Huh


21.10.2009 (Muokattu: 21.10.2009 22:46)

Olen ollut todella hämmentynyt viime aikoina, kun elämä on muuttanut suuntaansa nopeasti monessakin suhteessa.. Olen saanut oikein tehdä töitä, että olen pysynyt kärryillä ja pystynyt kaikkea sulattamaan.

Uranuksen neliö Askendenttiin on juuri nyt päättymässä... Se on vaikuttanut elämääni  Perjantaina on transiittien mukaan toistaiseksi viimeinen päivä jolloin se vaikuttaa... se poistuu hetkeksi, palatakseen vielä tammi-helmikuussa muistuttamaan siitä että olen todella onnistunut muuttamaan asennettani ja ajatuksiani tietyistä asioista.. Uranus on Kaloissa, joten sen vaikutus on kuin onkin nopeasti ja yllättäen hämmentävä.

Tämän transiitin ensimmäinen vaihe oli keväällä, jolloin ensimmäisen kerran vuosiin mietin ihmissuhteen mahdollisuutta, silloin siis vain ajatukens tasolla.. toinen transiitti alkoi samaan aikaan, kun kävin ystäväni kanssa keskustelun kesämökin laiturilla.. puhuimme perheen perustamisesta ja lapsista, emme kumpikaan nuorru tästä (hän on minua vuoden nuorempi), kumpikin sinkkuja.. ystäväni oli luottavaisempi ja sanoi että "kyllä sen sitten tietää kun se tuntuu oikealta"... minä yritin kuvitella tilannetta, eikä se tuntunut missään muotoa mahdolliselta. -Enkä todellakaan olisi uskonut että ihmissuhde voisi olla mahdollinen ja vielä niin nopeasti..

Kuten kuvauksessakin sanotaan:" Avautuvana tämä neliö ei vieläkään pakota sinua luopumaan toteuttamistasi vääristä käyttäytymismalleista, tehtävistä tai ihmisistä, mutta selvempää viestiä et enää tule saamaan. Tästä eteenpäin vapautuminen nyt päälle jäävistä kehitystäsi estävistä sitoumuksista on jo todella hankalaa ja tuskallista. Periaatteessa tämä on viimeinen mahdollisuus korjata asiat käytännössä omien valmiuksiesi mukaisesti. Vastaamalla tähän haasteeseen tulet löytämään itsesi keskeltä elämän ihastuttavinta sykettä koko ajan vaikuttamassa kehityksen kulkuun. Se tietysti edellyttää suurta oivalluskykyä ja tietoisuutta vastoinkäymisten elämääsi tervehdyttävästä luonteesta. Ahdistuksen sijasta sinun kuuluisikin tuntea kiitollisuutta nyt mönkään meneviä juttuja kohtaan ja suunnata energiasi rohkeasti uusille alueille.

Samanaikainen sulkeutuva neliö deskendentille asettaa sinut väistämättömään tilanteeseen parisuhteesi kanssa. Uranus-kierros tällä alueella on nyt lähestymässä loppuaan, ja mikäli olet kantanut mukanasi liian sitovaa ja kasvuasi ehkäisevää ihmissuhdetta, tulet nyt tavalla tai toisella vapautumaan siitä. Olet nyt viimeisessä tarkastuspisteessä, eikä sinulla ole edes puheoikeutta päätökseen. Ja jos olisi, niin et ehkä millään uskoisi, kuka sinua estää kasvamasta, sillä niin voimakkaasti olet kieltäytynyt näkemästä sinua rajoittavia asioita elämässäsi.

Nämä radikaalit muutokset toteutuvat tietenkin vain niiltä osin, kuin ihmissuhteesi ovat erkaantuneet molemminpuolisesta kunnioituksesta sitomiseksi ja omistamiseksi. Kaikki, mikä on rakkaudesta, tulee takuulla pysymään paikallaan ja kestämään tämän hurrikaanin täysin järkkymättä. Mitään pelättävää ja negatiivista ei missään nimessä tule tapahtumaan, sillä kosmisena planeettana Uranus kuvaa aina tapahtumia, jotka palvelevat kaikinpuolista kehitystäsi ihmisenä ja yksilönä."

Olen elämässäni kokemieni asioiden, ihmisten ja ihmissuhteiden kautta muodostanut tietynlaisen kuvan siitä miten asiat etenevät, miten minuun suhtaudutaan, miten minun odotetaan käyttäytyvän, kuinka tietyissä tilanteissa tulee toimia jne. -Suoraan sanoen olen totuttanut itseni elämään tylyjen paskiaisten kanssa, sellaisten ikävien ihmisten joilta on turha odottaa mitään hyvää.

Tämän transiitin tarkoitus ei olekaan omalla kohdallani ollut tämän viimeisimmän transiitin aikana niinkään tarve päästä eroon liian sitovasta tai kasvua ehkäisevästä ihmissuhteesta, vaan päin vastoin herättää minut itseni lopulta ymmärtämään millaisia ihmissuhteita minulla on aikaisemmin ollut ja ettei se todellakaan ole ollut normaalia, eikä minulta enää odoteta samanlaista käyttäytymistä.. Olen liian kauan pitänyt näitä asioita itsestäänselvyyksinä, kun eiväthän ne sitä todellakaan ole...

Hämmentyneenä olen joutunut käymään lävitse omia epäilyksiäni, pelkojani ja käsittelemättömiä tunteitani ja yllättäen jopa selvinnyt siitä.. Syvän sukelluksen jälkeen olen tehnyt uusia aluevaltauksia ja opettelen luottamaan ihmisiin uudelleen.. ;) Osittain saman aikainen Saturnuksen yhtymä Merkuriukseen sai minut useammankin kerran päästämään suustani eri kokoisia sammakoita, kuin myös ihmettelemään mitä ihmettä tein, miten voin ja uskalsin, ja mitä ihmettä oikein tein..?


"Olet varmaan jo useinkin törmännyt elämässäsi tilanteeseen, jossa olet päässyt kiittelemään itseäsi joistakin sellaisista päätöksistä, jotka perustuivat vain ja ainoastaan omiin tuntemuksiisi. Tämä Saturnuksen transiitti edustaa tällaisten myönteisten lopputulosten tulvaa kaikissa sellaisissa asioissa, joihin olet lähtenyt mukaan pelkän vaistosi ajamana ilman mitään konkreettisia näyttöjä jutun toimivuudesta. 

Samalla kun saat vastauksen moniin sinua ehkä jo hiukan epäilyttäneisiinkin suunnitelmiisi avautuu sinulle tämän jakson myötä myös mahdollisuus edetä menestyksekkäästi vielä paljon nykyistä pidemmälle.

Jotta voisit löytää tämän sinulle tällä jaksolla avautuvan uuden mahdollisuuden, tulee sinun uskaltaa seurata varsin vahvana tulevia alitajuisia tuntemuksiasi, joita sinulle syntyy joistakin ystäviesi ehdottamista tapaamisista, tilaisuuksista tai tapahtumista. Näiden ei tarvitse millään suoralla tavalla liittyä niihin asioihin, joissa toivot menestyväsi, sillä kaikki etenee nyt täysin ennakoimattomalla tavalla ja parhaat eväät löydätkin juuri sieltä mistä vähiten osaisit odottaa."

Nyt todellakin vaikuttaa siltä että olen siirtymässä täysin uusille urille, mikä tuntuu todella hyvältä..