Hulluilla on aina hauskempaa

Ja se on muuten tosiasia. Mulla itselläni on ainakin aika hyvä elämä ja rento slaidis. On tässä tietty vaadittu muutama (ja useampikin) oivallus mutta lopputulos saattaa joskus olla parempi kuin itse matka.

Eräs sangen tunteikkaasta ilmaisutavasta tunnettu kirjailija on sanonut näin:

"I don't suffer from insanity, I enjoy every minute of it."

Mulla oli tuo aika kauan allekirjoituksena s-postissa yms. kunnes sitten siirryin kanssa-ajattelijani Nietzschen sitaatteihin. Poe osasi kyllä tiivistää luovuuden varsin ytimekkäästi. Ei ole mikään varsinainen kärsimyksen aihe että oma mielikuvitus elää omia latujaan ja yksilö vieläpä kokee velvollisuudekseen ilmaista näitä asioita julkisuuteen. Tässä maailmassa ei varmaan olisi montaa kirjailijaa -tai taiteilijoita ylipäänsä jos jokainen rajoittaisi itseään.

Joskus pohdimme kavereiden kanssa että mitä tapahtuisi jos kaikkien ajatuksista tulisi yhtäkkiä läpinäkyviä. Et voi koskaan tietää että mitä esim. naapurisi ajattelee sinusta ja varmaan hyvä niin. On paljon asioita joiden on syytä jäädä ajatuksen tasolle. Itse voin hyvin kirjoittaa tuntemistani ihmisistä yhtä sun toista mutta teen sen yleisellä tasolla, en niin että se kohdistuisi erityisesti kehenkään.

Olen miettinyt paljonkin oman yksityisyyteni rajoja ja tullut siihen lopputulokseen että lopultakin ne ovat lähinnä fragmentaarisia. En juurikaan piittaa yleisistä mielipiteistä pelkästään senkin takia että silloin minun vapaudeltani ajatella katkeaa siivet. Ihminen omaksuu luonnostaan marginaalisen rooliin tullakseen toisinajattelijaksi, kulttuurihöröksi (kas tässä näette taas uuden termin) ja filosofiksi (whatever).

Niin,geneettistäkin se hulluus näköjään voi olla. Aika löyhäksi jää tuon artikkelin sisältö mutta kommenteista irtosi viihdykettä enemmänkin.

Lainaan erästä kommenttia:

"Luovaa työtä tekevänä en ole oikein ymmärtänyt luovuusmyyttiä. Minusta se on suurelta osin hankittu ominaisuus. En sitten tiedä onko se juuri tuo geeni, joka antaa alkusysäyksen taipumukseen ja haluun opetella lisää."

Mielestäni tämä kommentoija sekoittaa osittain luovuuden ja kyvyn soveltaa tietoa. Esimerkiksi yliopistokoulutus tähtää periaatteiltaan tiedon soveltamiseen eli ts. kirjoja ei tarvitse oppia ulkoa (unohdetaan nyt tilastotiede tai taloustieteet yms). Riittää että ymmärtää aihepiirin ja osaa johtaa siitä uutta sisältöä&soveltaa teorioita muihin vastaavanlaisiin aiheisiin. Luovuutta on paljon vaikeampi määritellä mutta kukaan ei saa itsestään taiteellisesti lahjakasta vaikka kuinka opettelisi kopioimaan. Luova luo, ei kopioi. Tästä jos lähdetään ajamaan takaa sitä että mikä sitten on kopioinnin ja kopioinnin ero -koska tässä maailmassahan mikään ei varsinaisesti ole uutta- niin ajautuisin itsekin nurkkaan.

Sen tiedän että en varmasti osannut soveltaa mitään tietoa mihinkään joskus 10v. sitten. Luovuustesteistä sain jo tuolloin huippupisteet (ja merkitseviä silmäyksiä psykologeilta).

Olisi pitänyt kirjoittaa ylioppilaaksi vasta muutama vuosi lukion lopettamisen jälkeen; olisin osannut ilmaista itseäni huomattavasti paremmin. Kuulun nääs niihin tyyppeihin jotka hiffaavat jutut vasta jälkijunassa. Näin ollen jokainen päivä on uusi mahdollisuus keksiä joku uskomaton oivallus.

Virta vie ja joskus ehkä tuo.

Päivän Nietzsche-sitaatti: "Ei ole olemassa faktoja, vain eri tulkintoja."

Musiikkia, suomirokkia.

Paljastelua

Puhun siis tästä, en niistä tyypeistä jotka kokevat asiakseen näytellä intiimiteettipaikkojaan esim. satunnaisille ohikulkijoille. Omalla tavallaan kaikilla omituisilla ja vähemmän omituisilla tapauksilla on luonnollisesti paikkansa elämän kimurantissa kiertokulussa mutta jätetään nyt kuitenkin välistä. Paitsi että Namusedällä on kyllä aina sijansa mun sydämessäni.

(Myös namutäti on aika jees.)

Palatakseni päivän aiheeseen niin nuo tuollaiset päiväkirjan omaiset blogit ovat nykyään todella suosittuja. Luen niitä itsekin päivittäin ja etsiskelen alinomaan uusia mielenkiintoisia blogeja kun nälkähän kasvaa syödessä. Itsehän voisin vedota vaikkapa tutkimuksellisiin intresseihin mutta karu (osa)totuus on tietenkin uteliaisuus ja minua ihmiset kiinnostavat loputtomiin. Aluksi tapoin aikaa ns. kevyiden aihepiirien blogien parissa (kuten muoti tai meikkaus) mutta nykyään tulee luettua enemmänkin asiapitoisia kirjoituksia. On muutamia todella ansioituneita elokuvablogeja ja sekalainen seurakunta hiukan vähemmän ansioituneita -mutta yhtäkaikki ne ovat silti kiinnostavia ja lukemisen arvoisia.

Dokumentin kuvauksessa pisti silmään tämä lause:

Book of Miri on elokuva identiteetin etsimisestä, kaksoiselämästä ja unelmista.

Dokumentin katsomisen jälkeen olen viisaampi mutta jokin tuossa tökkii. Voidaanko oikeastaan puhua kaksoiselämästä sellaisten blogien kohdalla mitä minä ja esim. monet tutuistani lukevat. Näissä blogeissa kaava on lähestulkoon sama: esitellään päivän asuja, ostoksia, kerrotaan että mitä nähtiin kaupungilla ja mitä on tehty kavereiden/perheen/poikaystävän/miehen kanssa. Useimmat ovat liikkeellä omalla nimellään ja naamallaan. Jossain vaiheessa (ainakin 5v sitten) oli enemmän kuin  kyseenalaista että paljasti oman henkilöllisyytensä mutta tänä päivänä asia on päinvastoin. Melkein kaikki kerrotaan vaikka toisaalta useimmat bloggareista pyrkivät korostamaan sitä että blogi näyttää vain yhden siivun heidän elämästään.

Sitä on kyllä kovin taipuvainen ajattelemaan että se blogissa esiintuotu kuva on kokonainen, myönnetään. Harvemmin niissä itketään tai ilmaistaan muita tunteita kuin iloa ja energiaa. Jotkut kirjoittajista ovat selkeästi profiloituneet tietynlaisiksi ihmisenä ja mikäli linjasta poiketaan niin tulee sanktioita negatiivisten kommenttien muodossa.

Niin, se kuuluisa trollaus tuntuu olevan melko suuri ongelma nettikirjoittelussa. Oma silmä on turtunut häiriökirjoituksiin vuosien varrella mutta bloggareita se harmittaa huomattavasti enemmän koska on kuitenkin kyse omaan henkilökohtaiseen elämäntyyliin kohdistuneista huomautuksista. Varsinkin tunnetuimmilla foorumeilla (kuten suomi24.fi) on paljon jengiä joka kirjoittelee huvikseen mitä mieleen tulee.

Täällä astrossa on ollut kautta aikain melko seesteinen meininki ja siksi on helppo itsekin kirjoittaa tänne omia ajatuksiaan. Minulla on ollut toki muitakin blogeja ja tulee varmasti jatkossakin olemaan mutta nyt kirjoittelen tänne mieluiten. En paljoakaan ajattele että kuka näitä mahtaa lukea mutta sanahan on vapaa mikäli haluaa kommentoida tai tuoda itsensä julki. Minulle netti on mitä parhain väylä itseilmaisuun joten miksen hyödyntäisi tätä mahdollisuutta.

Paitsi joskus muutama vuosi sitten olisi voinut ajatella vähän enemmän. No, sitä tikulla silmään joka mennyttä kaivelee..

Iltamuzakit: Enigma - koko tuotanto ristiin ja rastiin

Kind of nothing

Tästä se alkaa..

