Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
strologisesti katsellen voittajasta ei ole mitään epäselvyyttä, mutta vasta elämä näyttää miten tässä lopulta käy. Astrologina arvaan (en ennusta), että Tarja voittaa lopulta selvin numeroin tittelin itselleen. Selvät numerot voisivat olla vaikka (53% - 47%) . Arvailut sikseen ja mielenkiinnolla katsomaan miten tässä lopulta mahtaa käydä. Joku toinen tulkitsee näistä kartoista ehkä jotain ihan muuta, mutta se ei kai ole enää minun murheeni. Muistakaa kaikki mennä äänestämään. t. Seppo
Tarja 24.12.1943 19.10 Helsinki (Syntymäkellonajasta on useampia eri arvioita) Tarjan syntymäkartalla loistaa Uranuksen, Marsin ja Vestan yhtymä, joka kuvaa rohkeaa ja radikaalia omistautumista itsensä näköiselle tekemiselle. Tarjan Syntymäkartan kuvio tukee Suomen syntymäkartalle tulossa olevaa vallankumouksen aikaa, mutta ei itsessään riitä vaalien voittamiseen asti. Tulevien neuvotteluiden valossa arvokas kuvio Presidentin kartalla. Astrologisella keskustelupalstalla kiinnitettiin huomiota Kuunsolmun kolmioasemaan syntymäkartan solmuun ja Plutoon nähden juuri vaalien aikana. Tällaista asemaa pidetään kansansuosion merkkinä, joten astropisteet kallistuvat Tarjan puolelle. Lisäksi Jupiter käynnistää huippumenestyksellisen vuoden Tarjan arvomaailman kannalta tekemällä yhtymää Venukselle juuri äänestyspäivänä. Aivan samoihin aikoihin Mars tekee yhtymää Tarjan syntymäkartan Marsille ja Uranukselle käynnistäen kahden vuoden kapinalliskauden hänen elämässään. Suomen toteuttaessa tämän kevään ja kesän aikana omaa kapinaansa, sopii Tarjan kartta kuvioon kuin nakutettu. Sauli 24.8.1948 5.00 Salo Saulin syntymäkartalta löytyy Saturnuksen ja Auringon yhtymä askendentilla. Kivestä veistetty tyyppi, jonka persoonallisuus on ja pysyy. Määrätietoisuutta ja kurinalaisuutta löytyy tehtävien hoitamiseen, mutta luovuuden esille saaminen teettää töitä. Pluton, Jupiterin ja Kuun kultainen kolmio antaa eväitä kansansuosioon, mutta juuri vaalien aikaan tähän kuvioon ei osu voittoon viittaavaa planeettaohitusta. Uranuksen sekstiili keskitaivaalle (Uran ja ammatin akseli) tulee kohdalle vasta 10.4, joten arvelisin kysymyksessä olevan jonkun muun merkittävän urakehityksen alueen. Sanallinen oivalluskyky saattaa olla hiukan hukassa samaan aikaan Uranuksen tehdessä oppositiota Merkuriukselle. Kultainen kolmio vei toiselle kierrokselle, mutta ei taida riittää vaalien voittoon asti, koska auttavia ohituksia ei kerta kaikkiaan osu kohdalle. Yhteenveto Astrologisesti katsellen voittajasta ei ole mitään epäselvyyttä, mutta vasta elämä näyttää miten tässä lopulta käy. Astrologina arvaan (en ennusta), että Tarja voittaa lopulta selvin numeroin tittelin itselleen. Selvät numerot voisivat olla vaikka (53% - 47%) . Arvailut sikseen ja mielenkiinnolla katsomaan miten tässä lopulta mahtaa käydä. Joku toinen tulkitsee näistä kartoista ehkä jotain ihan muuta, mutta se ei kai ole enää minun murheeni. Muistakaa kaikki mennä äänestämään. t. Seppo
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...