Some kind of feedback


31.12.2009 (Muokattu: 31.12.2009 23:03)

Nyt sitä olis aika tehdä yhteenveto tästä kuluneesta vuodesta. En ole pitänyt mitään kirjaa kaikista mahdollisista tapahtumista, mutta merkittävimmät jutut ovat olleet ehdottomasti tämän asunnon saaminen ja opiskeluiden aloittaminen. Muita voisi olla esim. ex-kämppiksen valmistuminen ja sitä kautta hänen poismuuttonsa.. Kuten myös töiden vähentyminen ja karsiutuminen pariin kohteeseen niistä liian monesta alkuperäisestä. 2/3 hiustenpidennys (hankittu tosin jo vuoden 2008 puolella..) oli myös jokseenkin kova juttu, koska haaveilin siitä niin monta vuotta. Olen myös oppinut elämästä lisää ja näköjään lihonut entisestään -tai sitten ihQ vaaleansininen joululahja-pyjama näyttää vain huonot puolet kropastani. Paljon mahdollista. Ei ole nääs ihan sattumaa tai tyylillistä kikkailua, että pukeudun kokomustaan..

Tuostapa tulikin mieleen viimeisin blogipongaus. Nerokas ja jopa hämmentävä banneri. Olen lukenut tuon saman kirjoittajan aikaisempaa blogia, mutta nyt se päätti ylittää itsensä tässä uudistetussa versiossa. Me likes!

Spock on kolea kaveri vaikkei ihan ihannemieslistalle ylläkään. No, ei sinne pääse na'vitkaan, ihme kumma. Samaistuin niihin niin täydellisesti (kiitos 3D:n), että en kykene asettamaan heikäläisiä minnekään korokkeille eli ts. nyt mentiin melkein reality-tasolle eläytymisessä. Olisi ehkä pelottavaa jos osaisin ajetella sen olevan pelottavaa. Yksi kaveri sanoi kerran, että Nasulla ja meikäläisellä on paljon yhteneväisiä piirteitä ja otin sen melkein loukkauksena ;) No, tiedä häntä.. Mutta onhan siinä totuutta kerrakseen, että omassa elinpiirissä harvoin mikään pelottaa, mutta sen ulkopuolella odottaa ns. villi länsi.

Päivän kuva:

avatar.jpg

Ja mitä tulee ensi vuoden suunnitelmiin (tein niistä listan viime yönä) niin sellaisia ovat esimerkiksi asunnon laittaminen ja paremmin pukeutuminen. Aion myös pitää kiinni lenkkeily/ulkoilurytmityksestä ja tällä kertaa näin tulee todella tapahtua, koska muuten kroppa jumahtaa/löysistyy entistä enemmän. En laittanut listaan mitään laihdutuspyrkimyksiä, koska painonhallinta kuuluu muutenkin meikäläisen normielämään. Sen sijaan aion kehittää pukeutumista nykyisestä "24/7 tuulihousuissa&rytkyissä"- meiningistä astetta mielikuvituksellisempaan. Lopuksi voisi opetella ymmärtämään itseään, mutta jääköön sitten salaisuudeksi että miten sen järjestän.

(Hjuva kysymys todellakin..)

Ei oikeastaan harmita yhtään, että peruuntui työt.. Ehkä saan nyt tehtyä niitä juttuja mitä olen suunnitellutkin. On se kumma, että olisi kaikkea, mutta kun ei millään viitsisi aloittaa.

Muzak: Enigma - Return to innocense


Narin nurin nirsk


30.12.2009 (Muokattu: 30.12.2009 22:17)

Jo on taas tylsää tässä pirtissä, mutta taitaa olla ihan oma moka joten ei pidä valittaman. Vali vali.

Huomenna olisi taas yksi niistä suomalaisista pakkojuhlintapäivistä -eli the Uusi Vuosi- jonka perinteisesti ignooraan. Se hyvä puoli tuossa on, että tammikuun 1. päivänä maksetaan tuplapalkkaa ja sehän sopii mainiosti. Muuten mitään turhempaa ei oikein voi olla. Kotona asuessani meillä oli tapana ampua raketteja ja syödä perunasalaattia&nakkeja. Täällä ollessani en ole kertaakaan hankkinut mitään noista. Parisuhdeaikoina tappelin exän kanssa joka ikinen uusi vuosi (perinne tietysti sekin..) ja sen jälkeen taisin vetää kohtuulliset perseet yhtenä tai kahtena vuonna (kuten 2-5krt viikossa normistikin). Viime vuosina olen ollut niin duunissa kuin kotonakin -yleensä sekä että. Veli lähti tänä aamuna Lontooseen avokkinsa kanssa ja muisti kehuskella ko. asianhaaralla koko joulun. Muutenkin sille on kihahtanut nuppiin oma ns. keskiluokkaiseen intellektuelliinsa kuuluminen&muu roska, mutta tuo Lontoonreissu oli kuin kirsikka kakussa.

Nyt kun muuten tiedän sen tutkimusaiheen (joka on täydellistä nollatasoa noin tieteen näkökulmasta -siis minun mielestäni) niin en jaksa olla mitenkään otettu siitä sen kolmevuotisesta sopimuksesta. Pikemminkin ottaa päähän, että on lähdetty rahoittamaan tuon tasoista tekemistä ja samassa projektissa on vieläpä useita kymmeniä tutkijoita. Olen hyvin harvoin samoilla linjoilla erään paikallisen yrityskihon kanssa, mutta tällä kertaa voisin itsekin sanoa sanasen hihhuli-filosofien tutkimuksista. Liittyy se tietenkin myös siihen asianlaitaan, että nykyään tehdään ihan luvattoman paljon huonoa tutkimusta noin ylipäänsäkin -liekö osoitus väestön degeneroitumisesta vai mistä? Ainakin täällä Suomessa yliopistojen rahoitus on sidoksissa tutkintojen määrään ja uusin maistereiden jne. synnyttämiseen (-> fatal error!). Tosin ei se raha kyllä jostain syystä näy esimerkiksi humanistisella laitoksella vaikka sieltäkin valmistuu maisteri jos toinenkin joka kuukausi. Hienoin kampus mitä olen nähnyt on ehdottomasti LUT:lla ja siellä ei haise pelkästään ruoka vaan joku numeerisempi partikkeli. Vertailun vuoksi voisi tietysti käväistä kaikilla tkk:ta markkeeraavilla laitoksilla katselemassa interiöörin ja siihen panostetun pätäkän suhdetta.

Toisaalta voisin hankkia uuden elämän ja lopettaa turhista narisemisen. Jos joskus jaksaisin.

Akateemisessa maailmassa on paljon kaikkea karsimisen arvoista höttöä -kuten myös julkistaloudessa tai ylipäänsä koko yhteiskunnassa. Jos asiat ovat jo makrotasolla päin helvettiä niin mitä mikrotason ongelmiin puuttuminen ratkaisee? Nada -ei juuri mitään. Hyöty on pelkästään kosmeettista ja näyttää kivalta ulospäin.

Törmäsin muuten ekoihin kesätyömainoksiin tänään. Sehän se olisikin hauskaa -työn etsiminen. Taidan säästää hermojani ja tehdä niitä hommia mitä firmassa on tänä vuonna tarjolla. Nuo kesätyöhommat ovat muutenkin enempi niitä 15-25v. ikäisten ihmisten juttuja. Mulla on liikaa koulutusta&työkokemusta useimpiin avustaviin duuneihin ja niitä ammattiosaamista vaativia töitä taas en hallitse (elleivät ne ole noilta aloilta millä nykyäänkin heitän keikkaa) joten mitäpä sitä stressaamaan. Huomasin jo monta vuotta sitten olevani liian vanha moniin työtehtäviin, joihin haettiin kuitenkin koulutettua&työkokemusta omaavaa henkilöä. Jos taas hakisin yliopiston papereilla alan töitä niin jäisin amk-ihmisten jalkoihin hakuprosessissa -vaikka minulla on kaikki tarvittava tieto/osaaminen ja jopa soveltuvaa työkokemusta entuudestaan. Työnantaja toki päättää, että ketä ottaa työhön -luonnollisesti- mutta harmittaa jo valmiiksi niidenkin puolesta jotka vasta opiskelevat tällä samalla alalla mistä itse aloitin.

Kulttuurialalla ei kaivata alan osaamista vaan lähinnä kykyä myydä asiat ihmisille: tarvittavat tiedot voi opetella perehdytyksen lomassa ulkoa sitä varsinaisesti opiskelematta&ymmärtämättä.

Mulle itselleni työ merkkaa varsin paljon, mutta itsekin perehdytyksiä järkänneenä tiedän että useimmille duuni on vain duunia. Tietysti teen itsekin (tällä hetkellä ainakin) sellaista duunia mikä on lähinnä suorittavaa ja sangen rutinoitunutta,mutta silti on tärkeää hoitaa asiat kunnialla loppuun ja itsekin samalla kehittää joko työtä tai itseään -mieluiten kumpaakin. Nykyään se on jopa mahdollista tai oikeastaan pakollistakin. Pelkän rahallisen korvauksen takia en jaksaisi kauaa töitä tehdä ja tässä ei todellakaan merkkaa se, että paljonko töistä sitten tienaa. Mikään Mersu tai edes videotykki ;) ei korvaa sitä vitutusta mikä seuraa työstä joka ei anna yhtään mitään. Töissä menee kuitenkin suurin osa ajasta, joten ne slaissit tulisi käyttää mahdollisimman hyvin -olivat omat kriteerit mitkä hyvänsä.

