Tiet kuntoon! Naapureiden kohtaaminen ja laastareiden ostopäivä!


30.06.2008

VIIDES PÄIVÄ, MARRASKUU JA VUOSI 2012-2013

Huone 12, Skorpioni ja Pluto! Kuoleman aikaa! Mitähän sitten lienevät nuo vuodetkin tuossa! Onneksi ei kartallani ole tällä hetkellä Plutoa!

Chiron on kuitenkin oppositiossa Saturnukseen.

Siksikö varustin lääkekaappini laastareilla, sidetarpeilla, desinfioisaineella ja särkylääkkeellä. Tarkistin, että punkkipinsetit ovat siellä?

Siksikö katoin pöytään kaikkea terveellistä karpalomehusta lähtien, kun naapurit tulivat pitämään tiekuntakokoustaan tupaani?

Siksikö aamulla oli tärkeätä siivota, käyttää luutuusveessä sitronellaa, että puhdistuisi tunkkaiset huoneet?

Siksikö pyrimme saamaan tienristeyksemme turvalliseksi anomalla kolmiota? Siksikö juttelimme jäteongelmista?

Marraskuusta on tulossa ongelmien kuukausi! Aika jolloin terveys ei ole ilmastaan selvää! Ehkä koko tulevat vuosien uhka myös maapallon laajuisesti? Niinhän on povattu!

Neptunus on edelleen sekstiilissä Jupiteriin. Olenko toiminut oikein?

Onko alitajunta tuonut esiin oikeat asiat? Skorpioninousuinenkin olen osittain, kuten karttani osoittaa. Skorpionia tarvitsen toki välillä, että löydän herkkyyteni alitajunnan maailmaani. Siellä on menneisyys ja siellä on tulevaisuus!


Vauhtia, kiirettä, matkantekoa!


29.06.2008

NELJÄS PÄIVÄ, LOKAKUUTA, VUOSI 2011-12

11.huone kartallani alasolmun tila. Tai skorpioni!

Hyödyn huone! Karmaa! Tulevaisuus. Toiveet, mahdollisuudet. Ryhmä!

Miten löydän itseni ajan vaatimuksiin?  Entä vaaka-----tasapainoilua!

Mars on neliössä Nousumerkkiini Jousimiehessä, haasteita matkassa!

 

Todella! Tasapainoilin jo päivänkin kanssa saadakseni sen matkustusajat sopimaan kuvioihin niin että olisin illalla kotona, jossa ukkoni jo kovasti odotti!

Hotellista lähtiessä poliisi pysäytti taksimme. Kuski oli ajanut virheellisesti. Hän selitti kyllä, että 'kun oli kiire turisteja viedä lentokentälle'. Juu, juu!

Jännitimme, miten saamme laukkumme, että ehdimme Tikkurilan bussiin ja junalle. Samalla sekunnilla kun olimme pysäkillä, saapui bussi. Ohhoijaa! Onneksi pohjoisen juna odotti myöhässä tulevaa Pendoliiniani, että ehdin siihen. Kiirettä piti siis koko päivä!

Mutta aamulla loikoilimme aivan rauhassa vielä ja mietimme ystävämme kanssa tulevia vuosia. Missä olemme viiden, kymmenen vuoden päästä? Mitä teemme? Olemmeko toimintakykyisiä?

Yhteensattumia! Tällä karmallisella polullako? Filosofiystäväni, joka on joskus sanonut, että meillä on yhteistä karmaa, soitti minulle ja kertoi, että juuri aamulla tuli Riiasta! Häh! Ja kertoi, että käveli samana päivänä Jurmalan rantaa kuin mekin! Kyllä hän valitti, että kun ei aikaisemmin ollut minulle soittanut. Olisi halunnut osallistua rinnakkainkävelyyn meren pauhatessa vierellä...

Toinen juttu: Junassa eräs rouva tuli luokseni ja kysyi, olenko minä 'isäni tytär'. Kyllä olen. Outoa oli se, että joku vielä muistaa isäni ja minut hänen tyttärenään. Lämmitti!

