Viimeinen päivä lomailua...
30.06.2009
Huomenna alkaa heinäkuu..
Kesäkuu on mennt todella nopeastia nyt on haikeaa, että vapaat päätyvät.. vaikka olen ollut "työttömänä", en ole päivältäkään saanut korvausta, enkä ole sitä ehtinyt vielä edes hakea. -Lomailua olisin voinut vielä jatkaa vaikka toisenkin kuukauden.
Nopeasti tuo heinäkuukin töissä tulee sujumaan.. nyt on jo selvillä ensiviikon työvuorot ja sitten ollaankin jo kuun puolessa välissä.
En saanut hakemaani työpaikkaa.. enkä oikeastaan ole edes pahoillani. Enemmän tuntuukin, että muilla on enemmän mielipiteitä siitä kuinka ja kenet olisi työntekijöiksi päästä. Ja kun heidän juttujaan kuuntelee, alkaa itsekin miettiä mitä teki tai sanoi väärin ja millainen ihminen olisi pitänyt olla.
Olen nyt sitten jatkossa taas keikkatyöläinen, mikä ei ainakaan nyt tässä vaiheessa juurikaan haittaa.. Tiedä sitten miltä syksy/ talvi alkaa vaikuttaa.
Seuraavaksi tässä tuleekin varmaan katseltua taas tulevaa omankin Auringon Paluu -kartan kautta katseltua.. Onko odotettavissa toiveikkuutta vai synkistelyä..?
Koska nyt tämän kesän aikana olen taas päässyt niin hyvään "vireeseen" tulkitsemisessa, pyrin pitämään sitä myös tässä parhaani mukaan ja aikataulujen salliessa yllä.
Auringossa Auringon Paluiden parissa...
25.06.2009 (Muokattu: 30.06.2009 16:49)

