Suunta parempaan

Tuo Marsin yhtymä Venukseen on tosi ihmeellinen. Paljon kaunista se lupaa. Luotan siihen!

Kaikki se mikä ensin tuntui aivan kamalalta, kääntelee minulle puoliaan ja huomaan valoa siellä ja valoa täällä. 

Se mitä ukolleni on nyt sattunut, on väistämätöntä, mutta hyvä nyt tietää tulevaisuutta silmällä pitäen. Sydämen vajaatoiminta synnyttää keuhkoihin vettä. Uskon, että ukko selviää tästä. Tiedämme vastaisuudessa pitää enemmän varamme. Olemme oppineet jotakin.

Oli hyvä etten lähtenyt itämaisille festivaaleille, ystävät suorastaan puljauttivat minut pois, kun en ole ole harjoituksissakaan. Mutta hyvä näin. Ja hyvä etten lähtenyt Päivölän kursseille, jonne sinnekin vähän kaavailin. Ei olisi tullut siitäkään mitään. Jokin taho järjesti että tein vielä hyvän joulun kaikille (vaikka voimat eivät meinanneet riittää ja äksyilin) ja viivyin kotona. 

Ja rakas ystäväni tänään ilmoitti, että voisi tulla viikoksi meille ja olla kaverina tässä. Hän kyllä ymmärtää, että kun ukko saapuu kotiin, pitää kodissa olla tasan tarkalleen vanha rauha ilman hänelle ylimääräisiä ihmisiä, vaikka olisi kuinka mukavia. Väsyksissä kun hän ehti jo äristä pojistakin, että menisivät jo pois. Mutta minä tarvitsen ystävää tässä nyt.

Vanhuudelle toki pitää antaa sijaa! On hän kyllä kunniakkaasti kestänytkin kaikki minun sukulaiseni ja ystäväni! Enkä minäkään siinä ihan kehno taas toisaalla ole ollut!

Usko parempaan huomiseen koitti! Ja valo lisääntyy! Nyt on minun vuoroni levätä ja ystävän kuunnella huoliani! 

Tähänkin teki hyvää näitä pelkoja purkaa! Kiitos! 

Nalle rakkauden symbolina

Ukkoni tähden minun täytyy nyt kertoa eräs kaunis positiivinen juttu.

Nimittäin noin kymmenen vuotta sitten eräs kaunis nainen ihastui minun ukkooni. Tämä kaunis nainen on samalla oikeastaan minun pomo. Vähän hankala juttu, eikö vain?

Noh. Minä näin silloin unen. Metsämökkini oli täynnä vieraita. Minä juoksin huoneesta huoneeseen ja petasin heille petejä. Laskin että hyvin he kaikki mahtuvat nukkumaan. Sitten kömmin tyytyväisenä ukkoni viereen isoon sänkyymme. Kunnes muistin sen Kirstin (tämä kaunis nainen)i! Mihin hän joutuikaan? Menin etsimään, enkä häntä heti löytänytkään, kunnes huomasin, että hän nukkui ulkona ikkunan alla pihalla omassa makuupussissaan. Kauhukseni näin, että alkoi sataa ja kylmäkin oli. Kiireesti menin hänen luokseen ja pyysin häntä sisään. Hän oli kylmästä kankea. Silloin tarjosin hänelle sen oman paikkani siinä suuressa vuoteessa. Sanoin vielä, että olen jo ehtinyt sen lämmittääkin.

Unessa itse jäin istumaan vähän hämilläni tuvan penkille.

Mutta näin tapahtui oikeassa elämässänikin.

Annoin luvan heidän ystävyydelleen pysyen itse etäällä tietäen, ettei siitä nyt sänkyhommeleita ihan synny, mutta muuta kaunista. Kumpikin kunnallishenkilöitä, toinen tarvitsi tukea, toinen virikettä ja vauhtia olla vielä mukana. Paljon he käyttivät puhelinta ja keskustelutuokioita, josta usein vetäydyin syrjään.

Ystävyys on ollut tiivistä jo kymmenen vuotta ja olen oppinut ihailemaan sitä eräänlaista uskollisuutta, millä Kirsti aina miestäni muistaa. Viime isänpäiväksi (kutsuu miestäni myös isäksensä)hän toi ukolleni ison ihanan nallen ja sanoikin, että jos ukkoni sairastuu, tämä nalle lohduttaa.

Joten vein nyt sen nallen sairaalaan ukkoni vuoteen jalkopäähän.

