Toinen päivä, toinen kuukausi, toinen vuosi, progressio


29.07.2008

Olen siis progressiokarttani toisessa päivässä, kohti elokuuta!

Kokosin vähän vanhoja muistiinpanojani tuolta ajalta Riikassa.

Olen vetänyt itselleni jumalatarkortin Mnemesiksen, joka pyytää minua laittamaan unia ylös. Laitoinkin. Ja taas kuljin vanhoissa huoneissani ja aloin uusimaan seinäpaperia. Eipä silti. Huoneissa kulkeminen on unissa jatkunut ja olen löytänyt jopa aivan unohdetun vauvanikin yhdestä huoneesta. Onneksi se oli hyvin voiva ja terve. Siis johonkin uuteen sisäinen maailmani valmistuu.

Eipä silti. Tässä muutamia päiviä olen vieraillut hyvin paljon ihan fyysisestikin vanhoissa taloissa muistoja kuulemassa. Vanhat talot ovat niin rikkaita tarinoistaan. Kuten tämäkin metsämökkini. Jota myös olen kaiholla jo ajatellut. Miten kauan tässä jaksetaan tätä ylläpitää?

Tässä kuussa aurinkoni on jo leijonassa. Huone olisi 9. Uskontojen, matkojen, kirjojen, laajenemisen ja unelmien huone. Olen lukemassa yhtä aikaa kahta aika mielenkiintoista kirjaa; Tutkimus valkoisesta Magiasta, Bailey ja Myssin Tie sisäiseen linnaan. Siinä on uskontoa ihan tarpeeksi. Ja mielen matkaa!

Tein au-kartan Riikalle ja päivässähän ei paljoa muutu. Kuukin on vielä oinaassa ja huoneessa 4. (Ainoa mikä muuttui, on Kuun neliö Auringolle, jonkinlaista vapautumista, mutta toisaalta Neptunus on neliössä Auringon kanssa.) Joten seikkailuja riittää! Ainakin tämä transiitti lupailee sitä:

Mars yhtymä Mars

Tarkka: 1.8.2008
Alkaa: 28.7.2008 Päättyy: 5.8.2008
Transintoivan Marsin yhtymä syntymäkarttasi Marsiin on aina varteenotettava tapahtuma, sillä tämän jakson aikana sinulla on mahdollisuus löytää kokonaan uusi motivaatio kaikelle tekemisellesi. Jotain hyvin innostavaa, sopivasti jännittävää ja erittäin mielenkiintoista on nyt tarjolla vastaanotettavaksi. Sopivasti uhmaa ja terveesti sotaisaa asennetta tarvitaan tavallista enemmän päästäksesi niiden asioiden kimppuun, jotka saavat sydämesi sykkimään ja silmäsi säihkymään lapsenomaisesta innostumisesta.

Jos uskallat lähteä mukaan elämän tarjoamiin seikkailuihin jopa pienellä riskillä niin palkkioksesi tulet saamaan jopa kahdeksi vuodeksi kokonaan uudenlaisen asenteen kaikkiin tekemisiisi olipa kysymys sitten työstä vapaa-ajasta tai kotielämästä. Jotta elämä maistuisi elämältä tulee sinun välillä nousta sotajalalle vallitsevaa paikoilleen pysähtynyttä ja turruttavaa jokapäiväisyyttä vastaan. Nyt on oikea hetki ihan hakemalla hakea vähän jännitystä ja seikkailua päivittäiseen elämääsi. Ellet uskalla pistää tuulemaan niin voit vain huomata kuinka pahalla päällä sinä osaatkaan olla. Kukas siitä hyötyy"


Progressio 26-27.6.08 Riika, heinäkuu, 2008-09


28.07.2008 (Muokattu: 02.08.2008 10:51)

Olen mielenkiinnolla tutkinut, mitä sanoo progressiokartta 12 syntymäni jälkeisinä päivinä osoittaen sillä seuraavia kuukausia ja jopa seuraavia vuosiani.

Tässä loppupäätelmä 26-27.päivälle, joita kävin mielessäni läpi Riikassa. Otan nuo päivät noin, koska syntymäaikani on illalla 19.00. Ensinnäkin kun tein kartan Riikan leveysasteille, se muuttikin aika paljon elämääni. Aikamoista! Saturnuksen yhtymä Marsille on todella tukenut heinäkuutani. Olen jaksanut laittaa kotia, ottaa vastaan vieraita ja kestitä heitä. Olen tarvinnut tuon aktiivisen panoksen ja toivon, että se antaa suuntaa koko tulevalle vuodelle. Se tuo esiin rohkeutta, itseluottamusta ja toimintakykyä.

Sitä symbolisoi koko Latvian maa ja Riikka. Harva maa pystyy sellaiseen taloudelliseen nousuun kymmenessä vuodessa kuin tämä sitkeä maa. Menestystä pystyn päin iloisesti tanssien ja laulaen. Noh!

Tanssia ainakin aion jatkaa ensi vuonna!


Kaikkea tuota tarvitsen koska tuossa kartalla on myös Pluton ja Auringon OPPOSITIO. Aavistan, että mieheni sairaus vain pahenee. Aavistan vaikeuksia ja äkillisiä muutoksia. Tarvitsen siis todella tuon edellisen aspektin elinvoimaa.

Siksi minun piti nousta korkeuksiin ja kavuta alas kellariin. Piti kohdata äärimmäisyydet. Testata myös omaa terveyttäni. Siksipä olenkin aloittanut tietyn terveyskuurin tälle syksylle.

