Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Transiitit

Transiitit eli planeettaohitukset auttavat ymmärtämään ajan kulkua ja tässä osiossa selostan hiukan transiittien tulkintaa ja arvojärjestystä.

Ajan kulku, planeettaohitukset akseleille ja planeetoille Jokainen planeetta kiertää eläinrataa omalla vauhdillaan ja kuvaa kiertoliikkeellään erilaisten tapahtumien rytmiä elämässämme. Vasta nyt pääsemme astrologian mielenkiintoisimpaan ja mielestäni käyttökelpoisimpaan osaan, josta juontaa juurensa sana horoskooppi. Se tulee sanoista "hora skopein" tähytä hetkeen eli tutkia aikaa. Emme siis alunperinkään lähde ennustelemaan yhtään mitään vaan tutkimme, mitä ajalla on meille kerrottavana. Jokaisella Planeetalla on oma rytminsä, mutta kaikilla planeetoilla on samat vaiheet ikään kuin kosminen kello. Käyn ensiksi läpi nämä vaiheet yleisesti ja vasta sitten planeettakohtaisesti, sillä kokonaisuuden oivaltaminen on ehdoton edellytys oman rytmin kuuntelemiseksi. Askendentille tulevat planeettaohitukset kuvaavat aina tapahtumia ihmissuhteiden alueella siten, että persoonallisuuttamme edustavaa tapahtumaa vastaa aina toisenlainen tapahtuma tärkeiden ihmissuhteiden alueella. Tämä polariteetti antaa varsin mielenkiintoisen näkökulman ihmissuhteiden ja parisuhteen tarkasteluun. Sama polariteetti toistuu keskitaivaalle eli uran ja ammatin alueelle tulevissa planeettaohituksissa. Siellä vastakkaisena ja samanaikaisena tapahtumataustana on kodin ja perheen sisällä tapahtuva kehitys. Astrologiassa elämä kuvataan ympyränä eli eläinratana, ja tuota ympyrää käytämme tässäkin tarkastelussa kehityksen pyörän kuvaajana. Kun planeetta tulee samaan pisteeseen syntymäkarttamme planeetan, askendentin tai keskitaivaan (kartan akselit) kanssa, se aina päättää edellisen pidemmän jakson ja aloittaa uuden. Tästä käytetään nimitystä yhtymä. Planeetasta riippuen kysymyksessä on mahdollisuus enemmän tai vähemmän merkittävän uuden haasteen vastaanottamiseen. Samalla se edellyttää luopumista jostakin tutuksi ja turvalliseksi käyneestä osasta elämää. Tämän monet kokevat negatiivisena asiana. Sitähän se tietysti ei ole, ja valinta on kuitenkin aina sinulla. Ellet halua muuttaa elämääsi, niin mikset anna sen jatkua entisellään vielä yhden planeettakierroksen ajan ja katso sitten uudelleen. Pieni ongelma vain tulee siinä, että seuraava mahdollisuus saattaa avautua vasta esimerkiksi 30 vuoden kuluttua (Saturnus), jolloin paine muutosten toteuttamiselle tietysti kasvaa esimerkiksi suhteessa Mars-planeettaan, joka tulee yhtymään joka toinen vuosi. Joka tapauksessa tuleva planeettakierros pituudesta riippumatta rakentuu nimenomaan yhtymävaiheessa käytäntöön pannuille uudistuksille ja vastaanotetuille haasteille. Ellet uskalla toteuttaa tarvittavia muutoksia, jäävät myös planeettakierroksen muut vaiheet vaille kehittymismahdollisuuksia. Yhtymää seuraavia viittä vaihetta kuvataan sanalla avautuva, koska niiden aikana meillä on mahdollisuus vaikuttaa