Arvaahan sen, että nallesta on äkkiä tullut suuri lemmikki kaikille. Kaikki käyvät puhuttelemassa nyt sitä nallea ja samalla tietenkin ukkoanikin.

Nyt käymme häntä molemmat katsomassa ja yhdessä rukoilemme voimia.

Uskon edelleenkin, ettei kukaan ihminen täytä toisen toiveita, viritä toisen mielenkiintoa elämään yksin, tilaa pitää antaa monenlaisten ihmisten tulla elämään, avioliittoon ja mihin vain yhteyteen.

Joulun paras hetki!

Nyt kun sairaudessa on päästy pahimman ohi, voin hengähtää ja miettiä miten tämä joulu menikään. Missä minun joulumieli, suurin lahjani?

Oikeastaan se oli siinä mieheni sängyn laidalla, kun kriisi oli pahin. Kun mieheni silmät olivat pelokkaat ja hän sanoi:

- Minä taidan lähteä nyt. Tuntuu siltä.

- Älähän nyt, ei anneta periksi.

- Niin, haluan minä vielä elää.

- Varmasti.

- Mutta kuule jos minä kuolen, niin minä pyydän kaikkea harmia anteeksi, mitä olen sinulle tuottanut. Sen kun olen huutanutkin ja kimpaantunut välillä.

- Tottakai, mutta en minä mitään sellaisia muista. Ei ole ainakaan jäänyt mistään pahaa mieltä. Entäs ne minun heikkoudet ja pahuudet?

- Ei ole mitään, ukko hymyili.

- No sittenhän me ollaan tasoissa, hymyilin vastaan.

- Niin kai.

Hymy viipyi kärsivän kasvoilla hetken.

Siinä se oli, minun joulumieli. Avioliitto ilman ahdistusta.

Mutta niin kuin monetkin selvännäkijät ovat todenneet.- Olette vanhoja tuttuja paljon kokeneita sieluja yhdessä.

Ja oikeastaan. Tunnistin Hänet. Ehkä tämä elämä on ollut meillä se jälleenajattelun, tarkkailun elämä. Hetki keitaassa. Vaikka siinäkin olemme käyneet omaa ankaraa kiirastulta itsemme kanssa, muiden kanssa, mutta emme keskenään, emme toistemme kanssa.

Ei kukaan varmaan kamppailekaan kaikkien kanssa. Jossakin on kaikilla varmasti rauhallinen keidas. Ei sen tarvitse olla aviomies/vaimo. Sitä käsitettä tässä elämässä korostetaan liian paljon. Siihen iskostettaan liian paljon elämisen arvoja. Paineita.

Kamppailua

Niin monesta seikasta on kiinni sairaan kamppailu elämästään!

Miehelläni on monia sairauksia. Keuhkokuume voi silloin olla kohtalokas. Koin sen tosiasian kun viivyin joulupäivän hänen vierellään. Hengitys on ahdasta. Vanha kulunut paikattu sydän lyö kiivaasti. Kestääkö se, kestääkö hän?

Yritin pysyä rauhallisena. Osasto oli hyvin hiljainen. Ei vieraita. Vähän henkilökuntaa. Yksi lääkäri kiertää monia osastoja.

Tottahan puhuin hoitajalle, omien kokemuksieni kautta. Näin tilanteen. Hoitaja uskoi minua, puhui lääkärille, hoputti häntä. Lääkärillä ehkä monta vaikeaa tilannetta. Lopulta lääkäri antoi uudet ohjeet hoitajalle. Siis hoitaja ei saa toimia ilman lääkärin lupaa? Eikö edes kriisitilanteessa? Ei varmaan. Koska viime kädessä lääkäri vastaa, ei hoitaja. Ei omainen. Ei itse sairaskaan.

Aina ei näitä ymmärrä. Silloin kun on hätä.

Tilanne saatiin kuitenkin haltuun. Ja uskalsin lähteä kotiinkin nukkumaan sen jälkeen, kun lopulta lääkäri saapui neljän tunnin päästä siitä kun sanottiin, että kyllä lääkäri pian tulee.

Nyt olen tämän päivän levännyt. Miettinyt tässä koneella, jutellut poikieni kanssa. Siirtänyt ajatuksiani muualle.

Siltikin peloittaa...

Erilainen joulu

Ensin se meni niin kuin ennenkin.