Riikan matkalla mukanani oli rakas ystäväni. Rakkaita ystäviä ja sukulaisia on pyörinyt myös koko heinäkuun ympärilläni. Olen ollut juhlittu, lahjottu ja kiitelty. Monenlaista kiveä ja symbolia olen saanut kaulalleni ja korviini: kielonkukkaa hopeassa, meripihkaa, pronssista karhua, kuuta ja muuta. Suojelukseksi ja vahvistukseksi.


Monenlaista kirjaa ja korttia olen myös saanut: Secret, Myssin Salainen Linna, Sisäinen jumalattaresi, pari yrttikirjaa ja jopa loitsukirjan!

Luotan, että vaikka vaikeudet kohtaavat, apu on lähellä. Minun on tiedostettava ystäväni ja tohdittava pyytää apua.

Kuuni oli huoneessa 7 oinaassa. Heinäkuu on ollutkin täynnä seikkailuja, uskallusta ryhtyä aivan uusiinkin asioihin ja luonto on vahvasti ollut mukanani. 8.huone, jota olen koko elämäni ajan työstänyt, onkin nyt paljon tyhjempi. Toki siellä on vielä aurinkoni lisäksi Venus, Ceres ja Vertex. Rakkaus opettaa edelleen minua ja naiseuteni vahvistuu.

Tämän ajan transiitit ovat myös olleet aika suotuisia, paitsi uhkana taustalla tuo Uranuksen neliö ja Chironin oppositio. Onneksi Uranuksen toinen neliö on tippunut pois. Helpottaa.

Siis tällaista on astrologinen itsetuntemuksen, oman elämän mahdollisuuksien opiskelu. Ja ennustaminen!

Katsonpa huomenna syntymänipäivän toista päivää ja seuraavaa kuuta!


Vanha päiväni, jota käyn läpi tämän heinäkuun!


09.07.2008 (Muokattu: 18.07.2008 00:52)

17.heinäkuuta 2008...

Hassua on se, että koen koko tämän kuukauden aivan samanlaiseksi kuin syntymäpäiväni. Eihän se tällaista yleensä ole. Nytkö vain, kun tätä progressiota oikein tutkimaan aloin. Taivas näyttää mitä se on!


Mutta juhlin jatkuvasti pieninä annoksina. Pitkän matkan ystäviä tulee ja menee ja aina on jonkinlainen juhlan tuntu, eikä minun tarvitse siihen kauheasti rätätä!

Ja vielä vain jatkuu, kun siskoni tulee Ruotsista ja veli porukkoineen Helsingistä. Se onkin sitten se suurin kokoontuminen. Oikeastaan juhlimme kun veljenikin täyttää pyöreitä vuosia.

Siis yhtä juhlaa 26.päivään astiko?

Lisää merkkejäkö? Kyllä. Sain yhtäkkiä päähäni, että minun pitää saada rottinkinen kalusto tuonne verannalle ja romuluinen puutarhakaluste ulos. Niin päädyin kauniiseen malesialaiseen kalustoon, jonka sain puolella hinnalla, siis alesta.

Siis maailman ääristä tulivat esineet minun luo! Muistan joskus kun eräs maailmanmatkaaja kehui, että kaikkein mukavin maa on Malesia. Sitä hän ehdotti minulle matkailtavaksi. Mukavia ihmisiä eikä vielä turisismilla pilattu. Se jäi mieleen. Sen painan nytkin mieleen.

Enpä ihmettelisi jos matkustelisinkin johonkin kauemmas, koska minulla on huoneessa 9. Saturnus yhtymässä Mars, siis matkojen huoneessa. Hm...


Hauska huomio myös tuo, että MC:ni on 29 astetta Neitsyessä. Sekö on saanut minua niin tarkistamaan kotini kuntoa ja kohentamaan sen nurkkia. Pesuaineita ja maalipurkkeja myöten olen parannellut. Samalla tunnen että puhdistan jotakin itsestänikin tai laitan järjestykseen. Kumma neitsytmäinen vimma kohennella ympäristöä. Se on nimittäin kesälomani työtä. Toisaalta IC:ni on Kalojen puolella ja se tuo siihen lisää tuollaista tunteenomaista hellittelyä kotini kuntoon nähden.

13.heinäkuuta 2008, vähän myöhemmin...

Muutaman merkin tähän lisäisin?

Mitä tarkoittaa kun sain lahjaksi pieneltä pojalta suuret kuun muotoiset puukorut ja myös kirjan nimeltä 'Koti kultainen'? Tämä poika ei ole ihan tavallinen poika, vaan hän näkee myös ihmisten auroja. Jotenkin nuo symbolit ovat aika yhteneväisiä.

Toinen juttu; Miksi poimin ruokoja, järviruokoja? No siksi, että innostuin himmelien teosta, joskus sitten syystalvesta, kun on pimeää ja tympeää. Tuolla ne ovat aitan lattialla kuivumassa.

Kolmas juttu: Miksi tartuin taas uudelleen Jungin Symboliikkakirjaan? Kai siksi juuri, että oppisin ymmärtämään merkkejä ja symboleita.

Huomaan myös, kun tutkin tuota minun syntymäkarttani niin kamalan planeetoista täynnä olevaa huonetta 8, niin nyt Riikan mittoihin AP-karttani näyttää sitä paljon tyhjemmältä. Mutta edelleen siellä on Auringon lisäksi Venus ja Vertex, mutta myös Ceres.