1135251776672.gif

Järkytykset voivat toki olla myös positiivisia. Joskus.

Muzak: Tori Amos - Crusify


Iltavimmailut


28.12.2009 (Muokattu: 28.12.2009 22:58)

Olisi kiva laittaa vähän kämppää uusiksi. Hommata vihdoinkin ne hyvät verhot, pari uutta mattoa ja kattokruunu -noin alkajaisiksi. Vielä kun löytäisi jostain sellaiset meitsin varsin kriittistä silmää miellyttävät kappaleet niin hyvä olisi. Hintaakaan ei tarvitsisi olla paljon. Tuossa jo onnistuin jumittamaan hartiaseudun sopivasti, joten etsinnät saavat jäädä tältä illalta.. Mutta metsästys siis jatkukoon.

1135251686584.gif

Aina kun vilkaisen tuossa vasemmalla olevaa sohvaa niin olen näkevinäni siellä koiran tai kissan makaamassa. Pettymys on joka kerta mittava kun tämä eläimeltä hetkellisesti vaikuttava artefakti onkin vielä kääreessään oleva torkkuhuopa (jossa kylläkin on ns. turkismainen pinta). Unohdan myös joka kerta, että se on torkkuhuopa, joten joutuu katsomaan aina pari kertaa. Joo, järki jäässä vissiin. Kerkesin vaan niin tottua noiden kissaotusten läsnäoloon, että nyt taas menee jokin aika ennenkuin lakkaan näkemästä kissaa muistuttavia otuksia joka paikassa.

Tulin (pitkällisten mietintöjen jälkeen) siihen tulokseen, että na'vit ovat gepardin ja kengurun sekoituksia joilla on tiettyjä ominaisuuksia mitä löytyy myös jänikseltä. Kasvonsa kuitenkin niin kissaa, niin kissaa.. Olennon kissamaisuuden näkee parhaiten kun katsoo korvien ja hännän liikehdintää.

Oh well, suosittelin myös kaverille Avatarta ja se omaan kalkkiutuneeseen tapaansa totesi olevansa liian laiska mennäkseen katsomaan sitä. Se on kyllä jumahtanut ihan kiitettävällä tavalla viime vuosina, ja se on eräs ominaisuus mistä en tässä ns. vanhenemisessa niin diggaa. Olen kyllä itsekin isoksi osaksi urautunut -valitettavasti- mutta aika usein kannattaa astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Huomenna aion mennä kylille ystävän seuraksi, joten siinä vähän lisää sosiaalisuutta ja jos löytäisi samalla jotain viihdettä uudeksi vuodeksi. Onneksi vanhenemisen tms. tuottama efekti called baareihin kyllästyminen (tai paremminkin niissä hengaileviin ihmisiin kypsyminen) on sentään hienoakin hienompi juttu. Voisin jopa harkita saunomista uuden vuoden kunniaksi (totuin siihenkin touhuun taas), mutta ei tuolta saa yksittäisiä saunavuoroja ja viikottainen vuoro häiritsee jotenkin tällaista vapaan elämänrytmin eläjää.

Ois hienoa saunoa yöllä.. Ehkä. Jos aloittaisi jo iltakuudelta ja pitkittäisi sessiota taukojen avulla kymmentuntiseksi niin varmaan saisi saunomisesta tarpeeksi seuraavaksi 10 vuodeksi ja nestehukkakin olisi kiitettävä. Tunnen tyyppejä jotka osaavat saunoa koko päivän, mutta en ole itse toistaiseksi kokeillut. Jos katselis niitä sedän käyttöjärjestelmäluentoja (tai toisen sedän ohjelmointisessioita) siinä taukojen aikana niin varmaan huurupäissään kuvittelisi lopulta olevansa itsekin käyttöjärjestelmä tai koodinpätkä.

Kaikkein parastahan tässä on se, että kumpikin johtopäätös olisi vieläpä oikeaksi osoitettavissa.

Päivän nörttisarjis:

fingerpori-yamaha.gif

 

Muzak: Stratovarius - A Million light years away


Vähän kylymä..


25.12.2009 (Muokattu: 25.12.2009 18:29)

..on tuolla ulkona. Mittarissa näyttäisi olevan -18.1C ja päivällä Pieksämäellä oli yli -20C. Suap nähä että kehtaanko lähteä tänään ulkoilemaan vai meneekö sisällä himmailuksi. Pitäisi kyllä tuo kitara virittää (isän into ko. hommaan kärsi pienen inflaation) ja tehdä vähän kotihommia.

Aika menee täällä nopeasti, vaikka ei sinänsä tekisi paljoa mitään. Tuntuu siltä, että koko aikakäsitys on maalla erilainen kuin kaupungissa. Johtuu toki siitäkin, että täällä aika on yhdessä oltua aikaa -vaikka ne muut olisivat "vain" kissoja, mutta kuitenkin. Yksin eletty aika on eri dimensiossa kuin ryhmässä vietetty. Täällä on myös eri diskurssi ja elämäntyyli. Kun puhutaan eri murteista tai puhetyyleistä niin mielestäni slangia tai murretta parempi termi on diskurssi joka ilmentää myös elämäntapaa sinänsä; tapa ilmaista itseään on sidottu ympäristöönsä ja kantaa mukanaan yleensä hyvinkin ryhmäsidonnaisia merkityksenantoja.

Onneksi huomenna ei tarvitse mennä minnekään. Paitsi että lumimyräkällä on mukava lenkkeillä ja tuntua itsensä kovaksi (=hulluksi) tyypiksi kun muut eivät viitsi tulla ulos. Kyllä sitä talvisodassakin.. Jne.

wagner_joulu.jpg

Kolmas tissi tai silmä voisi olla jees -robokäden, videotykin ja poreammeen lisäksi. Ehkä ensi vuonna..

1135242263371.gif

...

Muzak: ei ole


Joulupöhöä hankkimaan


23.12.2009

No nyt ei vatuta. Nukuin kylläkin taas huonosti/päin *, mutta se johtui siitä kun täällä nyt sattuu olemaan +25-30 astetta lämmintä ja olen tottunut hiukan toisenlaiseen meininkiin. Ihan kuin pätsissä eläis, mutta no, elämä on ;) Lämmin leivinuuni on kuitenkin jees ja samoin saunominen puilla lämpiävässä saunassa. Kohta sinne leivinuuniin muuten lykätään kinkku ja karjalanpaisti.

Olen toistaiseksi syönyt ihan kohtuullisesti, mutta jatkosta ei voi tietää. Yhtenä jouluna vetäisin puoli kiloa toffeeta yhden illan aikana ja siitä seurannut olotila olisi ehdottomasti dokumentoimisen arvoinen tapaus, mutta jääköön nyt tekemättä. Nostaa muuten hyvin sykettä tuollainen mässäily, toim. huom. Ja hikoiluttaa kanssa.

Eilen junassa oli ihan tunnelmallista; yksi kiintiöjuoppo piti huolta ohjelmasta (= huutelemista, sotajuttuja yms) ja matka meni muutenkin sangen nopsasti. Puhelin toimi 2G:nä, mutta ei suostunut esim. päivittämään naamakirjan statusta. Täällä käytettävyys on gprs-luokkaa, mutta sen sijaan porukoiden netti (jota nyt hyödynnän) toimii kuin unelma. Huippunopeus olisi sitä yli 5 megan luokkaa, mutta tämäkin joku nopeus kelpaa. Suurin ärsytys tulisi lähinnä muistin vähyydestä, mutta ei se tässä vain nettiä käytettäessä haittaa.

Jos kohta lähtis lenkille ja alkais sitten leipuroimaan.

 

1.gif

 

Muzak: tv:stä luonto-ohjelmia ja jotain brittisarjoja


Maanantai-vatutus


21.12.2009 (Muokattu: 21.12.2009 21:53)

Luin heti päivän alkajaisiksi (ensin nukuttuani huonosti koko yön) "piristävän" postauksen joulun viettämisestä yksin. Sitten kävin leikkimässä survivor-soturia ulkona, kärsin nälästä kunnon dieettiläisen tavoin, mässäsin karkkia jotta saisi edes mielialaa nostettua (=paskat nousi) ja nyt ottaa nuppiin henkisesti sekä fyysisesti niin maar perkeleesti. Myös särkee niskaa ja koko kroppa tais ottaa päivän aikana noin 10kg lisää massaa. Toiskohan Joulupukki joululahjaksi viikot joissa ei ole maanantaita, 0800-aamuja ja kaikilla olisi hyvä mieli?

Meninpä sitten käymään kaupassa -se aina lohduttaa vähän tai jopa enemmän- ja löysin Dracula-pillereitä. Vedä pussi pillereitä ja saat lepakonsiivet? Pettymys oli suuri kun ne osoittautuivat vain karkeiksi. Jos meillä olisi nyt koulussa joku Second life-kurssi niin siellä olisi ~30 tavista ja yksi Dracula. Ja Batman.