Söimme ihanan jouluaterian, ilman sitä hyvää luomuviintä, minkä olin Kreetalta ostanut. Se oli onni myöhemmin. Poikapuoleni on rauhanyhdistysläinen, siis kunnioitamme hänen alkoholittomuuttaan. Sitäpaitsi hän on entinen alkoholisti.

Sitten kuultiin jouluevankeliumi. Sairas ukkoni innostui jopa runoilemaan. Pojat myös. Rattoisaa, hyviä lahjoja, kaikki tyytyväisiä.

Sitten ukko alkoi väsyä, tuskin lahjoja jaksoi aukaista. Meni nukkumaan.

Mutta kun sieltä kömpi ylös, kaatui lattialle ja ihmetteli itsekin, kun käsi ei kanna, halvaantuuko. Onneksi oli noita riskejä poikia, että saatiin ylös. Etsi silmälaseja. Kaikki etsimme. Ei löydetty. Ukon kuume nousi. Hän kömpi uudestaan sängystä ja kaatui taas. Puhui sekavia. Pelkäsin. Soitin ambulanssin.

Toisella pojalla oli myös ahdas hengitys. Otin hänetkin mukaan terveysasemalle ja halusikin lähteä isän mukaan. Onneksi toinen poika oli lähtenyt viemään poikapuoltani palvelukeskukseen missä hän asuu. Hän ei olisi kestänyt nähdä isäänsä siinä tilassa (skitsofrenia).

Ukolla todettiin keuhkokuume, pojalla keuhkoputkentulehdus. Ja koska pienessä sairaalassa ei ollut tilaa, ukkoni passitettiin isompaan 80 km:n päähän. Kello kolme tulin kotiin ja hengitin pitkään yöllisen teekuppini kanssa.

Hyviä puolia. KUkaan ei juopotellut. Kukaan ei kuollut. Kukaan ei raivonnut. Kukaan ei joutunut panikkiin. Kaikki on hoidossa. Turvassa. Tytärpuoli ja ystävät tukemassa. Pikkuisen niska jäykkänä. Kuumavesipullo ja tiikerisalva siinä niskaa lämmittämässä, hoitamassa nukahdin.

Aamulla heräsin Eemelikissan vaatimuksiin yhdeksältä. Kävin heivaamassa hänet ulos ja jatkoin uniani. Yhdeltätoista heräsin. Huomasin olohuoneen lattialla kissan oksennuksen (sellaisen pitkäkarvaisen ominaisuuksia). En huomannut sitä liukasta oksennusta mikä oli tuvan lattialla. Astuin siihen aamutossuillani ja lensin pitkää pituuttani lattialle. Onneksi olen vanha tanssija ja osasin mennä kevyesti. Kirosin.

Nöyrästi siivosin oksennukset. Päästin näkäisen kissan sisälle ja ruokin. Soitin ukolleni, joka voi jo paljon paremmin. Lupasin lähteä häntä katsomaan. Mutta en kiireellä. Sen sanoin painokkaasti hänellekin.

Pitihän vähän laueta. -Olen tukka putkella painellut koko joulunaluspäivät, hakenut sitä, vienyt sitä. Olen väsynyt, minäkin! En ole ehtinyt työstressiäni vielä purkaa. Nyt on joulupäivä ja otan RAUHALLISESTI.

Voisihan itsestä pitää kauniimminkin huolta.

Ukko- raukka. Vähän nöyränä, sanoi että kerkiäähän huomennakin.

Mutta mitä muuta osaisin tänä kauniina kuulakkaana talvipäivänä. Lähden köröttelemään hiljaa ja omissa mietteissäni.

Tämä on erillainen joulu!

Tähtikarttani oppositiot rapisevat pikku hiljaa menneeseen, enää viisi!

Ja Marssi on tukenani, toiminnassani:

Mars kolmio Kuu

Tarkka: 24.12.2007
Alkaa: 20.12.2007 Päättyy: 28.12.2007
Marsin tehdessä kolmiotransiittia Kuulle on todella hyvä aika pistää toimeksi kaikissa kotiin, asumiseen ja perhe-elämään liittyvissä pienemmissä ja vähän suuremmissakin asioissa, sillä juuri nyt pystyt kohdistamaan energiasi näillä alueilla ilmeneviin uudistuksiin ja parannuksin todella tehokkaasti. Osaat tarttua sellaisiin asioihin, jotka ovat tärkeitä omalle sisäiselle turvallisuuden tunteellesi. (yes!!!)Yllättäen voit huomata ajamiesi muutosten palvelevan kaikkia lähelläsi eläviä ihmisiä. Monet aikaisemmin liian suurilta ja vaikeilta vaikuttaneet ratkaisut saattavat tällä kertaa kolahtaa kohdalleen kuin itsestään.