Maanantai on monille paha päivä. Itse nukun poikkeuksetta todella huonosti edeltävän yön eli maanantaiaamu on hyvin otollinen hetki esim. lintsaukseen. Silmät ristissä ei paljoa kiinnosta kuunnella mitään -tai jos kiinnostaakin niin ei ainakaan tiedettä tai muuta kinkkisempää. Yliopistossa tämä asia onkin oivallettu ja en muista yhtäkään luentoa joka olisi alkanut aamukahdeksalta. Sen sijaan nykyopinahjossa asia on toisin. No, onneksi Siperia -eli työelämä- on opettanut elämään ihmisten aikoihin. En ole silti aamuihminen enkä tule sitä koskaan olemaan. Yö on ihmisen parasta aikaa, piste.

Maanantait ovat mielestäni muuten varsin jees; viikonloput menevät nopeasti ohitse ja sunnuntaijumituksen jälkeen on parhautta aloittaa varsinainen eläminen. Tosin nykyään taitaa kaikki päivät mennä enimmäkseen koneella istuessa joten ihan sama onko tiistai vai sunnuntai. Ennen noilla ulkoisilla tapahtumilla (kuten baaripäivät) oli enemmän merkitystä joten viikot menivät sitten odottaessa perjantaita ja lauantaita. Periaatteessa viinaa voi juoda melkein milloin vaan mutta sosiaalisia tilanteita ajatellen nuo viikonlopun the päivät ovat parhaita. Nykyään opiskelijat muuten bilettävät todella vähän ainakin täällä Joensuussa. Opiskeluaikoja pyritään lyhentämään ja jengi ei tahdo ottaa lainaa elämiseen joten joko köyhäillään kirjojen parissa tai tehdään töitä JA hikoillaan opintoja maximit vuodessa.

No, itsekin tein ekana opiskeluvuotena muistaakseni n. 50ov. Intoa riitti eikä tullut tehtyä opiskeluiden lisäksi juuri muuta kuin jumittua kotona. Onneksi? sitten aloitin sekä työnteon että hengailun erään teekkarin kanssa joten tuli hiukan kohtuuttakin noihin opiskelujuttuihin.

Sosiaalisuus on yliarvostettua.

Niin, teekkareita tänne tarvittaisiin; ne veikot osaavat tunnetusti juhlimisen jalon taidon. Pelkästään vappu kestää kolme viikkoa ja se varmaan paikallisia ravitsemusliikkeitäkin piristäisi.

(Jos olisin kunnon sadisti ja opettajana teknillisessä niin laittaisin laskarit 8-12 maanantaiaamuksi. Usein ne ovatkin siihen aikaan, heh.)

Und so weiter. Kohta tämä maanantai on ohitse ja sitä tosiasiaa voi halutessaan juhlia vaikka pelaamalla tätä oivaa peliä.

Maanantain musiikkisuositukset: Stratovarius - Polaris, Blind Guardian - Somewhere far beyond, Rocky Balboa - The Best of Rocky soundtrack

Sweet thrills

Päätin juuri monituntisen session eräiden opiskeluun liittyvien tehtävien parissa ja täytyy myöntää että oli niissä jonkinlainen tekeminen.

No, tulihan sitä relailtua aika monta vuotta joten ehkä aikakin palata juurille. Muistuu mieleen muutama kaunis hetki lukiossa ja siellä tunnen tavallaan nyt taas olevani. Muutamia pieniä poikkeuksia lukuunottamatta; tällä kertaa en taida livahtaa välitunneilla talon taakse röökille jauhamaan metafysiikkaa. Tänä päivänä se hoituu ihan muun touhun ohessa (eli ei suinkaan salapäin) ja kohteina ovat niin pihapuussa kökkivät harakat kuin viattomat työkaverini.

Palatakseni em. tehtäviin niin myös kaveri myönsi ettei pääsisi tentistä läpi vaikka onkin ollut alalla yli 20v ja kouluttanut työkseen ihmisiä. Sain siis tukiopetusta koko tämän ähisemisen ohessa ja kiitos siitä jumalille.

(Vaikka en tajunnut niistä neuvoista puoliakaan. Syytän humanistisia opintoja omaksumastani ajattelutavasta.)

Joskus mietin että miksi ihmeessä haalin itselleni hankaluuksia (= haasteita) kun voisin vaan olla ja hengailla. Ikävä kyllä se ei vain toimi omalla kohdallani koska en tunne olevani edes olemassa jollen saa keksiä ratkaisuja ongelmiin tai kehittää itseäni jollain muulla tavalla. Se on joku myötäsyntyinen ominaisuus joka on vahvistunut vuosien myötä. En ole paljon millään tavalla kilpailuhenkinen mutta tietenkin asioiden hallitseminen tuottaa suurta mielihyvää. Tavallaan kilpailen itseäni vastaan koko ajan mutta se on suuri mahdollisuus, ei missään nimessä velvollisuus tai kärsimys. Onnittelen itseäni joka päivä siitä että synnyin sellaiseen maailmaan/aikakauteen jolloin ihmisellä on kaikki mahdollisuudet kehittyä.

Toisaalta ymmärrän niitäkin jotka sanovat että vaikkapa vain rikkailla ihmisillä on nykyäänkin mahdollisuus kouluttautua. Toki jokaisen lähtökohta ratkaisee todella paljon mutta enpä ole itsekään koulutetusta tai varakkaasta perheestä. Kyse on enemmänkin näkökannoista ja siitä mitä pitää elämässään tärkeänä. Jos olisin halunnut esim. rahaa tai ylipäänsä korkean elintason niin olisin valinnut lähtökohtaisesti eri tavalla.

Jostain syystä kirjoitus alkaa mennä taas vaihteeksi joksikin henkilökohtaiseksi manifestiksi mutta olkoon niin. Life is, yleensä.

Musiikista vastaa just nyt Bon Jovi.

Rappioblogausta

Otinpa tuossa ekan lasillisen punaviiniä kun kaveri houkutteli (=no ei oikeastaan houkutellut) paheen tielle. Ajattelin siveästi kyllä tuhota tuon pullon vasta huomenna sen jälkeen kun olen saanut opiskelujuttuja kasaan mutta what a hell. "You need fuel baby", ajattelen ja otan lisää. Korvien ja poskien kuumotus on selkeä plussa koska kylmi koko illan.

Viinapullo ja kartonki röökiä ovat kuulemma perusvarusteita jos aikoo ohjelmoida, sanoo kaveri. Tiedä häntä mutta krapula tuskin avittaa kyseisessä prosessissa. Minä tietenkin olen sen verran masokistinen että huomenna alankin treenaamaan jotain mitä en normistikaan ihan heti tekisi. Kirjastosta lainaamani tieteellinen essee-teos voisi olla suosiollinen avustaja tässä katharttisessa projektissani. Siinä nääs käsitellään hyvin kuivalla tavalla erilaisia tapoja ja paradigmaattisia otteita yhteisöjen tutkimuksessa -ja nimenomaan sellaisten ns. ei-konventionaalisten. Yhteisö on oikeastaan pirun huono sana kuvaamaan mitään muuta kuin enemmän tai vähemmän stabiilisti jossain maantieteellisesti merkittävässä kontekstissa elävää kansaa/porukkaa. Siksi on siis olemassa tuhat teosta niistä mitkä eivät ole yllä olevaa.

Tonight we don't have any worries but tomorrow's different.

Kirjan siis lainasin siksi että olen tällainen virtuaalisten yhteisöjen tutkimuksesta kiinnostunut HuKkapätkä jonka suuriin ideoihin luonnollisesti lukeutuu mm. suureellisten tutkimusprojektien järjestäminen. Noh, todellisuus on eri kuin HuKkapätkän the mielikuvitus (luoja auttakoon) mutta yhteisöllisyyttä voi onneksi tutkia hyvin monella eri tavalla. Omat tähänastiset tutkielmat ovat käsitelleet niin pakanallisia traditioita kuin suomi-goottejakin ja olen kummankin kohdalla kerännyt materiaalin pääosin verkosta. Eka on puhtaasti teoreettinen luonteeltaan ja toka tehty erään verkkoyhteisön jäseniä haastattelemalla&ko. yhteisön luomaa virtuaalista materiaalia analysoimalla. Oikeastaan olen stalkannut ko. jengiä vuosikausia mutta ei mietitä sitä. Tätä tämä ns. kulttuurihoroilu* loppujen lopuksi on; olet tavallaan osa porukkaa mutta et kuitenkaan. Varjo jonkun kantapäillä.

It's a kind of magic..

Even tonight.

* just keksin oman termin (omg lol)

Illan teemabiisi: Enigma - T.N.T for the brain

Yö on kauneus

Kylmyys hohkaa ulkona mutta ei se sisälle sentään pääse.

Tänään ohjelmassa Matrix Reloaded, kuuma tee ja sisäinen hehku.

