Paluu kartta voimistuu28.06.2008 Hämmentävää huomata tuon uuden Auringon Paluu -kartan vaikutusten voimistuvan jo nyt näin selkeästi... Tulevalla kartallani on 6. huone korostunut sillä kyseisestä huoneesta löytyvät Mars, Venus ja Merkurius. Lisäksi Askendentti on Kaksoset, jota hallitsee Merkurius. 6. huoneessa Merkurius nostaakin esiin terveyteen liittyvät jutut... yhdessä Venuksen kanssa (yhtymässä) ne vaikuttavat mahdollisesti ruokavalioon jne. No, olen nyt ollut 5 päivää diet & detox -kuurilla. Kuurin nimi on 4.3.2.1 ja juon melko pahanmakuista juomaa litran päivässä. Sen lisäksi yritän juoda myös vettä tosi paljon. -Painon pitäisi pudota (en ole huomannut mitään) ja olon parantua. Ja itseasiassa ainakin olo on keventynyt. Ikävä turvoksissa olon tunne on vähentynyt ja silmäpussit pienentyneet. Lisäksi vaikkei paino ole pudonnut, tuntuu vyötärö kapeammalta eli vatsanseudulta taitaa olla nesteitä lähtenyt. Tämä siis lienee yksi askel kohti uuden AP :n asioita....
Aatto ja Johannes23.06.2008 (Muokattu: 23.06.2008 18:55) No niin, nyt se on sitten ohi - Juhannus. Vaikka oikeasti tänään on vasta se virallinen Juhannuksen Aatto ja Aaton -päivä, ja huomenna nimipäiväänsä viettää se Johannes, jonka vuoksi Juhannusta vietetään. Eikö olisi kiva, jos Juhannus olisi oikealla paikallaan? -Monilla olisi ollut kolmen vapaan sijaan neljä päivää vapaata. No, minä olin töissä. Olin yön töissä to-pe eli Juhannusaatto meni toipuessa yövuorosta. Se oli viikon toinen yö, eli taas pikkuisen rankempi kuin ensimmäinen. Väsymys meni jäseniin. Lihaksia särki, kun kannoin kaupasta grillibrikettejä ja makkaroita perjantai -aamuna kello 7:30. -Sanoin kassalla kaikille kaupassa olijoille "hyvää yötä". Nukuin puolille päivin, huilailin. Iltapäivällä alkoi sataa, mutta onneksi se sitten taukosi ja illalla oli mukava keli lämmittää pihasauna. Sauna, makkaraa ja olutta. Ihan rauhassa. -Seuraavana aamuna töihin 6:15 ; unta ehdin nukkua 4,5 tuntia. -8:45 tuntia yhden lapsen kanssa Juhannuspäivänä. Kyllähän sekin meni. Aamupäivällä ei satanut, joten ulkoiltiin ja sitten iltapäivällä kuunneltiin ukkosen jyrinää...
Roope 1 v. 8 kk. hoki kokoajan "Rekan ääni". Hänestä jyrinä muistutti siis kuorma-autoa tai rekkaa. Ei osannut onneksi pelätä. Enhän pelännyt minäkään. ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Tänään taas töissä. Oli rauhallisempaa, mutta viime yö meni taas Olen reilun viikon verran juonut taas enemmän vettä. Aivan tarkoituksella. Sainkin viime viikon aikana sillä putoamaan painoa ihan mukavasti, mutta tänään töissä jotenkin kaikki tökki. Vesi ei maistunut hyvältä, puolilta päivin alkoi särkeä hirveästi päätä ja sitten oli huono-olo. Täällä on liikkunut vatsatautia; sekö lievänä, vai vain muuten pahaolo? Ukkosta ilmassa? Vieläkin särkee päätä, mutta muuten on tuo pahaolo mennyt ohi. &&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&& Esmiralda kirjoitti tässä taannoin blogissaan astrotunteilusta ja mielestäni se oli hieno ilmaus!! Minäkin tunnen astrotunteita aina välillä. Ihmettelen että mitä ihmettä nyt, mistä tämäkin kaikki tulee? Ja sitten löytyy jokin transiitti, joka tuon tuulahduksen tuo tullessaan. Saturnuksen yhtymä Aurinkoon oli kyllä todella raskas transiitti, tekihän se mennessään vuoden aikana ensin yhtymän Vertexiini, Marsiini, Lilithiin, Laskusolmuun ja sitten Aurinkoon... Ja sitten peruuttaessaan jälleen saavutti yhtymän Aurinkoon ja Laskusolmuun, sekä neliöi samalla itseään. *huokaus* Ja minä kun niin pidän Saturnuksesta; miten se nyt noin vaikutti? 