Sisään
Astrokalenteri
Astrokauppa
Astro Akatemia Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Merkuriuksen perääntyvä liike on jostain syystä saanut astrologian harrastajilta huomattavasti enemmän julkisuutta kuin esimerkiksi Mars, johtuen ehkä Merkuriuksen mytologisen hahmon kierosta ja kujeilevasta luonteesta. Tällä kertaa Merkurius perääntyy ensin omassa merkissään Kaksosissa painottaen kommunikaation merkitystä ja tiedonkulun varmistamista. Tyypillisiä Merkuriuksen jekkuja tässä merkissä ovatkin kiusalliset pienet ongelmat ja informaatiokatkokset, jotka voivat saada mitättömyydestään huolimatta koko päivän menemään sekaisin.
Merkuriuksen perääntyvä liike on jostain
syystä saanut astrologian harrastajilta huomattavasti enemmän julkisuutta kuin
esimerkiksi Mars, johtuen ehkä Merkuriuksen mytologisen hahmon kierosta ja
kujeilevasta luonteesta. Tällä kertaa Merkurius perääntyy ensin omassa merkissään Kaksosissa painottaen kommunikaation merkitystä ja tiedonkulun varmistamista. Sitten puolesta kuusta alkaen perääntyminen jatkuu Härän merkissä toukokuun loppuun saakka. Tyypillisiä
Merkuriuksen jekkuja Kaksosten merkissä ovatkin kiusalliset pienet ongelmat ja
informaatiokatkokset, jotka voivat saada mitättömyydestään huolimatta koko
päivän menemään sekaisin. Jokainen, joka muistaa elää tasapainossa itsensä
kanssa, tulee kyllä selviämään ilman sen kummempia hankaluuksia. Kiireiselle ja
hosumaan pyrkivälle mallikansalaiselle on valitettavasti luvassa erityyppisiä hankaluuksia,
joita seuraavassa pyrin hiukan hahmottamaan pilke silmäkulmassa Merkuriuksen
tyyliin. Härän merkkiin siirryttyään Merkurius laittaa meidät vastakkain omien pinttyneiden tapojemme kanssa. Vanhentuneissa toimintamalleissa tarpominen käy todella raskaaksi ja monella tavalla hankalaksi. Uudistumiskyky on kova sana Härän merkissä perääntyvän Merkuriuksen oikeaaan oivaltamiseen.
Paras tapa välttää Merkuriuksen kiusanteko, on elää täysin olosuhteisiin luottaen ja valmiina kaikkiin sen vaatimiin muutoksiin hetkeäkään viivyttelemättä. Merkuriuksen perääntymisjaksot kehittävät ihmisen sopeutumiskykyä, ja tällaisena valmennuksena tämä aika olisi viisainta ottaa vastaan.
Yksi hyvä vinkki tälle perääntymisajalle on, että valmistaudut käsittelemään jostain lähimenneisyydestä nousevia epäselvyyksiä sitä mukaa, kun niitä pintaan putkahtelee. Muuten niistä paisuu pelottavan suuria ongelmia.
Oinas
Oinas ei ole kriittisessä kulmassa Merkuriukseen nähden, mutta hosumaan taipuvaisena koheltajana hän onnistuu silti lyömään päänsä tai silmäkulmansa joko väärään suuntaan avautuvaan kaupan oveen, auton oveen tai vaikkapa jääkaapin oveen. Oikutteleva puhelin, tietokone ja matkaliput ovat Oinaiden kompastuskiviä tällaisena aikana ja niistä riittää harmia moneen lähtöön. Myös arvaamattomat ja täysin mahdottomat väärinkäsitykset sopivat hyvin Merkuriuksen Oinastestiin.
Härkä
Härkä on kuun alkupuolella neutraalissa kulmassa perääntyvään
Merkuriukseen ja oikealla tavalla elämästään nauttiva sarvipää saa elää kuin
pellossa. Mutta voi sentään niitä Härkiä, jotka kasaavat itselleen liikaa
hommia perääntyvän vaiheen aikana. Silloin on pakko ammentaa voimia jostakin
makeasta ja vatsahan siitä menee sitten sekaisin, eikä edes aloevera voi
pelastaa tilannetta. Myös hiukan toisenlaisesta nautinnosta juontuvat
arkaluontoisemmat vaivat sopivat luontevalla tavalla Härän kiusaamiseen. Puolesta kuusta eteenpäin ongelmat sitten alkavat kasaantua massiivisemmin Häränkin poluille, mutta niistä selviää hyvin tarttumalla tilanteisiin itse ja olemalla syyttämättä ketään ulkopuolista.