Ja siitä löydänkin aika hauskaa tietoa. Juuri Ceres liitetään Ravun merkkiin. Se on äitiyden merkki, joka saattaa ilmentää hyvin monenlaisia äitejä. Esim. itsenäistä Artemista. Juuh! Tämä on jumalattarista lähiten minua, omasta mielestäni, muistuttava. En missään nimessä ole ylihuolehtiva, vaan ymmärän toisen tilan ja oman polun. Tämä voi olla toinen äärimmäisyys Ceres-Rapuäidistä. Huh! Luojalle kiitos! En tarvitse hoivata toista hoitaakseni sillä tavalla omaa turvattomuuttani.

Ehkä Ceres tässä haluaa myös muistuttaa minua juuri siitä, että jokaisella on oma polkunsa, miehelläni ja ystävilläni, eikä minun tulisi siihen liiaksi sekaantua! Hyvä muistutus!


13.heinäkuuta 2008

Tutkailen vielä tuota Riikan karttani kuuta. Riikan synt.päiväkartalla se oli minulle vaikuttamassa huoneessa 7 eli avioliiton ja ystävyyden aluella. Voimakkaassa tunne-elämässä! Kyllä. Oinas siellä puskemassa minua eteenpäin. Se on puskenut minua myös liikkumaan, kulkemaan ja matkustamaan. Paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin on tullut, en vielä tiedä voinko niitä toteuttaa. Pitemmillekin matkoille! Kuinka paljon ajattelenkaan hyvää avioliittoani, pois hiipuvaa miestäni ja ystäviäni. Voimakkaasti se kaikki onkin mukana tässä heinäkuussa.

Siellä minun Kuuni onkin sulkeutuvassa neliössä aurinkoon, jotta miettiä tässä saakin kaikkea mitä edessä on. Samoin se on neliössä Venukseen, joten tunteet ovat myös syynissä! Se että Kuu on kolmiossa Neptunukseen, antaa minulle sisäisen äänen voimaa ja varmasti sieltä löytyy vastauksia myös tunnekysymyksiin.

Mutta Kuu on neliössä myös Plutoon. Siksi ajatuksissani pyörivät myös suuremmat elämänmuutokset, kuten missä sitten ja miten jaksan työni. Sekin on sulkeutuvassa neliössä. Edelleen Kuuni on kolmiossa Chironiin ja varmaan se on edesauttanut minua ryhtymään mm. suolistonpuhdistukseen ja auttamaan ruoansulatusjärjestelmääni. Elinehto vanheneville päivilleni.

Siellä kartalla on kaunis Venuksen yhtymä Aurinkooni. Rakkautta ympärillänikin on, paljon, olen välillä pökerryksissä! Kunpa osaisin sitä kaikkea arvostaa, arvottaa ja ottaa vastaan avoimesti ja kiitollisuudella sekä ennen kaikkea vastata siihen kaikkeen. Se ei ole itsestäänselvyys!

Marsilla on myös yhtymä Saturnukseen siellä. Se on pakottava ohje toimintaan ehkä kaikellä edellä olevilla alueilla. Saturnus osoittaa ja Mars toimittaa. Eli toimintavalmius on paras aina olla päällä! Ja sitähän tässä jo heinäkuun aikana olen moneen otteeseen joutunut käyttämään. Ei ole auttanut jäädä miettimään mitä tehdä, vaan on toimittava heti. Kiitos tuon yhtymän, mikä antaa siihen valmiuksia.

Vaativin kartallani on varmaan tuon Pluton oppositio Aurinkooni, joka tässä on valmistaja tuleviin muutoksiin. Siksipä niitä usein mietinkin. Aika jännä oppositio. Jos nimittäin olisin jäänyt Riikaan, koko maailmani olisi mullistunut tämän kartan mukaan. Sillä oikeastaan tuo yhtymä on kartallani kotikaupungissani vasta kahden vuoden päästä!!!

Ennustusta....johon vastailen nyt myöhemmin!

Edit_iso Poista
26.06.2008 (Muokattu: 07.07.2008 15:30)

SYNTYMÄPÄIVÄNI, 1.PÄIVÄ, KESÄKUUN 26. JOSTA URKENEE HEINÄKUU ETEENPÄIN JA VUOSI 2008-09

Aurinkoni on huoneessa 8 ja ravussa! Samassa huoneessa on stellium, planeetat Saturnus, Pluto, Venus ja Merkurius ja Vertex. Siis hyvin mahtipontinen huone, jota olen aika hurjasti työstänyt elämäni aikana. Pluto rinnalla Saturnus on antanut minulle karman myötä kasvatusta!

Vahvistettu tieto kirjattu jälkikäteen, siis heinäkuussa!


Siis nyt olen elämässä tuon 1. päivän 1. kuukautta, heinäkuuta. Mietin paljon noita vastuutekijöitä. Hoidan puutarhaani. Sallin monenlaisen kukan kasvaa oman kykynsä mukaan. Kuljen näitä kylän teitä ja ihastelen ympäristöäni. Aivan kuten tein Riikassa sen ympäristöä.


Edelleen jos katson progressiivisesti tuota tulevaa vuotta, niin liitän tähän tulevia yhtymiä, jolloin alkaa uudenlaisia haasteita elämässäni.

Saturnuksella on yhtymä Marsin kanssa. Se alkaa 31.10.08, on esillä voimakkaana myös 6.11.09 ja 24.7.09. Se vaikuttaa huoneessa 9, eli sosiaalisen kanssakäymisen huoneessa. Uskon, että Saturnus pakottaa minut toimimaan enemmän, viemään jotain hyväksi katsottua asiaa eteenpäin. Tiedän, että tuo lokakuu jo tänä vuonna on eräälle ryhmälle tärkeä. Siitä alkaa vielä intenssiivisempi kausi, kuin mitä se on ollut viime talven. Uskon että siihen tulee mukaan eräs hyvin tärkeä ihminen. Ja kutsun siihen mukaan ehkä erään muunkin. Silloin siitä tulisi seitsemän hengen ryhmä! Kun se nyt on toiminut viiden hengen ryhmänä.


