Askel painaa!
30.08.2008
Yritin hoitaa puutarhaani siirtämällä kasveja uuteen paikkaan, katkoen vanhoja kukkavanoja, tyhjentäen saaveja jne.
Ja tuntui niin helskutin raskaalta!!!
Ajattelin, että minulta puuttuu yhteisen tekemisen ilo. Eihän ukosta enää ole. Onneksi hän osaa kiittää ja ihailla kaikesta kauniista. Se on paljon ja sillä, ehkä pelkästään sillä jaksan puurtaa. Minulta uupuu päämäärä tähän taloon ja minulta uupuu tarkoitus, koska en tiedä tulenko tässä kauan olemaan. Olen turhautunut, totta tosiaan!!!
Ja nuo neliötkö askeltani painavat. Kaikki tekeminen tuntuu mahdottoman raskaalta. Niitä on kuusi kappaletta. Onneksi ne ovat lyhytaikaisia. Marsin neliöitä yksi. Sekin riittää. Mutta sitten on noita yhteydenoton neliöitä Merkuriukselta kolme kappaletta. En millään jaksa hoitaa suhteita, en mihinkään lähteä, en mihinkään soittaa. Uh! Ja Venuskin minua vastustaa. Minulla on hirveän ikävä jotakin.
Uh, ööh!
Kuun kauniit kolmiot kotia turvaamassa?
29.08.2008 (Muokattu: 29.08.2008 16:49)
Progressiokarttani tälle kuulle takaa kauniit kolmiot kuun, Pluton ja Saturnuksen, sekä Kuun, Pluton ja Marsin kanssa.
Näin kertoo näistä kultaisista kolmioista Seppo: ...sillä se kertoo kolmesta tai useammasta keskenään suuressa harmoniassa
olevasta planeetasta, joiden valmiudet yhdistämällä muutat kullaksi
kaiken mihin satut koskemaan...
Nämä kolmiot oikeastaan rakentuivat jo tämän kuun alussa, mutta nyt vasta tulin huomanneeksi ne. Haluan luottaa niihin. Haluan uskoa, että jaksan tehdä kotia viihtyisäksi olla, pitää sitä järjestyksessä huolimatta siitä, että ukkoni ei sitä enää osaa. Toimintaplaneetta Mars auttakoon siinä. Saturnus pakottaa minua Pluton kanssa kohtaamaan uusia asioita, joiden hyvää haluan uskoa.
Kuuni on muutenkin siirtynyt Härkään, kaunistamaan ympäristöäni ja sisintäni. Mitä muuta se voi olla kuin kauneuden energiaa! Kuu on myös sekstiilissä Aurinkoon, joten siinä loistaa minun Rapu-tunteeni mukana. Venus-kulta on yhtymässä Aurinkooni tuoden siihen rakkautta ja Saturnus sekstiilissä Aurinkoon, unohtamatta Saturnuksen ja Marsin yhtymää. Siis minulla kaiken tämän mukaan.
sekä kaikenlaisen puhdistuksen mukaan pitäisi olla aivan mahtava kuukausi! Se tarkoittanee myös sitten vuotta 2010-11.
Ja huomaan helpotuksella, että nuo Marsin neliöt ovat tämän kuun loppuun mennessä kaikonneet.
Siis hymyilyttää suorastaan!
Ihmettelen sitä, kuinka paljon näitä juttuja kuitenkin on päällekkäin!! Sillä tässähän on syntymäkarttani kuitenkin pohjalla. Ja progressiopohjana Riian kartta. Miten sitten kulkee kuu ja muut merkit NYT ja miten olisi AP-kartta nyt!!! Mikä on niiden vaikutus?
Ei kai tästä pidä tehdä ihan mitä sattuu soppaa?
Puhdistusta
27.08.2008
Aika jännä tuo syntymäni seuraavat päivät, jos niitä kuukausille katsoo.
Tuo puhdistuminen, mikä tapahtui Riikassa monin tavoin, on todella käynnissä tässäkin kuukaudessa. Käyn Colonic-huuhtelussa, hyvä alku ja jatkuu...ties kuinka pitkälle, mutta yritän jotain tehdä itseni hyväksi. Oheishoitona siihen kuulunee paljon muutakin, siis ruokavalio ja lepo. Mutta se onkin jo vähän vaikeampi juttu pitää kurissa.
Ja veden ääntä, jota nautiskelin tuolla Riian lahdella meren voimin, kaipaan. Illalla kuuntelen sataako. Se vain kummasti rauhoittaa sieluani. Kuin puhdistaisi sitäkin. Nyt tosin ei ole satanut moneen päivään.
Olen kulkenut luonnossa paljon, marjoja ja sieniä katsellen. Aivan kuin ihmiset kulkivat siellä Riian lahden rannalla. Siitä jäi sellainen taianomainen muistitunnelma. Kuin olisi jotenkin unessa kulkenut. Tunsi kuinka jokainen nautti meren äänestä. Jokainen meditoiden omalla tavallaan.