Gebo
Olet
tilanteessa, jossa liitto, liittoutuminen tai kumppanuus ovat paras
ratkaisu tässä hetkessä. Älä silti heittäydy päätä pahkaa
minkäänlaiseen liittoon, vaan katso ensin että tuleva liittolaisesi tai
kumppanisi on henkisesti kestävässä tilassa ja sallii teidän molempien
säilyttää erillisyytenne tässä liitossa. Tämä neuvo pätee
ihmissuhteissa, työelämässä, liikesuhteissa ja rakkauselämässä.
|
|
|
Eri kutsumanimiä
|
ihmisten ja jumalien välisten suhteiden tulokset |
|
Avainsanoja
|
Yhteys, lahja, vaihdanta, kanssakäyminen, tasapaino |
|
Väri
|
Tumman sininen |
|
Astrologinen merkki
|
Kalat |
|
Tarotkortti
|
rakastavaiset |
|
Hallitseva Jumala
|
Odin, Gefn |
|
Väri
|
Tumman sininen |
|
Puu
|
saarni |
|
Kasvi
|
Keto-orvokki |
|
Kivet
|
Safiiri, akvamariini, lapis lazuli, ruusukvartsi |
|
Eläimet
|
Korppi, susi, koira, kotka, karhu, kissa, haukka, hummeri, oisteri, simpanssi, tulikärpänen, ankerias<br />
härkä, kukko, iguaani, uroshirvi |
|
Elementti
|
Ilma |
|
Taikuus
|
Magical commencement Rakkaus magiaa Lisääntynyttä parisuhdeharmoniaa polariteettien sovinnonteko jumalaisen viisauden arvioint |
Olen ollut totaalisen lomalla viime päivät... kun toisesta haastattelusta pääsin eroon pystyin vihdoin jälleen rentoutumaan ja oikeasti lomani saattoi alkaa.
Ja kun rentouduin ja minulla oli aikaa, saatoin jälleen keskittyä näiden AP -karttojen tutkailuun...
Olin luvannut ystävälleni syntymäpäivälahjaksi hänen AP -karttansa tulkinnan (syntymäpäivä oli jo helmikuun alussa), mutta kartan tutkinta oli vain viivästynyt ja viivästynyt... mutta viime viikolla siihenkin tuli sitten vauhtia kun hän kertoi minulle salaisuuden eli että odottaa perheenlisäystä.
Odotus oli yllätys, vaikka yhdessä olimme tuostakin tulevaisuuden vaihtoehdosta puhuneet.
Sukellettuani hänen karttaansa, totesin aivan ensimmäiseksi että oli oikein hyvä etten ollut tulkintaa aikaisemmin tehnyt, sillä hänen karttansa on aika mielenkiintoinen ja helposti väärintulkittavissa.
Silmiinpistävintä 2009/2010 AP- kartalla on valtava ruuhka 12. huoneessa. Huoneen kärki on Kauriin puolella, mutta 12. huoneen taivaakappaleista yksikään ei ole Kauriissa, vaan pääasiassa Vesimiehessä, Uranusta lukuunottamatta, joka on sitten Kaloissa. 12. huoneesta löytyvät siis Mars, Juno, Jupiter, Yläsolmu, Nessus, Aurinko, Chiron ja Neptunus Vesimiehessä ja tuo edellä mainittu Uranus Kaloissa.
Juno, Jupiter ja Yläsolmu ovat kimpassa 4 asteen sisällä toisistaa; Nessus on 3 asteen etäisyydellä Auringosta, joka puolestaan on yhtymässä Chironiin (orbi 3 astetta) ja Neptunukseen 6 astetta. -Näin ollen 12. huone on erittäin korostunut.
Kun mietitään 12. huoneen teemoja, voisi siis olettaa että edessä on erittäin rankka vuosi, mutta tämän odotusuutisen jälkeen tuo tulkinta muuttuu täysin päinvastaiseksi. -Ensinnäkin kyseessä on "salaisuus", kuten 12. huoneen teemoihin sopiikin, uutista ei ole julkistettu virallisesti vielä kovinkaan monelle. Raskautta voisi kuvata myös tavallaan salaisuuden ajaksi, lapsi on piilossa "pinnan alla" , kehittyen salassa, pikkuhiljaa ja tuo tullessaan mullistavia muutoksia... 12. huoneen teemoihin sopivasti, siihen liittyy myös sairaala, itsensä syrjäyttäminen kun lapsen etu ajaa edelle,
Aurinko (minä) ja Chiron (haavoittunut parantaja) ovat yhtymässä toisiinsa, eli minä on herkässä tilassa. Ja voisi viitata myös pahoinvointiin. Ja siihen että tila korjaantuu nopeasti synnytyksen jälkeen.
Terveyteen ja hyvinvointiin viittaavasti Saturnus puolestaan on Neitsyessä ja AP -kartan 6. huoneessa, oppositiossa Uranukseen. Saturnuksen sijainti 6. terveyden ja työn huoneessa AP -kartalla sanotaan vaikuttavan paitsi työoloihin, myös terveyteen vaikuttaviin ruokailutottumuksiin ja tapoihin.. Ja niihinhän raskaana olevan on luonnollisesti kiinnitettävä huomiota, alkuraskauden aikana pahoinvointi voi myös vaikuttaa yleiseen terveydentilaan heikentävästi, jos ei esim. pysty syömään tiettyjä ruoka-aineita, tai ryhtyy välttelemään niitä pahoinvoinnin vuoksi. -Ystävääni lainaten "teen perunoista perunamuusia, sitä saan varmaan alas, eikä sen oksentaminen tunnu niin pahalta..." ;)
Ystävälläni on radixilla Askendentti Ravussa ja IC puolestaan Neitsyessä (melkein yhtymässä minun Aurinkooni) mikä selittänee ystävyytemme, vaikka hän onkin Aurinko Vesimies.. ;)
Tällä AP -kartalla hänen Akselinsa ovat sijoittuneet hyvin vahvasti.. MC/IC -Akseli on 0 astetta (MC Kauriissa ja IC Ravussa) ja AC/DC Akseli on 1 astetta (AC Oinaassa ja DC Vaa'assa) . Askendentilla on Nousevana taivaankappaleena Venus, IC:llä Kuu, DC:llä Vertex (6. huoneen puolella) ja MC:llä Pluto. Nämä kaikki edellä mainitut taivaankappaleet ovat vain 1-2 asteen etäisyydellä Akseleista muodostaen siis T-ristit eli suurristin kartalle. -Näistä ei yleensä AP -karttojen yhteydessä puhuta, mutta koska Auringon Paluilla 29 ja 0 asteessa olevat taivaankappaleet, Akselit jne. ovat merkityksellisissä asemissa, on tuokin kuvio mielestäni huomioitava.
AC on siis Oinaassa ja sen hallitsija Mars aivan 12. huoneen alussa, 1 aste Vesimiestä 16' , jota kuvataan taustalla/ kulisseissa toimisen sijainniksi. Kuvaavaa on myös että Mars 12. huoneessa liittyy noin vuoden kestävään projektiin, jota yksilö tuunaa itsekseen omissa oloissaan ja josta lopulta valmistuu jotain ainutlaatuista ja uniikkia. -Toisaalta tämä sijainti liitetään myös puhdittomuuteen ja tietynlaiseen kyvyttömyyteen puolustaa itseään hankalissa tilanteissa.Oinas nousu AP -kartalla kuvaa siirtymistä uusille urille ja aloitteellisuutta tällä alueella.. Samoin myös halua tarttua johonkin terveydelliseen ongelmaan, etsien siihen ratkaisua.
Ystäväni aloitti pitkän tauon jälkeen lentopallon pelaamisen vähän syntymäpäivänsä jälkeen, ihan vain saadakseen painoaan putoamaan jonkin verran.
Radixilla AP-AC osuu ystäväni 10. huoneeseen, joka voidaan tulkita haluksi toteuttaa suuri unelma - mikä tietenkin Rapu Nousuisella on oma perhe.
Mars on väljässä yhtymässä Jupiteriin (orbi on 6 astetta, käytän yhtymissä max. 10 astetta) mikä merkitsee että on tarve laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pohtia myös omaa arvomaailmaa ja vakaumuksia, joita varmasti lapsen odotuksen aikana tulee pohdittua. -Ystäväni sanoi heti pari päivää asiasta tiedettyään "hoitoon en sitä koskaan vie".. hän on lastenhoitoalalla itse töissä ja nyt suunnittelee perhepäivähoitajaksi ryhtymistä hoitovapaan jälkeen.
Tähän liittyen Pluton sijainti on selkeä merkki mistä on kyse... sijoittuminen 10. huoneeseen ja parin asteen päähän MC:stä, mikä kuvaa todella selkeästi halua muuttaa työtilannetta. Ystäväni ei ole vakituisessa työsuhteessa, joten muutoksen halu ei johdu sinänsä työympäristöstä vaan oikeastaan sen puutteesta. Tässä tilanteessa oma lapsi on tervetullut ja jos sen myötä voi muuttaa omaa ammatillista tilannettaan, mikäs sen parempi. Toisaalta ei koskaan pidä unohtaa, että MC edustaa ammatillisen uran lisäksi myös kaikkia muita elämän päämääriä myös. Ja kun Pluto on asteen tarkassa oppositiossa Kuuhun, joka on selkeästi Kodin huoneessa IC:llä omassa merkissään (Ravussa) merkitsee se halua vastustaa tai tehdä muutoksia kotioloissa ja kotirintamalla. Kuun ja Pluton yhdistelmän kuvaus sopii myös mahdollisiin raskauden mielialanvaihteluista johtuviin psykologisiin heilahteluihin.
Jos ajatellaan Jupiterin liittyvän mahdollisesti raskauteen pyöristymisen kautta, niin ystäväni kartalla AP -Mars on yhtymässä radix-Jupiteriin radixin 7. huoneessa.
Kuun neliö Venukseen on selkeästi raskauteen viittaava aspekti ja tässä tapauksessa hyvin selkeä, sillä molemmat ovat Kulmahuoneissa ja aivan huoneiden kärjillä. Venuksen neliö Plutoon on melkolailla saman suuntainen aspekti sisältönsä puolesta kuin Kuun oppositio Plutoon, sisältäen myös monimutkaisen/ kerrostuneen taloudellisen näkökulman.
Näiden viime viikon uutisten myötä kartan tulkinta sai aivan uudenlaisen näkökulman, ilman sitä tulkinta olisi varmasti vain painottunut enemmän työn, uran ja taloudellisen tilanteen sompailuihin ja epävakauteen. -Kartan teema nousee mielestäni hämmästyttävän selkeästi esille, vaikka kyseessä on henkilö, joka ei ole vielä edes 25 vuotta.. Yleisesti kun ajatellaan että AC alkaa toimia todella vasta 25 ikävuoden jälkeen, tällä kartalla se on kyllä todella selkeästi painottunut jo nyt... mutta toisaalta hän ehtinee täyttää 25 ennen laskettua aikaa, jolloin AC toteutuisi perheenä juuri 25 vuotiaana.
Laitan tähän vielä kyseisen ihmisen syntymädatan, jos jotakuta kiinnostaa myös katsoa hänen karttaansaa.
Nainen, 6.2.1985, Jyväskylä, 13:35 - edellisen synttärinsä vietimme yhdessä Jyväskylässä. ;)
Pysähdys...
17.06.2009 (Muokattu: 17.06.2009 19:02)
Mitä tämä riimu kertoo tästä päivästä? -En oikein ole jyvällä... Toisaalta olen todella väsynyt, sillä eilisen haastattelun jälkeen purkautui lopulta monen viikon ajan kestänyt jatkuva jännitys ja nyt vain väsyttää... epärehellisyys itseä kohtaan? Kun nimenomaan itseäni kohtaan olen viime aikoinakin ollut raadollisen rehellinen, niin kuin vain olen osannut.. ja on tuntunut, että toisilla on jotenkin väärä käsitys minusta ja voimavaroistani.
Pysähtyneisyyden tunnistan kyllä, sillä nyt olen tehnyt kaikkeni tämän asian osalta, kaiken minkä olen voinut, enkä voi nyt muuta kuin odottaa.. Mutta toisaalta, yritän myös samalla päästää asiasta irti, unohtaa odottamisen, ja lopulta rentoutua.