Tähän liittynee myös transiitti Jupiterin avautuva kolmio Marsin kanssa, joka oikeastaan alkoi jo 30.kesäkuuta. Uskon sen auttavan juuri edellä mainittua transiittia, koska se kestää 11.11.08 asti.

Kyllähän ne tähdet tiesivät, kuten tuossa alhaalla olen puntaroinut.

Nyt katson kuitenkin syntymäpäivääni merkityksessä mihin se voi johdattaa minua seuraavassa kuussa, oikeastaan heinäkuussa, miten ehkä koko seuraava vuosi tästä lukien.

Ravun huoneessa ukkosenilman jälkeen illalla kello 19.oo.

Mietin, miksi olen nyt tullut Riikaan, vanhaan Hansakaupunkiin. Hansan kukoistuskausi, latvialainen kukoistuskausi (1900-luvun alussa Euroopan vauraimpia maita!), Neuvostoliiton kahleiden jälkeen taas hyvin nopea ja voimakas nousu.


Ehkä tiedänkin sen nyt. Kun tein AP-kartan Riikan kaupunki synt.paikkana, niin vastaan tulikin tosi haasteet. Pluto oppositio aurinko, jonka oikeassa kartassa pitäisi tulla haastamaan minua vasta vuonna 2010, tai vähän ennen. Minun piti myös nähdä se parantava voima, jonka tunsin Riikan kaupungin kasvussa, sen ahkerissa iloisissa, uskoa tulevaisuuteen täynnä olevissa ihmisissä. Ihmisessä on voima! Nähdä se vitaalisuus! Mikä on mahdollista jokaiselle, jonka elämä muuttuu ja nousee uudestaan.

Miksi piti kiivetä kaupungin korkeimman hotellin huipulle ja nähdä alas? Miksi piti laskeutua alas 1500-luvun kellariravintolaan kynttilöiden valoon?

Niin ylhäällä kuin alhaallakin!

 

Aika jännä juttu, mutta tänään heinäk. 9. päivä kiipesin kotikaupungissanikin ylimpaan paikkaan eli vesitornin yläkerran Kiinalaiseen ravintolaan syömään ystäväni ja hänen poikansa kanssa. Oli iko katsella kuinka onnellisena poika söi. Oli ostanut minulle lahjankin, ihan itse valinnut. Suuret puiset korvarenkaat, joissa näkyi kuun sirppi ja kirjan nimeltä 'Koti kultainen, innoittavia sanoja kodista ja perheestä'. Kumpasetkin kodin symboleita.

Ja kotia tässä on ajateltavakin. Haluan tarjota jotain ehompaa sekä Einolle, kun tulee taas sairaalasta ja pojilleni jotka pian tulevat käymään, siskolleni myös. Tehdä jotain uutta pientä. Samalla, kun isä on sairaalassa jälleen, on poikienkin kanssa keskusteltava tulevasta. Miten tämä koti tulee olemaan tulevaisuudessa? Miten tämä perhe jatkuu?

Onkohan täällä kellaria , missä vielä käyn?

Eteerinen ystäväni kohtasi kodissa käydessäni haltijan, itse suurimman ulkoeteisessä ja sanoi, että katsoa kortista mitä hänellä oli meille asiaa. Korteista tuli Uzume, japanilainen naurun jumalatar, joka pyytää rakentaa iloa tähän taloon! Se onkin tosi. Ilo puuttuu!

Noh. Ostin kultaisen oranssin iloista kangasta, toista kukallista ja ompelen uudet tyynynpäälliset olohuoneeseen. Iloa sekin! Jospa löydän samaisen ystävän kanssa iloa huomenissa, kun tulevat uudestaan.

 

Nähdäkseni oman elämän näköalaa. Siksikö, että syntymäpäivä on pysäkki, inventaariohetki?

Miksi piti tilata pullo Matteusviiniä? Tottakai vanhojen muistojen vuoksi. Mutta miksi siitä ei mennyt alas kuin puolet? Sain kauhean närästyksen! Miksi minulla ei riittänytkään latit? Onneksi Visa-kortti kävi. Sain tarjoilijalta lahjaksi tuluspussin, joka sisälsi viisi vanhaa kuparirahaa. Miksi?

Näinkö minulle kerrottiin lineaarisen ajan mitättömyydestä. Rahan mitättömyydestä, mutta terveyden tärkeydestä!

Minulla on tällä hetkellä kartalla Saturnus sekstiilissä Aurinkoon! Saturnus pakotti minua katsomaan hyvin avarasti!

Kyllä. Jos katson Riian kartan kuun sijaintia, niin se on huoneessa 7 oinaassa. Ikään kuin näyttämässä kaiken vitaalisuuden alun, sen heräämisen. Elämä itsesään on seikkailua, kuten Riiassakin vierailu ihan omatoimisesti netistä tilattuna, ihmisen luonto kutsuu, pitää uskaltaa, testata osaamista ja vilkkaassa uudessa elinympäristössä se käy hyvin. Hyvä peili! Ja totta kai minussa heräsi myös maskuliiniset voimat, kaikki sen aktiivisuus, siksi jopa kuljin usein ystävääni edellä itsevarmana ja suuntaa osoittavana. Olin kaiken tämän oinasvoiman lumoissa. Myös tuo Jupiterin osuminen synt. kartan kauriiseen herättää näkemään erilaisia kulttuureja ja sitä miten yksilö on vastuussa elinympäristöstään.