Tiedän, että tulee olemaan monenlaisen sielunmatkan ja kohtaamisen aikaa. Sielunsukulaisten kohtaamisia ja ryhmittymisiä. Sukua on monella tasolla. Lokakuussa sielun suvun tasolla. Lokakuun kalenterissa on kaksi merkintää henkisille kursseille osallistumisesta. Jotakin uutta syntynee. Vanhaa kuolee!

 


Veden päivä, puhdistusta ja meditaatiota!


28.06.2008 (Muokattu: 07.07.2008 15:45)

KOLMAS PÄIVÄ, SYYSKUU, VUOSI 2010-11

Neitsyt, 10.huone...uran, ammatin, päämäärien ja ajattelun huone, egon kypsymistä...

Tuon vuosien yhtymäksi löydän työni! Haasteen antaa Saturnus yhtymä MC ja alkaa 11.12.2010 ja koskee aikaan 3.9.2011

Näin unta, kun ajelin pyörällä erään sähkömiehen kanssa avaraa maalaismaisemaa. Hän kyseli kuinka sähkö on toiminut. Välillä unohdin pyöräni jonnekin ja juoksin sähkömiehen rinnalla loppumatkan kotiin. Siellä oli kylmä. Sähköjohto oli katkennut. Toivoin mielessäni, että sähkömies sen korjaisi. Kissakin oli jotenkin sairas. Ja olohuone täynnä opettajia, joiden kanssa yritin keskustella. Innostuimme yhteislausuntaan!

Kaipaan nähdä vettä! Merta! Siispä vietimme päivän Riian rannalla Jurmalassa.

Sutsuttelimme pienellä junalla Jurmalaan, kävelimme läpi markkinakujien ja rannalle. Sitä rantaa riittää 35 kilometriä. Koska oli kylmä ja tuulinen päivä, ihmiset kaikki kulkivat sitä, kulkivat vastaan ja rinnalla ja ohittaen. Perheineen, pareittain, yksikseen. Upeata tunnelmaa! Jokainen etsi siitä omaa voimaa, meren äänestä ja märästä hiekasta jota oli hyvä askeltaa. Voimallinen tunne! Vedin sitä tunnelmaa ja meren vahvaa tuoksua. Juttelin hiljaa ystäväni kanssa, joka kulki rinnalla. Varoin edelle harppomista nyt.

Puhdistumista! Sisäistä. Pissatti. Etsimme paikkaa ennen junalle menoa. Emme löytäneet, vaikka kyltti löytyi. Kyselimme eräältä mummulta. Hänpäs lähti näyttämään. Tulimme talojen taakse pieneen metsikköön. Nainen riisui housunsa alas ja kyykähti. Osoitti että tekisimme saman. Me teimme!

Toinen puhdistuminen. Virtsaaminen puhtaaseen metsään, kolme naista kyykkimässä. Alkoi satamaan vettä. Kiiruhdimme asemalle.

Kolmas puhdistuminen.

Onko siis syyskuunikin sitä! Jotta voimia löytyisi tarpeeksi ja että ne riittäisi tarpeelliseen, tulee puhdistaa jotakin pois! Neitsyen aika, analysoinnin aika, tarkkailun ja oikeitten arvojen mittaamisen aika.

Neptunus on sekstiilissä Jupiteriin. Lahjat eivät tule ansiotta! Pitää kuunnella tarkkaavaisesti sisäistä ääntään.


Kansan juhlaa ...sukujuhlaako?


27.06.2008 (Muokattu: 07.07.2008 15:42)

SYNTYMÄNI 2.PÄIVÄ JA ELOKUU, VUOSI 2009-10

Aurinko on elokuussa Leijonassa ja huone 9.


Jupiter on kolmiossa Marssiin! (myös synt.huoneessa 9 on Mars) Merkurius kolmio Keskitaivas MC!


Tutkin vähän etukäteen tuon tulevan ajan transiitteja.