Mannaz ( käänteinen )
Tämä
riimu viestittää estyneisyydestä tai pysähtyneisyydestä, jotka johtuvat
epärehellisyydestä itseäsi kohtaan. Nyt ei kannata kysellä muilta
neuvoa, eikä missään nimessä osoittaa ketään syylliseksi, sillä este on
sinussa itsessäsi. Etsi sitä sisimmästäsi kaikessa hiljaisuudessa. Varo
tekemästä itsestäsi tärkeää, sillä tämä riimu kertoo sinun olevan vasta
alussa.
|
|
|
Eri kutsumanimiä
|
Taivasjumalan jumalainen esi-isä |
|
Avainsanoja
|
Jumaluus, muisti, ihmisyys, järjestys, älykkyys, esi-isät, pyhäliitto |
|
Väri
|
Sateenkaari |
|
Astrologinen merkki
|
Jupiter |
|
Tarotkortti
|
Taikuri |
|
Hallitseva Jumala
|
Heimdall, Odin |
|
Väri
|
Sateenkaari |
|
Puu
|
Piikkipaatsama |
|
Kasvi
|
Värimatara |
|
Kivet
|
Verikivi, rubiini, granaatti, meripihka, turmaliini, smithsoniitti, ametisti |
|
Eläimet
|
Susi, korppi, kotka, koira, lehmä, hevonen, kärpänen, karhu, lohi |
|
Elementti
|
Ilma |
|
Taikuus
|
Vahvistaa tietoa, muistia ja viisautta Käsittää persoonallisuuden polaarisuuden Lisää sosiaalisen järjestyksen ymmärtämistä Korostaa mahdollisuuksiasi saavuttaa täysi potentiaalis
|
Työpaikkahaastattelu 2/2
16.06.2009
Minulla on tänään työpaikkahaastattelu.. tällä kertaa kyseessä on yksilöhaastattelu, eli toinen kierros. Selviydyin 200 hakijan joukosta 20 joukkoon ensimmäiselle kierrokselle ja nyt on sitten toisen haastattelun aika...
Mahdollisesti torstaina selviää sitten saanko paikan vai en.. toivon että tämä jatkuva jännitys vihdoin lakkaisi ja saisin olla rauhassa..
Uranus oppositio Pluto