Teemabiisi: Don Huonot - Kissaihmiset

Miehet sukkahousuissa

On oikeasti aika hupaisaa että miten asiat profiloituvat. Tällä viittaan siis siihen (ainakin tässä tapauksessa) että mitä ihminen voi (= mitä sen pitää) tehdä kun se on sitä ja tätä. Jos tekee toisin niin johan löytyy mielipiteitä, kauhistuneita katseita ja kummasteluja. Joka kohdassa vouhkataan suvaitsevaisuudesta ja vapaamielisyydestä mutta yleensä pienet ja erittäin triviaalit asiat aiheuttavat kuitenkin suurimman kaaoksen.

Ex-kämppikseni on ihminen joka ei paljoa ajattele muiden ihmisten reaktioita vaan tekee miten kokee parhaimmaksi. Hänellä on sen tasoinen itsetunto että sitä kannattaakin kadehtia. Jostain syystä tämä ihminen on sitten ajautunutkin tekemään ratkaisuja jotka ovat varsin poikkeuksellisia. Kaikkein näkyvin asia lienee hänen miehensä joka on 37v vanhempi kuin hän itse. Ystäväni on itse asiassa mummopuoli kukkeassa 32v iässään. En itsekään ole mitenkään poikkeuksellisen suvaitsevainen ja kukkahattuinen mutta kun tapasin nämä ihmiset niin en ihmetellyt että miksi he ovat niin onnellisia yhdessä. Ikäeroa ei käytännössä edes huomaa koska he ovat niin samanhenkisiä. Ympäristö on reagoinut heihin varsin vaihtelevalla tavalla ja ikäviltä kommenteilta he eivät valitettavasti ole välttyneet.

Mutta voi olla että vielä suurempi kohu olisi noussut jos asetelma olisikin toisinpäin. Esimerkiksi itäisessä naapurissamme on melko tavallista että mies on vaimoa huomattavasti vanhempi.

Toinen arkisempi esimerkki on jako miesten ja naisten vaatteisiin. Tiedän muutaman miehen jotka käyttävät sukkahousuja ja tukisukkia. Mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä mutta kuitenkin tämäkin on sellainen asia josta on olemassa lukuisia keskusteluketjuja eri foorumeilla. Naistenlehdet mielellään julkaisevat kyselyjä ja gallubeja joissa kysellään vastaantulijoilta että onkos nyt jees pitää legginssejä tai sukkiksia jos on Mies. Mitähän tästä olisi mieltä se ystävistäni josta kuoriutui vuosien prosessin jälkeen transvestiitti? Tai sellaiseksi hänet luokiteltaisiin jos tätä kysyttäisi satunnaisilta vastaantulijoilta. Käytännössä hän on omasta mielestään ihan tavallinen heteromies joka nyt sattuu tykkäämään korkokengistä ja mustista pvc-hameista.

Mikä tekee naisesta naisen ja miehestä miehen? Mikä on normaalia tai epänormaalia? Nämä ovat todella kulttuurisidonnaisia käsitteitä (lukuunottamatta biologisia tosiasioita) vaikka tietyt asiat tuntuvat pysyvän aikakaudesta toiseen. Joissain kulttuureissa on miehiä joilla on kotitytön hyväksytty status omassa yhteisössään. Länsimaisessa kulttuurissa menestyvää naista pidetään maskuliinisena ja synnyinkodissaan pitkään asuvaa miestä mammanpoikana. Niin tai näin -aina väärinpäin.

Ehkä sen pitääkin olla juuri niin.

Päivän muzakit: kikkeliheviä ja Kaijaa noin tasapuolisuuden nimissä

Am universum

Huomasin jo joku aika sitten kaupassa mielenkiintoisen härvelin. Tästä tulee mieleen sama värkki mikä löytyi tuntemattoman planeetan tutkimusreservaatista elokuvassa Pimeän uhka. Elokuvassa tämä systeemi toimi vähän kellon tyyliin mutta nyt olisikin tarjolla ihan oma aurinkokunta. Ei voi muuta sanoa että kyllä himottaisi (suorastaan hikoiluttaisi) ostaa tuo hela hoito itselle.

Sama reaktio oli Star Trekistä tunnetun Starship Enterprisen pienoismallin kanssa ja onnistuinkin löytämään sellaisen huutonetistä. Harmi vaan että joku kanssaeläjä onnistui huutamaan sen ennen minua. Ehkä se ei olisi tänäkään päivänä kasassa mutta idea -se on tärkein.

Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen.

Isäni harrastaa tähtitiedettä ja omistaa kaksi vähän erityyppistä kaukoputkea. Hienoja hetkiä elämässä ovat olleet ne jolloin olemme katsoneet porukalla kuun kraatereita (hiljaisuuden meri, vau) tai seuranneet taivaalla matkaavan komeetan kulkua. Olen haaveillut vuosia avaruusmatkailusta ja se on sitä todellista ulkomaan matkailua jos minulta kysytään. Sitä voi vaan miettiä että miltä tuntuu nähdä maapallo ns. ulkopuolisen silmin.

Tai pitäisikö sanoa Gaia?

Ehkä jonain päivänä ihmiskunta on tarpeeksi kehittynyt jotta tästä matkailu-unelmasta tulee totta muillekin kuin multimiljardööreille tai tutkimusryhmille. Siihen asti pitänee tyytyä niihin universumeihin mihin jokaisella kuolevaisella on mahdollisuus ja mikä muu se universumi olisikaan kuin hän itse? Minä on kaikki - maailmankaikkeus. Ei enempää tai vähempää.

Illan biisi: Amorphis - House of sleep

Jalat pois

Satuinpa lueskelemaan erästä blogia jonka kirjoittaja suunnitteli hankkivansa yhden tai useamman ns. kauneusleikkauksen -kun kerran varoissaan sattuu olemaan. Olen itse niitä ihmisiä joita ei tuo esteettinen kirurgia sanottavasti innosta (= ei yhtään). Asia olisi varmasti eri jos sattuisin olemaan vaikka tämä Jose Mestre tai sitten jossain onnettomuudessa vammautunut.

Tosin ei ole aivan sanottua että ihminen lähtisi sittenkään hakemaan muutosta/apua jos olisi synnynnäisesti erinäköinen. Tässä yhteiskunnassa pidetään epätoivottuna sellaisiakin piirteitä jotka ovat täysin luontaisia. Jose Mestrekin lähti (luonnollisesti) hakemaan apua ihan muista kuin esteettisistä syistä.

Oma kantani esteettiseen kirurgiaan on kuitenkin aika suopea koska samahan se minulle on että mihin ihmiset rahansa laittavat. Hirveää rahanhaaskausta se on koska kaikki leikkauksilla ja operaatioilla saadut tulokset ovat loppupeleissä väliaikaisia. Kukaan ei ole nääs vieläkään keksinyt tapaa olla ikinuori tai edes kuolematon.

Mutta jos käytetään mielikuvitusta ja mietitään että mikä voisi olla jees. Kolmas silmä niskassa voisi olla hyvin kätevä ja mielellään siinä voisi olla jonkinlainen teleskooppinen "varsi". (Ehkä joitain miehiä tämä idea saattaisi kiinnostaa hiukan sovelletussa muodossa..)

Samoin borgimainen käsi olisi tosi kolea homma. Minulla siinä olisi tietenkin aseiden sijasta tietokone, puhelin ja vaikka navigaattori. Lisäksi siinä kädessä voisi olla samantyylisiä systeemejä kuin Robocopilla joka tunnetusti peukaloi keskustietokoneita jonkinlaisella kaapelilla tms.

Olen kyllä suunnitellut jälleensyntyväni Predatoriksi mutta otuksen tehovoima piilee sen (ydin)aseissa. Ehkä sellaisen tekniikan saavuttamiseen ei tarvitakaan jälleensyntymistä vaan rajatonta luovuutta oikeissa paikoissa. Maailmanloppu, here I come!

Etsiskellessäni tietoa operaatioista törmäsin yhteen historiasta tuttuun operaatioon eli kallonporaukseen. Tuskin kukaan niin hullu on (unohdetaan nyt esteettiset amputaatiot) että haluaa porauttaa päähänsä reikiä saadakseen kauniin kallon kuoleman jälkeen.

Ja nyt kun minä sen sanoin niin joku sen kohta tekee. Mutta operaatio on siis ollut lääketieteellinen sekä rituaalinen toimenpide. Homo religiousus on kyllä kekseliäs koska tietenkin poraamalla kalloa paha henki pääsee ulos. Lopputuloskin oli toivottu koska kyllähän mikä tahansa levottomuus häipyy kun henki kirjaimellisesti lähtee.

Mitä toisen jalkansa ja toisen kätensä sormet amputoinut mies totesi operaation jälkeen? " Vihdoinkin tunnen itseni kokonaiseksi."