Huone 8, itsetutkiskelun huone! Myös elämän ja kuoleman huone! Uudelleen syntymän huone!


Siis aivan upea alku uudelle alulle, eikö vain!?

------- ennustusta:

 

En edelleenkään välitä Uranuksen räjäyttävästä tarpeesta tarkastella tuota Jupiterin antamia lahjoja ja vankkaa asemaansa. Olkoon se kaukana taustalla.

Katson noita pikavierailuja enemmänkin. Mars siellä todella antaa minulle vauhtia. Jotakin 'räjähtelee'. Mars neliössä nousumerkille vaatii vähän tarkemmin ottamaan huomioon matkaa, ettei tule harmeja. Ja venus varoittaa varmaan vieraista miehistä, joita ehkä alitajuisesti kaipaan, ainakin heidän imarteluaan, jota on vähän vaikea saada osakseen tässä iässä. Kulttuurianti on varmaan rikasta Merkuriuksen ansiosta. Ja Jupiter antaa hyvää terveyttä toimintaan. Saturnus tosiaan pakottaa minua unohtamaan arjen ja muut ja keskittymään itseeni. Chiron taas muistuttaa terveysuhkista ehkä veden ja ruoan suhteen. Mutta ei se mitään, kun intuitio ja vaistonvaraisuus toimii loistavasti (Neptunus sekst. Jupiter)


Ja huom! ei yhtään yhtymää, joten mitään uutta ihmeellistä ei tapahdu eikä lähde alkuun tuon matkan aikana, pelkkää juhlaa ja lepoa ja uuden aistimista!


Näin povasin itselleni transiittien avulla. Katsotaanpa sitten kuinka kävikään!


Viimeinen päivä tutkimuksessani


08.07.2008

12. PÄIVÄ, KESÄKUU JA VUODET, VUODET 2019-20


7. huone, Kaksonen. Siellä on syntymäkartallani Uranus. Vastapäätä Oman minän huonetta 1, missä Uranus on oppositiossa Jupiterin kanssa. Ympyrä sulkeutuu. Liekö elänkään tuollaisina vuosina? Ehkä kuolen silloin, sitähän tuo oppositiokuvio voisi meinata. Jonkin vanhan loppu ja uuden alku. Aika jännä että ympyrä sulkeutuu tuollaiseen oppositiokuvioon!


Katson erästä esoteerista Astrologian kirjaa, josta löydän aika hassun asian. Tuossa huoneessa nimittäin Uranuksesta kirjoitetaan näin: Puoliso on hyvin erikoinen. Huonoissa aspekteissa hankaluuksia puolison ja tuttavien kanssa, avioeroja, kestämättömyyttä tunneasioissa.

Huonehan on avioliiton huone! Ehkä puolisoni on erikoinen, mutta en ole kokenut hankaluuksia. Ehkä tuo oppositio Jupiterin kanssa siloittelee sitä, ojentaa ristiriidan ja osoittaa että kaikki riippuu asenteista. Jupiterin aspektithan eivät voi koskaan olla ihan huonoja.


Kun katson samaisesta kirjasta noita aspekteja, löydän näin: Paljon vaikeuksia ja vastuksia elämässä. Luonne on riippumaton ja kapinallinen. Tavanomaiset käsitykset eivät miellytä, mistä seuraa vaikeuksia ihmisten ja viranomaisten kanssa. Taiteellisia taipumuksia.


No joo. Taiteellinen ehkä. Ja kapinallinenkin. Todella vaikea hyväksyä joskus yhteiskunnan määräämiä sovinnaisuuksia ja osoituksia miten elää, mikä on oikein. Mutta ehei! Onpas jyrkkä kirja! Ei minun ole ainakaan tähän asti tarvinnut viranomaisten kanssa olla hankaluuksissa. Paitsi se yksi poliisi, joka on alkanut jahtaamaan kummallisen väristä autoani. Kerran se pysäytti minut, kun kartta roikkui ulos ikkunasta. Ja kerran, kun en oikein pysähtynyt kunnolla STOP-merkin takana, enkä ollut ymmärtänyt hänen siviiliautonsa kummallisia vilkkuvia värejä enkä pysähtynyt. Varoituksilla olen kuitenkin vielä selvinnyt.

Mutta miten on laita vuoden päästä kesäkuussa, kun ampaisen jälleen raskaan työvuoden päästä lomille. Sakot vai kapinaa?

No. Katson myöhemmin miten kuu sijoittuu näille päiville.

Nyt en ole oikein kirjoitustuulella. Saakin riittää tämä touhu. Kunhan printtaan nämä jutut sitten tulevaisuuden tarkasteluun. Jos edes muistan. Mutta aika jännäähän tämä on ollut.

Ukko-kullalla todettu sittenkin keuhkokuume. Jo kolmas. Mutta on vielä aivan hyvässä kunnossa, tuskin kuumetta. Tulehdusarvot ovat vain nousseet. Toivottavasti lääke puree, ennen kuin se äytyy pahaksi.

Ystävät ovat olleet yhteydessä. Mutta en ole jaksanut selostella mieheni tilaa. En ole edes soittanut toiselle pojistani. KUn ei tässä mitään hätää vielä ole.