Tarkka: 3.6.2009
Alkaa: 2.4.2009 Päättyy: 4.7.2009
Elämäsi
sinne tänne heittelehtivään kiertokulkuun on tähän mennessä ehtinyt
syntyä monia paikoilleen pysähtyneitä tilanteita, jotka olet jo pitkään
kokenut täysin mahdottomiksi elvyttää kuulumaan todelliseen elämääsi.
Alitajuisista selittämättömistä peloistasi johtuen nämä sisäisellä
tasolla tapahtuneet kuolemat eivät ole löytäneet sopivaa tapaa ilmentyä
konkreettisessa elämässäsi. Uranuksen mitään pelkäämätön ja uhmakas
vallankumouksellisuus iskee nyt elämääsi sellaisella voimalla ettei sen
paremmin sinulle kuin muillekaan asianosaisille voi jäädä epäselväksi
missä ollaan menossa.
Osa näistä kohtaloniskuista voi ensin tuntua jopa sinusta täysin
katastrofaalisilta, koska olet jo niin tottunut elämäsi julkisivuun
muurattuihin ruumiisiin. Hyvin pian tulet kuitenkin oivaltamaan että
elämä on valtavan paljon helpompaa kun saat ruumiit siirretyksi
kunniallisesti haudan lepoon eikä sinun enää tarvitse piilotella niitä
sen paremmin naapureilta kuin poliisiltakaan.
Uranus oppositio Pluto