" Ei en sitä salaa, näillä teillä loppuun palaa.." laulaa K. Koo ja allekirjoittanut on edelleen fiiliksissä.

Nostalgian syvin olemus

Mikähän lie se transiitti mikä nostattaa tällaisia haikailupuuskia?  Kaija Koo tuo pintaan sellaisia muistikuvia joita en ole pyöritellyt taas aikoihin. Jopa oikeasti ;) Olen omalla tavallani aika toivoton; elän joko menneisyydessä tai sitten tulevaisuudessa. Siis jos mielikuvia ja ajatuksia ajatellaan. Menneisyydessäni on paljon kauniita asioita ja tulevaisuus nyt aina on kiinnostavaa.

Niinhän sitä sanotaan että kun tunnet menneisyytesi niin tiedät myös tulevaisuutesi.

Tai:

"Jos haluat tietää menneisyytesi, katso tämän hetkistä tilaasi. Jos haluat tietää tulevaisuutesi, katso tämän hetkistä toimintaasi."

Ihmiset tykkäävät elää samalla tavalla vuodesta toiseen -meni se oikein tai väärin. Samat käyttäytymismallit toistuvat samankaltaisissa tilanteissa tai vaikkapa samanlaiset ajatukset tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Siispä todellinen muutos lähtee ajattelutavan muutoksista jotka väistämättä johtavat aikanaan muutoksiin koko elämäntyylissä.

Muutos, se on vähän hankalampi juttu. Joskus vain pakollista ja kun katson menneisyyttäni niin näen paljon erilaisia kausia. Kausi vaihtuu sen tullessa päätöspisteeseensä; vähän samaan tapaan kuin yksisuuntainen tie päättyy aina johonkin.

Itse aloitin uuden kauden lähtiessäni opiskelemaan uuteen kouluun ja samalla tuli näköjään laitettua vaihtoon niin ihmisiä kuin ajattelutapojakin. On aina yhtä ihmeellistä että miten jouhevasti tällaiset siirtymät tapahtuvat. On toki fakta että on paljon asioita jotka seuraavat ns. uuteen elämäänkin mutta millä tasolla; se on aina oma tapauksensa.

Elämme outoja aikoja.

Päivän liikkiskohtauksista vastaa Kaija Koo koko tuotannollaan.

Sydänverellä

Miellän melankolian nimenomaan surumielisyydeksi; nostalgiseksi kaihoksi. Wikipedian mukaan se on myös depressiota, masennusta, maniaa tai surua. Aika raskasmielistä meininkiä siis.

Suomalaisia sanotaan melankolisiksi tyypeiksi jotka kaihoavat aina jotain sellaista mikä on menetetty tai mitä ei ole tässä hetkessä. Jossain muualla on se paras.

No jos ajatellaan musiikkia niin kieltämättä sellainen fiilis tuleekin vaikka positiivista meininkiä löytyy yhtä lailla. Jostain syystä pidän itsekin huomattavasti enemmän itsemurhamusiikista kuin happyhappyjoyjoy-tavarasta. Miksi sitten näin? Voisin omalla kohdallani syyttää vaikka karjalaisia sukujuuria (itkuvirret, kalevalaiset tarinat jne.) mutta mitään eksaktia syytä on oikeasti vaikea paikantaa.

Otetaan esimerkiksi vaikka Eppu Normaali joka on lyönyt läpi biiseillä joissa isät hakkaavat lapsiaan ja mies itkee hänet jättäneen naisen perään. Kokoelmalevy (jolta nämäkin löytyvät) taisi pysyä listaykkösenä yli 40 viikkoa (ja löytyy se minultakin)..kertoo hyvin suomalaista musiikkimausta. Ko. yhtye myy keikkapaikat täyteen yhä uudelleen ja toivotuimpia ovat surullisimmat biisit.

Ehkä juuri musiikki on sitä mihin on helpointa samaistua;kuunnella kun muusikko laulaa niistä tunteista mitkä itselle ovat niin merkittäviä. Olisi aika rankkaa sanoa että elämä on pohjimmiltaan hyvin surullista mutta aika moni sen surun on saanut omassa elämässään kokea. Olen itsekin tällainen hauras lyyrikko (joka muuten koki juuri suuria hetkiä, palaan siihen myöhemmin) jolle musiikki on juurikin se kanava tunteisiin ja niiden ilmaisuun.

Suomalainen iskelmä on myös ihan omaa luokkaansa. Teemoja: hetken häilyvyys, ohimenevyys, vain yksi yö, surun kitarat, kutsu, syvä musta yö. Tarvinneeko enempää luetella? Kapakoiden, tanssipaikkojen ja baarien melankoliaa huokuva mysteerio on aina ollut se mikä minut sinne on vienyt. Hetkessä on enemmän tunnetta kuin koko ikuisuudessa.

Päivän tähtihetki: Anna Eriksson - Sumujen silta

Verkossa

Ikäänkuin kirjaimellisesti.

Ostin viime vuonna erään animeboxin.

Serial Experiments: Lain

Mielleyhtymät Matrixiin viehättivät ja viehättävät edelleenkin. Matrix jatko-osineen on ehdottomasti parhaita elokuvia mitä olen nähnyt ja kertaamisen arvoinen siinä missä Lotr-trilogiakin.

Tätä boxia en ole saanut vielä katsotuksi mutta minua kiinnostaa sitäkin enemmän sarjan tausta-ajatus ja se mitä kysymyksiä se herättää.

Lainaan suoraan linkittämääni artikkelia:

Nakamuran ohjaama, kompaktin kokoinen sarja pohtii todellisuuden ja ihmisen välistä luonnetta, kaikkialle levittäytynyttä uutta mediaa ja sen roolia ihmisen identiteetin rakentumisessa, tuon identiteetin imeytymistä tietoverkkojen ”kyberavaruuteen” ja yleensä kommunikaation, keskinäisviestinnän, muotoja tai mahdollisuuksia.

Nykyihmiselle tietoverkko on sangen arkipäiväinen asia eikä mielestäni todellakaan tuossa ylläolevassa mittakaavassa toimivaa. On kuitenkin se oma osastonsa ihmisiä jotka omissa mielissään suunnittelevat yhtä sun toista ja viehättyvät ajatuksesta jossa ei inhimillisyydellä paljon sijaa ole. Omalla tavallaan siis. Mielestäni ei ole esimerkiksi lainkaan yllättävää että on niitä "friikkejä" joiden mielestä on okei hankkia nais/miesandroidi kumppanikseen.

Näissä piireissä inhimillisyys saa muutenkin sellaisia piirteitä ettei oikeastaan mikään juuri yllätä. Puhun siis yleisellä tasolla -unohtamatta niitä ihmisiä joiden kanssa olen itse päivittäin tekemisissä. Linkin sivu on hiukka huono kuvaus mutta miten määrittelet tyypin jolle verkko on ominaisin ympäristö ja olemassaolon perusta?

Ikäänkuin borgiyhteisö jossa on vain kuningattaria. Jollain tasolla siis.

Häpeäkseni pitää todeta että tajusin vasta aika myöhäisessä vaiheessa Matrixin idean :) Kuinkahan monta kertaa tästäkin on puhuttu että entäs jos ihmiskunta -maapallo- yhteiskunta tällaisena- onkin jonkun muun yhteiskunnan laboratorio ja koe? Yhtä mahtava ajatus on se mitä itse monesti olen miettinyt eli se että entäs jos tämä maailmankaikkeus on vain yksi atomi isommassa kokonaisuudessa?

Paljonpa siis liittyy verkkoihin?.. Mutta kuinka paljon me lopulta tiedämme tästä ympäristöstä missä elämme? Entäs jos kaikki onkin vielä enemmän harhaa mitä olemme koskaan kuvitelleet ja se todellinen illuusio olemme me itse.

Polttavin kysymys lapsuudessani oli se että kuka on se jonka silmin tätä maailmaa katson? Mistä se on tullut ja miksi se on tässä? Tässähän luulisi että on kyse persoonallisuuden kehityksestä ja minäkuvan muodostumisesta mutta ajattelen sen vielä pidemmälle; mikä on se olemisen muoto mikä ajattelee näillä aivoilla?

Sitä voidaan kutsua sieluksi, alitajunnaksi tai hengeksi mutta mikä se todella on?

Soundwawes: X-perience - Lost in paradise

Saarnanainen asialla

Siis asiastahan voidaan olla montaa mieltä. Jokaisella asialla on vähintään se kaksi puolta ja useimmilla tuhat. Eli tiedossa voisi olla hyviä väittelyjä/keskusteluja mikäli kaikki osapuolet olisivat valmiita perustelemaan kantansa ja argumentaatio olisi sujuvaa.