Sairaan joulua

Kuusi oppositiota kartallani. Joululoma. Alkaa helpottaa.

Jotakin purkautuu.

On mieheni vuoro tarvita minua.

Eilen illalla istuimme neljä tuntia sairaalassa. Miehellä kuumettä, rintakipuja jne. Tulehdusarvoja ei löytynyt.

Kotiin. Ehdin nukkua pari tuntia, kun kiertävä sairaanhoitajatiimi kävi tarkistamassa mieheni tilan. Hänet olisi otettu nimittäin terveyskeskukseen tarkkailtavaksi, mutta paikat olivat täynnä ja hän itse halusi kotiin.

Yö meni kohtalaisesti. Aamulla lähdimme kokeisiin uudestaan. Hänelle määrättiin antibioottikuuri kun pelättiin että tulehdus iskee keuhkoihin kuitenkin, kuten joskus aikaisemminkin. Kuitenkin hän halusi hiipparoida hautausmaalle sytyttämään kynttilät.

Onneksi sain tuvan joulukuntoon. Savusauna vain nyt jää lämmittämättä. Senhän voi lämmittää joulun jälkeenkin. Tai uutena vuotena puhdistaakseen vanhan vuoden pölyt pois.

Olen rauhallinen.

Tähtien alla 'tahdon'!

Ystävät tekevät ihania tempauksia! Piristi tämäkin päiväni.

Sain viestin, että puolikuun ja tähtitaivaan alla pappi heidät vihki. Amen.

Tottakai soitin, että missä ihmeen Vegasissa he ovat olleet ja mikä oli idea.

Noh. Pari on ollut avoliitossa 28 vuotta, lapsiakin tehty, riidelty ja melkein erottukin. Nyt täytti ystäväni 60 vuotta ja miehensä 50 vuotta ja kun Suomikin täytti 90 vuotta, niin päättivät että hyvä on ollut elämä, mennään naimisiin.

Tuuliasuissa oli hääpari savusaunapihalla taivaan alla, papilla valkoinen kaapu ja raamattu sähkölampun valossa. Poika avokkinsa kanssa todistamassa. Kyyneleet olivat silmiin tulleet.

- Ja sitten mentiin yhdessä saunaan ja vietettiin mukava ilta, jatkoi ystäväni.

??? Jaa. Miten tuo nyt tulkitaan? Tokihan tiedän heidän savusaunansa, musta kuin murjaani ja himmeä kynttilänvalo. Siellähän on mukava istua ja jutella.

Minulla oli yksi huoli.  -Noh, mitenkä se Santiago-kävely nyt? Pääsetkö vielä mukaan?

Pitkä nauru. - Tottakai, ei tässä mikään muutu.

Saapa nähdä. Kuten minulla seremonia muutti asennetta, muuttuuko muualla? 

Karkkipussi

Minulla on tämän hetken kartassa yhdeksän oppositiota.

Syntymäkartassa minulla on yhdeksän yhtymää.

Siinä tasapainottelen. Uskon, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla.

Pojan äiti soitti. - Poika on ollut niin pahankurinen, nauraa vain kun yritän häntä ohjata, olen niin pettynyt. Nyt kysyn sinulta, annanko hänelle karkkirahaa huomiseksi.

- Minäkin olen pettynyt häneen monesta asiasta. Ehkä hänenkin on vuoro oppia mitä on olla pettynyt. Älä anna.

- Voi voi miten minun sydän kestää? Mutta tehdään niin. Kerrotko miten hän käyttäytyy, kun muut saavat ostaa ja hän ei.

Poika tuli vakavana kouluun, hiljaisena. Hiljaisena menimme viimeiseen uintivuoroon. Hiljaisena hän katseli kun muut ostivat, kahmivat kahdella eurolla karkkeja. Oli hänkin kaikkea jo suunnitellut edellisenä päivänä.  Pyöri siinä kuin kissä tulisilla hiilillä.

Kun katseemme kohtasivat, kysyin: - Noh. Mitenkä sinulla?

- Ei mitenkään. Ei ole rahaa. Unohtu.

Ehkä katseeni tiukkeni ja hän jatkoi.

- Ei kun en saanut rahaa. Olen ollut tuhmana.

- Ajatteletko itsekin niin?

- Kyllä.

