Lehtijuttu Räjäytyksestä
Tulevaisuus uusiksi ja päämäärä näkyviin
- tietoisuuden
räjäyttämistä Räisälässä Seppo Tanhuan
johdolla
”Jos pidämme kiinni ajatuksesta tehdä
asiat aina entistä paremmin ja olemme valmiit oppimaan virheistämme, menestymme
elämässä.” – Seppo Tanhua
7.-8. maaliskuuta Räisälän opiston
kauniissa maisemissa nähtiin tietoisuuden räjäyttävää toimintaa. Kymmenen eri
ikäistä ihmistä oli päättänyt pistää elämänsä ojennukseen. Jokainen tuli eri
lähtökohdista ja elämäntilanteista Seppo
Tanhuan Räjäytä tietoisuutesi -kurssille aikomuksenaan saada näkyviä
muutoksia aikaan omassa elämässä. Olin yksi heistä.
Jokaisella meillä on asioita, joihin
toivoisimme parannusta. Kyse ei välttämättä ole isoistakaan jutuista. Pienikin
parannus jollain elämän alueella voi tuoda pitkäksikin aikaa virtaa arkeen.
Lähdin itse etsimään kurssilta oivalluksia ja rohkeutta jatkaa valitsemallani
polulla. Tuntiessani kiireen ja hektisyyden taakaksi, olin jo pidemmän aikaa
hidastanut elämänrytmiäni ja antanut aikaa omalle hyvinvoinnille. Terveelliset
elämäntavat olivat tulleet mukaan luonnollisesti, mutta tuntui että välillä ote
pääsi lipsumaan. Lenkkipolku ei varsinkaan talven räntäkeleillä houkutellut ja
pimeä aika oli suorastaan ollut otollinen pienelle herkuttelulle kynttilän
valossa. Kevään tullen kaipasin asiaan muutosta. Tarvitsin energiaa ja virtaa,
joka tuntui talven pimeydessä lopahtaneen. Elämäni kaipasi dynaamisuutta ja
jämptiyttä rutiineihin.
Kurssi alkoi jännittyneissä
tunnelmissa, olin hieman hermostunut enkä tiennyt mitä odottaa. Räisälän
opiston energia on kuitenkin keventävää, vanhan voimapaikan tunnelma imaisee
mukaansa saman tien. Kokemäellä sijaitseva henkinen kurssi- ja koulutuskeskus rauhaisassa
maalaismiljöössä on kaupungin meluun
tottuneelle kirjaimellisesti henkäys raikasta ilmaa. Kurssikavereista irtosi
myös heti rempseää huumoria, joka sai olon tuntumaan kotoisalta.
”Räjäytyksen” perusidea on yksinkertainen. Menestys tulee omista päätöksistä ja
niiden toteuttamisesta käytännössä. Ongelmien tullessa tärkeää on visualisoida tapahtuma
ratkenneena. Kurssille osallistumiseen ei tarvinnut muuta kuin intoa ja halua muutokseen sekä tyhjän päiväkirjan. Kurssia
ennen oli jo pitänyt miettiä omia unelmiaan ja kirjata niitä ylös. Esityö
helpotti kurssin alkamista, sillä omiin unelmiin käytiin heti käsiksi.
Avainasiana oli laittaa asiat käytäntöön ja toimimaan.
Saimme jokainen toisesta
kurssilaisesta ”sielunkumppanin”, henkilön, jolle voimme kertoa omia ajatuksia
ja haaveitamme kurssin aikana. Aloitimme fokusoimalla itsellemme kurssille osallistumisen
päämäärän. Sielunkumppanin tehtävä oli kurssilla olla kuunteleva korva ja tukea
muutoksessa. Oman sielunkumppanini kanssa löysimme heti yhteyden ja tuntui
helpottavalta saada asioita ulos. Joistain unelmista ei tule välttämättä aina
edes puhuttua. Monelle paikalla olleelle Räjäytä tietoisuutesi -kurssi oli osa
hyvin tärkeää itsearviointia. Kaikki pistettiin puntariin. Missä vaiheessa oma
elämä on? Olenko siellä minne halusin? Minne tässä hetkessä haluan mennä ja
mitä tehdä?