Ainoa mikä Wiion laista on jäänyt lähtemättömästi mieleen on se että viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Jos yritetään tuoda ihmisille jotain asiaa niin jengi ei välttämättä tajua mitä yrität viestiä. Viestintää on tutkittu paljon koska ihminen tuppaa viestimään muullakin kuin suullaan. Kaikki mitä ihminen tekee on kiinnostavaa viestinnän tutkimuksen silmissä -ja jos ei suoraan viestinnän niin varmasti kulttuurintutkimuksen ;)

Löysinkin tuossa äsken pari kiinnostavaa artikkelia*. Toinen on perus sosiaalipsykologiaa ja oikeastaan taustaa sille mitä ajan takaa. Käsitteestä symboliavaruus en löytänyt mitään jännittävää (tai edes selkeää) artikkelia mutta niiden yksilöllinen eroavaisuus tekee viestinnästä hankalaa. Hankalaa saada tietoa perille jos vastapooli ei ymmärrä minä tarkoitan. Viestin symboleilla joiden merkitys ei välttämättä ole niinkään selvä esimerkiksi naapurilleni kuin minulle itselleni.

(Tai en ainakaan usko että on, olemme melko erilaisia ihmisiä. Toisaalta.. Heh.)

Ehkä joskus pääsen eroon itsestäänselvyyksien jauhamisesta mutta voi vitsit miten über-jargon voi olla joskus niin viihdyttävää. Ymmärrän kyllä tutkimuksen yhteydessä että se ei toimi. Kävin erääseen aikaan kursseja joiden vetäjä oli hyvin vastaan kaikkinaista lavertelua ja värikästä kirjoittamista. Hän ihannoi selkeää ja hyvin dynaamista ilmaisua. Silloin en oikein arvostanut hänen mielipidettään mutta nykyään ajattelen toisin. 

No, siihen aikaan harrastelin paljon runojen kirjoittamista ja tieteellisen tekstin kirjoittaminen oli hyvin vaikeaa. Jostain ihmeen syystä samaan aikaan joutui sitten kirjoittamaan raportin jos toisenkin ja pari pidempää esitelmää joista toinen on kandidaatintutkielmani.

Onneksi tein ne tutkielmat jo opintojen alkuvaiheessa. On ihmisiä jotka eivät osaa sovittaa yhteen opiskeluja ja taiteilijaelämää.

* symboliattraktio, kulttuuripsykologiaa..

Levylautasella: Helloween - The Dark ride, Battlelore - Sword's song

Yli kaiken..

.. sen olla pitää. Ei kannata tyytyä mihinkään kun voi saada kaiken.

Ja koska aina löytyy niitä joiden mielestä ko. menettelytavassa on jotain kritisoitavaa niin minä&muut jälkiviisaat kanssaeläjäni saavat (jälleen kerran) aiheen pienimuotoiseen yhteisölliseen hymistelytilaisuuteen.

Tasapäisyys on tylsää ja raittius abnormi jollei sitten ensin ollut aivan tautinen juoppo jonka ainoaksi selviytymismahdollisuudeksi jäi viinasta luopuminen. Vanhapiika jatkaa vuodatustaan mutta ruma nainen on löytänyt rakkautta. Tällaisia pieniä huomioita elämän varrelta.

Oikeastaan pikkuisen vähättelin kun sanoin ettei minulla ole krapulaa. On meinaan aika horror olotila, paleltaa ja iho tuntuu liian pieneltä.

Hajanaisia ajatuksia, animea, koomaamista ja musiikkia on ollut tämän päivän ohjelma. Perinteistä dagen-efter-meininkiä siis. Haaveilin päivällä hetken aikaa kebabista mutta tulin siihen tulokseen että sen hakeminen on liian vaivalloista.

Tällä hetkellä melkein kaikki on liian vaivalloista.

Päivän musiikkiorgasmi: Helloween - Immortal

Aikuiselämän huipentumia

Kaverin tyttö 11v. oli sanonut että kaveri saisi pukeutua niinkuin Elwyn -aikuismaisesti.

Äsken otin lasin punaviiniä kuten tädit ja virkanaiset tuppaavat joskus iltaisin tehdä.

On se aikuisen elämä raskasta. Tosin meitsi on tunnetusti osannut valita siitä ne mehevimmät palat eli vapauden elää öisin, juoda viinaa minä viikonpäivänä hyvänsä ja lukea aamunkoittoon historiallisia roskaromaaneja. Tehdä ylipäänsä kaikkea mitä ikinä päähän pälkähtää.

Toki kaikki (useimmat?) ikäiseni ihmiset eivät toimi näin ja se on pikkuisen sääli.

Voi kuinka väärässä olinkaan kun kuvittelin että isona ei ole elämää. Sehän on täysin päinvastoin.

Illan artisti: Bon Jovi

Ihan muuten vaan

Kävin tuossa yliopistolla tuntemassa itseni vanhaksi ja toisaalta viisaammaksi kuin ikinä aikaisemmin. Melkein sanoin eräille miehenaluille että olkaa fiksuja ja opiskelkaa muutakin kuin stoalaisia mutta jätinpä sitten sanomatta. Olkoonkin että olen tehnyt joitain vähän kummallisia valintoja mutta niin saavat muutkin tehdä.

En oikein tiedä että mitä mieltä olisin kuluneesta 9 vuodesta täällä Karjalan mailla. On tapahtunut niin paljon erilaisia asioita ja elämäntilanne on vaihdellut laidasta toiseen. Ei ole mitään selkeitä jatkumoita muussa suhteessa kuin ehkä opiskelupaikoissa. Olen edelleen kirjoilla yliopistossa mutta vähemmän kypsynyt ko.opinahjoon kuin opintoja aloitellessa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että enemmän kuin koskaan niin nyt pitäisi vetäistä se tonkka punaviiniä ja itkeä ne itkut mitä jätin joskus itkemättä. Samoin voisi nauraa ne naurut mitä jätti nauramatta silloin kun halusi leikkiä aikuista. Ehkä tämä elämä on ylipäänsä jotain aikuisten leikkikoulua sen jälkeen kun jättää lapsuuden taakseen. Mutta en minäkään nyt kenen kanssa ala leikkimään -en kotista enkä edes kampaajaa.

*hiljainen hetki*

Nyt voi sitten alkaa valmentautumaan seuraavaan kauteen ja uuteen nousuun (=mahalaskuun). Onneksi on sentään jotain mille laskeutua.

angstimusa: kaikki masentava kuten Jippu

Kauhun tasapaino

Haasteet tekevät haavoittuvaiseksi. Äsken tein eräitä harjoitustehtäviä ja tuntui lähinnä maailmanlopulta etten heti hiffannut että miten ne pitää tehdä. Olen kai tottunut siihen viime vuosina että muut pikemminkin kysyvät minulta apua kuin minä itse sitä tarvitsisin.

On vaarallista korottaa itsensä korokkeelle ja uskotella itselleen että on korvaamaton ja murtumaton. Uskotella on tosin huono termi omalla kohdallani koska minusta on tullut ihan luonnollisella tavalla oman elämäni ylijumala. Oli aika jolloin vielä uskoin me-henkeen mutta sitten tuli aika joka opetti minä ja vain minä- ajatteluun.

Olen opetellut viime vuosina paljonkin yhteistyötä ja ryhmässä toimimista; suurin ja merkittävin tekijä on työelämä. Koulussa sitä sen sijaan ei korostettu vaan yliopistossa olet omillasi ja vastuussa yksin opinnoistasi. Minun persoonalleni ja silloiselle elämäntilanteelle se sopi loistavasti mutta itse elämä taitaa vaatia muutakin.

Voi olla että eteen tulee aika lailla jengiä joiden kanssa yhteistyö ei toimi mutta enemmistö lienee toista sorttia. Monista vaikeista asioista tulee helpompia käsitellä mikäli probleemaa on pohtimassa useampi kuin yksi (visakallo).

Minun erittäin humanistinen mieleni osaa kyllä ajatella ja lukea (liikaa) mutta sen sijaan tekeminen on vastenmielistä. Kirjoittaminenkin on yllättävän vaikeaa mutta sitä sentään harrastan lähes jokainen päivä. Tutkimustekstiäkin onnistuin kirjoittamaan eilen jopa yhden lauseen ;) Jos ei muuta niin kryptinen se tulee ainakin olemaan -tuo mahtava yliopistollinen lopputyöni.

Tein kandin tutkielmani toisena opiskeluvuonna ja täytyy myöntää että se aiheuttaa enemmän tuskan kuin ilon väristyksiä :) Mutta se on kyllä kaikella innolla väännetty joten pointsit siitä himaan.

(Ja itsekriittisyydestä myös.)