Kukaan ei antanut hänelle karkkia. Hän oli suututtanut muitakin.  Mutta senkin hän nieli.

Bussissa menin ja hieroskelin vähän hänen harteitaan. Kyselin kirjan valmistumisesta. Siitä juttelimme pitkään ja silmät alkoivat kirkastua.  Hän oli kantanut bussiin Inkan unohtuneen repun, kauniisti ojentanut hänelle.

Karkkipussittomuus oli tehnyt tehtävänsä.

Ja minä sain olla rauhassa, vaikka minulla onkin yhdeksän yhtymää. Ehkä yhtä niistä olin rakentamassa oikeaan suuntaan. 

Voi sanoja, voi silmiä!

Kun on väsynyt ja vähän hermostunut, äänet rasittavat.

Timon ääni kuuluu aamusta siihen saakka kun linja-auton ovi menee kiinni. Hän on ollut äänessä ehkä 6 tuntia minun korvilleni. Kotona kaikki jatkuu toiset kuusi tuntia. Oikeastaan aika tasan, paitsi että siellä kotona on myös viikonloput.

Sijaislapsi kolmannessa perheessä. Lapsi, jolla ei ole ollut tarpeeksi ruokaa, joka ei ole oppinut tekemään tarpeitaan, ei oppinut pitämään kynää ei saksia kädessä. On oppinut pelkäämään, näkemään nälkää ja elämään ilman rajoja ja ilman osittaista turvaa.

Hyvin oppiva, osaava, näppärä käsistä, pää täynnä mielikuvitusta ja ASIAA! Ei ilkeä, ei paha vaan suuri sydän hänellä on.

Mutta hän on virtaa ilman taukoa, sanoja ilman pisteitä, asiaa kuin Inarin syvä järvi. Arkista asiaa ja luovaa asiaa.

Hän vie kaiken huomion. Hän ärsyttää kaikkia. Hänen on vaikea keskittyä hiljaiseen omaa työhön.

Ja ne silmät ovat niin tuskaiset, surua ja ihmetystä täynnä, kun jo toista vuotta yritän häntä hillitä. Edes että hän oppisi puhumaan hiljaa. Ja olemaan heilumatta, sillä hän ei aina tiedosta kuinka kauaksi hän ulottuu ja millaisia voimia hänen kehossaan on.

Ne silmät ovat usein illallakin vielä tuossa edessäni. Niiden silmien takana on ihmeellinen ihmislapsi, pohjaton, itse suuri elämä, toinen avaruus.

- On ihana asia, kun olet oppinut kirjoittamaan. Sinun päässäsi on niin paljon asiaa, että sinun pitää alkaa kirjoittamaan sitä paperille. Ei täällä ole aikaa eikä tilaa kuunnella sinua. Huomaatko? Täällä on monta muutakin minkä pitää saada puhua välillä. Täällä on muutakin tärkeää kuin puhuminen, yritän.

Ja suu menee pieneksi tötteröksi, silmät pyöristyvät.

Sitten tässä yksi päivä! - Minä olen aloittanut tekemään kirjaa! Siinä on ...

- Voi älä kerro vielä. Pidä kirjan sisältö salaisuutena. Sitten vasta kun se on valmis, lue se.

Voi kun malttais, voi kun malttais... Voi rakas Timon enkeli!

Menneisyys=NYT=tulevaisuus, sanoo Kryon

Kuinkahan monta kertaa Kryon on toitottanut tuota.

Ymmärrän sen jotenkin henkisesti. Tottakai kannamme mielessämme kaikki läpikäydyt asiat tunteen tasolla. Ja fyysisestikin. Tottakai kehomme kantaa kaikki virheemme, laiminlyöntimme ja kaikki muksut, joita ulkoapäin on siihen kohdistettu.

Mutta miten symboli raha ja tavara sen tekee?

Muistan kun äiti antoi minulle 10 markkaa rahaa käteen ja pyysi kauppaan. Silloinhan lapset lähetettiin aina kauppaostoksille. Usein sai palkaksi lakritsapötkyn tai tikkarin. Tai joskus ainakin.  Ostin maitoa pääläriin kaksi litraa, reikäleivän ja varttikilon voita ja varttikilo kahvia. Rahaa jäikin vähän.

Nyt ei riitä useinkaan kaupassakäyntiin yksi kassillinen ruokaa. Tavaraa menee toinen kassillinen. Ja sitten hoksaa, että kun matka on suoraan kotiin, niin ostetaanpa yksi kassillinen pakastimeen. Ja hoksataan, että nyt voisi ostaa kissan ruoat koko viikoksi. Menee jo neljäs kassillinen.