Neptunuksella on sulkeutuva kvinkuenssi Vertexin kanssa jonka vaikutus kestää vielä pitkälle seuraavaan vuoteen, jolloin varmaan selkiinnytän maailmankuvaani. Uskon että se liittyy edellisiin transsiitteihin ja on taustalla siellä. Jupiterilla sitä vastoin on avautuva kvinkuenssi Pluton suhteen ja tämä haastaa minua vielä syvemmin tutkimaan ehkä juuri menneen elämän lahjoja ja päämääriä tälle elämälle. Siellä on myös Jupiterilla sekä avautuva sekstiili kuun alasolmuun ja sulkeutuva kolmio kuun yläsolmuun. En tiedä mitä ne meinaavat!

Tuon vuoden yksi suuri haaste taas on Jupiterin yhtymä kuun kanssa 2. huoneessa 30.tammikuuta 2010. Se edustaa suhdettani maahan, ehkä juuri tähän paikkaan kotiani. Minun on ehkä ajateltava hyvinkin tarkkaan pystymmekö me tai minä ylläpitämään tätä metsämökkiä!

Otin jumalatarkortikseni Mnemesiksen, joka pyytää minua laittamaan ylös uneni. Muistinkin sen. Näin unta eräästä möksitä, jossa asuin kauan sitten. Se oli siirretty uuteen paikkaan. Halusin remontoida sitä, etenkin seinapaperit piti uusia. Minulle ilmaantuikin aika joukko apuvoimaa.

Huone onkin sosivaalisten vuorovaikutusten huone. Elokuu siis täynnä vieraita, työkin alkaa taas ja uudenlaiset haasteet!

Totta! Koko sukuni tulee vierailemaan elokuussa, pidämme kaksinkertaiset juhlat, kun veljelläkin on pyöreät juhlat.

Sitä enteilee myös riialaiset kansanjuhlat puistossa, musiikkia, tanssia ja siinä ohessa eläkkeellä olevia miehiä, jotka pelasivat shakkia ja muita pelejä penkeillänsä. Ehkä myös se, että minun teki mieli vierailla hotellimme lähistöllä olevalla hautausmaalla. Katsella suuria muotokuvia hautakivissä. Sukukalmistoja. Hyvin hoidettuja. 9. huone on myös uskonnon ja byrokratian huone.

Mutta miksi ostin erehdyksessä hiivapaketin? Mitä nostattaa? Itsetuntoako vai suvun tärkeyttä? Vai sitäkö meinaa, että pömpöttävä vatsani pitää hoitaa kuntoon, kuten ystäväni minua muistuttaa tuolla matkallakin. Sairas vatsa raukkani välillä paisuu kuin tuolla hiivalla nostettu pullataikina.

Hän muistuttaa myös minua siitä, että lähden usein porhaltamaan vauhdilla edellä, kun toinen jää jälkeen. Miksi edellä? Leijonan vauhtiako porhallan elokuun. Suvun matroona?!

Mutta miksi ihastuin puistossa kesyyn NÄÄTÄOLENTOON? Otin jopa sen syliini ja se oli puraista minua poskesta. Mutta voi miten hurmaava se oli!!!

Missä vaanii tuo peto...elokuussa? Mielenkiintoisia merkkejä! Hiiva, näätä ja hautausmaan kalmistot!

Yhdeksännessä huoneessa minulla on myös intuition Neptunus aivan MC:n kyljessä. Kun siinä on myös Mars, niin siksi koen työni niin haasteelliseksi ja paljon antavaksi. Ja se pitää olla myös täyttä toimintaa!!! Jospa kuitenkin jaksan seuraavat viisikin vuotta juuri noiden planeettojen ansiosta!


Ennustusta....johon vastailen nyt myöhemmin!


26.06.2008 (Muokattu: 07.07.2008 15:30)

SYNTYMÄPÄIVÄNI, 1.PÄIVÄ, KESÄKUUN 26. JOSTA URKENEE HEINÄKUU ETEENPÄIN JA VUOSI 2008-09

Aurinkoni on huoneessa 8 ja ravussa! Samassa huoneessa on stellium, planeetat Saturnus, Pluto, Venus ja Merkurius ja Vertex. Siis hyvin mahtipontinen huone, jota olen aika hurjasti työstänyt elämäni aikana. Pluto rinnalla Saturnus on antanut minulle karman myötä kasvatusta!

