Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Astrologian harrastajan on hyvä tietää, mihin länsimainen astrologia perustuu. Tämä osio antaa yleiskuvan siitä pohjasta jolle tämänkin sivuston tulkinnat rakennetaan.
Astrologian vastainen ajattelu kasvaa samassa tahdissa astrologian harrastuksen leviämisen kanssa. Siksi haluan hiukan selvittää, mistä länsimaisessa astrologiassa on kysymys. Yleisin väärinkäsitys liittyy kiintotähdistöön, jolla on samankaltainen eläinrata kuin astrologiassa. Tästä ovat monet astronomit saaneet vauhtia astrologian romuttaviin kirjoituksiin ja artikkeleihin.
Astronomiahan on taivaankappaleiden ja tähtien tutkimista kun taas astrologia tutkii elämää ja sen rytmejä suhteessa planeettojen liikkeeseen.Länsimaisen astrologian eläinrata ei rakennu kiintotähdistä tai niiden sijainnista, vaan Auringon ja Maan keskinäisestä kiertoliikkeestä, joka on jaettu 12 osaan. Horoskooppimerkkien nimet ja niihin liitettävä mytologia rakentuu kyllä taivaallakin välkkyvien tähdistöjen mukaan, mutta muuta astronomista yhteyttä näiden kahden eri eläinradan väliltä saa hakea n. 26000 vuoden syklistä, jonka kuluessa kiintotähdistö saavuttaa kerran saman sijainnin kuin astrologien käyttämä eläinrata.
Planeettojen liikettä ei siis länsimaisessa astrologiassa tutkita suhteessa taivaankannen tähdistöihin, vaan kuvitteelliseen eläinrataan, joka muodostuu vuodenaikojen mukaan. Planeettojen liikettä tutkitaan siis suhteessa aikaan, ei paikkaan. Vuosihan rakentuu maapallolla neljästä vaiheesta.
1) Kevätpäiväntasaus on ajankohta, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät, ja jonka jälkeen päivä alkaa pidentyä suhteessa yöhön. Tätä aikaa vastaa Oinaan merkki. Oinaan aika on kasvun ja syntymisen aikaa luonnossa.
2) Kesäpäivänseisaus on hetki, jolloin päivä on
pisimmillään ja alkaa taas lyhetä. Luonnossa se on kukoistuksen, kukkien,
hedelmöitymisen ja energian huipentuma, jonka jälkeen alkaa hedelmien ja viljan
valmistuminen Ravun aika.
3) Syyspäiväntasaus on aika, jolloin yö ja päivä ovat jälleen yhtä pitkät, mutta nyt alkavatkin yöt pidentyä suhteessa päivään. Vaa'an merkki hallitsee tätä sadonkorjuun päättymisen ja talveen valmistumisen aikaa.
4) Viimeinen jakso tässä rytmissä alkaa talvipäivänseisauksesta, jolloin yö on pisimmillään, ja jonka jälkeen valo alkaa lisääntyä. Eletään Kauriin aikaa ja meillä valon juhlaa Jeesuksen syntymän muodossa. Kun väittely tähtitieteilijöiden kanssa on näin käynyt tarpeettomaksi, voimme siirtyä vapautuneemmin omille teillemme tutkimaan aikaa ja sen rytmejä eli astrologiaa.
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...