Hamstrataan. Ja kuinka paljon krääsää "tuota voisi joskus tarvita"- kassillinen. Ja alennusmyynnissa tai tarjouksessa on pikkuhousuja, pesuaineita, taas yksi kassillinen.

Sittenkin jäi vessapaperi ja talouspaperi ostamatta. Saatikka ne tuikkukynttilät. Ja perunajauho tai sokeri on loppunut. Kahviakaan ei riitä kuin yksi pannullinen!!!!

Miten tuo pätee Kryonin teoriassa tuohon menneisyys-Nyt-laskelmaan?

En jaksa ajatella. Kauppareissusta tuli pää kipeäksi. Lieko se paranee tähänkään näitä asioita purkamalla? 

Oranssia ja turkoosia

Tänään koulussa eräs nuori tyttö tuli kysymään minulta lempiväriäni.

Uteliaana kysyin miksi. - Ei kun he tyttöjen kanssa miettivät, mikä olisi minun lempivärini.

- No mihin johtopäätökseen tulitte?

- Ei me oikein tiedetty, ajateltiin olisko se punainen?

- Ai siksikö, kun pidän tätä punaista Marimekko-essua päälläni? Tämä on vain jouluessuni, aika hauska eikö. Pidän sitä siksi, että olen jo siihen tarpeeksi vanha, viimeksi pidin essua koulussa ollessani pikkutyttö ensimmäisellä luokalla.

Tyttöä nauratti.

- Mutta voin kertoa, että oranssi on nykyään ollut lempivärini monta vuotta. Siihen aina tartun, kun pitää jotakin valita. Mikä sinun?

- Se on turkoosi.

Tyttö hymyili kainosti. Ajattelin, kuinka hyvin turkoosi ja tuo hymy sopivat yhteen.

Joskus on oppilaiden kanssa niin yksinkertaisen helppoja ja mukavia keskusteluja! Kiitos heille niistä tuokioista. Kunpa niihin olisi enemmän aikaa.

Sekavia päitä ja kauniita pizzoja!

Varmaan muutkin ovat joskus huomanneet kuinka kaunis on pizza! Pyöreä, monivärinen, hyvän tuoksuinen, siis aivan ihana jo katsella!

Kävimme työpaikkajouluaterialla. Pizzalla! Ja juututtiin pöydän ääreen kahdeksi tunniksi. Oli mukava jutella pitkästä aikaa. Kaikki yhdessä ihan rauhassa. Innostuimme kehumaan toisiamme. Hienostuneesti.

Vaikka vielä päivällä nousi höyry päistä. Niin paljon asioita. Pikkuisen autoin erästä intialaisella päähieronnalla. Sekin jo auttaa, kun toinen rauhoittuu, vaikka itselläkin on kuin tuli hännän alla. Ja huono olo. On tullut nukuttua hyvin huonosti kolme yötä. Uni ei vain tule...

Niin raskaitako ovat nuo oppositiot!

Sainpas kunnon haukut!

Siis kun Pluto tikottaa silmiin suurta Jupiteria!!

Vielähän emme ole selvillä, mitä tänään on sattunut.

Minä kylläkin puhuin vähän liian ajattelemattomasti kuolemasta kummitustarinassani, jotta sain kuulla kunniani kasvattajana. Pojan äiti oli tosi vihainen. Ensin soitti rehtorille ja haukkui minut. Rehtori tosin ei haukkunut vaan sanoi. Ja kun soitin äidille, sain samat sanat siis haukkuina. Hau, hau! Hänen pieni poikansa ei ollut saanut yöunia heti silmiin, kun oli pelännyt. Jos se olikin totta.

Voi niitä spontaaneja hetkiä, kun ehtii toimimaan ajatuksen edelle! Kyllähän minulle niitä sattuu. Pahoja mokia! Ja sattuu varmaan muillekin. Kun niitä sattuu muille, se huvittaa. Kun sattuu itselle, se suututtaa aika lailla.

Mutta ei pidä mennä kertomaan lapsille kummitustarinoita. Minun ongelmani on aina ollut asiallisuuden puute. En pysy nahoissani.

Mikähän astrologinen kuvio se on? Jousimies vissiinkin!

Nöyrästi kyllä pyytelin anteeksi ajattelemattomuuttani. Tein virheen.

Mutta... asioissa on aina muitakin puolia.