Vahvistettu tieto kirjattu jälkikäteen!


Siis nyt olen elämässä tuon 1. päivän 1. kuukautta, heinäkuuta. Mietin paljon noita vastuutekijöitä. Hoidan puutarhaani. Sallin monenlaisen kukan kasvaa oman kykynsä mukaan. Kuljen näitä kylän teitä ja ihastelen ympäristöäni. Aivan kuten tein Riikassa sen ympäristöä.


Edelleen jos katson progressiivisesti tuota tulevaa vuotta, niin liitän tähän tulevia yhtymiä, jolloin alkaa uudenlaisia haasteita elämässäni.

Saturnuksella on yhtymä Marsin kanssa. Se alkaa 31.10.08, on esillä voimakkaana myös 6.11.09 ja 24.7.09. Se vaikuttaa huoneessa 9, eli sosiaalisen kanssakäymisen huoneessa. Uskon, että Saturnus pakottaa minut toimimaan enemmän, viemään jotain hyväksi katsottua asiaa eteenpäin. Tiedän, että tuo lokakuu jo tänä vuonna on eräälle ryhmälle tärkeä. Siitä alkaa vielä intenssiivisempi kausi, kuin mitä se on ollut viime talven. Uskon että siihen tulee mukaan eräs hyvin tärkeä ihminen. Ja kutsun siihen mukaan ehkä erään muunkin. Silloin siitä tulisi seitsemän hengen ryhmä! Kun se nyt on toiminut viiden hengen ryhmänä.


Tähän liittynee myös transiitti Jupiterin avautuva kolmio Marsin kanssa, joka oikeastaan alkoi jo 30.kesäkuuta. Uskon sen auttavan juuri edellä mainittua transiittia, koska se kestää 11.11.08 asti.

Kyllähän ne tähdet tiesivät, kuten tuossa alhaalla olen puntaroinut.

Nyt katson kuitenkin syntymäpäivääni merkityksessä mihin se voi johdattaa minua seuraavassa kuussa, oikeastaan heinäkuussa, miten ehkä koko seuraava vuosi tästä lukien.

Ravun huoneessa ukkosenilman jälkeen illalla kello 19.oo.

Mietin, miksi olen nyt tullut Riikaan, vanhaan Hansakaupunkiin. Hansan kukoistuskausi, latvialainen kukoistuskausi (1900-luvun alussa Euroopan vauraimpia maita!), Neuvostoliiton kahleiden jälkeen taas hyvin nopea ja voimakas nousu.


Ehkä tiedänkin sen nyt. Kun tein AP-kartan Riikan kaupunki synt.paikkana, niin vastaan tulikin tosi haasteet. Pluto oppositio aurinko, jonka oikeassa kartassa pitäisi tulla haastamaan minua vasta vuonna 2010. Minun piti myös nähdä se parantava voima, jonka tunsin Riikan kaupungin kasvussa, sen ahkerissa iloisissa, uskoa tulevaisuuteen täynnä olevissa ihmisissä. Ihmisessä on voima! Nähdä se vitaalisuus! Mikä on mahdollista jokaiselle, jonka elämä muuttuu ja nousee uudestaan.

Miksi piti kiivetä kaupungin korkeimman hotellin huipulle ja nähdä alas? Miksi piti laskeutua alas 1500-luvun kellariravintolaan kynttilöiden valoon?

Niin ylhäällä kuin alhaallakin!

Nähdäkseni oman elämän näköalaa. Siksikö, että syntymäpäivä on pysäkki, inventaariohetki?

Miksi piti tilata pullo Matteusviiniä? Tottakai vanhojen muistojen vuoksi. Mutta miksi siitä ei mennyt alas kuin puolet? Sain kauhean närästyksen! Miksi minulla ei riittänytkään latit? Onneksi Visa-kortti kävi. Sain tarjoilijalta lahjaksi tuluspussin, joka sisälsi viisi vanhaa kuparirahaa. Miksi?