Tarkka: 29.7.2009
Alkaa: 28.5.2009 Päättyy: 29.8.2009
Elämäsi
sinne tänne heittelehtivään kiertokulkuun on tähän mennessä ehtinyt
syntyä monia paikoilleen pysähtyneitä tilanteita, jotka olet jo pitkään
kokenut täysin mahdottomiksi elvyttää kuulumaan todelliseen elämääsi.
Alitajuisista selittämättömistä peloistasi johtuen nämä sisäisellä
tasolla tapahtuneet kuolemat eivät ole löytäneet sopivaa tapaa ilmentyä
konkreettisessa elämässäsi. Uranuksen mitään pelkäämätön ja uhmakas
vallankumouksellisuus iskee nyt elämääsi sellaisella voimalla ettei sen
paremmin sinulle kuin muillekaan asianosaisille voi jäädä epäselväksi
missä ollaan menossa.
Osa näistä kohtaloniskuista voi ensin tuntua jopa sinusta täysin
katastrofaalisilta, koska olet jo niin tottunut elämäsi julkisivuun
muurattuihin ruumiisiin. Hyvin pian tulet kuitenkin oivaltamaan että
elämä on valtavan paljon helpompaa kun saat ruumiit siirretyksi
kunniallisesti haudan lepoon eikä sinun enää tarvitse piilotella niitä
sen paremmin naapureilta kuin poliisiltakaan.
Merkurius neliö Aurinko



Tarkka: 16.6.2009
Alkaa: 14.6.2009 Päättyy: 17.6.2009
Auktoriteetit
eivät ole lainkaan suosiossasi tämän päivän aikana sikäli kun olet
antanut heidän vaikuttaa liikaa omien päämääriesi valintaan. Huono aika
vaatia mitään oikeuksia itsellesi.
Pluto sekstiili Jupiter




Tarkka: 8.7.2009
Alkaa: 7.5.2009 Päättyy: 8.8.2009
Kaikki
sellaiset yhteiskunnalliset ja sosiaaliset systeemit, joissa olet
innolla ja sydämellä mukana saavat melkoista nostetta osakseen, sillä
niihin kohdistuu nyt sinun kauttasi valtava kosminen myötätuuli. Asiat
rullaavat loistavasti eteenpäin ilman että sinun tarvitsee tehdä juuri
tällä hetkellä mitään niiden hyväksi. Riittää että olet aikoinaan
uskaltautunut mukaan tällaisiin yhteisiin hankkeisiin olkoon
kysymyksessä sitten harrastustoiminta tai yritystoiminta. Systeemin
pelatessa hyvin saat myös henkilökohtaisesti osaksesi tukea ja
kannustusta siihen rooliin, jota itse olet toteuttamassa. Jotkut nyt
tapahtuvat muutokset ovat todella merkittäviä ja se merkitsee sinulle
lisää valtaa ja vastuuta ko. systeemin sisällä.
Neptunus oppositio Mars