Katselin pihamaalla noita ulkorakennuksia. Paljon olen putsannut sielläkin, mutta paljon on vielä rojuja nurkissa. Odotan viileitä, tuulisia syyspäiviä siihen hommaan. Pöly lähtee liikkeelle, puhdistavasti, helpommin.
Progression kolmas päivä, kolmatta kuuta
26.08.2008
Ihmettelen noita transiitteja. Ei tuolla kartallani ole noin monta!
Edelleen tutkin, testaan...taikka tämähän on niin pitkäveteistä tutkimista, kun siihenhän menisi 'ikä ja terveys', höh, hullua hommaa! Siis aivan hullua!
Mutta katsotaanpa vähän eteenpäin kuitenkin. Kuljin mukavasti yhteistä matkaa edellisen 'syntymäjälkeisen' kanssa merkkieneen ja karttoineen.
Joten tällainen oli syntymäni jälkeinen kolmas päivä:
28.06.2008 (Muokattu: 07.07.2008 15:45)
KOLMAS PÄIVÄ, SYYSKUU, VUOSI 2010-11
Neitsyt, 10.huone...uran, ammatin, päämäärien ja ajattelun huone, egon kypsymistä...
Tuon vuosien yhtymäksi löydän työni! Haasteen antaa Saturnus yhtymä MC ja alkaa 11.12.2010 ja koskee aikaan 3.9.2011
Näin unta, kun ajelin pyörällä erään sähkömiehen kanssa avaraa
maalaismaisemaa. Hän kyseli kuinka sähkö on toiminut. Välillä unohdin
pyöräni jonnekin ja juoksin sähkömiehen rinnalla loppumatkan kotiin.
Siellä oli kylmä. Sähköjohto oli katkennut. Toivoin mielessäni, että
sähkömies sen korjaisi. Kissakin oli jotenkin sairas. Ja olohuone
täynnä opettajia, joiden kanssa yritin keskustella. Innostuimme
yhteislausuntaan!
Kaipaan nähdä vettä! Merta! Siispä vietimme päivän Riian rannalla Jurmalassa.
Sutsuttelimme pienellä junalla Jurmalaan, kävelimme läpi
markkinakujien ja rannalle. Sitä rantaa riittää 35 kilometriä. Koska
oli kylmä ja tuulinen päivä, ihmiset kaikki kulkivat sitä, kulkivat
vastaan ja rinnalla ja ohittaen. Perheineen, pareittain, yksikseen.
Upeata tunnelmaa! Jokainen etsi siitä omaa voimaa, meren äänestä ja
märästä hiekasta jota oli hyvä askeltaa. Voimallinen tunne! Vedin sitä
tunnelmaa ja meren vahvaa tuoksua. Juttelin hiljaa ystäväni kanssa,
joka kulki rinnalla. Varoin edelle harppomista nyt.
Puhdistumista! Sisäistä. Pissatti. Etsimme paikkaa ennen junalle
menoa. Emme löytäneet, vaikka kyltti löytyi. Kyselimme eräältä
mummulta. Hänpäs lähti näyttämään. Tulimme talojen taakse pieneen
metsikköön. Nainen riisui housunsa alas ja kyykähti. Osoitti että
tekisimme saman. Me teimme!
Toinen puhdistuminen. Virtsaaminen puhtaaseen metsään, kolme naista kyykkimässä. Alkoi satamaan vettä. Kiiruhdimme asemalle.
Kolmas puhdistuminen.
Onko siis syyskuunikin sitä! Jotta voimia löytyisi tarpeeksi ja että
ne riittäisi tarpeelliseen, tulee puhdistaa jotakin pois! Neitsyen
aika, analysoinnin aika, tarkkailun ja oikeitten arvojen mittaamisen
aika.
Neptunus on sekstiilissä Jupiteriin. Lahjat eivät tule ansiotta! Pitää kuunnella tarkkaavaisesti sisäistä ääntään.
Mikä ihmeen riimu?
23.08.2008
En ole aikaisemmin tutustunut riimuihin, paitsi eräs ihminen täällä kyllä nosti minulle sellaisen riimun, että kulmakarvani kohosivat. Se täsmäs!
Mutta en osaa katsoa itselle tarotejakaan, saatikka riimua nostaa.
¨Tässä kokeilen:
Naudhiz ( käänteinen )
Vain
suurimman kivun ja yksinäisyyden hetkellä tulemme tietoisiksi
sisällämme loistavasta valosta. Olet nyt löytämässä sisäisen luovan
voimasi tämänhetkisen kipusi keskeltä. Jos joku sisäinen valmiutesi tai
kyvykkyytesi jää käyttämättä, saattaa se aiheuttaa sinulle sisäistä
ahdistusta ja turhautumista. Pidä nyt vihasi aisoissa ja keskity vain
siihen, mitä voit asioille itse tehdä. Muut eivät nyt pysty auttamaan
sinua.