Mutta mitähän se meinaa, kun pesin maton ja nyt se viruu tuolla sateessa? Saako lie sitä kuivaksi moneen päivään. Samoiten pesin koneessa vanhan rakkaan peittoni, sen jonka yksityisyydessäni ostin. Olen sitä paikannut, en raski luopua. Pyykkikone teki tenän, eikä lingonnut sitä. En jaksa väännellä, joten se on valumassa kylpyammeen reunalla.

Märkää, märkää. Tietääköhän se kyyneleitä?

Kutsuja tulee. Olisi lippuja Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleille. Ystävä sanoi, että ei ne niin tärkeitä, vaan se, että saisi samalla reissulla jutella minun kanssani. Hänen miehellänsä ryyppy päällä. Siis kesäleskiä molemmat. Pyysin häntä poikansa kanssa luokseni huomenna ja kyselin, mitä poika haluaisi että laittaisin ruoaksi. Kuulin kun hän kuiskaili 'kiinalaista'. Silloin muistin, että ajat sitten olin kutsunut heidät Kiinalaiseen ravintolaan vähän juhlimaan, mutta koskaan ei löytynyt aikaa. Nyt mennään!!! Pojan äiti lähetti minulle seuraanvanlaisen viestin: Allu on aivan ihana. Hän hymyilee iloisena ja sanoo olevansa onnellinen, koska pääsee aterioimaan Kiinalaiseen ravintolaan kahden maailman ihanimman leidin kanssa.

Poika on 12 vuotta. Mikä miehenalku!

Muuta en ole tehnyt tänään. Tartteeko? Ei ainakaan jonkun progression vuoksi. Ai niin. Olen lukenut paksun kansion suolenhuuhtelutietoa. Ja istunut toisen suuren mokoman koneen ääressä ja tulkinnut yhtä syntymäkarttaa.

Huuhdella haluaisin kaikki menneet vuodet puhtaaksi!


Huolien päivä


07.07.2008

11.PÄIVÄ, TOUKOKUU, VUODET 2018-2019

6. huone, terveyden huone, itsekritiikin, puutteiden huomioimisen huone, jossa tulee esille myös heikkoudet, alemmuus! Merkkinä härkä.

Huh! Toukokuu on työsarallani rasittavin kuukausi. Riittääkö minulla voimat? Alanko jo epäillä työtarmoani, järkevyyttäni, ideoitani? Hidastuuko tahtini kovastikin? Vai löytyykö sisua ja itsetuntoa vielä?

Syntymäkartallani on Uranus siinä huoneessa. Varmasti siis räjäyttää hereille kaikesta illuusioista ja turhista luulemisista. Onneksi Pluton oppositiot Uranukseen ovat ohi ja se alkaa tehdä oppositiota Merkuriukseen (jossa todella saan siis pähkäillä työni tuotoksia ja uusien asioiden oppimista) ja ehkä myös Venuksen kanssa.

Tämä päivä alkoi tosi huonosti! Jo yö oli surkea, kun kello neljä kutsui ukkoni minua viereisestä huoneesta. Hän tärisi horkasta, niin kylmä oli vaikka oli kaikki peitot ja viltit päällä, villapuseronkin oli vetänyt päällensä. Minä kiikutin hänelle kuumavesipulloja ja kuumaa mehua. Arvasin mitä tuleman pitää. Kun horkka oli ohi, nousi kuume ja kun ei hän enää ylös jaksanut nousta, soitin ambulanssin. Jälleen keuhkokuumeen vaara!

Päätimme kuitenkin molemmat, että en lähde valvomaan hänen kanssaan sairaalaan (tiedämme molemmat tilanteen), vaan hänkin nukkuu siellä. Ja niin nukuin minäkin. Turvallisesti, koska tiesin, että sairaalassa hän saa parhaan hoidon ja tutkimukset aloitetaan välittömästi. Entiset sairaalareissut ovat vielä tuoreessa muistissa siellä.

Kello 11.00 jälkeen lähdin sairaalaan. Silloin hänet oli jo siirretty osastolle. Tilanne oli parantunut. Kuume laskenut eikä tulehdusarvotkaan olleet korkeat. Lääkäri epäili mahdollista keuhkoveritulppaa. Huokasin tosi syvään!!! Sen vuoksi että hän on ajoissa tullut sairaalaan.

Huomasin, että heti kaipaan värejä ja kankaita. Sairaalasta suoraan päätä kangaskauppaan ja aion uusia olohuoneen sohvan tyynyjä! Ja hyvältä kuulosti kun toinen pojista on tulossa kotiin. En pääse tylsistymään. Ja vanhempikin poika aikoi tulla viikonloppuna kotiin.

Siis pientä puuhaan, pieniä askaria! Mutta syvä huoli on sydämessä.

Uskon että ei tämä ole vielä se pahin! Tiedän kyllä että tämä huoli siirtynee sinne seuraavaan toukokuuhun! Jos nyt selvitäänkin.


Vilkas päivä


06.07.2008

10.PÄIVÄ, MAALISKUULLE JA VUODELLE 2017-18

Luovuuden viidennessä huoneessa, missä on myös viihde ja taide, rakkaus ja lapset, seikkailut, minän vaikutus ympäristöön, Oinas merkkinä. Ja jossa minulla on synt.kartallani kuun yläsolmu.


Jos ensi vuoden maaliskuusta tulee näin vilkas, niin onpa aika vähissä!