23.6.2008 Mars yhtymä Mars Olo on ollut huomattavasti keveämpi tuon toisen ohituksen jälkeen. Nyt Mars lähestyy Auringon ja Laskusolmun yhtymää. Ohitus tapahtuu 6.7. ja silloin on aika aloittaa uusi kahden vuoden ajanjakso elämässä. Saturnuksen ohituksen aikaan ajattelin, että okei.. tässä tämä nyt oli, yhtymä, ja uusi kierros alkaa tästä. Uusi 30 vuoden kierros alkaa nyt ja tunnistin tässä ajassa samoja elementtejä kuin 8 vuoden takaisessa ajassa, kun oli Saturnuksen paluu (keväällä 2000) . Ja tietty tapahtuma joka sai alkunsa Saturnuksen neliöidessä Saturnusta 2006-2007 sai nyt ikävähkön, mutta ansaitun päätöksen kun yhtymä on ohitse. -Selvisin säikähdyksellä. Juhannus töissä19.06.2008 No niin tuleepa tämäkin koettua... Eli olen Juhannuksen töissä. Olen töissä juuri nyt, valvon ja kuuntelen ettei kuulu mitään ja että lapsi nukkuu hiljaa ja rauhallisesti. -Pyykkikone hurisee toista koneellista pyyhkeitä. Teroitin äsken muutaman sata puuvärikynää... Aamulla sitten 7:15 pääsen töistä ja hipsin kaupan kautta nukkumaan. Torstaina tein jo ennakkoon ostoksia.. Savon viinaa pullo (ihan vain varuiksi, en yleensä kirkkaita juo) ja laatikollinen Karhuja. Sekä makkaraa.. Jota en yleensä syö, mutta Wilhelmi on hyvää. Siitä pitää jopa Hamish -kissakin kovasti. Viime kesänä grillailimme yhdessä. Juhannus ei ole mitään ilman Juhannussaunaa!!! Siksi siis olen varannut runsaasti juomaakin... ;) Ei vaan.. Lauantaina olen töissä 6:15-15:00 joten eipä passaa pahemmin rentoutua. -Mutta onhan tuo lauantai-ilta ja sunnuntai vapaat. Juhannuspäivän vietän yhden 1-vuotiaan kanssa töissä. Koko ajan saa olla varautunut siihen että työpäivä peruuntuu, tai ainakin lyhenee. -Jos kelit on vielä sitä mitä on luvattu, ei juuri minnekään oikein pääse lähtemään, kun ei ole kunnollisia sadevarusteita rattaisiin. :( Tulee PIIIITKÄ päivä. Sain jonkinlaiseen kuosiin tuon ensi vuoden AP -karttani ja laitoinkin sen teksti -liitteenä tuonna Paluu karttojen tulkinta osioon http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=9182.msg202067#msg202067 Sitä on tullut tässä viime ajat pohdittua.. Kun tuo ensivuoden karttakin näyttää jotenkin moniselitteiseltä. 5. huoneen Auringon pitäisi lisätä ja aktivoida itseilmaisua, mutta kun samassa huoneessa on Saturnus yhtymässä Aurinkoon (orbi 8 astetta) ei itseilmaisulle ole oikein tilaa... Samoin 7.huoneen Pluto ei oikein sovi edellisen kanssa yhteen ja Uranus 12. huoneessa on selkeästi sulkeutuneen ja salailevan ihmisen merkki. -Mikä siis on meininki? Kuu 1. huoneessa ja Neptunus 11. huoneessa puolestaan voisivat tuoda tullessaan tärkeän ja läheisen ihmissuhteen, mutta kuinkahan käy? Lukiessani nousi mieleen jo jossain vaiheessa toivo, että tämäkö se vuosi olisi... Mutta sitten nuo muut kartan tekijät tuntuivat torpedoivan sen. Seuraavalla kartalla eli vuoden 09/10 AP -kartalla on Jupter yhtymä Chiron yhtymä Neptunus 7, huoneessa. Jupiter ja Neptunus vajaan 5 asteen päässä toisistaan, Chiron ja Neptunus asteen päässä toisistaan. Samaisella kartalla ovat myös Pluto 0 astetta Kauris 44' oppositio Mars Rapu 0 astetta 13' neliössä Merkurius Vaaka 0 astetta 11' oppositio Uranus Kalat 24 astetta 30' ( avautumassa, orbi 4 astetta). Merkuriustakin tarkemmassa oppositiossa Uranukseen on Saturnus Neitsyt 22 astetta 12'. Nuo kaikki edellä mainitut siis ovat yhteydessä toisiinsa, mutta sen lisäksi vielä Aurinko muodostaa sekstiilin Marsiin, kolmion Plutoon ja opposition Neptunukseen. Aurinko on nippanappa 2. huoneessa, Kuu 4. huoneessa, Venus 12. huoneessa ja Pluto 5. huoneessa!!! *Hah -hah...*
Hemuli kävi kylässä17.06.2008
Eiliseen blogiin tuli laitettua kuva Hemulista kun hän oli pieni ja muutti meille. Tässä on nyt kuva kisusta kaksi vuotta myöhemmin.