|
 |
|
Eri kutsumanimiä
|
Tarve, apu |
|
Avainsanoja
|
Tarve, apu, vastarinta, huolista vaopautuminen, rakkaus, iintohimo,varjo-itse |
|
Väri
|
Musta |
|
Astrologinen merkki
|
Kauris |
|
Tarotkortti
|
Narri |
|
Hallitseva Jumala
|
Skuld |
|
Väri
|
Musta |
|
Puu
|
Pyökki |
|
Kasvi
|
Konnantatar |
|
Kivet
|
Hematite, Obsidiaani, Onyksi, Savukvartsi |
|
Eläimet
|
Susi, lohikäärme, koira, kettu, orava, hämähäkki, käki, käärme, varis, tulikärpänen, nelisormimangnusti |
|
Elementti
|
Tuli |
|
Taikuus
|
Suojaa Auttaa päätöksenteossa Lisää selvännäkijän kykyjä Toimii henkioppaidesi kanssa Auttaa henkisten vastusten voittamisessa |
No, ainoa tarve kipuun ja ahdistukseen on tietenkin se, että luova voima on yhä minussa piilossa, enkä saa sitä hereille. Ehkä sitä on painamassa alas tuo pelko minkä kuoleman läheisyys, toisen sairaudet aiheuttavat, vaikka yritän olla miten potraa ja kevyttä tahansa. siis sittenkään en pysty vapautumaan huolesta. Luova voima jyllää mielikuvissani aina vain lisää ja lisää, enkä saa sitä konkreettiseen muotoon.
Uskon, että tämän tuntevat kaikki tavalla tai toisella hetkittäin ainkain.
Kauris on varmaan lähellä, mielessä aina, koska sairas ukko-kultani on kauris. Ja mustaa se väri jollakin lailla on. Vaikka kun kaupassa katselin vaatteita, ohitin kaikki mustat ihan viluväristyksen kanssa.
Tosiaan, en ole muistanut pitkään aikaan keskustella henkioppaani kanssa. Hän on varmaan harmissaan.
Savukvartsiko? Ehei! Kuukiveä kannan korvissani.
Vinkkejä ja merkkejä!
19.08.2008
Koska tutkiskelen progressiivista syntymäpäiväkarttaani, niin katselin tuota toista syntymäni jälkeistä päivää ja sen merkkejä.
Ystäväni siellä osoitteli pömpöttövää vatsaani ja käski hoitamaan sitä.
Ja sitä olen tehnytkin. Hassua että juuri nyt sain sen tehtyä, vaikka olisi pitänyt aloittaa vuosia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mutta olotila todella paranee.
Ja tuo näätä pahojen puheiden suojelijana oli hyvä merkki. Näin sellaisia pahoja puheita jopa lehdessä ja oli osoitettu piiloitetusti meille, miehelleni ja minulle. En tiedä kuka häntä uskonee, mutta aivan hulluja puhuu, kuvittelee. Alzheimerin tauti hänelläkin. Kaikesta huolimatta lähetin hänelle aivan ystävällisen synttärikortin.
Alzheimer iskee näköjään kyntensä ihmisen heikkoon kohtaan. Kuten hänellä tuo kauhea epäluulo ja muiden syyttely on nyt saanut suorastaan tragikoomilliset kuviot. Olen odotellut, mitä miehelläni ilmenee siinä, mutta ei ainakaan vielä muuta kuin tuo tekninen heikkous käy yhä heikommaksi. Hassuja juttuja, aivan yksinkertaisia ja hän unohtaa miten ne toimivat. Mutta kyllä pärjään tällaisen kanssa. Toista olisi tappava epäluulo. Toki mieheni sai lääkityksen ajoissa ja se on purrut.
Aika jännää tällainen astrologinen tutkimustyö, vaarana vain se että jutut ehkä alkavat manipuloida mielikuviani ja tavallista arkea. Pienet jutut eivät haittaa, hauskoja ovat, mutta entäs jos vajoan syvemmälle!
Saturnus huoneessa 9 ?
17.08.2008 (Muokattu: 17.08.2008 22:13)
Kiitos Emelian, nappasin tähän hänen tietoaan Saturnuksen huoneista. Yritän ymmärtää siitä jotakin.
Saturn Transiting the Ninth House This period in our lives is generally dedicated to self-improvement. We are developing our ideals and our commitments as transiting Saturn makes its way through our ninth house. Ideals and spiritual goals that we may have taken for granted or worked with for many years suddenly seem superficial or not particularly useful to us. If we have been studying, we must watch for a period of questioning exactly what we are working towards. Does this line of study match our true selves? Some of us begin new studies as we unconsciously prepare ourselves for Saturn's next house transit. But most of us come face to face with our self-defeating attitudes during this period of time. The ninth house is a fire house, and it has much to do with our outlook, our sense of adventure, and our confidence. It also is associated with our faith, hope, and vision. Although its attachment to such things as higher learning and travel might mean that a Saturn transit to this house will affect these things, but for most of us, it is more about taking a closer look at, and re-assessing, our attitude and confidence. At the beginning of the transit, we may feel a little somber. The blind faith or optimism that may have carried us to date comes up for inspection. Are our belief systems sound? What do we stand for? What kind of future are we working towards, and why? The spirit that drives us and motivates us to move out and beyond the everyday grind comes up for inspection. By the end of the transit, we will have re-worked our spirit, and come face to face with what it is that offers us hope and optimism as well as that which fuels our drive. The initial entrance of Saturn into our ninth house may cause us to question ourselves, but by the end of the transit, if we work hard at self-improvement, we will have replaced our old spirit with a re-generated one. We will be one step closer to knowing where we are headed, and we will have re-built faith in ourselves. A shaky feeling that causes us to sputter and avoid risks will be replaced with a more mature attitude towards adventure and facing the unknown. We let go of self-defeating attitudes that have been holding us back, we recognize exactly where we have been overdoing our expectations, and we find new ways to nurture faith, hope, and vision.