Ihastuin aikanaan Batman&Robinin Poison Ivy-pahikseen ja pitkään vaalimani "pitkät punaiset hiukset"-kausi oli kieltämättä ottanut nostetta ko. pahattaren persoonasta. Olis kivaa osata versoa lattian läpi. Voisko Joulupukki tuoda senkin taidon?

Katsoin viime yönä Van Helsingin ja no, olihan se kohtuupaska (melkein pahempi mitä muistin) mutta Beckinsale näytti ihan kivalta ja tietty Dracula oli hottis <3 Mun puolestani kaikki miehet voisivat ainakin pukeutua tuolla tavalla. Kiltti Joulupukki..

Huomenna sitten häippäsen porukoille ja näin ollen pääsen kokeilemaan, että miten tuo mobiiliyhteys pelittää junassa. Veikkaus on, että kohtuuhuonosti tai paremminkin ei ollenkaan. Riippuu tietty reitistäkin, mutta tosiaan ainakaan Joensuu-Pieksämäki-väli ei ole ollut kovinkaan suopea edes 2G-kenttien suhteen. Sen sijaan Joensuu-Lappeenranta-väli on ollut ainakin aikaisemmin ihan jees.. johtuukohan junatyypeistä? Huomenna on luvassa taajamajunaa ja IC2:sta loppumatka.

Ja sitten kotopuolessa sitten jännätään lisää, että miten huonosti tällä kertaa toimii sama yhteys (soon katvealue tms)

On se jännä, että elämä on jännää -vai mitä?!

1135251614648.gif


Lihapiirakat ovat pyhä asia.

Muzak: Nightwish - Sleepwalker


Just be


20.12.2009 (Muokattu: 20.12.2009 22:25)

Aika usein nälkä kasvaa syödessä. Löysin itseni katselemasta uusia opiskelumahdollisuuksia -taas vaihteeksi. Tarkoitus ei ole keskeyttää tai vaihtaa yhtään mitään, mutta kun tuo sosiaalityö kiinnostaa edelleenkin. Mullahan oli jo tänä vuonna tarkoitus opiskella sitä, mutta tämä nykyinen opiskelupaikka tuli "tielle" ja hyvä niin. En tiedä, että mikä tuossa sos.alassa niin kiinnostaa, mutta pitää sitä silti joskus opiskella ;) Näyttää olevan lisäksi mahdollista täysin verkko-opintoina tehtäväksi (JY:n piikkiin), joten ei tarvitse kauan harkita.

Kaipa siitä joskus hyötyä tulisi olemaan -ainakin aikaisempien kokemusten perusteella. Muistelin taas tuossa päivällä, että on sitä kyllä tullut innostuttua ties mistä vuosien varrella. Tärkeintä on silti muistaa, että kaikkea ei kannata yrittää tehdä samaan aikaan.

(Yritys hyvä kymmenen.)

Ajattelin kyllä tämän loman olla tekemättä sen enempää, mutta kesällä voisi ehkä olla enemmän aikaa johonkin teoreettiseen.. Ehkä.

Ja jos ikinä elän eläkeikään asti (jos edes silloin on mitään eläkejärjestelmiä) niin sitten tietenkin alan harjoittamaan täyspäiväisesti astro-filosofin "uraa" (= istun keinutuolissa puhumassa outoja suvun nuorimmille jäsenille). Nimitys kautta kuvaus on toki hiukan abstrakti, mutta voi olla, että siihen mennessä myös meikäläisen tapa ajatella on enemmän kuin abstrakti. Alitajuntani tuntuu ylittävän itsensä joka päivä(&yö), joten tulevaisuus lienee sangen ihmeellinen.

Tämä päivä on mennyt ihan jossain huurussa. Nousin ylös joskus kahden jälkeen ja suurisuuntaisin aikaansaannokseni tänään oli se, että ilmoitin mutsille ilmaantuvani kantakotiini tiistain aikana. Siinäpä se.. Olen saanut myös kolme tekstaria ja niiden saapuminen näkyy pienenä kirjeen näköisenä kuvakkeena näytön vasemmassa yläreunassa. Mielenkiintoista. Samassa kohdassa näkyy myös latausikonit yms.

On kyllä mukavaa vain olla tekemättä sen ihmeempiä. Uskomatonta, että minä sanon tämän, mutta totta se on.

n2683matthewss.jpg

 

Muzak: Depeche Mode - Enjoy the silence


On ilmoja pidellyt..


19.12.2009 (Muokattu: 20.12.2009 00:37)

Mukava pakkaskeli tuolla ulkona; en tiedä asteita, joten en pääse kehumaan survival-asenteella. Heitin äsken nääs jonkun reippaan tunnin lenkin tuolla kauniissa lumisessa metsässä. Ohitse ajelleen Corollan suunnalta leijunut hajukuusen äitelä tuoksukaan ei liiemmin haitannut fiilistelyjä (tokko koskaan haittaa..) Ilmassa oli pikemminkin pieniä nostalgisia tuntemuksia ;)

Jo on tylsää tämä lomailu, mutta sainpa kuitenkin siivottua ja se on tietenkin aina positiivinen asia. Valitin kaverille mesessä, että ei ole tekemistä ja se tuumasi minun tarvitsevan jonkun HC-nörtti-harrastuksen. No, mikähän se sellainen sitten olisi.. En voi oikein pelata kun koneessa ei vääntö riitä ja ohjelmointikin on vähän alkutekijöissä. Tosin se hollantilaistyyppi kysyi, että meinaanko kenties tehdä omia ohjelmia tuolle uudelle luurille. Se oli itse tehnyt yhden Android-sovelluksen, jota ei saanut kuitenkaan toimimaan kun testin puhelimessa ei ollut  Bluetoothia.

Voi kuitenkin olla että menee ehkä jonkun aikaa siihen kun luurissa pyörii joku meikäläisen väsäämä systeemi. Tai mistäs sitä tietää..

On kyllä totta, että meitsin nördäily on hiukan alkutekijöissä. Minulla ei ole esimerkiksi useampaa teratavullista lähdekoodeja kuten tuolla yhdellä -enkä puhu pelkästään Linuxista (tai minun tapauksessani leluxista). Osaan kuitenkin jo viettää kaiken aikani koneella ja tehdä kouluhommia yöllä ja/tai pienessä hönössä. Tekulla opiskeleva ystävätär sanoi, että sen kurssikavereista suurin osa oli tehnyt esim. laskarit yhteistyössä mäyriksen kanssa (en ihmettele, että miksi ex ihmetteli välikokeiden huonoa tasoa..)

Star Trek voi olla jo vanha juttu, mutta Babylon 5 ei koskaan uponnut minuun samalla tavalla kuin esim. veljeen. Ostin sille Battlestar Galactican toisen tuotantokauden joululahjaksi (toivottu juttu). Olen kai joku vanha puritanisti, mutta ei lasketa siihen TSH-trilogiaa, koska pidän noista elokuvista vaikkei Tom Bombadil ei ollutkaan siinä. Tiedän pari joiden mielestä trilogia on täysin epäonnistunut tekele em. ja aika monesta muusta itse tarinan kannalta täysin yhdentekevästä syystä. Oh well..

Lähettäisipä joku nyt tekstiviestin niin näkisin että miten niitä tuolla vehkeellä luetaan. Ai niin, yksi nörttipiirre lisää: en puhu puhelimessa juuri kenenkään kanssa. Tekstiviestit, sposti ja joskus mese ovat näiden foorumien lisäksi minun tapani kommunikoida ihmisten kanssa. Myös Facebookin chattia tulee käytettyä vähän noin sivumennen. Moni kavereista on lakannut käyttämästä messengeriä, koska kaikki ovat kuulemma nykyään feissarissa. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä, mutta ehkä se saa ylläpitäjät kehittämään chattia niin että se joskus myös toimisi hyvin.

Tosinörttihän ei siis käytä Facebookia, mutta kun kaikki ovat siellä niin nörtinkin on oltava koska se haluaa (toistaiseksi) pysyä mukana menossa -ainakin jollain tasolla. Elämä on siis valintakysymys.

1135251408698.gif

Tai onnenkauppaa, sattuma, kohtalo, määrätty asia tai jopa tilattu. Ei palautusoikeutta.

Muzak: Pet Shop Boys - It's A Sin


Rattoisa koti-ilta


18.12.2009 (Muokattu: 18.12.2009 21:39)

Illan tavoitteissa olemista ja kaikenlaista pientä. Täydet 76 sivua juttua naisten iskemisestä. No, ottaen huomioon sen että mikä foorumi on kyseessä niin..

Mutta kyllä mä sen ymmärrän, että on vaikea löytää ketään tai edes iskeä ketään hetkeksi. Minä en osaa kumpaakaan, tai jos olenkin joskus osannut niin on vähän päässyt tässä vuosien mittaan unohtumaan. Onneksi sitä myös tottuu olemaan yksin, joten no problemos noin pariutumispakkomielteiden suhteen -niitä ei yksinkertaisesti enää ole.