konkreettisesti ympäristöömme ja muokata sitä omaa kehitystämme vastaavaksi. Puolivälissä kehitysympyrää tulemme kehän vastakkaiselle puolelle, ja tätä siirtymävaihetta sanotaan oppositioksi. Oppositio on vaihe, joka päättää fyysisen osan alkaneesta uudesta kehityksestä. Tämän jälkeen konkreettiset mahdollisuudet ympäristön muokkaamiseen ja rakentamiseen päättyvät ja alkaa henkisen kasvun aika, jota sanotaan sulkeutuvaksi jaksoksi. Sanonta pohjaa ympyrän sulkeutumiseen. Tulemme sulkeutuvien vaiheiden aikana saamaan juuri niin paljon henkistä palkkiota, kasvua ja ahdistusta, minkä avautuvalla jaksolla itsellemme saimme valmistettua. Avautuvat kulmat ovat siis tekemisen ja toteuttamisen aikaa sekä pääsääntöisesti vastuun ottamista omasta elämästä. Silloin ei voi kuunnella muiden odotuksia tai vaatimuksia, vaan ratkaisut tulee tehdä itsenäisesti, sikäli kun haluat tehdä elämästäsi mielekkään ja tyydyttävän kokonaisuuden. Sulkeutuvien jaksojen aikana tehtävämme on ottaa vastaan mukisematta kaikki, mitä kohdallemme osuu, ja hyväksyä se seurauksena kyvyttömyydestämme tai kyvykkyydestämme toimia silloin, kun oli toiminnan aika. Toivottomalta tuntuvasta asettelusta huolimatta juuri hyväksymällä kohdalle tulevat vaikeudet ja hankaluudet sinulla on mahdollisuus saavuttaa se henkinen kasvu, jonka avautuvalla jaksolla olisit voinut varmistaa tulevaksi paljon helpommalla ja mukavammalla tavalla. Ympyrä jaetaan astrologiassa kahteentoista pääaspektiin eli kulmaan, jotka kukin vastaavat tiettyä kehitysvaihetta. Käyn seuraavaksi läpi nämä vaiheet mahdollisimman lyhyesti. Yhtymä Edellisen kierroksen päättyminen ja uuden vaiheen,uusienhaasteiden vastaanottaminen. Suuri osa aiemmin elämääsi kuuluneista asioista menettää tavalla tai toisella merkityksensä ja tunnet joskus voimakastakin vastenmielisyyttä vanhoja rutiineita kohtaan. Vain jättämällä näitä aikansa eläneitä osia pois elämästäsi voit vastaanottaa jotain uutta,henkiselle kehityksellesi välttämätöntä. Ellet uskalla uudistaa elämääsi yhtymien aikana, saat syyttää tyhjyyden tunteesta vain itseäsi. Avautuva semisekstiili Tässä jaksossa voit mitata voimavarojasi suhteessa yhtymän aikana aloittamiisi asioihin. Tunnet väsymystä ja haluttomuutta asioissa, joista tässä vaiheessa tulisi luopua, voidaksesi tehokkaasti suunnata energiasi kehitystäsi palveleville alueille. Avautuva sekstiili Asiat, jotka uskalsit aloittaa yhtymän aikana, sujuvat nyt vaivattomasti ja helposti osoitukseksi siitä, että voit nyt laajentaa elämääsi itsestään toimivien alueiden ulkopuolelle. Avautuva neliö Aloitusta tehdessäsi olit ehkä selvillä siitä, mitä halusit ja mihin olit pyrkimässä. Niiltä osin kun olet antanut muiden ihmisten tai yhteiskunnallisten normien vetää sinua pois valitsemastasi suunnasta, koet selviä vastoinkäymisiä, sairauksia ja jopa tapaturmia merkiksi asioista, jotka eivät kuulu sinulle. Tämä jakso tietoisesti kohdattuna antaa mahdollisuuden vapautua tarpeettomista velvollisuuksista