Kyllähän se noin on. AP-kartallani Saturnus on juuri astunut 9. huoneeseen. Ja elämäntilanteeni on sellainen, että mietin paljon mitä elämä voi tulevaisuudessa antaa. Kyllä. Haaveilen muutoksista, matkoista, toisenlaisesta elämästä. Ja kyllä, olen kiinnittänyt myös erityistä huomiota iän myötä myös terveyteen ja jopa ulkonäkööni, kotiini, asusteisiini...enemmän kuin ennen.
Tulihuone!!!
When Saturn transits conjunct Mars: *Hard work and concentrated effort are the key issues for this time period. You are faced with tasks that are tedious and difficult, but which must be completed at this time.
Ensimmäinen satunuksen yhtymä onkin Marsin kanssa lokakuun viimeinen päivä.Tosin kalenterissa ei ole vielä mitään sille päivälle! Mutta tutkitaanpas sitä enemmän sitten.
Marsin neliöryöpyt tulossa!
16.08.2008
Huomaan että transiittikartallani kohtaan oikein neliöryöpyn, ei tosin pitkäjaksoisia. Onneksi Seppo niistä löysi tällaisen lohduttavan näkökulman henkiseltä puolelta:
"Esoteerinen astrologia antaa näille kuvioille kokonaan toisen
ulottuvuuden, sillä neliö kuvaa aina voimakasta yksilöllistä energiaa.
Oikein suunnattuna se vie kaikkia pyrkimyksiä kovalla vauhdilla
eteenpäin, eikä vaikeuksista ole tietoakaan."
Progressiivisella kartallani Mars onkin sitten lempeämpi kolmiona Kuuhun esim. Eli koti on turvallinen ja lepoa salliva.Kun taas Venus on neliössä Kuuhun. Rakkauttani ja pitkämielisyyttäni koetellaan. Uranuksella taas on neliöt Merkuriuksen ja Pluton kanssa.
Niitäpä nyt en osaakaan tässä käsitellä...
Helpompi hengittää!
14.08.2008 (Muokattu: 14.08.2008 21:46)
Voiko olla puhtaampaa pöytää noin astrologisesti kuin nyt on transiittikarttani!
Seks, seks, seks, vaikka ei seksiä nyt saakaan, hahah!
Toki on tuo Marsin neliö ja vielä uranukselle, kosmisille totuuksille, asia josta Seppokin tuolla jutteli, vakavia juttuja. Ja paljon on vakavaa mielessäkin.
Niin ylhäällä kuin alhaallakin. Muistan kyllä synttäripäiväni Riiassa, jossa etsin korkean paikan ja kellaripaikan heti perään.
Näitäpä voisin tässä tutkailla: Miten ne keskustelevat keskenään?
Neliö ja sekstiili?
Hm. Progressiokartallani toiselle päivälle seuraavalle kuukaudelle Marsilla on hyvät suhteet kaikkialle, varsinkin Kuulle kolmio. Kotiasiat toimisivat siis hyvin. Mutta...jännitys löytyy ehkä henkisellä puolella. Tunnen olevani monessa asiassa kypsä ja tietoinenkin sen verran että voisin jakaa jotakin, ainakin ottaa se Tarot-korttini Erakon lyhdyn ja osoittaa tietä niille ken tahtoo vaeltaa kanssani. Tämä tuo hieman jännitettä. Tätä onkin tukemassa sitten tuo Marsin sekstiili nousumerkkiini. Eikö se silloin siloittele tuota neliötä vähän, pehmitä ja hajoita vapaiksi valinnoiksi.
Mutta tiettävästi en tee nyt mitään vastenmielistä. Odotan innolla jokaista päivää! Pitää vain muistaa kiskoa johdot pois, sillä ukkosta tosiaan on ilmassa!
Voi kuinka kaunista tuo Marsin sekstiili minulle lupaa! Uusi ihastus?! Ohhoh! En ole noin kaunista kuviota ennen nähnytkään!!!!