Noille keskustelun tyypeille voisi sanoa sen, että etsikää seuraa sellaisista paikoista missä itsekin viihdytte. Ihminen tulee parhaiten toimeen samankaltaisten tyyppien kanssa eikä tämän tosiasian havaitsemiseen tarvitse olla edes Einstein. Kyllähän niitä sellaisiakin pareja on joiden osapuolet vaikuttavat hyvin erilaisilta, mutta kun näitä tyyppejä aletaan tarkastelemaan lähemmin niin havaitaan lähes pelkkiä samankaltaisuuksia. Pitkässä parisuhteessa (jos siis hyvin käy) pariskunnan osapuolet alkavat lähentymään toisiaan samoja tuulipukuja myöten, mutta ei niiden suhde olisi kantanut niin pitkälle jos kaksi eri elementtiä olisivat taistelleet keskenään elintilasta.

Sitä voi nääs oikeasti jutella naisten kanssa vaikka scifistä tai virtalähteistä -puhumattakaan Wowista tai Warhammerista- eikä tarvitse opetella edes tanssimaan tai teeskentelemään kiinnostunutta. Tai voi elämästä tietenkin tehdä vaikeaa, mutta ei se kannata. Tosin ehkä mä olen huono puhumaan tästä kun naiset kuulemma saa aina.

Esim. suomi24.fi:llä kirjoittelee vakituiseen eräs IT-alalla(?) työskentelevä äijä, jonka lempiharrastus on valittaa omaa saamattomuuttaan ja naisten nirsoutta. Hän jos olisi fiksu niin katselisi vähän ympärilleen ja jututtaisi ihmisiä -eikä odottaisi että ne huomaavat hänen erinomaisuutensa. Tyypillä on ihan hyvät jutut, mutta hyvin väärä asenne. En tiedä, että minkä näköinen/oloinen heppu se on (vaikka kaikki ne samanlaisia ovat) mutta hän ei ole sisäistänyt tätä "etsi itsesi kaltaista seuraa"-ajatusta. Minä jos olisin joku normilikka niin en taatusti hänen kaltaisestaan miehestä syttyisi vaikka kuinka komea olisi. Tyyppi olisi yksinkertaisesti liian analyyttinen meikäläisen makuun. En tosin tiedä, että syttyisinkö nytkään, mutta on noille omatkin ottajansa. Tiedän montakin todella säkenöivän älykästä naista joiden ulkonäkö on luokkaa "kuuma kissa", joten ei tarvitse edes ulkonäössä tinkiä. Sanokaa mitä sanotte, mutta jos se toinen osapuoli ei miellytä ulkoisesti (olivat mieltymykset sitten mitkä hyvänsä) niin siitä ei hyvä seuraa.

Täydentävät elementit; se on homman nimi. Luullakseni.

Tosin luulen, että jos noille häiskille mainitsisi jonkun elementtijutun niin kyllä siitä hupia seuraisi.. Luonnontieteet ja new age on melko huono yhdistelmä. (Poikkeuksena jotkut kaverit ja pari muuta.)

Filosofi-setä muuten esiintyi taas meikäläisen unissa.. Tällä kertaa hän opetti maalausta ja tapahtumat sijoittuivat jonnekin 60-luvulle. Unessa oli myös eräs bloggari ja pari muuta opettajaa, joista toinen oli saanut vaikutteita eräästä kurssikaverista ja hänen alanaan oli todennäköisyyksien laskeminen kumilenkkien avulla ;) Sangen mielikuvituksellista.. Se toinen oli sitten nainen jonka ala jäi vähän epäselväksi, mutta hän näytti aivan yläkerran vapaa-ajattelijan tyttöystävältä(?).

Sain ohjelmoinnista muuten kolmosen ja kurssin kokonaisarvosanaksi nelosen. Not bad.. Ja arvioiden mukainen tulos jopa.

Nyt voikin sitten rauhassa odotella, että "kännykkä" (pikemminkin taskukokoinen tietokone..) lataa akkunsa ja pääsee leikkimään sen kanssa. Voi olla, että pitää opiskella manuaalia aika hartaasti jotta oppii käyttämään tuota. Aika luxusta muuten, että SIM-kortin paikka on sivussa eikä siellä akun alla kuten kaikissa edellisissä puhelimissa. Mikähän neronleimaus se sekin on, että pitää ensin ronkkia akku irti ja katsoa ohjekirjasta (tai netistä kuten allekirjoittanut), että miten ko. kortin saa irti koko romusta?

1135251548431.gif

No jos ottaa yhden mahdollisuuden vastaan niin hyvin todennäköisesti saattaa joutua missaamaan aika monta muuta. Mutta mitäs sitten? Uusia tulee koko ajan. 

Muzak: illan lista


Maailmanlopun elkeitä


17.12.2009 (Muokattu: 18.12.2009 00:00)

The day after tomorrown idea on aika veikeä, mutta itse elokuva sortuu kuitenkin perijenkkiläiseen lässynlää-romantiikkaan jossa valkoinen mies laittaa itsensä peliin pelastaakseen ihmiskunnan. Sama teema löytyy mm. Maailmojen sodasta. Oh well, tässä ei sentään ollut Tomppaa (luojan kiitos).

Kaikesta huolimatta pidän katastrofielokuvista lähes poikkeuksetta, koska kokonaisvaltainen maailman tuhoutuminen tai edes sen uhka on aina positiivinen asia. Nurinkurista, eikö? Case is this: tarvitaan pelon kokemista jotta pystyttäisiin käsittelemään sitä. Siihen en ihan usko, että esim. kauhuelokuvien katsominen jotenkin harjaannuttaisi kohtaamaan kauhistuttavia asioita (ja näin ollen tekisi sille immuuniksi), mutta jotkut meistä diggaavat pelosta. Minä pidän siitä elokuvissa, mutta reaalielämässä pelko on perin kuluttava tuntemus.

On tuossa elokuvassa tietysti pointtinsa. Tämänkin tietokoneen jättämä hiilijalanjälki on lähes kuvottavan suuri, mutta silti kuvitteelliset rillit huurussa kuola suupielestä valuen hakkaan aamusta iltaan näppäimistöä ja idlaan netissä kuluttaen kallista sähköä. Noh, ei nyt sentään sillä tasolla kuin about 10v. sitten, mutta melkein. Suunnittelin myös uuden koneen hankkimista, mutta se saa jäädä vielä toistaiseksi. Ei ole nyt tarjolla sellaista konetta jonka kelpuuttaisin ja jospa muutenkin pitäisi oman kulutuksensa edelleenkin jonkinlaisessa kurissa&nuhteessa.

Tästä päästäänkin vuotuisista kulutusjuhlista mittavimpaan eli jouluun. Sain hankituksi ns.pakolliset lahjukset (=erittäin validi termi..) ja pistin melkein pakettiinkin. Ensi vuonna ostan joko lahjakortteja tai sitten lahjoitan kaikkien nimissä lehmät kehitysmaihin. Jälkimmäinen idea tuskin saa kannatusta, mutta taidan silti tehdä sen ;)

Onneksi sentään ostan vesivoimalla tuotettua sähköä. Ei ollut edes halvinta, mutta meitsi ei tahdo tukea ydinvoimaa. Mieluiten tietty hankkisin aurinkoenergialla tuotettua sähköä, mutta sattuneesta syystä se on täällä vähän huonosti hyödynnettävissä. Esim. arabeilla toisin ja ne kyllä ymmärtävät hyvän bisneksen päälle. Hehkuva mollukka ei ole aivan lähivuosina sammumassa (ihmiskunta ehtii kuolla monta kertaa sukupuuttoon ennen sitä), joten miksei sitten ottaisi talteen kaikkea sitä mitä se meille on tarjoamassa.

Luin kerran kirjaa, jossa kuvattiin erilaisten lajien (mm. ihmisen) elinkaarta ja kovin lyhyeltä se vaikutti. Jos ajatellaan evoluutioteoriaa niin voisi olla odotettavissa, että kehittyy haara joka syrjäyttää nykyisen ihmisen. On vain melko epäuskottavaa, että kukaan kerkeäisi syrjäyttää meidät ennen kuin itse tuhoamme itsemme esim. ydinsodan suosiollisella vaikutuksella. Isäni uskoo, että ihmiskunta on saavuttanut meitä korkeamman sivistyksen jo kauan aikaa sitten, mutta sitten tuhoutunut omaa typeryyttään. Vähän sama kuin teoria Atlantiksesta, mutta ilman sitä mystiikan verhoa mikä ko. tarua peittää. Disney-romantiikka ja tarunomainen Atlantis; inhimillisen mielen luomia aavekuvia.

Tässä maailmassa on paljon sellaisia asioita, joita ei pysty selittämään tai mitenkään jäljittämään. Usein tällaiset ymmärryksen ylittävät (tai alittavat) kysymykset työnnetään sivuun tai pyritään unohtamaan, koska näin on helpompaa -tai jopa turvallisempaa.

Uskon, että todellisuus on karuakin karumpi, mutta eihän totuus ikinä mikään kaunis olekaan. Se vain on.

atlantis_lg.jpg

Voi noita roomalaisia..?

Muzak: Pet Shop Boys - Domino dancing


Valonpilkahduksia


16.12.2009

On se tuo kirjoittaminen joskus aikamoisen työn takana. Alkuperäinen suunnitelma taisi mennä niin, että työ olisi ollut valmis jo marraskuun puolella, mutta jotenkin sitten pääsi venähtämään. No, kerrankos (taas) sitä. Vahinko, että ei voi oikein revitellä kun on kyseessä virallisempi ja muodollisempi teksti. Tein tosiaan äsken erästä ryhmätyötä -tai siis mun osaani siitä. Se voisi olla nyt aika hyvässä jamassa, mutta tietty pari kuvaa ja tekstilisäys saattaisi piristää. Pitää katsella huomenna lisää.