Päivän musat: Spotify- mix

Irstailua tahdissa

Musiikkimakuuni kuuluu niin kasarihevi kuin amispoppiskin ja olen syventynyt viimeksi mainittuun tänään. Kestosuosikkeja ovat Haddaway, Masterboy, Basic Element, Hausmylly ja Corona mutta onpa E-roticillakin sija minun sydämmeissäin.

(Valitettavasti.)

Muistan kun kopsasin itselleni ko. yhtyeen? kaksi ekaa levyä ja formaattihan oli siihen aikaan c-kasetti. Nuo kasetit taitavat vieläkin olla ok kunnossa vaikka nauha tuppaakin venymään tai muuten vaurioitumaan mikäli sitä kelailee usein. Kuuntelin yleensä saman kappaleen kymmenen kertaa peräkkäin joten kulumisprosentti oli suht iso.

E-rotic on siitä jänskä viritelmä että videot ovat tuubissakin K18-osastoa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Piirrettyjä isohinkkisiä naisia joilla ei päällä rihmankiertämää ja bonuksena myös pippeleitä plus muuta alan rekvisiittaa. Kohderyhmänä kuitenkin 15v+ ikäiset joihin setti kyllä upposi aika kiitettävästi.

Biisien lyriikoista on tehty paljonkin tutkimusta mutta enpä onnistunut löytämään yhtään kirjoitusta jossa olisi tarkasteltu tätä viritelmää. Se on aika yllättävä havainto. Ehkä europoppis on tutkimuksen kohteeksi liian tavanomainen ja pop että kukaan naistutkijakaan olisi siitä innostunut. Tiedä häntä mutta tätähän tämä on.. Seksiin liittyvien stereotypioiden riemumarssia ja todentamista/vahvistamista.

Otetaan esimerkiksi biisi nimeltä Sexual Madness.

Löytyy niin musta mies kuin tanssipaikka, yö ja kiihkoa. Rakkautta, seksuaalista hullunmyllyä ja kaipuuta. Nainen kaipaa seksiä ja on kiikissä vastapooliin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Naisten sanotaan liittävän seksiin rakkauteen eli rakkautta tulee olla ennen touhuilun aloittamista. Mies taas rakastaa ruumiillaan ja se joka vie miestä ei suinkaan ole sen yläpää vaan pikemminkin alapää. Tästä biisistä saa sen kuvan että nainen saa mustalta mieheltä niin hyvää seksiä että rakastuu tulisesti. Pitäisi muuten tsekata että kuinka monessa E-roticin biisissä on musta mies tai yleensäkin määritellään että mitä rotua tai tyyppiä himojen kohde edustaa.

Seksifantasiat ovat kiinnostavia (ja oma tutkimuskohteensa) ja niinhän sitä sanotaan että mustilla miehillä on keskimääräistä isompi. Moni heteromieskin muuten fantasioi seksistä miehen kanssa ;) Tiedä sitten mustista miehistä mutta anyways.

E-rotic on useimpien mielestä camppia ja kukaan ei sitä kuuntele (ainakaan tosissaan) mutta mielestäni todella hyvä esimerkki siitä että miten yhdestä yhteiskunnan julkisimmista tabuista -eli seksistä- tulee banaalia.

Päivän musiikki: E-roticin koko tuotanto

Suhteellista

Löysin läjän sarjakuvablogeja joita pitävät suomalaiset kyseisen taiteenlajin harrastajat.. Mahtavia ja osa jo tuttuja entuudestaan.

Lueskelin yhtä missä kuvataan arkea ja elämää 20-30v yliopisto-opiskelijan näkökulmasta. Tuli tosi kummallinen fiilis kun ensin ajattelin että tämän tekijä ei se ihan teini enää olekaan ja kappas vaan; se on minua nuorempi.

Kumma olo sen takia että tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi ja lapseksi noita juttuja lukiessa. Joo, sen mä kyllä tiedän että en ole pysynyt oikein messissä noiden kertyneiden vuosien suhteen enkä edelleenkään piittaa samoista päämääristä kuin sarjiksen tekijä ja kymmenet tuhannet muut.

Mitä itse tein vuonna 2003 kun tuo sarjakuva tehtiin? Olin suurimman osan ajasta Lappeenrannassa ja seikkailin öisin usein teknillisen yliopiston käytävillä kun exäni teki omia tutkimustöitään. Kävelin pitkiä lenkkejä Saimaan rannoilla ja Joensuun ympäristön metsissä. Luin kasoittain kirjoja, opiskelin ja kävin töissä. Kuuntelin Therionia, Theatre of Tragedya ja Arcturusta. Ihastelin taivaalta leijuvaa lumisadetta ja sateen jälkeistä auringonpaistetta. Olin onnellinen ja elämä oli yksinkertaista, vailla kiirettä.

http://grezen.sarjakuvablogit.com/files/2009/08/blogi194.jpg

Luin muuten hiljattain jostain sellaisen ajatuksen että ihminen on yksinkertaisesti tyhmä jos se ei keskiluokkaistu vanhetessaan.Taisi olla erään kirjailijan haastattelu; hän on sellainen ihminen jonka koko elämää värittänyt haave on saada kokonainen perhe joka ei koskaan hajoa.

Mulla on kyllä Marimekkoa, Ikeaa ja Iittalaa kämpässäni ilman keskiluokkaistumistakin mikä viittaa kai enempi yhteiskunnalliseen asemaan, omistusasumiseen tietynlaisella alueella ja elintasoon.

Voi olla että minulla on hyvinkin joskus omistusasunto -tai sitten ei. Onnellisuus on ainoa asia mikä merkitsee. Sitä päivää en halua nähdä jolloin lumisade ei merkitse enää mitään.

Päivän inspiraatio: Arcana - Raspail

Lento-oppikoulussa

Johdatukseksi:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Flow

Tyypin ajatukset ovat kiinnostavia ja antavat kohtuullisen hyvän nimityksen niille fiiliksille joita tavoittelen hommailemalla sitä mitä nyt ikinä sattuu kiinnostamaan. Eihän elämä olisi tyydyttävää jos odottaisin tyytyväni lillumaan sielujen ykseydessä ;)

Olen koukussa onnentunteisiin ja flow voi olla jopa syy siihen että miksi nykyään vietän suurimman osan ajastani yksin. Tiedän että seurassa en pysty keskittymään juuri mihinkään ja pelkään sen johtavan lopulta tuntemuksiin tyhjyydestä. Riippuu toki seurasta mutta esim. parisuhdeaikoina jouduin lataamaan akkuja todenteolla että olisin yksinkertaisesti jaksanut todellisuutta sellaisenaan.

(Okei, suurimmat syyt tyhjyydelle olivat parisuhde joka ei täyttänyt tarkoitusperiään ja jatkuva stressi töiden, koulun yms kanssa..)

Mutta fakta on se että minulla on monia joidenkin (kröhm) mielestä kummallisia tapoja joita harjoitan yksin ollessani. Puhun esimerkiksi paljon yksinäni ja lenkkeillessäni :) Itsensä kanssa riiteleminen on muuten aika hedelmällistä touhua.. Tai se että heilun ympäri kämppää kaiket päivät. Musiikki rentouttaa enkä kykene istumaan paikoillani jos inspiroidun tarpeeksi.

Mulla on varmaan just tuon hillumisen ansiosta suhteellisen hyvä koordinaatiokyky koska olen harjoittanut sitä lapsesta asti.

Eurytmia muuten kuvastaa aika hyvin tätä harrastustani..

http://hengentiede.info/artikkeleita/mitaeurytmiaon.htm

However.. Just nämä harrasteet pitävät minut järjissäni ja niitä en kykene harjoittamaan muuten kuin yksinäni. Jos asuisin jonkun kanssa yhdessä niin odottaisin mahdollisuuksia yksinoloon kuin kuuta nousevaa.

Eräskin yö katsoin koko Lotr-trilogian putkeen ja sen aikana&jälkeen kävin ihan täysillä. (Jonkun mielestä varmaan täysin toisinpäin, heh.)

Toinen fiilistelymuoto on kirjoittaminen. Olen kirjoittanut paljon erilaisia tekstejä; tutkimusta, runoja, proosaa, lehtiartikkeleja ja verkkojulkaisuja. Proosa ja runot ovat kaikkein kiitollisimpia kohteita mutta esim. erään vuoden Viscultista tehdyt haastikset olivat kyllä yhtä suurta rakkautta.

Tiedostan = häviän

On kiinnostavaa että miksi esimerkiksi egosta (hemmetin Freud) tehdään ongelma?

Jatkan tässä foorumilla aloittamaani pohdiskelua..

Asioiden tarkasteleminen noin yhteiskunnallisella tasolla antaa parempia vastauksia näihin ongelmiin..
Ihminen elää erilaisten materiasta koostuvien artefaktien keskellä koska sillä on ollut mahdollisuuksia kehittää niitä.