voidaksesi vielä suunnata energiasi aiemmin valitsemaasi päämäärään. Usein pelkkä tietoisuus vastoinkäymisten ja väsymyksen syystä toteuttaa tarpeellisen muutoksen. Avautuva kolmio Tämä jakso antaa selkeästi palkkion toteuttamastasi ja ylläpitämästäsi uudesta suunnasta elämässäsi. Tällä jaksolla sinulla on mahdollisuus konkreettisesti tehdä suuri harppaus eteenpäin elämässäsi, sillä kaikki mitä tarjotaan on myös toteutettavissa. Ainoa mitä sinulta kysytään on luottamus tähänastista toimintaasi kohtaan ja tuohon varmuuteen perustuva rohkeus ottaa tässä vaiheessa tarvittava riski homman viemiseksi vauhdilla eteenpäin. Avautuva kvinkunssi Kaiken uudistuksen tiellä on myös joku alitajuinen, kaukaa menneisyydestä juontava epäonnistumisen ja täydellisen romahtamisen pelko. Tämä vaihe kuvaa viimeistä todella suurta askelta aloittamallasi tiellä, askelta joka konkreettisella tasolla kruunaisi kokonaisuuden. Joku alitajuinen pelko kuitenkin pidättelee sinua, ja nyt vaaditaan suurta rohkeutta ehdottomasti tuottavimman askeleen ottamiseksi tällä avautuvalla jaksolla. Pelolla, joka sinua nyt estää etenemästä, ei ole mitään todellista pohjaa. Kun kohtaat sen, sitä ei enää ole. Oppositio Konkreettisen asioihin vaikuttamisen aika on nyt päättymässä, ja niiltä osin kun et ole uskaltanut viedä omaa elämääsi eteenpäin, saatat nyt tuntea hurjaa vimmaa aloittaa tai rakentaa kaikkea sitä, mikä avautuvalla jaksolla jäi tekemättä. Mikään konkreettinen ei saa kuitenkaan sinua tyytyväiseksi, sillä olet nyt siirtymässä kokemaan henkisellä tasolla kaikkea sitä, mitä avautuvalla jaksolla olet uskaltanut tehdä. Samaa asiaa voisi kuvata talon rakentamisella. Sinulla on ollut kesä aikaa rakentaa omaa taloasi. Jollet osaa sanoa ei naapurille, joka myös rakentaa taloa, vaan menet taitavampana auttamaan, tulee oma talosi valmistumaan ehkä paljonkin myöhässä aikataulusta. Pahimmassa tapauksessa sinun talossasi ei talven tullessa ole edes kattoa päällä. Huomaat tuossa vaiheessa (oppositio) erehdyksesi, mutta mikään vauhti ei enää riitä talosi valmistumiseen, ja niin sinun on muutettava naapurisi taloon talven ajaksi. Siellä olet auttamatta hänen sääntöjensä alainen (sulkeutuva jakso). "Eihän kukaan ole noin hölmö", saatat kivahtaa. Ehkä ei taloa rakennettaessa, mutta kuinka moni hölmöilee tällä tavalla omassa elämässään? Useampi kuin ikinä osaisi kuvitella! Alkaa siis henkisen vastaanottamisen aika. Sulkeutuva kvinkunssi Tällä jaksolla kohtaat ne mahdollisuudet, joita et uskaltanut avautuvan kvinkunssin aikana toteuttaa. Tapaat ja näet ihmisiä, jotka ottivat aikoinaan haasteen vastaan. Nyt sinulle tarjoutuu äärimmäisen houkutteleva tilaisuus tehdä itsekin se mikä aiemmin jäi tekemättä. Ensin kaikki sujuu niin hienosti että asetat asioille omat suuret odotuksesi. Tällaisena aikana kuitenkin tapahtuu paljon enemmän kuin osaat odottaa ja siksi sinusta tuntuu että pettymykset seuraavat toistaan vaikka tosiasiassa kaikki on aivan päinvastoin. Tämän ajan