Seppo Tanhuan johdolla tutustuimme
positiivisen energian nostatukseen lämmittelemällä. Musiikilla, liikkeellä ja
sanoilla nostimme energiatasoamme aina ennen päiväkirjaan kirjoittamista.
Jokainen sai ilmaista itseään tanssin kautta kuten tahtoi, ja meno oli välillä
aika villiäkin. Oli ilo olla mukana innostuneessa porukassa. Tanssin jälkeen
raikui Räisälässä positiivisia voimasanoja. ”Jes, jes jes!!” Sykkeen nostaminen sai energiat liikkeelle ja
ajatuskin luisti jouhevammin. Tämän jälkeen jatkettiin aina tärkeitä pohtimistehtäviä ja
hiljennyttiin omaan nurkkaan kirjoittamaan rauhassa ajatuksia päiväkirjaan.
Löysimme kurssilla kiitollisuuden aiheita tämän hetkisestä elämästä ja annoimme
unelmille tilaa tulla esiin. Keksimme lisäksi konkreettisia keinoja päästä
unelmiin käsiksi joihin olimme valmiita sitoutumaan kurssin jälkeenkin.
Asetimme kaikki itsellemme tavoitteita asioille, joita voisi tehdä joka viikko.
Tärkeintä päiväkirjaan merkitsemisessä oli asioiden kirjoittaminen kuin ne olisivat
jo totta. Asiat tuli ilmaista positiivisesti preesens-muodossa, kuin olisi
nähnyt ne jo edessään. Unelmien visualisoimisessa auttoi myös päiväkirjan
mastermind -kuva, johon piirsimme kukin omat tavoitteemme. Kirjoitimme
päiväkirjaan lisäksi vuosisuunnitelman, mitä halusimme saada aikaan tänä
vuonna. Tarkoitus oli myös kirjoittaa viikoittain omia tavoitteita ylös.
Menetelmänä päiväkirja saattaa
kuulostaa hassulta, jollei ole tottunut sellaista pitämään. Se kuitenkin
toimii. Jokaisella on päämääriä, tavoitteita, joihin toivomme pääsevämme.
Enemmän tai vähemmän ja vaihtelevalla menestyksellä työskentelemme niiden
eteen. Usein arjessa kuitenkin hukkaa fokuksen ja sitä tarvitsee jotain joka
muistuttaa siitä minne oli menossa. Päiväkirja toimii tässä mielessä
erinomaisesti. Sieltä voi aina tarkistaa omat päämäärät, joiden avulla pysyy
arjessa vahvemmin kiinni nyt -hetkessä. Visualisointi mastermind-kuvan avulla
ja preesensin käyttäminen kirjoittamisessa antavat ajatuksille siivet. Kyse on
luomistyöstä. Ajatuksissa voimme olla juuri nyt siellä minne haluamme.
Haluaminen, tarvitseminen ja pakko jää pois, kun ”meillä on se jo”, oli SE sitten
uusi mies, parempi työ tai hoikempi kroppa. Tekemisestä tulee hauskaa, nautinto
palaa elämään, epätoivo häviää vähitellen. Energiaakin jää enemmän asioiden toteuttamiseen.
Kurssin avainsana oli päätös. Päätöksillä elämään saa jämptiyttä. Kuten Seppo Tanhua
kurssilla asian ilmaisi : ” Jos siitä on tehty päätös, se toimii. Jollei se
toimi, se ei ole päätös vaan vain aikomus”. Aikomukset ovat vain toteuttamatta jääneitä
päätöksiä, ja sellaisia kukaan ei varmasti lähde elämässään hakemaan. Päätöksen
toteuttaminen lähtee ajatuksen fokusoinnista kohteeseen. Ihminen vetää
puoleensa sitä mitä ajattelee. Negatiivisilla sanoilla ja ajatuksilla on suuri
valta luoda tilanteita, joita emme halua. Positiivinen ja odottavainen
elämänasenne on siksi äärimmäisen tärkeää varsinkin kun kurssi loppuu ja oikea
elämä alkaa. Olemme sitä mitä ajattelemme, vedämme sitä puoleemme millä
täytämme mielemme.