Mars neliö Uranus
 Tarkka: 14.8.2008 Alkaa: 10.8.2008 Päättyy: 18.8.2008 Marsin
ja Uranuksen neliö aiheuttaa pahimmillaan melkoista jännitettä kaikkiin
asioihin joiden kanssa olet tekemisissä. Jännite syntyy tällä kertaa
vain ja ainoastaan siitä, että sisimmässäsi tunnet tarvetta muuttaa
joitakin asioita elämässäsi aivan perusteellisesti, mutta olet niin
lujasti lukkiutunut vanhoihin totuttuihin malleihin etteivät kaipaamasi
muutokset ole millään mahdollisia. Kosminen rytmi on kuitenkin niin
vahva, että näiden päivien aikana se saa sinut sekoamaan sukkiisi
oikein kunnolla, sikäli kun et ole pystynyt ylläpitämään vapauttasi
itse kaipaamiisi uudistuksiin elämässä. Jopa täysin rutiiniluontoiset
asiat voivat mennä aivan poskelleen, puhumattakaan siitä miten
sähkölaitteet reagoivat läsnäoloosi. Siinä voi mennä sekaisin
terävämpikin tietokone, puhelinvastaajat sekoilevat ja lamput
paukahtelevat.
Tämäntyyppisten ilmiöiden edessä olisi syytä
hetkeksi hiljentyä miettimään, mistä kenkä mahtaakaan pusristaa.
Yleensä tilanne rauhoittuu valtavasti kun ohjaat energian oikeaan
kohteeseen eli aivoillesi. Ei tule kulumaan kauaakaan näistä viisaista
mietteistäsi, kun olet jo vapauttanut itsesi ainakin osasta liian
tiukoiksi käyneistä raameista.
Mars sekstiili Nousumerkki
    Tarkka: 15.8.2008 Alkaa: 11.8.2008 Päättyy: 19.8.2008 Kaiken
aloittamisen ja toteuttamisen kannalta tämä on varsin suotuisaa aikaa,
sikäli kun voit täysipainoisesti toteuttaa ainutlaatuista
persoonallisuuttasi. Omasta itsestäsi ja puhtaasta tahdostasi lähtevät
asiat ovat jollain tavalla alitajuisessa ohjauksessasi, eikä sinun
tarvitse tietoisesti ponnistella viedäksesi niitä eteenpäin.
Pikemminkin päinvastoin, sillä monet asiat tuntuvat nyt toteuttavan
itse itseään ikäänkuin palkkioksi päivittäisestä kyvystäsi päättää itse
tekemisistäsi. Ellei sinulla ole tällaista omista asioistasi
päättämiskykyä hallussasi, ei tämäkään jakso voi sitä tuoda tullessaan,
ja aika menee ohitse juurikaan muista päivistä erottumatta.
Samanaikainen
sulkeutuva kolmio deskendentille tuo myöskin tukea uusille aloituksille
ja omaehtoiselle tekemiselle parisuhteen ja ihmissuhteiden sektorilla.
Tämä jakso on palkkiota ennenkaikkea kyvystäsi oivaltaa läheisissä
ihmissuhteissa esiintyvät ongelmat viestinä omasta persoonallisuutesi
vastaisesta käyttäytymisestä. Sikäli kun sinulla on aivan
lähimenneisyydessä noin vuoden sisällä ollut voimaa ja rohkeutta olla
syyttämättä ihmisiä tai ympäristöä huonosta olostasi, saat nyt aivan
yhtä yllättävää tukea ja ymmärrystä osaksesi monilta läheisiltä
ihmisiltä, joilta et sitä olisi osannut lainkaan odottaa.
Jos
fyysisesti lähin ihmissuhteesi on pahasti lukossa, toteutuu tämä jakso
uusien ihmissuhteiden ja joskus jopa melkoisten ihastumisten
välityksellä. Ota vain rohkeasti vastaan kaikki se apu ja tuki, jota
nyt tarjotaan, sillä kaiken sen olet omalla ymmärrykselläsi ansainnut.
Kauan se Kheiron painostikin toimimaan!
12.08.2008
Huomaanpa, että Kheironin neliö on kadonnut tähtikartaltani.
Se katosi heti, kun ukko hyväksyi sydämentahdistimen ja minä vastaanottaa vatsahoitojani. Hyvin me molemmat tässä nyt voidaan.
Merkuriuksella on kolme sekstiiliä ja kyllähän kieleni on helppo lauleskella. Työ tuntuu niin mukavalta. Kaikki tuntuu sujuvan kuin Marsin tanssi nousumerkille. Neptunuksellakin on sekstiili.
Tietenkin Merkurius haastaa puhumaan avoimemmin myös kotiasioista ja Mars teetättää töitä tuolla henkisellä puolella.
Onkohan minulla liian monta kirjaa tuossa yöpöydälläni luettavana?!
Sama Neptunus se haastaa minua tuolla AP-kartallanikin.
Kylien juhlaa!
08.08.2008 (Muokattu: 08.08.2008 17:48)
Synttäripäivien progressiokartan symboleita tässä yhä ihmettelen.
Alan ymmärtämään, miksi minun piti merkkipäiviä Riikassa juhlia.