Näinkö minulle kerrottiin lineaarisen ajan mitättömyydestä. Rahan mitättömyydestä, mutta terveyden tärkeydestä!

Minulla on tällä hetkellä kartalla Saturnus sekstiilissä Aurinkoon! Saturnus pakotti minua katsomaan hyvin avarasti!

Kyllä. Jos katson Riian kartan kuun sijaintia, niin se on huoneessa 7 oinaassa. Ikään kuin näyttämässä kaiken vitaalisuuden alun, sen heräämisen. Elämä itsesään on seikkailua, kuten Riiassakin vierailu ihan omatoimisesti netistä tilattuna, ihmisen luonto kutsuu, pitää uskaltaa, testata osaamista ja vilkkaassa uudessa elinympäristössä se käy hyvin. Hyvä peili! Ja totta kai minussa heräsi myös maskuliiniset voimat, kaikki sen aktiivisuus, siksi jopa kuljin usein ystävääni edellä itsevarmana ja suuntaa osoittavana. Olin kaiken tämän oinasvoiman lumoissa. Myös tuo Jupiterin osuminen synt. kartan kauriiseen herättää näkemään erilaisia kulttuureja ja sitä miten yksilö on vastuussa elinympäristöstään.

Huone 8, itsetutkiskelun huone! Myös elämän ja kuoleman huone! Uudelleen syntymän huone!


Siis aivan upea alku uudelle alulle, eikö vain!?

Äsh. yritin saada tähän auringonpaluukarttaa, mutta eipä vain...

showgif.cgi?lang=e&gif=astro_2gw_08_leila_riika.56434.19081.gif&res=100&va=&cid=vwhfileCPwMbt-u1200231560

 

------- ennustusta:

 

 

 

 

 

 

En edelleenkään välitä Uranuksen räjäyttävästä tarpeesta tarkastella tuota Jupiterin antamia lahjoja ja vankkaa asemaansa. Olkoon se kaukana taustalla.

Katson noita pikavierailuja enemmänkin. Mars siellä todella antaa minulle vauhtia. Jotakin 'räjähtelee'. Mars neliössä nousumerkille vaatii vähän tarkemmin ottamaan huomioon matkaa, ettei tule harmeja. Ja venus varoittaa varmaan vieraista miehistä, joita ehkä alitajuisesti kaipaan, ainakin heidän imarteluaan, jota on vähän vaikea saada osakseen tässä iässä. Kulttuurianti on varmaan rikasta Merkuriuksen ansiosta. Ja Jupiter antaa hyvää terveyttä toimintaan. Saturnus tosiaan pakottaa minua unohtamaan arjen ja muut ja keskittymään itseeni. Chiron taas muistuttaa terveysuhkista ehkä veden ja ruoan suhteen. Mutta ei se mitään, kun intuitio ja vaistonvaraisuus toimii loistavasti (Neptunus sekst. Jupiter)


Ja huom! ei yhtään yhtymää, joten mitään uutta ihmeellistä ei tapahdu eikä lähde alkuun tuon matkan aikana, pelkkää juhlaa ja lepoa ja uuden aistimista!


Näin povaan itselleni transiittien avulla. Katsotaanpa sitten kuinka kävikään!


Päivä ennen syntymää...ollakko vai eikö olla?


25.06.2008 (Muokattu: 30.06.2008 21:11)

 TULEVALLE HEINÄKUULLE JA VUODELLE 2008-09


PÄHKÄILYÄ OMAN ELÄMÄN KANSSA...SANOVAT KUVIOT!

Minulla on pitkästi ja haastavasti tuo Uranus neliössä Jupiterin kanssa!


Vähän se taustalla lähdin tutkimaan syntymääni ja sen jälkeisiä päiviä.