Aamulla seitsemältä heräsin ja kahdeksalta poimin autooni kylän raitilta rouvia. Matkasimme reilun puolen tunnin verran naapuripitäjään kuulemaan tiibetiläsitä munkkia. Maalaistalon vanha navetta olikin loihdittu buddhalaiseksi temppeliksi koristeineen, patsaineen, lippuineen ja jopa Dalai Laman kuva komeili puhujaistujan yläpuolella. Ihan vaikuttavaa. Talon rouvan taulut olivat esillä navetan seinillä. Sisällä istui kolmisenkymmentä kuulijaa.

Tämä munkki puhui aika selvällä englanninkielellä, tosin vieressä oli tulkkaus, ja naureskeli yhtä iloisesti kuin oppi-isänsä Dalai Lamakin. Hän oli jo parin päivän aikana opettanut kolmen jalokiven oppia, mutta minulle oppina tiivistyi se, miten mielen liikettä tulisi koulia joka päivä. Mielen oppikoulu on kuin meillä ala-aste kaikkinensa. Vain kovalla opiskelulla opimme pikkuhiljaa mieltämme ja ajatuksiamme hallitsemaan negatiivisuudesta positiivisuuteen.

Mutta kylmä oli. Onneksi tämän päivän luennot loppuivat puolelta päivin, että pääsimme lämpimään autoon ja kotiin kuumalle juotavalle. Istuimmekin erään rouvan kotona ihailemassa hänen järvikaislasta tehtyjä himmeleitä. Aivan innostuin minäkin.


Kun saavuin kotiin, tupsahti tupaani nuoria (poikani, hänen tyttökaverinsa ja pari muuta nuorta), joilla oli omaa maailmankuvaansa kerrottavanaan. Kuinka kauniita he ovatkaan! Elämää ja intoa täynnä. Kaikki kiinnostaa ja päivän päätteeksi he lähtivät katsomaan muinaislinnaa.

Sitten onkin puhelin soinut ja kahdet vierailut tupaani olen lyönyt lukkoon.

Ja istunut koneella Riikamatkakuvien editoinnissa. Piti käydä joogaamassa jotta sain hartiat kuntoon.

Hohhoijaa! Siis vilinää ja vilskettä kaikin puolin. Toivoisinpa huomisesta päivästä vähän rauhallisempaa.


Merkuriuksen sanelemaa vauhtiako tämä kaikki on ollut?

Merkurius yhtymä Uranus
*
Tarkka: 8.7.2008
Alkaa: 6.7.2008 Päättyy: 9.7.2008
Uraa uurtavat ja maailmaa ratkaisevasti parantavat älynväläykset kuuluvat tämän päivän uutisaiheisiin elämässäsi. Muut eivät ajatuksiasi ota aivan vakavissaan, mutta pidä itse niistä kiinni kynsin ja hampain sillä niissä on kuin onkin jotain itua.

----Toki noita älynväläyksiä on lennelllyt siellä ja täällä, hyvä että kiinni saa. Jospa sitä itua olisi!


Älynväläys sekin, että navetan myyntipöydältä lähti taas kaksi kirjaa kassiini. Eräs astrologian kirja ja kas, Shanbgala, soturin tie!

Mutta huh, en tiedä jaksaisinko näin vilkasta kuuta ensi vuonna!

Taidan ollakin jo vanha...


Vauhti kasvaa!


05.07.2008

9. SYNTYMÄNI JÄLKEINEN PÄIVÄ! KUUKAUSI MAALISKUU JA VUOSI 2016-2017


Vuorossa olisi Kalat ja huone 4. Kodin huone, sukujuuret, psykologinen pohjani.

Olen touhulla rakentanut kodin paikkoja kauniimmaksi. Kaikki kauniin tekeminen myös imee sitten puoleensa. Siihen haluaa jäädä, istua vieressä ja katsoa kun kukka aukeaa. Pelkää lähteä, että jos jotakin siitä kauniista jää kokematta. Ei ehdi olla tarpeeksi siinä kauniissa. Siinä mitä luonto on luonnut ja mitä itse on tukenut ja auttanut omin käsin.

Usein on ukon kanssa reissuun lähtiessä huokastu: - Miten tästä raskii lähteä, kun nuokin kukat kukkivat sinä aikana. Ja mitenkä kun hillatkin ehditaan sieltä jo poimia? jne. ???

Jotkut taiteilijat sanovat, etteivät raski luopua siitä, minkä pystyivät tekemään niin kauniiksi. Rakkaimmasta luovasta prosessista on vaikea hellittää. Vaikka juuri itse se luova prosessi, sen tekeminen itsessään oli se kaikkein kaunein osa sitä kaikkea. Tulos ei enää kasva, kulje eteenpäin.

Sukujuhlissa olin, aika suurissa. Monenlaista sukulaista ja monenlaista ystävää ja tuttua. Katselin ukkokultaani, joka näkee, muttei siinä hälinässä pysty kuulemaan mitään ja jonka silmät usein pyörähtivät oudosti päässä, kun ei enää muistakaan nimiä, ei muista yhdistää tilanteita. Hän ei voinut siinä hyvin, joten lähdimme pian pois. Oli hyvä syy. Savusauna piti laittaa lämpiämään, kun tulee illalla vieraita. Olin kutsunut erään pariskunnan kylältä, jotka ottivat kutsun ilomielin vastaan.


Ja aamulla laitoin sanan kiertämään, miten mennään yhdessä huomenaamuna aikaisin. Huomenna mennään kaukaisempiin aatoksiin. Kuuntelemaan tiibetiläisen munkin oppeja.


Samat vanhat transiitit taustatukena, ei uusia näkyvissä!


Inventaarion aika!