Hassua, että jouluun on vain muutama päivä aikaa. Aika on mennyt kuin siivillä ja kohta kouluhommat kasassa tämän vuoden osalta. Voi, se on hieno asia. On tässä tullutkin taas tehtyä yhtä sun toista. Vielä kun jaksais hiukan käydä spostivaihtoa hollantilaisen kanssa niin hyvä olisi. Vähän muuten harmittaa kun ei itse osaa kirjoittaa yhtä elävää englantia. Puhuminen on huomattavasti helpompaa kun voi käyttää ilmeitä ja eleitä tarinaa tehostamaan.

Päivän linux-jutska: sudo apt-get install cowsay

Muutama joululahja on vielä hankkimatta.. Ja kampaajalle pääsee ihan ihan kohta<3 On muutenkin ihan järkyttävä rumaolofiilis ja sitä ei räjähtänyt fleda paljoa paranna. Onneksi on talvi ja voi käyttää pipoja. Olen haaveillut useampaan otteeseen rastoista ja ne olisivat kyllä kätevät -varsinkin kun ei tarvitse kammata tai sen enempää asetella.

Ehkä jonain päivänä..

Tänään oli aikomus katsoa yksi elokuva, mutta enpä taida jaksaa. Heräsin melko aikaisin tänään ja nyt kun on tehtävä pääpiirteittäin kasassa niin voi mennä rauhassa unille. Eikä tarvitse herätä aikaisin! Jippii.. Vapaan vuorokausirytmin ylläpito on parasta.

Päivän piristys: valaistunutta mediaa!

Näin se käy.. Kaverin uusi bisnes on kyllä tädin mieleen. Olin kyllä ensin hiukan hämmentynyt kun näin tuon, mutta no, niin kuin yrittäjä sanoi: "Mitä jättää puolitiehen kuin voi viedä loppuun asti!"

Me happy!

(Ja melkein valaistunutkin.)

lotus-om.jpg

 

Muzak: Nightwish - The Poet and The Pendulum


All I want for Christmas..


13.12.2009 (Muokattu: 13.12.2009 17:54)

.. is You.

Romantiikalla onkin hyvä aloittaa tämä, mutta ei se modernimpi suuntaus -eli materialismi- mikään pointti olekaan. Meilläpäin kaikki kyllä antaa ja saa lahjoja (isä ensimmäisenä niitä avaamassa..) mutta meitsi on jo monta vuotta haaveillut vähän toisenlaisesta joulunvietosta. Saan stressiä niin lahjojen ostamisesta kuin niiden toivomisestakin. Jos haluan jotain niin paras se on itse hommata ja sillä selvä. Mutta kun piti joku toive keksiä niin toivoin sitten torkkuhuopaa. En ole löytänyt itse sopivaa ja soon hyvä kun aikoo maata sohvalla katsomassa jotain hyvää elokuvaa.

Joulu on elokuvissakin sitä mahtavaa aikaa, jolloin parit löytävät toisensa ja lumi leijailee taivaasta (vähän kuin Die Hard 2). Mun oma jouluelokuvasuosikki on Uneton Seattlessa. Tippa tulee silmäkulmaan pelkästään siitä kun vilkaisee tuota juonta. No, kaikki tuollainen nyt vaan on niin iih ja haluan ajatella, että maailmassa tapahtuu poikkeuksellisia juttuja.

Internetromantiikka on muutenkin meikäläisen leipälaji (= sukua kaikenlaisille etäihastumisille) ja eipä tämäkään ole hassumpi elokuva. Tom Hanks on hyvin sympaattinen tapaus ja Meg Ryan puolestaan tosi söpö, joten loistava elokuvapari.

Olen viettänyt kaikki joulut porukoilla, mutta veli aikoo katkoa tänä vuonna perinteen ja suunnata avokkinsa vanhempien luokse aattoa viettämään. Siellä kuulemma pelataan lautapelejä ja hengaillaan. Otetaan glögiä ja viiniä. Eli suunnilleen kaikkea sitä mitä meillä ei. Eläimet pitää hoitaa myös jouluna, joten ei oikein onnistu vain tuo hengailu. Paitsi että minä aion kyllä lösöttää sohvalla kissojen kanssa <3

Meillä joulu kulkee vuodesta toiseen samalla kaavalla -paitsi että tänä vuonna ei ole enää tiedossa reissua toisen mummon luokse, koska hän muutti kesällä manan majoille. Tulevaisuudesta ei voi tietää, koska aika moni asia riippuu näistä nykyolosuhteista. Sinänsä hassua, että onkin tehty kaikki aina samalla tavalla.. Keitän esimerkiksi riisipuuron aina meidän omasta maidosta (jonka haen aamulla maitohuoneesta), mutta jonain päivänä porukoilla ei enää ole lypsylehmiä eikä se päivä ole kaukana.

Otetaan huomioon sekin pieni mahdollisuus, että saatan viettää itsekin joulua jossain muualla kuin porukoilla. Tähän mennessä asiaa ei ole tarvinnut edes harkita, koska esimerkiksi parisuhdeaikana vietettiin joulut aina omilla tahoillamme ja yksin ei taida olla kovin kaksista viettää joulua. Viime vuonna minulle tarjottiin töitä jouluksi, mutta läksinpä sittenkin kotiin.

Enää ei tule telkkarista joulupakettia aattoaamuna, vaan ohjelman nimi on nykyään Joulupukin kuumalinja. Aatto alkoi sillä, että noustiin veljen kanssa katsomaan ko. pakettia ja isä nauhoitti sen VHS:lle. Muistan parhaiten upeat japanilais-unkarilaiset(?) kansansaduista tehdyt animaatiot. Nykyään en tahdo edes muistaa koko ohjelmaa *nolo* , mutta se on isän suosikki eli kyllähän tv jossain vaiheessa menee päälle. Niin ja Lumiukko tietenkin. Se on minulla itsellänikin tuolla DVD-kokoelmassa, mutta pitäähän se silti katsoa kun se tulee.

(Soitettiin muuten yhtenä vuonna veljen kanssa Joulupukin kuumaan linjaan, mutta siellä vastasi joku aputonttu whatever. Onneksi; en olisi uskaltanut varmaan sanoa Joulupukille yhtään mitään..)

724_24.jpeg

Joulupukilla on hyvä maku kynttilänjalkojen suhteen ;)

 

*lähetys loppui*

Back to work. Tänään on hyvä päivä. Seesteinen, jopa vähän yllättävä. Pienillä pirskahtavilla onnentunteilla höystetty.

Muzak: Depeche Mode - Enjoy the silence


Ihana rauha


12.12.2009

Vedin rasian suklaa-Ainoa ja nyt on melko seestyneen turpea fiilis. Nyt kun olisi vielä punkkuglögiä, mutta olen juonut jo ne mitä ostin viimeksi. Suklaan ja punkun ryydittämä lauantai-ilta on aikamoista luxusta -ja kun nyt alkaa pakkanen kiristyä niin ei paljoa muuta kannata tehdäkään.

Hitto kun pitää ulostautua maanantaina ja just sille päivälle on tosiaan luvattu niitä vähän kunnollisempia pakkasia. Mietin notta pitäiskö tän kerran nostaa kämpän lämpötilaakin ;) Olen kyllä tottunut tähän mukavaan vilpoisuuteen, mutta tätä alemmaksi ei tarvitsisi mennä. Ans kattoo.

Olen kyllä käynyt yli -30 asteen pakkasellakin pitkällä lenkillä, mutta olinkin silloin nuorempi ja virkeämpi. Nyt voisin keskittyä ottamaan napanderia ja haaveilemaan siitä kun on yli 30 astetta lämmintä. Nykyinen koti on siinä mielessä super, että se ei ole tajuttoman kuuma kesälläkään. Kaksi aikaisempaa asuntoa ovat olleet talvella kylmiä ja kesällä sikakuumia. Tässä sentään saa itse päättää, että onko kuuma vai kylmä.

Päivän hjumorpläjäys: okei. Kaikkea minä olen kyllä miettinyt, mutta ei ole vielä tullut mieleen, että genitaalit voisi huuhdella lavuaarissa. Kuka tunnustaa tekevänsä näin?? Mieleni hyvin hyvin paljon tekevi laittaman keskustelu pystyyn eräälle nimeltä mainitsemattomalle foorumille, mutta en ehkä vielä niin triviaali ole. Sentään!

Siis verhot ja muut ovat vanha juttu, mutta kun ajattelee lavuaarien mittasuhteita ja ylipäänsä koko hommaa niin..

Työskentelin koko päivän saksalaisen toverin kanssa ja nyt on taas vähän virkeämpi olotila. Oli puhetta yhdestä nettisarjiksesta, mutta unohdin taas sen nimen(perhana). Pitää yrittää kaivella jostain muistin perukoilta..