Kurssilla opitaan luomaan ne voimalauseet,
tanssit, huudot, sanat, joilla voi tsempata itseään arjessa. Päiväkirjaa on
tarkoitus jatkaa kurssin jälkeenkin. Myös sielunkumppanin kanssa oltiin
yhteydessä jälkikäteen ja palauteltiin kurssin asioita mieleen. Tavoitteista
puhuttiin yhdessä ja niiden onnistumista puntaroitiin. Itse opin kurssilta,
että positiivista mielentilaa voi säädellä, sitä pystyy ylläpitämään itse
oikeilla valinnoilla. Koin selkeästi
mielialani parantuneen kurssin jälkeen. Turha murehtiminen jäi vähemmälle ja
jäi enemmän energiaa toteuttamiseen. Tavoitteissani olen ollut itselleni
armollinen sillä tiedän, ettei mikään muutos tapahdu yhdessä yössä. Pidemmässä
ajassa voi kuitenkin saavuttaa isoja asioita. Nytkin huomaan menneeni eteenpäin
paljon, lenkkeily maistuu, työt sujuvat ja virtaa riittää. Siitä on hyvä
jatkaa. Menestys on sitä, että tietää mitä haluaa, tekee töitä sen eteen ja
saavuttaa sen. Meistä kaikista on siihen. Tärkeintä on elää ja toimia hetkessä,
sillä kaikki olennainen tapahtuu juuri nyt. Meillä itsellämme on avaimet
kädessämme, me olemme luojia.
Räjäytä tietoisuutesi on Seppo Tanhuan missio. Tanhua tutustui kurssin teemoihin Lontoossa
juhannuksena 2007 Anthony Robbinsin Unleash
your inner power-kurssilla.
- Lähdin kurssille erään ystäväni
suosituksesta tietämättä siitä hirveästi mitään etukäteen. Oli vain tunne, että
siinä saattaisi olla jotain. Olin sopinut pitäväni tiedotustilaisuuden
kurssista Tampereella viikko sen jälkeen, jossa tulikin sitten kerrottavaksi
paljon asiaa, Tanhua kertoo.
Kurssin perusideana on oman unelman
tuominen käytännönläheiseksi ja aloittaa tietoinen tekeminen sen
saavuttamiseksi. Alueet, jotka elämässä eivät ole kohdallaan korjataan samalla
tietoisella tekemisellä ja visualisoimalla ne jo täydellisinä. Määritellään oma
missio, intohimo, päätyö.
Elämä muuttui ratkaisevasti. Tanhuan
mukaan kurssin jälkeen kotiin palasi eri mies. Muutos alkoi pieninä askelina ja
sisäisenä liikkeenä. Sisäiset valinnat alkoivat pian paistaa myös ulospäin.
Tanhuan mukaan kurssin parasta antia oli jatkuva positiivinen virta. Sisäinen
kamppailu jäi vähitellen vähemmälle. Huonoja päiviä ei enää ollut, vain heikkoja hetkiä.
Räisälän kurssi on järjestyksessä
kymmenes Sepon pitämä räjähdys. Mies kuitenkin sanoo, että kaikista hänen
pitämistään kursseista tämä on ollut puhuttelevin. Tanhua kertoo päästäneensä
tällä kurssilla irti aikaisemmasta kurssirakenteesta ja antaneensa uusien
elementtien olla läsnä. Päiväkirjan ja sielunkumppanin merkitys kasvoi tällä
kurssilla mittaamattoman suureksi.
- Annoin kurssin mennä enemmän omalla
painollaan. Tuntui valtavan ihanalta nähdä että kurssi elää ja sen voima kasvaa
kokoajan, hymyilee Tanhua.
Jatkoa seuraa. Toukokuussa kokoontuvat Räjäytä tietoisuutesi -kurssin
käyneet Oktaavihyppyyn Räisälän opistoon ylittämään itsensä. Tiedossa varmasti
jännittäviä oivalluksia.
Kirjoittanut toimittaja: Anna Poikkimäki
Lisäinfoa Sepon pitämistä kursseista www.astro.fi
Ota yhteyttä Seppoon! seppo@astro.fi