Äiti puhui siitäkin, kun poika oli koulussa saanut kuulla tapauksen Jokela ja sekin oli ollut lapselle vaikeaa. Kun ihmettelin, sanoi hän että he eivät koskaan kuuntele tai katso uutisia lasten kuullen.

Tuota niin...

Jokainen äiti rakastaa lastaan. Jokainen kastattaja tekee parhaansa. Jokainen äiti tekee rakkaudessa virheitä, niitä joita lapsi sitten aikuisena laukoo äidillensä. Ja jokainen kasvattaja tekee hyvissä aikeissa ja sokeana virheitä, joista haavat joko paranee tai arpeutuu tai on aina auki.

Pienten hopeakulkusten kilinää soluissa...

Minun päätin ottaa päivätorkut.

Selälläni viltin alla kädet vatsan ja päällä silmät kiinni, ihana hiljaisuus ympärillä. Ukolla on huonokuuloisuuden vuoksi sellainen tyyny, jonka avulla hän kuulee TV:n äänet laittamalla kuulokkeensa T-asentoon. Ja itse Tv on ääneti. Siis vain hiljainen humina ja patterissa veden lirinä, kun lämmin vesi alkoi kiertämään. 

Päätä särki ja kaikki arkijutut mielessä.

Sitten aloin ajatella kaikkia niitä kauniita asioita, mitä aisteillani olen kokenut. Matkoilla näkemääni. Ystävien sanoja muistista kuunnellen, niin paljon kaunista, rakkaiden ihmisten kosketuksia, hellyyttä, kaikkea hyvää löytyy niin ihmeen paljon. Kun laittaa kaiken negatiivisen syrjään.

Ihmeellinen energia alkoi virrata kehooni. Kuin pienet hopeatiut olisivat käyneet soittamassa hentoa sävelmäänsä joka solussa ja käynnistänyt solun veden väreilemään. Se kävi läpi koko kehoni. Niin tervetullut tunne!

Päänsärky asettui. Mieleni virkistyi. Inspiraationi heräsi. Ideat leimahtivat tajuntaani. Ja pirteäni nousin arkiaskareisiin. Joulutarina lapsille syntyi. Aloitan sen huomenna, tarina jossa lapset saavat itse valita miten seikkailu etenee. Näitä olen harrastanut ennenkin.

Ystävä soitti. Oli matkalla minua katsomaan. Kuinka ilahduinkaan!

Tämä voisi melkein olla vaikka näitä uusia energioita!

Syväsukellus ja aarteita

Näin unta, että harjoittelin sukeltamista. Pinnalla raivosivat pärskeiset aallot ja syvällä pohjalla oli ihanan rauhallista ja hiljaista. Löysin merenpohjasta aarteita, vanhoja kuluneita pieniä patsaita ihmisistä ja eläimistä. Onnellisena nostin ne pintaan muidenkin ihailtavaksi.

Toinen sukellusharjoitus tehtiinkin hiekkarannassa matalaan veteen. Liian helppoa. Kaivoin osaksi hiekasta esineitä, kristallilaseja ja muuta, jotka muistuttivat Venäjällä näkemääni krääsää. Olin pettynyt. 

Diamond tulkitsikin osuvasti sitä, että syvällä ovat parhaimmat kalat, eli todellinen luovuus löytyy hyvin syvältä ja ne tärkeät asiat. Minua sopivasti heräteltiinkin (Deltan teksti) tästä pinnallisesta päiväunestani.

Kartallani on viisi tai kuusikin oppositiota, Jupiterilla jopa neljä, neptunus ja chironkin. Sekö se tuntuu niin painavan jaloissa. Arki vastustaa.

Mutta olen liian pieni ja epäkypsä porautumaan syvemmälle, vaikka olisi tarvis. Pitää vain hengittää rauhallisesti, rauhallisemmin. Raivata tilaa, työntää jotakin pois, etsiä se SYVÄ. Ainakin yritän.

Puhtaan valkeaa maahan ...entäs mieleeni?

Vaikka vieraita tuli, tosin tulivat etsimään metsästä katajia, jätin ukkoni kahven keittoon ja lähdin jo pitkään kaivatulle kävelyretkelleni metsään.

Jo ikkunasta katselin, kuin ihanasti märät lumihentukoiset laskeutuivat jo paljaan mustaan maahan. Kaunista, kaunista! Purppuranpunaiset verhot ovat vinttihuoneessa lämmittämässä ilmapiiriä, syventämässä sykettä ja suorastaan huumaamassa vahvuudellaan. Ja siellä ikkunassa valkea lumi.