En olisi joskus muutama vuosi sitten uskonut, että puhun joskus englantia lähes yhtä hyvin kuin suomea. Tässä näemme, että kannattaa tehdä töitä ja tietenkin myös elämä yllättää. Siitä tulikin mieleen, että pitää rustata vastaus sille hollantilaiselle. Se osoittautui jonkinlaiseksi multitasking-tyypiksi, joka hengaa chateissa yms. kaikki vapaa-aikansa ja näin ollen heitti vastauksena järjettömän pitkän mailin. Hassua sinänsä.. Mutta koodarit yms. ovatkin parasta kirjoitteluseuraa -tai sitten omalle kohdalle on osunut jotain outoja poikkeuksia.

1135251408570.gif

Kas,aihe jota mietin tuossa kotiin tullessani.. Minulla ei antaisi kyllä ylpeys periksi olla jonkun elätettävänä tai ainakaan niin, että se on parisuhteen toinen osapuoli.(Isi-leasingia ei lasketa..öhöm.) Meitsi on tasaveroisuuden kannalla ja se on kyllä varsinainen ongelma kun lähes kaikki ovat varakkaampia kuin minä itse ;) No, eipä ole kyllä tarjokkaistakaan tunkua, joten ei tarvitse miettiä tällaisia dilemmoja. Sarjiksessa toteutuu ystävättärien unelma naisesta joka on varakkaampi kuin miehensä. Vallankäyttöä tämäkin. Kai se on joku alkukantainen halu olla parempi kuin mies, jota moni nainen tuntuu pitävän muutenkin jonain alieläimenä, lapsena tai lemmikkinä.

Joskus -tai aika usein- toivon, että rahajärjestelmä korvautuisi jollain muulla. Nyt kaikki mitataan sillä mitä olet ansainnut, mutta mitä se ansaitseminen lopulta onkaan? Se on jotain mikä on jo luonnostaan; ei sitä tarvitse tehdä.

Muzak: Kent - Dom andra


Railakas perjantai-ilta


11.12.2009 (Muokattu: 11.12.2009 22:51)

.. med Visual Basic. Eli normisettiä toisin sanoen. En kyllä muista, että milloin olisin jotain muuta tehnyt perjantai-iltana kuin a) valmistautunut seuraavaan työpäivään, b) tehnyt jotain kotitöitä/kouluhommia ja/tai c) muuten vaan juminut himassa&netissä.

Teinpä tuossa äsken aikasta hienon (mutta jossain määrin tehtävänannon vastaisen) koodinpätkän. Kaveri auttoi sen verran, että selvitti, että mitä boolean-muuttujalla lopulta tarkoitetaan. Kyllähän nämä on käyty tunnilla läpi, mutta olisi kiva oppia tajuamaankin asiat -sen kopioimisen lisäksi. Kaikki tehtävät on myös tehty tunneilla, mutta jätin tarkoituksella kaikki muut paitsi pari hankalampaa tekemättä jotta saisin vähän harjoitusta.

Tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että tentti tulee menemään läpi kirkkaasti -mutta lopullinen numero saa jäädä arvoitukseksi.

Se siitä selittelystä. Jätin viimeisen lomakkeen tyhjäksi jotta saan hifistellä sinne jotain. Huomenna kun tulen duunista niin on just oikea aika säätää jotain. (muahha)

Kohta tosin lähden vähän ulkoilemaan, koska niskojen jumitus alkaa olla jo liian hyvällä mallilla. Se ei hyvä.

Tähän sitten loppuikin päivän puheenaiheet; en ole juuri muuta tehnyt kuin funtsinut jotain opiskeluun liittyvää. Tein toki myös päivittäisen kauppareissun ja tietenkin myös sielunveljeni on oivaltanut asian pyhyyden. Ruokakaupoissa on sitä Jotain. Vaikkei ostaisi muuta kuin paketin nakkeja (ja tuoreita patonkeja) niin päivittäinen annos ihanuutta on saatava.

1135251387915.gif

Olin aika yllättynyt kun selvisi, että homeopaattiset lääkkeet tehdään siten, että x määrään vettä lisätään pieni määrä sitä ainetta mikä aiheuttaa ongelman (karkea esimerkki: käärmeenpuremaan lääkkeeksi sitä myrkkyä). Olen ollut aina siinä luulossa, että homeopatia tarkoittaa lähinnä yrttilääkkeitä tms. En ole näitä itse kokeillut, joten pidättäydyn neutraalilla kannalla. Kaveri taas taisi käydä jossain alan foorumilla tuhatvuotisen sodan (joka taitaa jatkua edelleenkin) homeopaatteja vastaan ;) Kyseessä sama kaveri joka vastustaa myös mm. kristinuskoa ja oikeastaan kaikkea mikä perustuu johonkin muuhun kuin mitattavissa olevaan tietoon. Tosin se on nyt tenttimässä jotain filosofian kursseja, joten saamme pian odottaa uutta (vastustamisen) aluevaltausta.

Olen itse enempi anarkian kannalla. Vastustaminen on turhan väsyttävää puuhaa.

1135251351255.gif

Tuntuuko sinustakin, että sinua seurataan?

 

Muzak: vähän sitä sun tätä


Tahmatassuja


10.12.2009 (Muokattu: 10.12.2009 22:16)

tahmatassu.jpg

Teki vaan mieli kirjoittaa tuo otsikoksi.

No jos pitäisi sanoin kuvailla, että mikä on sellaisen tilanteen ultimaatio kuin kehtuuttaminen niin nyt on juuri oikea hetki siihen. K-E-H-T-U-U-T-T-A-A. Ettäs tiedätte.

Olisi silti pakko kehdata jotain.

 

Yksi täkäläisen murteen kauneimmista sanoista lienee sellainen kielitieteen kukkanen kuin pimpero

Kerran töissä (baarin puolella) eräs herrashenkilöksi eittämättä itseään tituleeraava tyyppi tuli maksamaan ja sanoi samalla kaverilleen, että "tänne minä aina tulen kun haluan saada pimperoa". Kyllä, pokka piti. (Kumma kyllä.)

Niin että tiedoksi vaan, että toispuolella jokkee saa varmasti.

(...)

Kasailin tuossa paria uutta soitttolistaa -vähän ylläolevaan tyyliin- mutta löysinkin sattumalta Kristian Meurmanin uutuuslevyn. Jo nimi enteilee, että kyseessä on ihan kelpo matskua. Eikä tämä tosiaan hassumpi ole!

Tyyppi on muuten livenä tooosi hot. (uuh)

kride_s.jpg

Kristian muistuttaa jollain tasolla paria kaveria.. Tyylikkäät kuteet <3

 

Onks pakko jos ei taho? Mietin sitä vaikka loppuillan ja koostan asiasta monivaiheisen tieteellisen kehäpäätelmän.

Jos kehtaan.

Muzak: Kristian Meurman - Galaksi (2009), Säätiö Organisaatio - Avaruus, Ihmiset sekä Luonto (2008), moods #1


Dodii


09.12.2009

Kirjoitin just yhdelle hollantilaisäijälle(?) mailia; toivottavasti ei tullut mitään kovin katastrofaalisia virheitä. Ei se silleensä ihme nyt olisi..  Nostalgiafiiliksiäkin sai taas tunnustella. Mulla oli ala-ja yläasteaikoina useampi kirjekaveri ulkomailta; vahinko että tuollaisilla jutuilla on vaan ikävä tapa lopahtaa aikanaan. Olisi kiva kirjoitella ihan perinteisiä kirjeitä.

Toki mulla on ollut myös suomalaisia kirjekavereita. Jos on ujo ja sosiaalisesti rajoittunut niin on helppo kirjoittamalla ilmaista itseään. Kyllä sitä sitten tulikin kirjoiteltua ties vaikka minkälaisten ihmisten kanssa. Yksi ihminen niiltä ajoilta asuu muuten nykyään tuossa naapurissa; sen oli helppo tulla tänne opiskelemaan kun tunsi jo yhden ihmisen -eli minut- täältä.

Juuei, kohta pitäisi saada aikaiseksi puhe (teen sen piratismista) ja sitten meinaan vähintään ajatella lämpimästi filosofi-sedän tehtäviä. Teoreettiseen fysiikkaan ei ole muuten vieläkään päästy, mutta uskonnollinen johtajuus näyttää kuitenkin onnistuvan sangen suvereenisti. Näin nimittäin toissayönä unta, että hää oli jonkun lahkon pomo ja naimisissa Päivi Räsäsen kanssa (onnittelut erinomaisesta naismausta..).

Tulipa mieleen omat seurakuntahommat KissFM:n chatissa. Ikää 16, angsti huipussaan ja nimimerkki oli Lucifer666. (Mielikuvituksen taso siis huumaava.) Esitin väliin poikaa, väliin ... ja kirjoittelin kaikkea kristinuskon muka-vastaista roskaa em. chatin eri keskusteluhuoneissa. Suosikkihuone oli tietenkin Hautausmaa. Kaikennäköiset helluntalaisnuoret yms. olivat kovin käärmeissään meikäläisen nimimerkistä ja koska  Elwyniä niin kovasti ilahdutti kaikenlainen skismojen aiheuttaminen niin lisää vettä vaan myllyyn -halleluja. Suurin poru tuli siitä kun kerroin olevani entinen isonen. No, lopulta tämä kaikki säätäminen houkutteli myös seuraajia (HALLELUJA) joten piti alkaa kokoontumaan tiettyyn aikaan linjoilla jotta fanit saivat päivittäisen annoksena jumaluutta.