Nyt on päivä ennen syntymääni. Olen matkalla, missä voi irtaantua kotiarjesta ja sen ympyröistä ja siksi mieli vaeltelee elämän suuremmissa kysymyksissä. Mitä olen elämässä, mihin menemässä jne...


Mitä mahtoi äitini mielessä pyöriäkään ennen syntymääni. Tiedän että hän pitkään oli miettinyt rakkauttaan isääni. Joskus kertoi, että ei se ollut sitä oikeaa suurta, enemmänkin rakkautta isäni musiikkiin ja viuluun, romantiikan pilvilinnoissa huuhailua. Silloin kun haki eroa, 15 vuoden jälkeen syntymäni. Niin kauan hän mietti.


Mutta minä olin tulossa. Aurinko kohoamassa kaksosten ilmapiiristä ravulle. Äidilläni ei ollut enää paluuta.

Mietin kuinka olisi, jos olisin syntynyt kuolleena. Olisiko äiti ottanut takapakkia, muuttanut elämäänsä?

Näin minäkin mietin. Mitä tehdä elämälle, jos....tapahtuu yllättäviä käänteitä.

Joka tapauksessa olen syntymässä... joka päivä aina uudestaan.


Saturnuksen pakottavat transiitit!!


21.06.2008

Merkurius lupasi minulle onnistuneita mediaistuntoja. Teenpä niitä tässä itselleni.

Mielenkiintoisia juttuja nuo saturnuksen oppositiot! Muistan että toukokuun alussa päälleni laskeutui taas tuo raskas vastuu, sekä työssä että kotona. Ukon sairaudethan eivät ole parantuvaa lajia, ei niistä mitkään. Ja kun ajattelee sykliämme kevät, niin se vaikuttaa kaikessa heikossa heikentävästi, voimia uuvuttavasti, niin jumalaisen kaunis ja voimakas kuin kevät kaikkinensa onkin!


Olen todella saanut tuta tuon! Nyt juuri, juuri nyt!!! Kun olen tänään tässä pakkaamassa matkalaukkuani ja itseänikin aivan uusilla asenteilla, otan vapauden tästä arjen taakasta! Tuntuu tosi vapauttavalta, vaikka taakse jääkin harmaana pilvenä, että jos...Mutta olen antanut naapureille, ystäville ja sukulaisille tietoa avoimesti tästä kaikesta. Oikeastaan se, että pyöreä merkkipäiväni sattuu ensi viikolle, antaa minulle sen irtioton potkaisun. Ihana synttärilahja!!! Muutkin sen hyväksyvät tilanteessani ja ainahan sitä yrittää tasapainottaa elintilaansa suhteessa ympäristöön.

Siis tämä Saturnuksen oppisiosta kodin kuuhun ja arkiseen tunne-elämääni (Kuu-Kalat).

Mutta sitten tuo toinen juttu! Saturnus sekstiili Aurinko tuo minulle tämän edellä nimetyn lahjan, jota olen toukokuusta lähtien itselleni valmistanut suoraan netistä selaamalla ja tilaamalla. Käytän 'rakennusvelvollisuuden 'siten myös itseäni kohtaan. Annoinkin aikamoisen haastattelun lehdelle jossa ilmoitin että matkustan pois, mutta että viiden vuoden päästä aion pitää elämäni juhlat!! Kun en ole koskaan niitä ennemmin pitänyt. Ukko sanoi, että tuo juttusi (sain sen lukea ennen painoon menoa) on painokas vastalause nykyiselle elämänmenolle. Kyllä. Latelin kerrankin tulemaan aivan omia mielipiteitäni. Hauska kuulla palautetta sitten joskus....

Joten siinäkin Saturnus pakotti minun olemaan rehellinen sekä työlleni että arjelleni ja ennen kaikkea sisäisille näkemyksilleni.
Näin se astrologia pelaa!

Kun näitä transiitteja lukee vähän jälkeenpäin ja vähän sitten edespäin, niin niitä on helpompi ymmärtää.