haaste onkin pidättäytyä kaikista muihin kohdistuvista syytöksistä jos haluat päästä maistamaan menestyksen maukkaita hedelmiä. Jos joku asia ei nyt ota luonnistuakseen, niin ainoa oikea suhtautuminen on hyväksyä se sellaisena kuin se suostuu toimimaan. Muiden syyttely tässä vaiheessa on osoitus henkisestä köyhyydestä ja estää sinua saavuttamasta sitä konkreettista palkkiota, johon sinulla on mahdollisuus yltää tämän transiitin aikana. Sulkeutuva kolmio Tämä on henkisellä tasolla tuleva palkkio koko avautuvalta jaksolta sekä ennen kaikkea osoittamastasi ymmärryksestä vastoinkäymisiä kohtaan. Se toteutuu kohonneena arvovaltana ja vastuuna niillä elämän osa-alueilla, joita uskalsit rohkeasti lähteä toteuttamaan yhtymän aikana. Nyt ei kysytä edes riskinottokykyä, vaan uudet mahdollisuudet pudotetaan syliisi kuin kypsä hedelmä. Jos olet elänyt elämääsi tähän asti omilla säännöilläsi, niin tämän transiitin edustamaa mahdollisuutta et voi vahingossa ohittaa. Sulkeutuva neliö Meille jokaiselle on annettu tietty energiamäärä käytettäväksi yhdellä planeettakierroksella. Mikäli väsymyksestä, sairauksista ja vastoinkäymisistä huolimatta jääräpäisesti olemme tähän asti kantaneet vastuuta enemmästä kuin mihin voimamme riittävät, auttaa luonto nyt vapautumaan niistä. Eikä siinä kysellä sinun halukkuuttasi luopumiseen. Tähän kohtaan sopii vertaus hevosmiehestä ja hevosesta. Jos hevosmies asettaa rekeen liian suuren kuorman matkalle lähdettäessä, eikä suostu vähentämään sitä vaikka hevonen selvästi väsyy ja kompuroi liian suuren kuorman edessä, niin jossain vaiheessa (sulkeutuva neliö) vaihtoehtona on vain purkaa koko kuorma tai ainakin suurin osa siitä, jotta edes hevonen selviäisi kotiin saakka. Elämässä sinä olet sekä hevonen että hevosmies matkan alkaessa. Jos kuitenkin vaadit itseltäsi enemmän kuin mihin voimasi riittävät, ottaa luonto loputtomassa armossaan hevosmiehen roolin ja purkaa kuormasi tarvittavan pieneksi, jotta jaksaisit edes itse perille. Siitä on kysymys sulkeutuvassa neliössä ja taaskaan elämästäsi ei poistu mitään muuta kuin tarpeeton painolasti, vaikka sitä olisikin vaikea juuri tällä hetkellä ymmärtää. Sulkeutuva sekstiili Tällä jaksolla tulet saamaan palkkion sen mukaan, kuinka olet kohdannut ja hyväksynyt sulkeutuvan jakson opetukset. Asiat sujuvat nyt helposti ja vaivattomasti, eikä sen eteen voi eikä tarvitse nyt tehdä yhtään mitään. Kaikki tehtävissä oleva on tehty, ja tämä on palkkio siitä. Sulkeutuva semisekstiili Tällä jaksolla, se mitä olit aloittamassa yhtymän aikana, saavuttaa korkeimman muotonsa. On kysymys eräänlaisesta kliimaxpisteestä, täyttymyksestä, jolle on tyypillistä aseman tai tilanteen kruunautuminen jonkinlaisen odottamattoman ylennyksen muodossa. Korkeammalle et tällä kierroksella enää voi päästä. Ota nyt vain vastaan se mitä tulee ja juhlista komeasti kauden huipentumaa. Juhlan jälkeen voit ottaa jo rennommin seuraavaan yhtymään saakka, jolloin edessäsi onkin kokonaan uusi seikkailu.