Astro.fi - Blogi

normisettiä

14.06.2010

Kyllä ihmisen mieli on kummallinen. Ajattelin lapsena, että en ikinä halua olla aikuinen joka tahtoo pyörittää ankeita kuvioita ja "tapavankiloita" ympärillään. Nyt havaitsen omaksuneeni ainakin osan niistä vankiloista, ja vihaan tätä piirrettä itsessäni. Toisaalta.. Mitä muita vaihtoehtoja ihmisellä lopulla on? Jos ajatellaan sellaista standardielämää niin se perustuu siihen, että tyyppi x herää aamulla ja menee duuniin/kouluun. Sillä on joku asunto ja se tahtoo sinne asuntoon samoja elementtejä mitä sillä oli lapsena tai mitä se pitää kotiin kuuluvina elementteinä.. Siis esim. telkkari tai sänky. Sitten se haluaa perheen, matkustella tai vaikka kerätä kirjastollisen omasta mielestään hienoja kirjoja. Mahdollisesti se tahtoo kaiken em. ja enemmänkin; jotkut samaan aikaa ja jotkut kun joku muu asia on saavutettu.

Tuo kaikki on niin tavallista ja samalla niin tarkoituksetonta. Ainakin minun mielestäni. Ja jos ei tarkoituksetonta niin ainakin hemmetin tylsää. Ei mulle itselleni riitä mikään työ tai kirjahyllyn täyttäminen. Jos elämä olisi sellaista mitä haluaisin niin seikkailu alkaisi siitä kun silmät aamulla/päivällä/yöllä/joskus avaisi ja kun menisi nukkumaan niin olisi jo täpinöissään siitä, että mitä kaikkea siistiä huomenna tapahtuukaan (vaikkei niitä tapahtumia edes tiedä). Tiedän, että tuollainen tunne on olemassa, mutta en ole sitä kokenut varmaan vuosiin.

Lapsena mulla saattoi mennä joku tunti pari koulumatkassakin, kun jäin metsään kuvittelemaan olevani metsänhenki joka asuu puussa. Tuollainen ajattelutapa on mulle tänäkin päivänä paljon luontevampaa kuin se, että lukisin Taloussanomien maailmanlopunmanaajien tai rommareiden höpötyksiä siitä että mikään ei ole todellisempaa kuin vararikko ja talousromahdus. Silti luen noita artikkeleja ja kommentteja niin että ahdistaa ja kunnolla.

Curiosity killed the cat.

On selvää (mielestäni), että maailma olisi huimasti tylsempi paikka mikäli ihmisellä ei olisi mielikuvitusta, mutta mielikuvitus tekee myös erittäin todelliseksi sen että maailma on oikeasti melko tylsä paikka. Täällä elät niissä rajoissa/rajattomuuksissa mitä kullekin on suotu, ja that's it. Omassa kaveripiirissä on nähty laskut ja nousut -ja parhaiten ensin mainitut. On vaikea kuvitella mitään enempää kun se vähäkin viedään pois. Omalla kohdallani elämä on melko tasapaksua (onneksi?), ja varmaan siksi onkin niin helppo vajota tylsyyteen. Jos pitäisi tapella omasta toimeentulostaan tai elämästään tai jos hengissä selvitymiseen tarvittaisi samoja efortteja kuin esmeks keskiajalla niin en olisi tässä kitisemässä siitä että tunnen tarkoituksettomuutta tai vanhaa tuttua tyhjyyttä.

Kitiseminen = elämän tarkoitus?

viisauksia

muzak: Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä (2007)

Näytä kirjoittajan transiitit

0 kommenttia | Kommentoi | Ilmoita asiaton kirjoitus

jännittävä elämäni, osa 1

12.06.2010

Koska netin selaaminen on niin kiehtovan vauhdikasta hommaa, niin jäi huomaamatta henkilön/henkilöiden x törmäys lyhtypylvääseen. Tämä pylväs sijaitsee olkkarin ikkunasta katsottuna aivan mukavalla etäisyydellä, ja pylvääseen&rysäyksessä enemmänkin vaurioituneeseen autoon kohdistuvat huoltotoimenpiteet ovat tarjonneet kivasti piristystä tässä viimeisen parin tunnin aikana. Tulin tietoiseksi ko. episodista kun verhojen läpi tuikkivat hälytysajoneuvojen valot tunkeutuivat tajuntaani. Ensin paikalle saapui setä hinausautolla ja sen jälkeen toinen setä toisenlaisella autolla hakemaan romuttunutta lyhtypylvästä. Ensimmäinen setä hoiti hinauskeikan oikein mallikelpoisesti, ja romuauto oli lavalla alta aikayksikön. Lisäksi hinausauto oli tyylikäs.

Setä nro 2 saapui pian ekan sedän poistumisen jälkeen, mutta operaatio lyhtypylvään kasaus&irrotus ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen toimenpide. Lyhtypylväs on näemmä koottu kahdesta osasta, joista toinen on kierretty jengoilla kiinni. Ensin setä nappasi lamppuosan ja sen kierrettävän osan mukaan. Tämän jälkeen alkoi maassa kiinni olevan osan irrotus, ja tämä operaatio tapahtui kahdessa osassa joita kutsuttakoon nimillä "näpräys-yritys" ja "onnistuminen". Ensimmäiseksi mainittu jakso sisälsi mm. joidenkin pulttien(?) irrotusta alustasta ja lukuisia yrityksiä saada pylväs irtoamaan. Kun tämä ei onnistunut niin setä hyppäsi autoonsa ja lähti hakemaan apuvälineitä.

Tässä vaiheessa ajattelin, että saapas nähdä että tuleeko vielä tänään takaisin, ja päätin hakea jäätelöä piristeeksi. Kello oli jotain 22 ja risat.

Kuinkas ollakaan; odotus palkittiin ja setä palasi takaisin -> jakso 2, eli kuten nimitys kuuluu -"onnistuminen"- pääsi käyntiin. Tällä kertaa pylväs oli äkkiä kumossa ja alkoi säätäminen nosturin kanssa, mistä päättelin että taitaa olla melko painava tuo pylvään osa. Nosturin kanssa äheltäminen oli tämän osaepisodin kiinnostavin osuus, koska itse nosturi oli sen verran oudon mallinen että en olisi heti uskonut sillä kykenevän oikeastaan minkään nostamiseen. Mutta kuten yleensä huomataan, niin luulo ei ole tiedon väärti.

However, homma saatiin päätökseen ja nyt kellon ollessa 23.40 katu on taas tyhjä ja eräästä kapakasta huolimatta hiljainen.

Muita tapahtumia tänään: kävin kaupassa ja tsekkasin lottonumerot.

Ei voittoja. Tietenkään.