Ennen materialista maailmaa (eli ts. kaupungistumista, teollisuuden kehitystä jne.) ihmisellä oli toisenlaisia ongelmia: sen piti tulla yksinkertaisesti toimeen. Korkeintaan leikki niinä harvoina hetkinä jolloin sen ei tarvinnut etsiä ruokaa, suojaa tai pelätä henkensä edestä jumalallista kostohetkeä aka ukonilmaa.

Lähipiirissäni ihmiset jatkuvasti muistuttelevat itseään -plus minua siinä sivussa- että mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on?

Jep, ei tässä oikeastaan tarvitsisi tehdä yhtikäs mitään. Miettikääs sitä.. Mutta ihminenpä haluaa koko ajan lisää kokemuksia koska muuten sillä on niin tylsää/toivotonta että hajottaa.

Meidän länsimaisten koulutettujen ja tiedostavien ei todella tarvitse tehdä paljoakaan koska sen tekemisen hoitavat puolestaan ne jotka eivät koe asiakseen miettiä tällaisia asioita. Ne menevät töihin koska niin pitää (=saadakseen rahaa elämiseen) ja meikäläiset taas funtsivat työssäkäynnin motiiveja egoistisesta käytöksestä mappi-ö:hön koska meidän ei välttämättä tarvitse tehdä työtä elääksemme.

Tylsyys ja sen aiheuttanut tiedostaminen tekee elämästä vaikeaa - ei materialismi. Ihminen näyttää tarvitsevan elämälleen tarkoituksen ja tiedostava ihminen on 100% vastuussa sen määrittelemisestä.

Musiikki: europop v. 1995-1999

Avautumisen ongelmallisuus

Kaikista asioista tulee ongelma mikäli ne ovat kokijalle jokseenkin vieraita taikka muuten hankalia. ( Itsestäänselvyyksien toistelu on hienoa :P)

Avautuminen on silleensä jännä taiteenlaji että sitä harrastetaan enimmäkseen juuri äärimmäisissä tunnetiloissa kuten humalassa tai hengenhädässä. Eräs suvun vanhoista koki eräänlaisen henkisen herätyksen ts. uskoontulemisen sopivasti ennen kuolemaansa ja kutsui lähipiirin luokseen jotta voisi pyytää anteeksi pahimpia syntejään. Helvetin roviot polttavat ajatuksenakin ja todellisella kristityllä on mahdollisuutensa loppuun asti.

Nykyään tulee harvemmin oltua ihan megagänässä mutta tiedän jauhavani ties mitä mikäli olen ilolienten vaikutuksen alaisena. Tiede ja erilaiset teorianmuodostukset ovat lempiaiheeni ja provosoidun luonnollisesti hyvin herkästi jos vastapooli alkaa väittämään typeriä. Noh, maallikot, kuka ei heistä ärsyyntyisi? ;)

Kirjoittelin tuonne foorumin puolelle muutaman mielipiteen ja niiden julkaisun jälkeen tuntui kuin olisi riisuuntunut ilkoisilleen. Omien mielipiteiden julkaisu on tuskallista -ja varsinkin jos päätän liittää ne osaksi jotain isompaa traditiota tahi viittaan jo legitimoituihin vanhojen partojen ajatuksiin joita tiedeskene on pullollaan.

Minä vs. the ajattelijat joista suurin osa taisi iässäni kärsiä jo vanhuuden vaivoista tai vähintään kupasta. Saa nähdä että milloin tunnen itseni tarpeeksi arvokkaaksi jotta kykenisin näkemään itseni osana tradiota eikä vain jonain hippiäisenä piipittämässä kritiikin jalanhelmoissa.

Päivän musiikki: heviä 80-90-lukujen taitteesta

Kehitystehtäviä

Onko sellaisia päiviä jolloin ei tarvitse oivaltaa mitään?

Kehitymme ja ilmennämme itseämme ihmisinä -sinä ja minä- kukin hyvin eri tahtiin. Tänään keskustelin opiskelukaverini kanssa siitä miten erilaisia ihmiset ovat sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa eli tässä tapauksessa luennolla. Hän on niitä ainoita jotka kysyvät koskaan mitään ja enemmistö istuu hiljaa. Suurin osa on tullut opiskelemaan suoraan lukiosta ja ikävä kyllä perinteisten "istuu hiljaa"-metodien kouluttamia.

Sikälikin sääli koska sehän on puhdas fakta että ne parikymppiset ovat meistä kaikkein fiksuimpia. Olen itsekin istunut suurimman osan elämästäni näyttöpäätteen edessä (vaikka mielelläni kritisoinkin passivoivaa toimistotyötä) mutta minulle riitti aikoinaan chatti ja se että osasi kasata uskottavia nettisivuja teemana Marilyn Manson tai muut kuolemaa ulkonäöllään uhmaavat olennot.

Uskoisin että hyvin merkittävä osa 19-20v ikäisistä osaa koota tietokoneen alusta lähtien ja tehdä sillä hyvin monenlaisia asioita. Minä taas joudun etsimään tietoa ja pohtimaan tätä(kin) dilemmaa melko laajalla skaalalla (mikä taas johtuu osittain siitä että ajattelen liikaa mutta anyways..).

Pedagogiikassa käytetään paljon hienoja käsitteitä ja patistellaan opiskelijoita pohtimaan omaa oppimistaan. Taisin varsinkin yläasteaikoina ajatella sen olevan lähinnä kidutusta ja ajanhukkaa mutta näin tarkemmin ajateltuna on hyvin tärkeää tietää että miksi oppii jonkun asian paremmin kuin toisen.

Opin tasan sen mikä minua kiinnostaa ja pirullinen jos olisin (hah) niin sanoisin että on opettajan/luennoitsijan asia tehdä asia kiinnostavaksi kuuntelijoilleen. Ei se maksalaatikko sen kiinnostavampaa ole kuin ennenkään vaikka esittelisi sen todella havainnollistavasti. Vastuu oppimisesta on edelleenkin kuulijalla.

Tarjosin itsekin tapahtumajärjestelyn merkeissä työntekijöilleni koulutusmahdollisuutta mutta kukaan ei innostunut asiasta.. Kunnes tuli tositilanne vastaan.

Minä pidän tiedosta ja tietokin saattaisi pitää minusta mikäli osaisin levittää sitä mahdollisimman dynaamisesti. Osaan kirjoittaa hyvin mutta puhua huonosti ellei ole ihan pakko. Ainakin toistaiseksi.

Musiikilliset elämykset: W.A.S.P ja spotifyn megalomaaninen tarjonta (ei Battleloren uusinta, graah!)

Life is game

Niinhän ne jotkut sanovat.. Itse olen sitä mieltä että elämä on kullekin oma taistelunsa (kuten Hitlerkin on todennut) jonka joka häviää tai voittaa. Voittaja on sellainen ihminen joka ottaa selvää sen mitä elämältä haluaa, mitä maailma voi tarjota ja miten sen mahdollisesti tavoittaa.. Häviäjä on se joka ei halua nähdä mahdollisuuksiaan tai on sokea sille mikä hänen ympärillään on.

Elämä on pitkä matka ja yleensä ihan hemmetin vaikeakulkuinen.

Tätä on loppujen lopuksi vaikea selittää mutta harvempi nyt kysyttäessä tietää että missä on esimerkiksi vuoden päästä. Minä todennäköisesti olen saanut graduni valmiiksi ja aloittanut toisen vuoden ammattikorkeassa. Tosiaan.. se gradu. Se on lopulta asia joka vain pitää päättää ja olen joutunut myöntämään itselleni että olen ollut sen kanssa melko hakoteillä.

No, se siitä. Jospa näitä älynväläyksiä tulisi lisää muidenkin asioiden ja elämänvalintojen kohdalla -toivoa sopii.

Mutta jos nyt luovuttaisin niin katuisin ja pitkään. Olen kuitenkin panostanut paljon voimavaroja ymmärtääkseni ja luojan kiitos ymmärrys on jopa kasvanut.

(Ne hartaat hetket eräässä hyvin perinteisessä ravintolassa eivät siis menneet hukkaan..)

Monet historian suuret oivallukset syntyivät samanhenkisessä seurassa. Paljon on vettä virrannut joessa sen jälkeen kun viimeksi tuli istuttua iltaa muiden (jälki)viisaiden kanssaihmisten seurassa mutta tuskinpa se viimeiseksi jää. Aina on niitä pieniä ja synkkiä (kuten sosiologiystäväni totesi) jotka jäävät tänne ja aika pysähtyy.

Se siitä

Kyllä se siitä, ajattelen ja pelottelen itseäni noilla hemmetin viikkotehtävillä mitä pitäisi alkaa säätämään :) Ei se mitään, osaan kyllä kirjoittaa ja sen perusteella tehdä suurimman osan helpostikin.