Tarkka: 14.8.2009
Alkaa: 13.6.2009 Päättyy: 14.9.2009
Jos
sinulla on jossain varastossa muutama kanisteri kärsivällisyyttä, niin
hae ne kaikki helposti saataville, sillä hermoilemalla pääset
korkeintaan psykiatrin vastaanotolle. Tämä aika ei suosi erityisesti
ketään, mutta pahimmassa pinteessä ovat ne, jotka kuvittelevat
tietävänsä mitä tekevät. Parhaimmatkaan varmistukset eivät estä sinua
työntämästä päätäsi ampiaispesään ja kirvely on sen mukaista.
Ajan laatu kääntää sinua vastaan kaikki sellaiset asiat, joissa olet
fiilisten ja intuition sijaan kuunnellut kylmää järkeä. Järkevä ihminen
pääsee yhtä pitkälle kuin armas valtiomme syytäessään tukimiljardeja
pankeille, kaaos vain pahenee ja velat suurenevat. Järjellä et pysty
selvittämään mitkä asiat kannattaa pitää pystyssä ja mitä taas ei.
Ainoa keino on kuin ulkopuolisena katsoa mihin osaan elämästäsi tulevat
järeimmät osumat ja ajaa sitten niiltä osin homma alas. Näin pääset
ajoissa keskittämään toimintasi niille alueille, joissa lahjasi tulevat
parhaiten esille.
Ne jotka tämän ymmärtävät voittavat hetkessä menetyksensä
moninkertaisesti takaisin. Suomen hallitus tähän ei pystynyt,
toivottavasti sinulla leikkaa edes hiukan paremmin kuin ministereillä.
Elämässä haasteellista ja jännittävää aikaa...
15.06.2009
Minulla on edelleen proge Kuu- Skorpionissa ja elämä on ollut kyllä sen mukaista.. hyvin haasteellista ja tänään viimeksi taas kuulin suru-uutisen eräästä sukulaisesta.. kuinka monta niitä vielä ehtiikään tulla ennen kuin Kuu siirtyy Jousimieheen ja olot kevenevät?
Tälläkin kertaa kyseessä oli syöpä.. elikkä erittäin plutoninen sairaus, joka tuhosi nopeasti sukulaiseni sisäelimet.. niin nopeasti ettemme ehtineet kuulla kuin että hän on ollut hyvin sairas ja nyt sitten joukosta poissa.
Omassa elämässäni on myös ollut runsaasti haasteita.. hermot ovat olleet koetuksella, kun olen käynyt työpaikkahaastatteluissa.. Näin tiukilla en ole koskaan ennen ollut, enkä ole pystynyt kunnolla syömään kohta kuukauteen, sillä jatkuva jännitys ja jännittäminen (tiedostamatonkin) on saanut ruokahalun katoamaan ja vatsan kipeäksi.
Huomenna on toinen haastatteluni, jota olen pelännyt ja jännittänyt ensimmäisestä haastattelusta lähtien.. Osaan kyllä olla pokerinaama, mutta en ole yhtä avoin ja eloisa kuin luonnollisesti kun jännitän.. Ja vielä enemmän turhauttaa, kun ei voi itse mitään tälle.. en vain pysty rentoutumaan.. tämä on kova paikka itselle, itsetunnolle ja omalle itselle.. minua tässä arvioidaan, ei osaamistani tai työni tekemistä..Kelpaanko, olenko riittävän hyvä tyyppi?
Työpaikkahaastattelu 1/2 8:30-10:30
08.06.2009 (Muokattu: 08.06.2009 05:26)
Minulla on tänään työpaikkahaastattelu, johon tässä valmistaudun. Olo on todella "hyytynyt"... transiittien valossa tilanne näyttäisi olevan ihan hyvä, vain itse voin nyt tämän mokata.
Mars kolmio Aurinko