Oli se hassua aikaa. Tuo naapurin häiskä muuten tarttui mukaan juurikin sieltä chatista. Jos ihmettelette että kuka mahtaa kirjoittaa niitä kirkkoa tms. kritisoivia kirjoituksia paikalliseen ilmaisjakelulehteen niin syy asuu täällä Noljakan vapaavaltiossa ja se en ole siis minä.

En tosiaan ole mitenkään kristinuskon vastainen (vaikkakin kriittinen), mutta kai sitä teininä pitää ollakin provokatiivinen. Varsinkin kun mahdollisuus siihen tuodaan kuin Manulle illallinen.

11836lucifer800x600.jpg

Eisse hassumpi. Pitkät hiukset ja kaikki.

Luciferhan rakastui omaan naamaansa ja joutui ylpeyden&vallanhimon takia karkotetuksi eli ts. hänestä tuli langennut enkeli.

 

Back to work (...)

Muzak: Disco - 1999/2009 (2009)


The plane has landed


07.12.2009 (Muokattu: 07.12.2009 23:30)

Lento loppui, matkustajat ulos ja uutta lastia tilalle. Elämä on hei sellaista!

Väänsin tuossa parit tehtävät ja huomenna voisi väsätä yhden puheen. Onneksi sen saa tehdä mistä aiheesta hyvänsä; taidankin ottaa kunnon hörhöaiheen ;) Tai sitten en. Suap nyt nähdä, että mistä sitä sitten lopulta inspiroituu tarpeeksi.

Olen selkeästi istunut/lösöttänyt liian paljon viime aikoina; jalat ovat ihan kuolleet muutaman päivän työskentelyn ja kävelyn jälkeen. Sain yhdestä työstä (=sisältää tuntikausia staattista seisomista) niin järkyttävät lihaskrampit, että se kyllä riittää siitä hommasta kieltäytymiseen. Ei sovi meikäläisen fysiikalle mikään passiivinen paikallaan oleminen. Nytkin ravaan koko ajan pesemässä käsiä, tekemässä leipiä, vessassa, sohvalla tai mitä hyvänsä tässä asunnossa nyt voikaan tehdä.

Ehkä nuo jalat toipuvat tarpeeksi huomiseen mennessä jotta pääsen lenkille. En ole paljoa jaksanut suoda ajatuksia koko harrastukselle kun olen töissä saanut ns. juosta paikasta toiseen. Nytkin väsyttää melko lahjakkaasti.

Sain tänään tippiä :) Se piristää aina <3

Sellaista settiä tänään. Ei mitään kovin ihmeellistä. Huomenna uudet kujeet ja vois ehkä katsoa elokuvaakin jos jaksaa. Lainasin tosiaan kaverilta Hulkin, Die hard 4.0:n ja Van Helsingin. Olen nähnyt kaikki muut paitsi ensimmäisen, mutta pieni kertaus ei tee pahaa. Van Helsing on visuaalisesti hyvin viihdyttävä, mutta juonellisesti vähän ontuva -ei huumoria pyhiin elokuviin,kiitos. Pitää olla ehdottomasti (naurettavan) vakava meininki,korsettiasuisia naisia ja Indiana Jonesin näköisiä miehiä (uuh). No,kaksi viimeistä kohtaa täyttyy, joten annetaan siitä parit pisteet lisää.

Olisi pitänyt ottaa lainaan myös Muumio-setää, mutta enpäs muistanut (damn).

1135251273559.gif

Move your body, Wagner! Tai muuten käy just noin.

muzak: muzak


Ohikiitävää


06.12.2009 (Muokattu: 06.12.2009 23:28)

Siinähän se viikonloppu meni ja huomenna taas maanantai. En kyllä kärsi mistään viikonaloittajaismasiksista; eipä tosin edes kerkeä. Ensin menen töihin ja sen jälkeen kotiin opiskelemaan vieraanmaan kieltä. Loppuilta menee muiden opiskelujuttujen parissa -tai oikeastaan niihin laskeutuessa.

Saatan tosin katkoa päivän suunnitelman elokuvalla (nappasin kaverilta parit kuvat lainaan), mutta sellainen on siis the great masterplan. On kyllä ihan eri fiilis kuin muutama päivä sitten: sain töistä ja kavereilta lisää elämää. Työkavereista on tullut varsin läheisiä vuosien mittaan ja jengiä näkee valitettavan harvoin näin kun ei ole duunissa, joten pitää siis ottaa tilaisuuksista kaikki irti.

Tulin äsken kotiin karvanoppa-Nissanilla. Edellisestä reissusta vastaavanlaisen kyydissä on varmaan ainakin 10 vuotta ;) Juuri kellään lähipiiristä ei ole autoa ja tuokin oli laina-auto. En itsekään ihan hevillä hankkisi mokomaa pyörillä kulkevaa romuläjää; siitä ei ole juuri muuta kuin vaivaa. Kaupungissa asuminen on sikäli kätevää, että täällä on julkinen liikenne ainakin vielä suht toimivaa ja pirssillä ajelu on myös ihan kivaa. Olen joskus jopa haaveillut taksikuskin urasta, mutta onneksi tulin järkiini ennen kuin edes testasin ko. työtä. Saattaisi olla hankalaa löytää sisäistä (saatikka ulkoista) zeniä esimerkiksi pikkujouluaikaan.

Shrek on kyllä ihan paras <3 Vaikka onkin sen verran äijä, että täti saattais olla tykkäämäti mikäli tuollainen tulisi ihmishahmossa vastaan. Meitsi ei ole koskaan syttynyt äijäilymeiningille (puhumattakaan machoilusta). Olen itsekin sen verran maskuliininen(=itsepäinen etc), että senkään vuoksi ei jaksaisi lähteä vääntämään kättä jonkun kaapin paikasta. Ko. vääntö nimittäin kestäisi tasan koko ihmisiän ja ennen sen päättymistä olisin jo ottanut ritolat.

Ehkä tuo itsepäisyys on peräisin mummolta; se on ollut aina ns. kova luu. Pappa ei paljon jälkeen jäänyt (jos edes jäi..), mutta kyllä vanhasta jäärä-skorpionista löytyy tunnetusti se pehmytkin puoli. Oinas ja skorpioni -varsinainen yhdistelmä. Mietin päivällä meidän perheen (kolme sukupolvea) elementtejä.. Olen itse ilmaa ja maata, samoin isä. Mutsi on vettä ja maata,kuten velikin on. Eräs tapahtuma viime joululta: veli teki keittiössä itselleen voileipää ja samalla v*ttuili minulle -aivan kuten mutsillakin on välillä tapana. Itse istuin kiikkustuolissa lukemassa ja olin kuin en olisi kuullutkaan -niinkuin isäkin tekee.

Olen muuten tullut siihen tulokseen, että olisin aivan loistava isä. Aina paikalla,mutta ei koskaan varsinaisesti läsnä. Isäukko nääs liitää ihan muissa ulottuvuuksissa, mutta ei hän mikään huono isä ole koskaan ollut. Autoritäärinen jäärä kylläkin, mutta näin vanhemmiten olen oppinut ymmärtämään sitä piirrettä. Ikä oppia kaikki ja mitä muuta läheiset ovatkaan meille kuin kuin maailman tarkimpia peilejä?

Kaveripiirissä on enemmistönä juurikin tuollainen mietiskelevä isähahmo, joka vie luontoretkelle ja joka puhuu elämän suurista asioista. Vähän kuin Muumipappa, mutta ilman sitä majakkajuttua. Tai no, ehkä meillä kaikilla on haave siitä jostain majakasta johon haluaa sytyttää valon -ja kirjoittaa samalla meriromaania.

Olkoonkin se romaani mikä hyvänsä.

21112008174329-2.gif

 

Muzak: Kemopetrol - Child is my name


Pari ajatusta


04.12.2009 (Muokattu: 04.12.2009 23:49)

Olen ajatellut tänään aika paljon vaikka mitä, mutta äkkiäkös ne mietteet unohtuvat. Pääsin sattumalta pätemään tiedoillani; selitin työkaverille representaation ja skeeman merkityksen. Wuhuu! Psykologia on kiinnostavaa,mutta en jaksaisi sitä opiskelemalla opiskella. Näin keskenäni toki lueskelen, mutta psykologia minusta ei (sentään) tule. Eikä puutarhuria. Tai kokkia.

Tosin vannomatta paras.

Kävin kirjastossa sarjakuvat mielessä ja löysin parit kelvolliset albumit. Vähän inspiraatio hukassa niiden suhteen -tai sitten olen lukenut kaiken vähänkään kiinnostavan mitä paikallinen laitos voi tarjota (paljon mahdollista). Lappeenrannassa on paremmat valikoimat ns. aikuisten sarjiksia, mutta niistäkin olen tainnut lukea lähes kaiken mieltä ylentävän. Jotain parin kirjastoautollisen verran olen kahlannut erilaisia kirjallisia tuotoksia läpi; not bad. Onneksi on netti jos alkaa lysti loppumaan.

Ja tätikin sai sitten joulukalenterin. Ehkä voitan 20000€ (hah hah). Viime vuonna voitin jotain parikymppiä, joten miksen tänäkin vuonna jotain saisi. Mutsi on lähettänyt tuollaisen jo monena vuonna, mutta en taaskaan muistanut sitä. No, muisti on hyvä, vaikka lyhyt. Joissain asioissa tosin ihan liian pitkä.