Liettuan kansannousu on varmaan esimerkillistä historiassaan ja mallina ja ihmeenä varmaan muillekin.
Se muistutti minua myös siitä mitä juuret, kansanjuuret, heimojuuret, sukujuuret ja jopa kyläjuuret merkitsevät. Vaikka olen aina ollut kotonani missä maailmankolkassa tahansa, olen siellä ollut suomalaisena, ylpeänä sellaisena. Missä tahansa päin Suomen olen ollut, olen ollut pohjolaisena. Ja missä nyt kuljen tässä ympäristössäni, olen sieltä pieneltä kylältä unohtamattakaan sukuani ja sitä sukua johon olen avioliiton kautta pesiytynyt.
Ei ne ole merkityksettömiä, vaikka kaikkea sitä välillä kiroaakin, joskus jopa piiloittelee tai häpeää, joskus ylvästelee. Siinä sen näkee sen merkityksen. Kaikkessa, missä tunteet ovat mukana tavalla tai toisella, on merkitystä!
Siksi mielelläni tuona toisena päivänä seurasin myös Riikassa kansanjuhlia, hiljennyin hautausmaalla.
Tässä on kyseessä geenit, yhteisön leima ja opetukset! Myös varjo ja piilotajuiset ansat! Sillä ihminen sieluineen on niin paljon muuta!
Alice Bailye sen tulkitsee niin, että jos ruumis onkin geeneissä ja osana Maata, henki on jumalallista energiaa ja sielu on tämän kahden välikäsi ja rakentaja. Tai toisinpäin. Sielu rakentuu näiden kahden toiminnasta. Ja sielulla on monimuotoiset ja pitkät historiat!
Kortit päin mäntyä!
07.08.2008 (Muokattu: 07.08.2008 11:44)
Lanttien kuningatar (käänteinen)
Olet tehnyt taloudellisia sijoituksia herkän vaistosi varoituksista
välittämättä ja nyt on tullut aika tarkistaa tappiosi suuruus. Asiaa ei
kannata jäädä murehtimaan yhtään pidempään, sillä tehtyä ei saa
tekemättömäksi.
Ja höpöt! Yritin kysyä, miten selviämme ukkoni kanssa nämä päivät ennen leikkausta ja sydämentahistimen asennusta, kun pulssi on niin hidas. Ja tuollainen kortti tuli.
En ole mitään sijoittanut. Ainoa mitä olen sijoittanut, on toivo tähän tahdistimeen. Sitä ei ole vielä, joten senkään tuottoa ei vielä tiedä.
Katsotaanpa löytyiskö muualta vastausta:
Päivän ajatus:
Älä ajattele tänään antamista ja saamista, ajattele pikemminkin, että antaminen on saamista.
Niin, että se sydämentahdistin. En voi sitä antaa. Voin antaa hienovaraista hieromista, voin antaa konjakkia. Voin jakaa kävelyretkeä. Ok. Tottakai siinä saankin, toisella parempi olo.
Riimuako kokeilisin:
Wunjo
Työn ja uurastuksen aika on nyt ohitse. Sinun on aika
nauttia saavutuksistasi ja tähänastisen työsi hedelmistä, sillä ne ovat
tärkeää ravintoa kaikelle tulevalle toiminnallesi. Ota nyt vastaan sekä
aineelliset että aineettomat palkkiot, joita olet saamassa ja nauti
elämääsi tulvivasta ilon energiasta. Tämä on eheytymisen riimu, joka
antaa sinulle luvan siirtyä menestyksesi myötä uusien haasteiden
pariin.
Ei pidä paikkaansa. Toisinpäin!!! Loma on loppu ja töihin olen menossa. Mutta noita uusia haasteita voi ollakin.
Taidan katsoa astrologisia ennusteita:
Ukkoni kun on syntynyt kotona, ei hänen syntymäkellon ajasta ole tietoa. Mutta Kauris on ja tuo Pluton siirtymäkö se tuossa temppuilee Jupiterin lisäksi? Voi kunpa hän jaksaisi leikkaukseen asti!
Kauris
Merkissäsi perääntyvä Jupiter
hiljentää vauhtiaan koko elokuun ajan, päästäkseen jälleen etenevään
liikkeeseen syyskuun alkupäivinä. Elokuun aikana kannattaa hoitaa
loppuun kaikki keskeneräiset asiat ja mahdollisuuksiesi mukaan sanoutua
irti kaikesta sellaisesta, mikä ei enää aidosti kiinnosta sinua.
Syyskuussa käynnistyvä uusien mahdollisuuksien ja elämässäsi
menestymisen aika vaatii paljon tilaa, aikaa ja vapautta. Keskitä
energiasi päivittäisen tekemisesi tietoiseen tarkkailuun. Uskalla ottaa
selvää, mikä sinua todella kiinnostaa ja mikä ei. Seuraa etenkin
tyytymättömyytesi antamia tärkeitä vinkkejä asioista, jotka tulisi
pikimmiten siirtää pois tulevien onnistumisten tieltä.