Kävimme tänään myös siellä vierailulla. Olipa tosi hauska tapaus. Sanotaan että kissa on kissan parasystävä, mutta Hamish onnistui karkoittamaan kaikki kyläpaikan kissat pihalle ties minne suhistelemalla heille. Inkku, Pertti ja Ruusa olisivat mielellään kyllä tehneet tuttavuutta uuden kissan kanssa.
No, kyläilyn tarkoitus eli virikkeiden saaminen kissalle kyllä täyttyi. Oli niin rankka päivä, että kisu nukkuu nyt sohvannurkassa, eikä kiusaa ketään. ;)
Hamish'in meille muutosta on kulunut kaksi vuotta16.06.2008 Maanantai ja olen lähdössä yöksi töihin. Työvuoro alkaa jo kello 18:00 ja aamulla olen herännyt jo aikaisin ensimmäisen kerran. Sain onneksi uudestaan unen päästä kiinni ja heräsin lopuslta "vasta" 10:30. Hoh-hoijaa.. Siis jotensakin väsyttävä yö on edessä. Tänään tuli täyteen kaksi vuotta siitä kun rakas kissani Hamish muutti meille. Tullessaan meille toi mukanaan sekä hauskoja hetkiä, että hermoja raastavaa touhua. -Vaativan kissan sain.
Näin pieni Hamish oli tullessaan... Huomiseksi meidät on kutsuttu Hamish'in kotikonnuille kylään, Hemulin "kummitäti" on kutsunut meidät kylään. Samalla tapaamme Hamish'in pikkuveljen Pertin. &&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&& 16.6.2008 Venus sulkeutuva neliö Merkurius 17.6.2008 Mars sulkeutuva neliö Keskitaivas
Auringon Paluu15.06.2008 (Muokattu: 15.06.2008 18:29) Olen taas tämän vapaapäivän "uhrannut" lukemalla, lukemalla, lukemalla ja sitten kääntämällä ja kirjoittamalla astrologiaa.. ja siis Auringon Paluuta. Oma kartta on taas työnalla.. Olen viime vuodet tulkinnut toisten karttoja paljon tarkemmin ja omat kartat on jääneet vähemmälle huomiolle. Sen verran huonolle etten ole oikein ymmärtänyt enkä saanut todellakaan kiinni omien karttojeni potentiaalista. Tämän vuoden Ap -kartallani olivat teemoina Pluto ja Jupiter. Pluto useammallakin tasolla, sillä sen lisäksi että Pluto on ollut kartalla 1. huoneessa, se on myös kolmiossa Aurinkoon ja Aurinko on puolestaan plutonisessa 8. huoneessa. Tämän pitäisi olla ollut huikean muutoksen vuosi, mutta muutosta ei ole tullut varsinaisesti ainakaan henkilökohtaisella tasolla. Tai siis, tottakai sitä on tullut itsekin opittua ja varmaan muututtua, mutta muutos on lähinnä ollut ulkoisista olosuhteista lähtöisin (Aurinko neliö Jupiter ja Mars AC-DC Akselilla). Mutta myönnän kyllä että olen "alkanut tuntea ettänäen ja tiedän liikaa. Olen myös tullut yliherkäksi toisten tunteille, motiiveille ja psykologisille puutteille." - Tämä ominaisuus on myös verottanut voimavarojani. Auringon yhtymä Saturnukseen (toinen vuosi peräkkäin) on myös lisännyt velvollisuuksien painoa harteilla ja nyt kun Aurinko on siirtynyt Kaksosiin olen todellakin alkanut kaivata keveyttä ja ilmavuutta. Varsinkin kun transiittina Saturnuksen ja Auringon yhtymä oli jälleen tarkka tällä viikolla. Tämän vuoden merkityksellisyyttä ja jopa suotuisuuttakin olen kaivannut, ovathan kaikki Akselit samoissa merkeissä kuin radixilla, mutta täytyy sanoa että kovaa haastetta tämä vain on ollut. Tai sitten olen tähän saakka selvinnyt kunnialla hankalasta vuodesta, kun Akselit ovat helpottaneet tilannetta? 