Mutta tuo matematiikka-osio ei ole ollut hallussa viimeiseen 9 vuoteen. Tuli melkein ikävä Maol-taulukoita joten tämän on oltava vakavaa. Tosin kirjasta ei tässä tilanteessa ole juurikaan apua mutta henkisen tuen antajana (kuten risti kristitylle) se voisi toimia. Ehkä.

Todellisuudessa annan ajatuksille liikaa valtaa koska eivät ne tehtävät oikeasti niin hankalia ole.. Pirujen maalaaminen seinille on helppoa.

Olen muutenkin juuri sitä tyyppiä ihminen joka pyrkii miettimään ja jäsentämään jokaisen asian etukäteen jotta pystyisi sitten tositilanteessa toimimaan mahdollisimman oikein. Yllätyksiä tulee tietenkin mutta riittää että tietää niiden laadun; negatiivinen vaiko positiivinen.

Tänään on muuten ollut melko tehoton päivä.. Kotihommia ja netin plaraamista. Useimpien kavereideni mielestä olen näillä aikaansaannoksilla ollut hyvin tehokas mutta omalla mittapuullani yllän siihen vain silloin kun olen tämän lisäksi urheillut pari tuntia ja tehnyt normipituisen päivän duunia.

Havahduin omiin vaatimuksiini vasta vähän aikaa sitten.. Minusta on varkain tullut suorittaja eli ihmistyyppi mistä en hirvittävästi oikeasti pidä. Tekeminen ja työ yleensäkin on määritellyt olemiseni lähes 100% viimeiset vuodet mutta ehkä jatkossa tulee kuvioihin muutakin. Aika näyttää.

Päivän ykkösbiisi: Haddaway - What is love

Dark realms

Vanha fantasian ystävä fiilistelee ja örkkihevi soi taustalla. Kirjakasassa on yksi lukematon Dragonlance-romaani odottamassa sopivaa hetkeä.

On se hyvä huomata (taas kerran) että jotkut asiat eivät koskaan muutu tai katoa.

Tosin se angsti on jäänyt pois ja sitä joskus jopa suren ;) Olemisen tuska loi sellaisia luovuudenhedelmiä että oksat pois. Olen haahuillut metsissä velhonviittaan pukeutuneena ja istunut kynttilöiden valossa aamuyöhön kirjoitellen goottiromanttisia runonpätkiä. Juonut pullotolkulla punaviiniä seurana ystävätär ja stereoista kaikuva Arcana.

Nuo hetket tuntuvat nyt niin kaukaisilta.. Ihmiset muuttuvat, minäkin. Suosikkiviiniäni ei enää valmisteta ja melkein kaikki ovat jättäneet susirajan mennäkseen kukin omiin suuntiinsa.

Omaa suuntaani en osaa hahmottaa enkä siihen pyrikään. Kaikki on tuon rakkaan pimeyden peitossa ja niin on hyvä.

Suuri rakkaus: Battlelore - The Last alliance

Siitä ja vähän tuosta

Ihme on tapahtunut: viikonloppuvapaa tuntuu hyvältä asialta. Yleensä (=viimeiset 3v) nämä viikot ovat jatkuneet samanlaisina päivästä toiseen -oli sitten maanantai tai sunnuntai. Mutta nyt, opiskelijana, elämä onkin säännönmukaista. Maanantaista perjantaihin ollaan koulussa ja viikonloppuisin ns.läskeillään.

Ajattelin tosin harrastella liikunnallisia ulottuvuuksia samaan vanhaan malliin mutta periaatteessa ohjelma sisältää pääosiltaan netissä roikkumista, musiikkia, lukemista ja harkkojen vääntämistä.

Vähän muuten tuntuu siltä että kaavamaisuus saattaa mahdollistaa sen valmistumisenkin jossain vaiheessa.. Yliopisto on mahtava omassa vapaudessaan mutta huonohko sellaiselle joka osaa sen vapauden luonnostaankin.

On muuten jännä huomata että miten elämä vie eteenpäin. Tuossa elokuun alussa hain erästä opiskeluetuutta jota olisin hyödyntänyt mikäli en olisi päässyt tutkinto-opiskelijaksi. Odotin sähköpostia kuin kuuta nousevaa mutta sitä ei vain saapunut. No, sitten tuli postista hyväksymiskirje AMK:hon ja tuo etuus unohtui.. Kunnes tänään satuin avaamaan roskapostikansion ja siellä se myöntökirje oli! Nyt en ole enää työtön (eli etuutta en voi käyttää, harmi sinänsä) mutta olisin ilman muuta sen valinnut ja ehkä jopa hylännyt tämän nykyisen koulutusohjelmani. Onneksi en tajunnut katsoa sitä kansiota ajoissa. Hyvä siis olla olemassa spostiosoite joka ei ole niin aktiivikäytössä että sen hallitsisi täysin ;)

Roskapostikansiossa oli myös parit aviovonkakirjeet joltain äsläm-häslämiltä? joten voin nyt sanoa että minuakin on joku yrittänyt ja ihan viime aikoina.

Päivän rentousbiisi: Blind Guardian - Theatre of pain

Cogito,ergo sum?

Opiskelin lukiossa latinaa koska se on kielenä sangen kiinnostavaa. Nyt se on jo unohtunut suurimmaksi osaksi kun latinaa ei paljoa arjessa tarvitse (jostain kumman syystä).

Miten näppärää onkaan ilmaista jokin ajatus lentävällä lauseella* ja saada yksinkertaisimmatkin asiat vaikuttamaan kovin hienoilta.

Otsake kuvastaa olotilaani sangen mainiosti päänsäryn toimiessa tehosteena. Tunnen olevani hyvin olevainen varsinkin silloin kun jotain paikkaa särkee tai jokin ei toimi. Muuten olen taipuvainen unohtamaan fysiikan vaikkei se olemista sinänsä osoitakaan.

Loppupäivän ajattelin käyttää todistelemalla itselleni että kaikki paitsi laiskottelu on harhaa. Varsinkin hartia-ja päänsärky.

*Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Päivän sillisalaatti: liikaa aikaa ajatella, Assemblage 23- Awake ja humppaa

Onnellisuuden mitta

On ollut vaikeita hetkiä ja päinvastoin.. Mutta ilo tuntuu unohtuvan niin helposti ja sitä saattaa olla vaikea löytää uudestaan. En nimittäin muista että milloin olisin ollut edellisen kerran näin tyytyväinen elämääni.

(Joo, ihmisen täytyy olla joko tosi nörtti tai muuten vain hullu jos se odottaa silmät kiiluen pääsevänsä ohjelmoimaan ;) Taidan olla kumpaakin noin tasapuolisuuden nimissä.)

Moni on kysynyt vuosien varrella että olenko onnellinen ja lähes poikkeuksetta pyrkinyt kyseenalaistamaan vastaukseni.. Pidän näet itseäni melkoisen onnekkaana henkilönä tavan perusonnellisuuden lisäksi. Perusonnellisuus tarkoittaa tässä taloudellista ja henkistä turvallisuudentunnetta, hyviä ihmissuhteita, onnistumisen elämyksiä ja suht mukavasti soljuvaa elämää.

Mutta eihän paratiisi ole -tietenkään- täydellinen koska minulta puuttuu esim. talo ja mies puhumattakaan vakituisesta tai edes määräaikaisesta kokopäivätyöstä. En itse mene kyseenalaistamaan kenenkään onnellisuutta koska se edelleenkin perustuu hyvin erilaisiin asioihin mutta parillisuus on loppupeleissä hyvin vahva normi.

Omassa kaveripiirissäni on niin perheellisiä kuin ikisinkkujakin. Sama pätee myös sukuuni. Kukaan ei ole koskaan kysynyt suvun juhlissa (tai muualla vastaavissa tilanteissa) että miksei minulla ole miestä mutta olen ymmärtänyt että se on aika tavallista monen kaltaiseni yksineläjän elämässä. (Myös miesten naisjuttuja udellaan joten eivät naiset tämän dilemman kanssa suinkaan yksin ole.)

Mutta yöelämässä näitä vastaanhankaajia kyllä riittää ;) Olen monellekin miespuoliselle yrittelijälle todennut että osaan kyllä olla yksin vaikka maailmantappiin jos ei tielle osu sopivaa ihmistä. Varsinkin moni ukkomies on sitä mieltä että kukaan naimaton nainen ei voi tietää onnellisuudesta mitään -vaikka itse onkin hetkeä aikaisemmin vongannut kaikkea yhteisestä yöstä puhelinnumeroon.

Mikä minä olen kenenkään onnellisuutta arvioimaan mutta kuinka moni tällä hetkellä tuhlaa omaa onneaan vertailemalla itseään muihin ihmisiin? Liian moni.

Päivän taustahäly: Spotifysta sekalaista settiä