle!Vuodelle 2015-16. 3. huone, Vesimies. Huomaan, että en ole edes huomioinnut sellaista päivää heinäkuussa.

Olen varmaan voinut yhtä örvelösti kuin nytkin. Jotakin rehottaa villisti elämässäni vailla järkevää huomiota. Ehkä näin pitää olla välillä. Ei mikään sytytä. Kituliaasti palaa jotakin. Kun tein energiahoitoa eräälle vähän kuin opetustarkoituksessa, katseli sitä ystäväni aurannäkijä ja huokaili minun harmautta auroissani, hoidossa keltainen alkoi levitä sieltä harmajan keskeltä. Höh, juuri sellaiseksi tunnen olotilani.

Se on kuin harmaa maantie, jota saa asiat ja teot tallata. Enkä paljoa päätäni nosta. Uuh, voisin masentua, jos en tietäisi, että se on ohimenevää. Kuten joskus tuolla heinäkuussakin, kun aloin progressioitani ylläpitämään. 

Eikö ihmekään. Huomaan että AP-kartoillani tuo skorpioniaskendenttini vahvistuu päivä päivältä. Sekö se vetää minua passiiviseen olotilaan, pessimistisyyteen ja alakuloon. Samalla se vetää minua pois pinnallisuudesta.

Huomaan myös että yhtymät Aurinkoni kanssa voimistuvat, piirittävät sitä. Siinä vieressä Venuksen, Vertexin, Cereksen lisäksi on myös Kuu. Aikamoinen lauma yhdessä. Kuu on kuitenkin etunenässä vetämässä letkaa, josta se varmaan jo maaliskuun tienoossa ottaa etäisyyttä.

Seisovaa on tuo Ravun vesi nyt. Kuu on kuitenkin vapautunut Plutosta ja Kheironista. Jospa karmani kevenisi. Toki Pluton oppositiot Merkuriukselle jarruttaa toimintaani.

Mutta entäs transiittini tämän päivän kartassa? Siellä on Pluto jättänyt Merkuriuksen, mutta pitää lujasti kiinni vielä Venuksesta. Se asettaa kyseenalaiseksi feminiinisen voimavarani, lempeyteni, huolenpitoni, kiinnittymiseni, passiivisuuteni jossakin asiassa. Onneksi tuo Pluton sekstiili Kuun kanssa antaa lohtua, kodin turvallinen ilmapiiri, siellä saa olla lösöttää rauhassa.


Mutta kyllä tarvitsen Marsin toiminnallisuutta. Missä se on? Vaikka se on sekstiilissä Nousumerkkiini. Jossakin on jotakin mukavaa, en vain näe sitä!

 


Yhteisöllisyys


15.01.2009 (Muokattu: 18.01.2009 17:55)

Onko tosiaan jotain perää näissä progressioissa?


Heinäkuussa jo touhusin yhteisöasioissa ja tässä taas ne ovat pinnalla. Olemme ukon kanssa liittyneet kotiseutuyhdistykseen. Kävimme myös luovuttamassa ukkoni arvokkaan puheenjohtajanuijan yhdistykselle.

Ja nyrkit pystyssä ollaan puolustamassa kotiseudun arvoja. Siinäpä sitä! Huomaamatta ollaan taas mukana jossakin, jossa voi olla ituakin. Onhan viimeiset kolme vuosikymmentä jo todistanut, että epävirallisilla tai virallisilla kylätoimikunnilla tai yhdistyksillä on ollut uskomaton voima toimia ja viedä asioita eteenpäin. Oikeastaan kumman paljon olen ollut mukana. Ja aivan ihmeitä on syntynyt. Tällä hetkellä kylätoimikunnan ansiota on meidän kylällä sekin, että koulua, vaikka se lopetettiin, ei voida myydä alta pois vieraalle, koska kyläläisillä on vielä kolme vuotta lupa pitää pihalla olevaa ja talkoilla rakennettua liikuntahallia omassa käytössään. Koskaan ei tiedä, mitä merkitsevät nimet paperissa. Kun sitäkin joskus naurettiin, että ei kai siihen lupaan paperia tarvita. Tarvittiin.


Naurattaa, kun ajattelee vuosia eteenpäin....tottakai olen nyrkit verissä puolustamassa yhteisön arvoja ja toimeentuloa. Rapurallaa! Perinteet ja jopa vanhoillisuus. Ei kai vanhoillisuudessa pelkkää negaatiota ole. Se pitää yllä myös jotain hyväksi koettua ja turvallista.