Toinen hauska juttu! Avoimesti tähän. Minua on lempeästi hoitanut ja ohjannut henkioppaani Sarai. Kiitos hänelle. Mutta yhtäkkiä kaipasin jotenkin enemmän vauhtia elämääni. Joten hiljaisessa hetkessäni yösydännä tuli kaipuu johonkin ja pyysin, että vauhdikas ja hurmaava maskuliininen Ohryn tulisi takaisin rinnalleni. Tarvitsen jotenkin saada veret kiertämään, olenhan jo ässehtinyt ja märehtinyt tässä taas aika lailla asioita.

Siis näinkin voi ajatella, olkoon sitten huuhaata tai niitä syvällisimpiä asioita, joita voimme vain aavistella!

 

Saturnus oppositio Kuu
*****
Tarkka: 7.6.2008
Alkaa: 7.5.2008 Päättyy: 21.6.2008
Väsymys ja jonkun asteinen masentuneisuus leimaavat lähes poikkeuksetta tätä Saturnuksen oppositiota, mutta mitään syytä suhtautua kielteisesti elämäsi kulkuun ei silti ole olemassa. Ajan laatu vain avaa silmäsi kaikille sellaisille asioille ja kotielämään liittyville velvollisuuksille joista huolehtiminen tuo tullessaan kasvavaa turvattomuuden tunnetta sinulle ja läheisillesi. Onhan hyvin ymmärrettävää ettei sellaisia asioita oikein jaksa tehdä, jotka sisimmässään tietää itselleen vahingollisiksi. Ihminen vain on niin takapajuinen olento ettei uskalla jokapäiväisessä elämässä seurata omia tunteitaan, vaan elää sen mukaan miltä muiden naamat näyttävät.

Tällaiselle touhulle elämässäsi näytetään nyt punaista valoa ja se ilmenee päivittäisissä, liian rutiininomaisiksi käyneissä askareissasi väsymyksenä ja ahdistuksena. Ole armollinen itseäsi kohtaan ja hyväksy väsymyksesi tervetulleeksi vieraaksi elämääsi, sillä se auttaa sinua luopumaan liian raskaiksi käyneistä velvoitteista läheisiäsi kohtaan.

Saturnus on tiukka ja oikeudenmukainen opettaja eikä anna sinulle mahdollisuuksia pitää kiinni aiheettomista velvoitteista edes tervalla ja sisulla. Ellet nyt uskalla levätä ja vain kertakaikkiaan jättää joitakin asioita tekemättä saat varautua sairauksiin tai tapaturmiin, jotka lopulta pakottavat ymmärtämään että sinunkin voimillasi on omat rajansa.


Saturnus sekstiili Aurinko
*****
Tarkka: 5.7.2008
Alkaa: 4.6.2008 Päättyy: 19.7.2008
Yhteiskunnallisten rakenteiden syntyminen ja hajoaminen tapahtuu aina yksilöstä eli ihmisestä käsin ja rakentamisoikeus on alunperin jokaisella kansalaisella ikään, sukupuoleen ja säätyyn katsomatta. Toiset käyttävät valtaansa ja toiset eivät. Monet kuvittelevat olevansa henkisesti "hyviä" ihmisiä ottamalla ensisijaisesti muut huomioon ja jättämällä itselle tärkeät asiat toteuttamatta, mutta tällöin he jättävät oman rakennusvelvollisuutensa käyttämättä ja maailman rakentuminen hidastuu heidän vuokseen.

Sinulla on menossa jakso jonka aikana jokainen rakennusvelvollisuudestaan huolehtinut tulee saamaan selvän osoituksen työnsä tärkeydestä. Toivottavasti olet rohjennut rakentaa omaa maailmaasi ja olosuhteitasi omien tarpeittesi mukaiseksi, koska siinä tapauksessa tulet tällä jaksolla kohtaamaan ainutlaatuista menestystä kaikissa sinulle tärkeissä asioissa. Saat lisää valtaa ja vastuuta omiksi kokemiesi asioiden parissa ja taloudellista menestystäkään ei tule puuttumaan.


Veri vetää elämän näyttämölle!!??


20.06.2008

 

Hei, tämä on hauska!!!