Ja etsin omista transiiteista tukea:
Merkurius oppositio Kuu
   Tarkka: 12.8.2008 Alkaa: 10.8.2008 Päättyy: 13.8.2008 Joku
selvittämättä jäänyt asia menneisyydestä nousee vaatimaan
lisävalaistusta tapahtumien kulusta, mutta se on vain merkki halustasi
kieltää joku pelottava tunne tässä hetkessä. Joten sitä tikulla
silmään, joka menneitä kaivelee.
Siis ei voi mitään! Kotiasiat jurraavat.
Jotakin uutta!
05.08.2008 (Muokattu: 05.08.2008 18:31)
AP-kartallani Riikassa minulla avautui uusi yhtymä, uusi asia edessä.
Melkein tiedän mikä se on.
Saturnus on yhtymässä Marsin kanssa. Siihen kai tarvitaan vähän rohkeutta, itseensä luottoa ja toimintakykyä. Onhan sitä. Siihen tarvitaan päämäärä ja määrätietoisuus. Yhtymä takaa sitten sen menestystä.
Yhtymästä sanotaan, että ennen sitä on raivattava pöytä puhtaaksi. Pitää olla tilaa uuden tulle. Oikeastaan näin olen tehnyt.
Uusi asia on Avilan Teresa. Hän kurkisti elämääni jo kauan sitten, kun divarista osui käteeni eräs naispyhimyksiä käsittelevä kirja. Hän puhuu Sisäisestä Linnasta. Nyt ihastuin ikihyväksi kun kirjakaupasta löysin Carolyn Myssin samaa aihetta käsittelevän kirjan. Luotan hänen tulkintaansa ja ymmärrykseen Avilan Teresasta.
Olen laittanut syrjään kaikki vanhat ajatusmallit, kuvitelmat...maalausaiheeni. Olen odottanut sitä uutta. Ja nyt innostuin maalaamaan tuota 'linnan maisemaa'. Niin paljon tuo linna ja sen huoneet minuun vetoavat. Tiedän, että se on elämäni myötä tuuletettu, remontoitu ja puhdistettu, mutta sitähän pitää käydä läpi koko elämänsä. SE ON HURJAN MIELENKIINTOINEN JUTTU!
En turhaan lue Jungin Symboliikkaa ja Alice Baileyn Valkoista Magiaa siinä rinnalla. Illalla kokeilen kuin tarotkortteja, mikä niistä vetää eniten puoleensa. Eilen oli Jung, joka sanoo mm. " Yksilö on ainoa todellisuus...Jos me haluamme nähdä se oikeassa perspektiivissä, meidän on ymmärrettävä menneisyyttä yhtä hyvin kuin hänen nykyisyyttään. Tämän takia myyttien ja symbolien ymmärtäminen on tärkeätä. ...Arkkityypit (perikuvat) eli arkaaiset jäänteet (kuten Freud sen ilmaisi)ovat henkisiä muotoja.
Astrologiset merkit eivät oikeastaan ole symboleja, ne ovat tuhansien vuosien aikana sopimuksella tehtyjä merkkejä. Siksi astrologia ei riitä, jos haluaa tuntea enemmän itseä. Pitää ottaa mukaan arkkityypit. Ja yksi on Sisäinen Linna.
Tämän Saturnus on minulle avannut. Ja Mars toiminnallisesti sitä vauhdittaa. Sillä käytän tuota oppimaani vielä muuhunkin, en pelkästään luomiseen ja itseni tutkimiseen. Saas nähdä!
Ukkoni ei vielä päässytkään saamaan sydäntahdistinta. Vasta ensi viikolla. Olisi ollut niin hyvä nyt jo, koska työni alkaa ensi viikolla.
Kuinka mukava oli käydä työpaikalla jo ja halata työtovereita! Ja suunnitella tulevaa. Transiitteina Mars yhtymä Mars ja Venus sekstiili Venus!!!
Transiittilistallani tuo Saturnus yhtymä Marsiin on vasta lokakuussa. Mutta Riikan matka vauhdittaa sitä! Mutta että 30 vuodeksi!!! Elänköhän niin pitkään? Mutta tulevaan on tähdättävä!
Saturnus yhtymä Mars
     Tarkka: 31.10.2008 Alkaa: 30.9.2008 Päättyy: 14.11.2008 Tämä
on jakso, jonka aikana sinulle tarjotaan selvää mahdollisuutta suunnata
energiasi ja intosi kokonaan uusille urille seuraavien 30 vuoden
ajaksi. Vanhat raiteet käyvät samanaikaisesti yllättävän
vaikeakulkuisiksi vain siksi että sinun olisi helpompi luottaa ajan
sanomaan uuden mahdollisuuden ylivertaisuudesta.