Tässä puhuu Pluto sekstiili Kuu! Sekä Ap-karttani Saturnus yhtymä Pluto 9. huoneessa! Kun ympärillä jyllää maailman suhdanteita purkavat myrskyt, on hyvä tarttua juuri siihen missä seisoo ja pitää kiinni sen hyvistä puolista. Eikö! Uskon että juuri lama luo tiivistynyttä energiaa pienissä nurkkakunnissa, ihan hyvällä. Oikeastaan viimeisen laman aikana syntyivät mm. kylätoimikunnat. Jos pahaa, niin hyvääkin!

Paha on tuo Uranus neliö Jupiter!!!! Mutta ehkä aivan turha, sillä voittoja en odottele.

Uranus neliö Jupiter
****
Tarkka: 13.3.2009
Alkaa: 10.1.2009 Päättyy: 13.4.2009
Mahdatkohan olla mukana jossain yrityksessä tai projektissa, jolta odotetaan todella paljon lähitulevaisuudessa. Ole tarkkana, sillä ajan laatu karsii liiat odotukset ankaralla kädellä eikä sijoituksista kannata odottaa omiaan takaisin. Reaaliajassa eläminen on varma keino suojautua menetyksiä vastaan. Tulevien voittojen varaan elämänsä rakentaneille tämä saattaa olla tuhoisa rupeama.

Aikaisemmat kokemukset ja voittoennusteet eivät paljoa paina maailman jatkuvassa muutoksessa tällaisena aikana ja parhaiten tuletkin selviämään voiton puolelle myöntämällä mahdolliset tappiosi niin pian kuin mahdollista, jotta energiasi vapautuu uusien ja paremmin aikaansa vastaavien systeemeiden toteuttamiseen.

 

 


Maavoimaa!


08.01.2009

Katselen vielä tuota Ap-karttaani progressiona ja löydän sieltä erään voimakaksikon.


Tuo Saturnus yhtymä Mars on siellä 9.huoneessa ja Neitsyessä. Tulkitsen sen antavan minulle maa-elementtiä. Molemmat ne ovat tekemässä neliötä Pluton ja Cereksen kanssa, jonka koen kohdistuvan huolenpidon odotuksiin ja vaatimuksiin. Olenkin saanut uutta haastetta työssäni ja tiedän että minulta odotetaan jopa 'äitiyttä' ja tukea paljon.

Jupiterko noita siellä minulle tarjoaa. Se on kartalla oppositiossa sekä Aurinkoon että Venukseen. On vuoroni antaa!

Ja kuitenkin heti olen laistamassa työtäni, sillä otan vähän vapaata ja lähden ukkoni kanssa hänen synttäreitään juhlimaan. Onhan sekin antamista. Innolla hän odottaakin tuota pientä matkaa...Ja se on tärkeä hänelle, kun vielä on 'pystyssä'.


Miksikähän tuo tämän päivän transiitti Mars neliö Neptunus sitten tuossa on? Enkö onnistukaan suunnitelmissa!

No ainakin yksi pettymys oli töissä, jota olin ennen joulua niin hyvin valmistanut ja kuvitellut, että 'laakereilla pääsen lepäämään'. Niin tulikin rankasti lisähommia. Vai onko tulossa vielä lisääkin? Ainakin on totta, että monta asiaa olen aloittanut, alkuu pistänyt. Nytkin tämä matka ja kolme muuta. Uhh! Perästä näkee!

Mars neliö Neptunus
*
Tarkka: 9.1.2009
Alkaa: 5.1.2009 Päättyy: 13.1.2009
Mars tekee nyt neliötä syntymäkarttasi Neptunukselle ja tekee samalla todeksi sellaisia pahoja aavistuksia, joita olet aikoinaan havainnut, mutta et ole ottanut niitä millään tavalla huomioon. Jokaisella meistä on tehokas sisäinen varoitusjärjestelmä, jota seuraamalla pystymme välttämään ainakin suurimmat pettymykset elämässämme. Kuinka hyvin sinä olet pystynyt seuraamaan omia varoittavia signaalejasi selviää hiukan karulla tavalla tämän jakson aikana. Jotkut ajamasi asiat takkuavat nyt aivan käsittämättömällä tavalla ilman mitään havittavaa syytä.