Tänään muuten koin pitkästä aikaa ahdistusta. Tulin kotiin rättiväsyneenä ja avasin netin, kirjauduin Facebookiin. Jengi oli tehnyt jotain tuhat olotilapäivitystä ja listaa katsomalla sain "too much information"-fiiliksen. Yleensä ei ole kovin paljon tapahtumia -lähinnä kaupassa käyntejä tai valitusta säästä- mutta nyt naimisiinmenoja, lasten syntymiä ja ties mitä. ERROR! Välillä tulee mietittyä, että onpas elämä kaikilla yhtä tahmaista, mutta kun ne sitten laittaa haisemaan niin meitsin kovis kärähtää ;) Never satisfied.

Pitäisköhän hankkia elämä? Tosin ei hottis-Markollakaan ole. Olen jotenkin yllättynyt siitä, että se on oinas. Jope Ruonansuukin on. No, kieltämättä heissä on tiettyä samankaltaisuutta.. Eräs ystävättäreni (joka viettää juuri nyt herkkiä hetkiä kera dippatyön ja viinipullon) on myös jollain tasolla samaa kaliiberia noiden em. tyyppien kanssa ja on siis myöskin oinas. Hmm, tätä pitää miettiä jossain vaiheessa.

Katsoin vähän luentoa, mutta loppui turnauskestävyys hyvin nopeasti. Joku ei ymmärrä vieläkään järkeistään omaa vuorokausirytmiään muun maailman tahtiin ja duuni vie loputkin energiat. Niin paljon kuin diggaankin konkreettisesta tekemisestä niin kaikkea ei saa mahtumaan yhteen. Tai paremminkin toimimaan yhteen. Tästäpä tulikin mieleen eräs hassu juttu mitä funtsin eilen. Joskus vielä viime vuosisadan alussa oli näitä ns. vapaita herrasmiehiä jotka kuluttivat aikaansa akatemiassa Platonin ja Erasmus Rotterdamilaisen henkistävässä seurassa, mutta tänä päivänä tilanne on täysin nurinkurinen. Periaatteessa nyt olisi kaikkein vapain aika tehdä mitä haluaa (ja vaikka jumia vanhojen partojen tekstejä tutkailemassa), mutta torppareiden jälkeläiset (kuten minä ja 99% muusta väestöstä) raatavat päivät pääksytykseen nauttiakseen "kartanoiden herruudesta". Raha toi aikoinaan vapauden ja joutilaisuuden, mutta ajan saatossa asia kääntyi päinvastoin. Minä olen ollut kaikkein vapain ajattelemaan silloin kun olen ollut köyhimmilläni.

Joutilaisuus kääntyy usein täydelliseksi välinpitämättömyydeksi ja täydellisyyden tavoitteleminen ahdistukseksi. Mitä nyt kukin täydellisyydeksi käsittääkin. Minä olen onnellinen kun saan tehdä asioita ja tuntea kuuluvani johonkin. Näistä mikään ei ole mitenkään varmoja asioita, joten siksi en käytä ilmaisua "joutua". Elämässä joutuu toki tekemään asioita jotka eivät juuri miellytä,mutta suurin osa on vapaita valintoja. Niistä on tullut pakkoja/velvollisuuksia, koska yksilö on taipuvainen noudattelemaan kaavoja ja järjestystä. Teen, en ajattele.


Päivän uutiskatsaus:

Jätkä on lukenut MeNaisia. Teesi ja antiteesi: ensin joku hehkuttaa rintamiestaloja ja sitten julkaistaan vastineeksi artikkeleja "ikuisesta lapsuudesta" jolloin ei ostella asuntoja tai tila-autoja. Tai sitten ostellaan, mutta siihen ei suhtauduta aikuismaisen vakavasti. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta tuntuu että olisin lähinnä nuorentunut vanhemmiten ja voi miten hienoa se onkaan! Olin parikymppisenä täysi kalkkis, joka diggasi kritisoida kaikkia jotka elivät täysin päinvastaisella tavalla kuin itse. Nyt taas ajattelen, että elä ja anna toisten elää. Jos asunnon ostaminen on jees, niin siitä vaan. Jos taas prätkä tai maailman ympäri liftaaminen on jees, niin antaa palaa. Ei tulisi mieleenkään jättää tekemättä asioita siksi, että ne luokitellaan lasten jutuiksi vaikka olenkin aikuinen. Tai toisinpäin.

Jos tässä nyt pääsis selville vesille oman ihmisyytensä suhteen niin hyvä olisi.

Myrskyt rules.


Päivän internetsvitsi:

1135251183675.gif

 

Muzak: Moods #1


My diary


03.12.2009 (Muokattu: 03.12.2009 23:36)

1135251183714.gif

En minäkään osaa kirjoittaa mitään tavallisia päiväkirjoja. Mulla on ollut kyllä aika monta vuosien varrella, mutta edellisenkin tuhosin koska kaikki siinä olevat kirjoitukset tuntuivat niin teennäisiltä. Myönnettäköön, että olen aina osannut tehdä elämästäni jännittävämpää kuin se on. Onneksi (?) elämästä tuli ajan myötä oikeasti hienoa.

Heitin tuon kirjan mukana menemään myös yhden ajan elämästäni -tai ainakin sen millaiseksi sen mielikuvissani rakensin. Todelliset asiat muistan kyllä lopun elämääni.

Keskeneräisyys on muuten ärsyttävimpiä tunteita ikinä. Tiedät, että matka on vasta alussa tai puolivälissä, mutta et millään jaksaisi vetää hommaan loppuun asti. Matka tuntuu vain pitenevän loppua kohden ja jalkoja painaa koko ajan entistä enemmän. Siltä minusta tuntui joskus. Nyt olen saavuttanut "mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa"-fiilikset ikäänkuin varkain.

Osaan lisäksi keksiä koko ajan uusia päämääriä, joiden ajatteleminenkin aiheuttaa hyviä fiiliksiä. Tai ainakin niin kauan kun ei ala väkisin tekemään niistä totta. Tärkein läksy mitä olen koskaan joutunut opettelemaan on se, että saavuttaaksesi jotain sinun on irrotettava ote ja annettava homman hoitua omia aikojaan. Jos on koskaan ollutkaan tosissaan niin asia tulee hoidetuksi ilman että siinä riippuu jokaisella teollaan ja ajatuksellaan.

Epäonnistumisen ja menettämisen pelko saa ihmisen ripustautumaan. Vahinko, että se toimii yleensä tasan toisinpäin; ihmiset häipyvät ja asiat menettävät viehätyksensä.

                      ***

Yö tulee suurena ja villapartaisena
hymyillen ilmihymyä puolihämärälle.
Äänettömien sireenien keskeltä
kasvavat hämyssä puiston ääriviivat,
muodottomat ja jättiläismäiset.
Hennoilla sireeneillä on uneliaat korvat,
ne uneksivat auringon astuvan alas maahan – –
Mitä voi unenkaltainen hämärä kaikille valvoville ajatuksille,
jotka näkymättöminä livahtavat ohi?
 - Edith Södergran -

Moon and moon


02.12.2009 (Muokattu: 02.12.2009 20:17)

On siis täysikuun aika.. Ihmekös onkin taas niin pölähtänyt fiilis. Siis normaaliakin pölähtäneempi.

Piristyin kummasti kun ilmaantui työmahiksia; mietin kyllä hetken että meenkö vai not. Piti sitten sanoa yes, koska ajatus töistä aiheutti sellaisen mukavan kutinan ja kutinoita on syytä kunnioittaa. Saan opiskeluhommat kuitenkin handlattua ja voi olla, että pieni vaihtelu saattaa (kyllä vain) tuulettaa ajatuksia. Joilla siis on tapana jäädä pyörimään paikoilleen.

Täysikuun ja yleisen romanttisen hempistelyn yms. innoittamana väsäsin ajankohtaisen soittolistan.

Mitähän sitä taas tulikin ajateltua kun tein tuon, mutta elämä -se on ihmeellistä. Välillä liiankin.

Sinéad O'Connorin Angel oli päivän ykköslöytö noin musiikillisesti; upea biisi! Pitäisiköhän alkaa katsomaan jotain tv-sarjoja kun niissä on nykyään kohtuulliset soundtrackitkin.. Tuo em. helmi on sarjasta Bones.

No, ei Villin pohjolan voittanutta. Elämä voittaa oli kans kova.

moon.jpg

Suunnilleen tuolta se näyttää kun katsoo kaukoputkella tai hyvillä kiikareilla. Kerrankin tähtiä kyylätessä oli kova pakkanen ja musta yötaivas täynnä tuikkivia tähtiä. Upea hetki se. Jokseenkin epätodellista, että tuommoinen mötikkä oikeasti "killuu" tuolla jossain kaiken muun näkyvän&näkymättömän seassa.

Paljonko maailmasta on yleensä millään tavalla todellista? Tunteet ja kuvitelmat ohjaavat päätösten teossa ja todellisuus luodaan mielikuvituksen pohjalta. Olisi meinaan aika tyhjää täällä jos ei osaisi kuvitella. Pelkkä rationaalinen ajattelutapa ei oikeastaan tee muuta kuin järjestele asioita. Luominen tehdään tunteen varassa.


Muzak: omat soittolistat sis. Sinead O'Connor&co