Tarkka: 4.6.2009
Alkaa: 31.5.2009 Päättyy: 8.6.2009
Marsin
kolmio Auringolle on oikein hyvää ja menestyksellistä aikaa kaikille
henkisten päämääriesi mukaisille projekteille ja niiden joskus
huikeallekin etenemiselle. Sydäntäsi lähellä olevat asiat ja tavoitteet
saavat erittäin suosiollisen tuulen purjeisiinsa ja heijastuvat sinusta
luonnollisena innostuneisuutena ja iloisuutena, mikä puolestaan saa
myös asiasi kannalta tärkeät tahot ja ihmiset vakuuttumaan sinun
mahdollisuuksistasi. Saat yllättävää ja vahvaa tukea kaikille
sellaisille asioille, jotka tukevat kosmisen elämäntehtäväsi
suorittamista.
Ellei tämän jakson aikana tunnu mikään menevän oikein putkeen niin
silloin olet onnistunut hukkaamaan todelliset motiivit toiminnallesi,
eikä luovuutesi pääse lainkaan esille. Sikäli kun asiat ovat näin
kurjalla mallilla niin kannattaa rohkeasti suuntautua kokonaan uusille
urille tai etsiä joitakin sinua kiinnostavia harrastuksia, sillä
vastaus elämäsi tarkoitukseen on nyt helposti löydettävissä, jos vain
vaivaudut katselemaan ympärillesi.
Mars sekstiili Kuu




Tarkka: 8.6.2009
Alkaa: 4.6.2009 Päättyy: 12.6.2009
Marsin
sekstiilitransiitti Kuulle antaa sinulle muutaman päivän aikaa pistää
kotiin, asumiseen ja perhe-elämään liittyviä asioita vauhdilla
parempaan järjestykseen. Sydäntäsi lähellä olevat muutokset ja
uudistukset onnistuvat nyt yllättävän helposti, joten älä jää
miettimään vaan pistä hanskat heilumaan. Pienimmätkin sinua
ilahduttavat seikat tulevat näyttelemän tärkeää osaa tulevaisuutesi
kotielämään liittyvissä asioissa, sillä kaikki mikä nyt ilahduttaa
sinua tulee jäämään sielusi vilja-aittaan tämän ja tulevien elämiesi
hedelmäsadoksi.
Älä etsi liian dramaattisia käänteitä tällä kertaa, sillä niille on
olemassa ihan oma aikansa. Taulut seinälle, matot uusiksi, kirjahylly
toiselle seinälle tai vaatekomeron siivoaminen ovat kaikki täysin
kelvollisia merkkejä tämän ajan tehokkaasta hyväksikäytöstä. Jos
sinulla on paine suuremman luokan muutoksiin, niin eipä niillekään ole
mitään estettä. Pääasia että teet jotakin sellaista, josta sinulle
tulee hyvä mieli. Ellet löydä mitään merkkiä tällaisista kivoista
asioista tällä jaksolla, niin silloin elämäsi on todennäköisesti
pahasti umpikujassa ja tarvitaan raskaampia planeettaohituksia
tilanteen laukaisemiseksi.
Merkurius neliö Mars



Tarkka: 8.6.2009
Alkaa: 6.6.2009 Päättyy: 9.6.2009
Ajatuksesi
kulkee nyt kättä nopeammin ja saatat tuntea olosi hermostuneeksi, koska
kaikki näyttää tapahtuvan tuskastuttavan hitaasti. Vain sinulla
itselläsi on tällaisena päivänä tahdistusongelmia, joten pieni
skarppaus sopii kuvioihin huomattavasti paremmin kuin minkään asteinen
sanaharkka.
Merkurius kolmio Pluto

Tarkka: 9.6.2009
Alkaa: 7.6.2009 Päättyy: 10.6.2009
Yhteytesi
tuonpuoleiseen maailmaan toimii nyt loistavasti eikä pieni
meedioistunnon järjestäminen naapureiden iloksi ole lainkaan huono
ajatus tälle illalle.
Venus oppositio Jupiter

Tarkka: 8.6.2009
Alkaa: 6.6.2009 Päättyy: 9.6.2009
Ellet
ole tarkalleen tiedä mitä tältä päivältä todella odotat, on suuri vaara
että omilla asenteillasi pilaat hyvätkin suunnitelmat. Ajan laatu
sallii vain aidoimman ilon tulla todeksi tällaisena päivänä.
Venus kolmio Aurinko



Tarkka: 9.6.2009
Alkaa: 7.6.2009 Päättyy: 10.6.2009
Luovuutesi
puhkeaa kukkaansa tämän päivän kaikissa puuhissasi ja saat aiheellista
huomiota osaksesi. Voit jopa hiukan irrotella tietoisena tavallista
suuremmasta vetovoimastasi.