Mikään lopullinen niitti näille asioille ei vielä ole kysymyksessä, mutta en kadehdi tulevaisuuttasi ellet ota näinä päivinä kohtaamistasi pikku pettymyksistä selkeästi opiksesi. Opiksi ottaminen tarkoittaa sitä, että hyväksyt itsesi ja oman hyväuskoisuutesi ongelmiesi ainoaksi syyksi, jolloin hankaliksi käyneet tilanteet alkavat ihan lähitulevaisuudessa kääntyä paremmin totuutta vastaaviin uomiinsa eikä sinun tarvitse kohdata vielä paljon suurempia pettymyksiä.


Irtiottoja ja puhdistuksia


06.01.2009 (Muokattu: 06.01.2009 17:49)

Ehkä tuo Kuu Ravussa ja yhtymässä Cereksen kanssa AP-kartallani saa minut katselemaan aika vetisiä kuvia. Kuten edellisyön uni, jossa äitinä jätin kodin ja läksin maailmalle autolla yksin ajelemaan. Ihmettelin itsekin, että miten minä nyt näin yksin lähden. Tulin lammen rantaan jossa oli joukko kuolleita taloja. Ja tulin taloon, jossa oli villavaatteiden korjaus täydessä käynnissä.

Kalat (jos ne kuvaavat mietiskelyä ja hengen ravintoa) voisivat olla varoitus kuolleena, jos lähden seikkailemaan ja risaiset villavaatteet hoidon puutetta.

Liekö saastunut vesi syynä kalojen kuolleisuuteen, sillä seuraavana yönä siivosin vanhimman pojan kanssa isoa maauimalaa. Laskimme veden siitä pois. Se meni kylläkin erään talon pihalle ja tuli vesivahinkoja, mutta jotenkin kuului asiaan. Sitten puhdistimme altaan pohjaa työntäen likaa ja moskaa isoilla lapioilla pois.

Unen lopussa istuimme puhtaan altaan reunalla eväitä syöden ja ihaillen hyvän työn tulosta. Olin ylpeä pojastani joka oli ollut niin ahkera.

Toisaalta nyt on Kuu ollut Oinaassa ja sehän käskee selvästi töihin!

Vaikka eihän lomalla pitäisi töitä tehdä.

Huomenna alkaa kuitenkin työelämä taas ja etsinkin siihen apua ja energiaa noista transiiteista vieressä. Pluton sekstiili Kuuhun on antanut mukavat lomaolot täällä kotona. Ja Venukset hellät transiitit hoitaneet minua. Kyllähän näillä eväillä pitäisi jaksaa vaikka mitä.

Mutta mikäs tuo Chiron oppositio Saturnus on?!

Chiron oppositio Saturnus
***
Tarkka: 17.1.2009
Alkaa: 17.12.2008 Päättyy: 31.1.2009
Tulet tämän jakson aikana joutumaan törmäyskurssille erilaisia henkisiä suuntauksia edustavien auktoriteettien kanssa, sillä sinulla on hyvin vahva oma käsitys asiasta kuin asiasta. Tämä kuvio ei anna mahdollisuutta alistua muiden näkemyksiin, vaikka alkuinnostus joskus sumentaakin arvostelukykyäsi ja olet saattanut tulla vahingossa sitoutuneeksi asioihin, jotka eivät vastaa sinun totuuttasi. Tämän Chironin ohituksen myötä arvostelukykysi kehittyy valtavasti ja osaat sanoutua irti sisäisen totuutesi vastaisista ilmiöistä ja yhteisöistä.

Tämä se taitaakin teettää töitä ja matkoja minun unissani!!!

Kaiken kaikkiaan. Työt pitänee aloittaa hiljaa ja rauhallisesti!

Eipä silti! Progressiopäiväni 7. ja tammikuulle kuuluva oli tällainen, siis yhtä vetinen kuin uneni ja vatsa turvoksissa!!!Hehhehheh!

(kirjoitettu 2.heinäkuuta 08)

Sade on ravinnut maata. Puutarhani rehoittaa aivan hurjalla tavalla. Kaikki kasvit, kuten rikkaruohot myös. Piha tarvitsee kättäni heti kun aurinko vähänkin pilkistää.
Vatsani on turvoksissa, vyötärö kasvanut todella viisi senttiä keväästä. Sekin on rikkojen peitossa, tarvitsee nyhtämistä, puhdistautumista. Aloitin maksalle katajanmarjakuurin. Ja pyrin katsomaan jotakin ohjelmaa vatsantyhjennykselleni. paasto olisi poikaa!