7. huoneen Mars Deskendentillä on tuonut tullessaan riitoja ja sanaharkkaa työpaikalla. Välillä olen puolustautunut erästä ihmistä vastaan, välillä olen vain kuunnellut kun "toisilla on paljon sanottavaa". Jupiter Askendentilla ja oppositiossa Marsiin. Henkilökohtaisella tasolla "laajentuminen" on merkinnyt painon nousua ja erityisesti vatsan ja reisien alueella leviämistä. Mahdollisuudet eivät ole todellakaan pudonneet syliini, mutten ole oikein saanut itsekään tilaisuuksia mihin tarttua. -Jupiterini ei ole mitenkään erityisesti aspektoitu radixilla(sekstiili Aurinkoon ja kolmio Kuuhun), mutta silti jostain syystä sen transiitit ovat olleet minulle todella haasteellisia ja tänä vuonna Jupiter on ollut neliössä Aurinkoon ja välillä onkin tuntunut että tämän vuoden mukanaan tuomat asiat ovat olleet liiankin haasteellisia, enkä selviä.. Mutta yön yli huilattuani olen taas jaksanut. Kuu ja Neptunus 2. huoneessa ovat tuoneet oman osansa elämään, talous on välillä keikahtanut suuntaan jos toiseen... Nyt on taas kukkaronnyörit tiukalla. Täytyy tässä katsastella vielä lisää myöhemmin, eihän sitä tiedä mitä tässä vielä ehtiikään tapahtua ennen kuin tämäkin kartta on todella kulkenut tiensä päähän reilun 5 kuukauden kuluttua..
Taas voi kirjoittaa blogia14.06.2008 Tässä on ollut pitkähkö tauko blogin kirjoittamisessa, kun foorumia on päivitetty, melkein kuukausi on edellisestä kirjoituksestani.
Silloin valittelin väsymystä.. Hmm.. Edelleen väsyttää, mutta nyt olen jotenkin tullut sinuiksi senkin kanssa. Välillä väsyttää ja välillä väsyttää tosi paljon. Välillä nukun hyvin, välillä huonosti. Töissä on ollut kiirusta ja kireätä. Eilen jäi porukkaa kesälomalle, joten kun väki vähän vaihtuu myös ilmapiiri toivottavasti muuttuu jonkin verran. Lomamme on porrastettu niin että eilen lomalle jääneet palaavat töihin kun me "loput" jäämme lomalle, eli kahteen kuukauteen ei nähdä. -Se tekee oikein hyvää. Tiettyjä ihmisiä ei kyllä kaipaakaan. Ensi viikon on vielä ihan normaalia toimintaa. Lapsia on paljon vielä hoidossa, lomat alkavat todella vasta Juhannuksen jälkeen. Monilla on valitettavan lyhyet lomat. Tuntuu jotenkin karmealta että lapsilla on vain kahden viikon lyhyitä lomia, vaikka heilläkin on pitkiä päiviä ja aikaisia aamuja. Kyllä sen sitten näistä lapsista näkeekin, että ovat väsyneitä. Oireilevat fyysisesti ja psyykkisesti. Ja tuntuu että sitä itsekin oireilee samalla lailla.
Kuinka elämä olisi mielekkäämpää pätkätyöläisenäkin, jos olisi parisuhde ja/ tai perhe - ja kuinka on vaikeaa kuvitella vakaata suhdetta, kun elämä menee pätkissä. -Jonkin tulkinnan mukaan elämäni alkaisikin oikeasti vasta kun pääsen yli neljänkympin. ;)
|