Kun en pääse tästä mihinkään, kun ei edes ihan ittelle viitsi juhannussaunaa lämmittää, ukko kun ei saa haavan vuoksi kylpeä. Niin millähän estraadilla tässä onkaan!!! Pää on raskas raskaasta ilmasta, eikä mikään huvita! Pitäisi leipoa kakku, kyllähän nyt sellainen juhannukseksi. tai teen helpomman kautta. Teen tortun kun löysin vielä yhden kipon vadelmia pakasteesta.

Mutta onko se tuollaisen loistavan yhtymän arvoinen? Höh!

No. Jos huomenna olisi parempi päivä! Tai ainakin ylihuomenna. Ostin jo junalipun Tampereelle. Vain ohimennen ystävääni vilkaisemassa. Jospa hän lähtisi kanssani katsomaan Tiibetiläistä maailmaa, siitä on kuulemma näyttely! Sen tahtoisin nähdä! Mutta en minä mitään estraadilla siellä. Vai eihän sitä tiedä mitä innostun.

Kerkiän vielä 23.päivä Riikaan. Siellähän sitä vasta juhannusta juhlitaan, oikeaan keskikesän päivänä. Se on hauska nähdä. Neljän aikaan ollaan siellä ja jos nyt ei ihan kuolemanväsynyt, niin katsellaan latvialaisten juhlintaa.

Mutta mitenkäs minä ottaisin yleisöni?!

 

Venus yhtymä Aurinko
***
Tarkka: 22.6.2008
Alkaa: 20.6.2008 Päättyy: 23.6.2008
Kerran vuodessa luovan energiasi täytyy päästä oikein kunnolla esille tavalla tai toisella. Nyt ei kannata turhia himmailla, jos veri vetää sinua elämän näyttämölle. Anna palaa vain ja ota yleisösi, sillä parhaimmillaan tästä päivästä puhutaan vielä vuoden kuluttua.


Mikä päivä!!!


19.06.2008 (Muokattu: 20.06.2008 10:41)

Viimeinen Merkuriuksen perääntymispäivä! Ja tuo Uranus neliössä Jupiterille! Saturnuskin oppositiossa Kuulle, kodilleni! Ja kun Mars on vielä kolmiossa Jupiterille, niin kyllä on vipinää pitänyt!!!

Kaksi kertaa on tänä päivänä istuttu sairaalassa, ensin ukon kurkkutähystyksessä ja sitten vielä leikattiin luomentapainen rupi. Toisen kerran sitten tosi kiireella sinne ajelin, kun se haava alkoi pulpputa verta. Siinä meni taas monen monta tuntia!

Hm. Kuitenkin olen ehtinyt siivota, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, perkata pari kukkapenkkiä, passata vieraita, ihailla lahjakirjaa ja vaikka mitä. Oikeastaan huokailin sairaalassa, kun sain istua rauhassa, katsella aikakauslehtiä läpi. Ja istua kahvilla ja jutella rauhassa naapurin rouvan kanssa ja kuulla hänenkin sairaskertomuksensa.

Ja kuitenkin ehdin pähkäillä omaakin intohimoani, astrologiaa.

KYllä ihmeessä tarvitsen tästä etääntyä ja ansaitsen ensi viikon matkan. Vai tuleeko kapuloita rattaisiin? Minä itse tarvitsen itseäni!!!

Niin sanoo tuolla Venus yhtymä Venus!!!

Täytynee lisätä tähän yksi huomioni, ihan mukava! Se on tuo Mars Jupiterissa, nimittäin vaikka Mars laittoi minuun vipinää, niin kolmio Jupiterissa takasi sen, että kaikki meni hyvin!


Ihan muuten vaan äkkiseltään!


18.06.2008

Onpa tosi mukava, kun tämäkin tuli valmiiksi. on ollutkin kova tarvis purkaa noita astrotunteita. Onko kukaan huomannut että on olemassa astrotunteilua?


Nyt en vielä ala noita kuvioita vertailemaan....päivänokoset paistetun siian jälkeen!