Ajan laatu ei
hyväksy mitään neuvotteluja läheisimpienkään ihmisten kanssa, sillä
vain sinulla on nyt kyky nähdä ajassa eteenpäin ja tehdä tarvittavat
konkreettiset päätökset liikkeelle lähdöstä. Jos päätät jäädä vanhoille
raiteille niin saat olla varma että hankalat urat tulevat vain
syvenemään seuraavien 30 vuoden ajan. Myös ympärilläsi oleva maailma
rakentuu sinun päätöstesi mukaisesti ja jotta pysyisit kehityksen
kelkassa tulee sinun olla aktiivisesti mukana rakenustyössä.
Uudistuminen on mahdollista vasta sitten kun olet ensin päästänyt irti
sellaisista päivittäisistä tekemisistäsi, jotka eivät enää vastaa
tarkoitustaan.
Kaikki asiat, jotka tuntuvat nyt hankalilta ja
raskailta eivät välttämättä ole kokonaan poistettavien listalla vaan
kysymys voi olla myös tavastasi tehdä tuota työtä. Ajoituksen
korjaaminen voi olla ihan riittävä toimenpide hankalan tilanteen
oikaisemiseksi. Jotta voisit saada tästä ajasta irti mahdollisimman
paljon kannattaisi tällä jaksolla pyrkiä mahdollisimman itsenäiseen ja
muista riippumattomaan elämäntapaan.
Suojelija?
03.08.2008 (Muokattu: 03.08.2008 22:30)
Totesin näädän symboliikasta, että tarvitsen suojelijaa 'pahalta silmältä'.
Taidan tilata tuon postissa tulleen Michael-kirjan mainoksen mukaisen kirjan 'Naisten suojelijat'. Ehkä sillä on tarkoitus.
Olen ollut liikaa esillä! Kuten Leijona tuossa progression toisessa huoneessa. Silloin lähtevät puheet liikkeelle. Ylistävissä puheissa luuraa aina se 'näätä' joka mielellään puraisee kun vain löytää tilaisuuden.
Unohtui huominen kurssi. Kaveri siitä onneksi ilmoitti, jotta ehdin mukaan. Työhöni liittyvää uutta juttua. Ja arvaa mikä minulla on vain ensimmäiseksi mielessä. Hildegard Bingenin pieni kauppa on kurssipaikkani vieressä. On ihan pakko päästä siihen kauppaan.
Siis mitä nämä kaikki vinkeet ovatkaan?
Harjoittelen astrologiaa ja sen kautta itseni tarkkailemista. Sivusta se vaikuttaa varmaan maailman tylsimmältä jutulta. Liekö itsekään viitsin näitä koskaan lukea. Siis jonninjoutavaa!
Mutta jatkan leikkiä mihin olen ryhtynyt. On kuin tarot-kortteja katsoisi itselleen. Tulkinta sen mukaan miten muistaa merkkejä, astrologisia tai muuta. Niin kuin tuota näätää.
Pluton yhtymä, jonka kohtasin jo Riikassa, pelottaa pikkuisen. Mieheni menee huomenna pieneen leikkaukseen. Hänelle laitetaan sydämentahdistin. He sanovat että se on aivan pieni leikkaus. Ja niin yritän uskotella. He sanovat että se vahvistaa hänen olemistaan, vahvistaa sydämen toimintaa. Täytyy uskoa. Se on toivoa aina paremmasta. Hienoa, että on lääkäreitä, jotka ovat tarkkoja, tutkivat kaiken mahdollisen!
Joka tapauksessa kartalla on aurinko vapautunut kuun yhteydestä. Kotona olo tuntuu niin ihmeen rauhalliselta, suorastaan hurmaavalta, en haluaisi olla siitä poissa. Kuten ei miehenikään. Ukko-kulta nautti tästä päivästä koko sielullansa! Kuten minäkin!
Mikähän sattuma se on, että Riika on Latvian pääkaupunki ja ukollani on latvialainen lääkäri?
Mökkini, linnani, maailmani!
02.08.2008
Ei ole mikään jonninjoutava juttu tuo Myssin Sisäinen Linnani-kirja!
Sehän on suora vastaus uniini, jossa olen niin paljon vanhoja huoneita taas tarkastellut. Todella rauhoittavaa, puhdistavaa lukemista.
Eikä pahaksi sekään, että tuon kirjan rinnalle olen ottanut Valkoisen Magian kirjan ja lisäksi Jungin Symboliikka. Hyvä kolmen yhteys, kuin Isä, poika ja Pyhä henki! Bailey on tuo isä, poika on Jung ja Pyhä henki tuo Avilan Teresan sisäinen linna.
Muutenkin on tämä talo tapetilla monen silmätikkuna nyt kun on paljon käynyt vieraita tässä istumassa (eilen viimeksi pari vanhaa tarjoilijaystävääni) ja kyselemässä meinaanko tässä jatkaa, yksinkin...
Suku- ja perinnejuhlat myös jatkuvat, kun Raahessa on kansallinen Kotiseutujuhla tässä pian. Koko pikkukaupunki ympäristöineen on kaunistettu ja kunnostettu, kuten on tapahtunut tässä omallakin pihamaalla.
Näätä? Muistan Riiasta suloisen äkkiarvaamattoman näädän. Sitä vielä ihmettelen...
|