04.07.2008 (Muokattu: 05.07.2008 21:00)

8.PÄIVÄ JA KUUKAUSI HELMIKUU, V. 2015-2016

Vesimiehen aikaa siinä ja huone 3, mielen kyvyt suoriutua haasteista, kirjallisuus, matkat, kurssit. Miten tulkitsen ja ymmärrän ympäristöni? Miten osaan ilmaista sen?


Luen kahta kirjaa, kurkistelen neljää! Diana Cooperin Voimakoodit ja Jungin Symbolit. Voimakoodeissa aboriginaalit ja hiedän sanomansa minusta kauhean tärkeää, rasittaa vain Dianan kyvyttömyys kirjoittaa jouhevaa 'romaania', yh! Mutta Jungin kirja onkin hänen perintönsä kaikille niillekin, jotka eivät tieteitä muuten harrasta, tosi upea kirja!!!

Mars sekstiilissä Venukseen lupaakin näin: Näihin hauskoihin ja nautinnollisiin hetkiin on kätkettynä aarrekartta, joka jatkossa tulee johdattamaan sinut suunnattomien rikkauksien aarreaittaan.


Ja tuo astrologia hyppii mieleeni kuin hyttyset ikään. Niitä pitää tutkia tuon tuosta!

Kutsuja! Tanssi haastaa jälleen eteenpäin, josta ajattelin jo luopua. Jokin sitä estää. Onko mahdollista vielä osata, oppia uuttakin. Vanha porukka pitää tiukasti kiinni. Veturivoima vain välillä vaihtuu. Nyt ovat remmissa he, jotka aikoinaan olivat sivustalla. Arvostan sitä suuresti. Uskon että vuorotellen jokainen viemme jotain eteenpäin, jotain jota emme vielä ymmärrä. Siinä on ollut puntarissa ei vain fyysinen kyky, vaan ennenkaikkea mielen kyky!

Joten lähdin taas mukaan! Jupiterin kolmio Marsissa takaa asian menestystä!

Inventoin ruokailuvälinelaatikot pesten ja putsaten. Laatikot täynnä eriparivälineitä! Pojat vohkineet kai mennessään aina omaansa tarpeeseen. Eivät ymmärrä, että pöytä olisi kaunista kattaa niin että kaikilla olisi samanlainen haarukka ja veitsi. Varsinkin haarukat ovat kadonneet! Tiedänpä mihin isäpuoleni lahjan 100 euroa nyt käytän.

Tuo Vesimies muistuttaa tosiaan mielen avaruudesta. Jos se jumittuu, niin siihen jää, kehityksessä ja toiminnassa. Osoittakoon tuo tanssiryhmä sen! Olisiko tuleva helmikuu myös tähän liittyvää! Silloinhan työmaalla tähdätään kovasti tulevaan, Siellä tulee olemaan monenlaista muutosta. Johtaja jää eläkkeelle!


Tutkaillaanpas illalla lisää...

Jaa. Otin yhteyttä erääseen hoitajaan ja sovin suolistohuuhtelun hoiton aloittamisesta. Aion hoitaa vatsakatarini kuntoon! Haluan päästä kaikesta ylimääräisestä siellä hiivoja myöten!


Illalla puhelin kuumana muutenkin. Lähetäänkö sunnuntaina, kuka lähtee? Piti soitella ja sopia. Kyllä lähetään. Suunnitelmia ja tähdet lupaavat tukea kaikkea uutta virikettä!


Sade ravitsee maata, lepo mieltäni!


02.07.2008 (Muokattu: 03.07.2008 10:26)

SEITSEMÄS PÄIVÄ, TAMMIKUU JA VUOSILLE 2014-15

2. huone ja kauris....


Minulla on tällä hetkellä 2.huoneessa sekä kauriin alueelle pyrkimässä jupiter, huonetta riittää myös vesimiehelle. Se on 8. eli suuren työmaani vastakkaishuone ja synt.hetkelläni myös kuun huone, kuu on kylläkin kaloissa.Kuun molemmin puolin ovat kaksi suurta planeettaa, Neptunus ja Uranus omalla kiertoradallaan. Aika vahva alue siis elämässäni.


Se tarvitsee ravintoa kasvualustaani, soluihini, mieleeni ja sieluuni.

Sade on ravinnut maata. Puutarhani rehoittaa aivan hurjalla tavalla. Kaikki kasvit, kuten rikkaruohot myös. Piha tarvitsee kättäni heti kun aurinko vähänkin pilkistää.


Vatsani on turvoksissa, vyötärö kasvanut todella viisi senttiä keväästä. Sekin on rikkojen peitossa, tarvitsee nyhtämistä, puhdistautumista. Aloitin maksalle katajanmarjakuurin. Ja pyrin katsomaan jotakin ohjelmaa vatsantyhjennykselleni. paasto olisi poikaa!

Olen onnellisessa asemassa kun asun metsämökissä, luonnon helmassa. En haluaisi tästä nyt liikahtaakaan. En edes ostoksille, vaikka taas siellä vilinässä ´piti piipahtaa. Ei ihme, jos kaipasinkin joogahetkeä.

Sisaret ja serkut ovat olleet yhteydessä. Elokuussa juhlitaan.

Astrologian saralta huomasin Nikin ansiosta erään huiman jutun ja innostuin tutkimaan karttoja ja transiitteja vähän syvemmin. Pää pökkerönä, koska se on vielä niin uutta minulle enkä muista kaikkia merkkejä ja merkityksiä.


Mutta voin yhdistää nyt helposti myös näihin päiviin mm. kuun vaikutukset, kunhan kerkiän....