Odottelin oikeastaan sitäkin hetkeä, että saan kantaa loputkin matot ja vaatteet tuonne ulos tuulettumaan. Samalla voisin tehdä retkeni.

Koittihan se, paussi sateeseen.

Maa oli ihanan valkea taas. Märkä lumi tuoksui kilpaa maan kanssa. Se ei ole vielä täysin roudassa. Mietin ja yritin puhdistaa mieltäni. Mutta niin paljon ylenpalttista arkea ja asiaa siellä vielä pyörii. Työjuttuja ja kodin arkea. Harmitti. Pelkään kyynisyyttä vanhemmille päivilleni. Pelkään että herkkyys hukkuu. Pelkoja, aina vaan...

Ironista nuo venuksen transiitit tuossa, kun katselin foorumia:

Venus kolmio Kuu

Tarkka: 8.12.2007
Alkaa: 6.12.2007 Päättyy: 9.12.2007
Iloiset asiat ovat nyt lähempänä kuin lähin ravintola. Kotioloista on tänään löydettävissä jotain hyvin kiehtovaa ellei muuta niin viinipullo ja tuore patongin pätkä.

- Jo vainen. Oli viinipullo ja sekin tuntuu jossain mahalaukun reunamilla. Ei sovi sinne. Jokin siellä vaivaa. Ei ole vaivannut pitkään aikaan. Joten se venuksesta. Ehkä kuu muistuttaa fyysisestä herkkyydestä. Sain tosin juteltua erään rakkaan ihmisen kanssa yösyvännä puhelimitse.

Venus kolmio Aurinko

Tarkka: 9.12.2007
Alkaa: 7.12.2007 Päättyy: 10.12.2007
Luovuutesi puhkeaa kukkaansa tämän päivän kaikissa puuhissasi ja saat aiheellista huomiota osaksesi. Voit jopa hiukan irrotella tietoisena tavallista suuremmasta vetovoimastasi.

- Tuo on haasteellisempi. Tuossa ei enää haikailla, edes puhelimitse. Pitäisi olla sitä äksöniä enemmän. Millä ihmeen konstilla tuo luovuus voisi nyt puhjeta!? No joo, oikeastaan. Olen tehnyt kouluarviointeja ja ukon elämänkertaan olen lisäillyt kuvia. Joulukirjettäkin olen suunnitellut. Ja olen pähkäillyt elementtien tulkinnassa, mikä on aika hauskaa. Mutta onko se Auringon veroista ?

Katsos nyt, heti olen vaatimassa jotain SUURTA! Kyynisyyden lisäksi saan pelätä myös vaateliaisuutta. Venus kyyninen kuu ja venus vaatelias aurinko! Hoh. Tämä tällainen on aika negatiivista minulta, rapu kuukalalta. Missähän mättää?

Purppuranpunaista!

Jäin miettimään, miksi kaipasin purppuranpunaista?

Yksi syy ehkä tuon neptunuksen, khironin ja jupiterin kolkot oppositiot ja sielunojennusohjeet pysähtyä ja katsoa uudelleen.

Tuo purppuranpunainen ohut keinosametti ikkunaan ja ovipieleen tuolla ylhäällä luovuudenhuoneessani toivottavasti pysäyttää vereni levotonta virtaamista sinne ja tänne. Asettaa minut hetkeksi siihen paikallensa, puuduttaa villin ajatuksenjuoksuni. Se kun tahtoo välillä päästä spiralimaiseen kieppuvaan vauhtiin ja säntää kipinänä ympäeiinsä eikä saavuta mitään. Ei edes tunnetta, ei kaipuuta, ei hetkeä.

Tuo on ehkä sitä ennen-joulua vouhotus. Tai jousimiesmäistä lentoa, jonka olen sallinut itselleni. Olenhan lennellyt (oikeastaan istua lonkottanut bussissa) pitkin Venäjän maata, Pohjanmaata ja kulkenut milloin minkäkilaisissa rooleissa powerpointesittelystä paljaskaulaisena itämaisena tanssijattarena. 

Voi rakas purppuranpuna! Auta minua rauhoittumaan, tuntemaan se arvo, mikä on totta, totisinta ja juuri minulle tärkein. Purppuranpunainen ei ole kaukana joulusta, ei kaukana juurichakrasta eikä kaukana rakkaudesta. Salli niiden tulla.

Ps. Tämä oli purppuranpunainen rukoukseni.