Kaksoset
Kaksoset kun yrittävät selvitä puhumalla
kaikesta, mitä elämä sattuu heidän tielleen heittämään, saavat nauttia muistiin
liittyvistä ongelmista. Kun jotain olennaista unohtuu, niin juonikkaat puheet
kääntyvät itseä vastaan ja asiat mutkistuvat melko hankalaan pisteeseen. Merkuriuksen
asemapaikaksi joutuminen pahentaa tilannetta entisestään ja siksi vain suunsa
supussa pitävät Kaksoset selviävät tästä ajasta ilman suurempia henkisiä
kärsimyksiä. Mitään suurempia sopimuksia en Kaksosena lähtisi tällä
perääntymisjaksolla tekemään. Loppukuusta toki helpottaa Merkuriuksen siirtyessä Härän merkkiin, mutta pieni hillintä on paikallaan koko toukokuun ajan.
Rapu
Ravut ovat tunnepitoisia tyyppejä, jotka reagoivat kaikkeen vatsallaan. Liika kiire rikkoo Ravun kaipaaman harmonian, eikä syömään tahdo ehtiä edes Macciin tai Heseen. Epäsäännöllinen ruokailu kostautuu kivuliaina ilmavaivoina tai muuten ikävinä vatsanväänteinä, joiden ansiosta Rapu hermostuu yhdelle jos toiselle vastaantulijalle, jonka olettaa aiheuttaneen nämä kivuliaat ongelmat. Terveestä ruokavaliosta ja kiireettömästä elämästä nauttivat Ravut ovat loistavissa asemissa ottamaan vastaan elämän tarjoamia pieniä haasteita.
Leijona
Leijona elää täydellä sydämellä ja Marsin
edetessä Leijonassa saattaa merkille tyypillinen malttamattomuus iskeä kimppuun
yhdessä jos toisessa meneillään olevassa projektissa. Kiireinen tai
epätasapainossa oleva Leijona väsähtää aivan perin pohjin Merkuriuksen
perääntyessä ja väsyneenä Leijona koheltaa yhtä lahjakkaasti ruokapöydässä kuin
marketin käytävillä. Vaarassa ovat ruokapöydässä vaatteet ja kaupassa
kantapäät. leijona kun ei ylväänä olentona juuri ympärilleen katsele, niin
törmäyksiä syntyy helposti. Kuun loppupuolella Merkurius perääntyy neliössä merkkiisi ja saattaa aiheuttaa tavallista suurempaa hämminkiä monessa asiassa.
Neitsyt
Saturnus etenee jälleen Neitsyen merkissä,
johon Merkurius tekee neliötä ja monet huikeat mahdollisuudet pyörivät päässä
kuin virukset tietokoneissa. Mitään selvää kuvaa tulevaisuudesta ei voi vielä
olla, mutta sitä Neitsyen on lähes mahdotonta käsittää ja niin pääsevät aivot
ylikuormittumaan. Perääntyvä Merkurius saa Neitsyen unohtamaan sopimansa
tapaamiset tai velvoitteet ja hermot ovat vaarassa pettää aivan väärissä
tilanteissa. Täydellisyyteen pyrkiminen tulee unohtaa aivan kerta kaikkiaan,
jos aikoo selvitä tästä jaksosta edes puolipuhtain paperein. Loppukuu on selvästi helpompaa, mutta vaatii toki sekin melkoista sopeutumiskykyä.
Vaaka
Ajattelevana ja asioita moneen kertaan puntaroivana tyyppinä Vaaka pyrkii huolehtimaan siitä, että niin asiat kuin ihmisetkin ovat tasapainossa toistensa kanssa. Sähköpostia lentää suuntaan jos toiseen, mutta virukset aiheuttavat yllättäviä katkoksia juuri niiden tärkeimpien viestien kohdalla, jolloin koko systeemi on vaarassa kellahtaa kyljelleen. Mikään ei ole Vaa’alle niin kurjaa kuin saada syyt niskoilleen tällaisesta huolimattomuudesta. Nyt tällaista herkkua on kuitenkin luvassa yhdelle jos toiselle Vaa’alle, vaikka Merkurius ei olekaan pahimmassa mahdollisessa kulmassa.
Skorpioni
Kesän saapuessa Skorpionit innostuvat kerta
toisensa jälkeen tutkimaan elämän salattuja totuuksia erityisesti ihmissuhteiden
osalta. Tämä peli on aina yhtä jännittävää ja vaarallista, mutta nyt
Merkuriuksen perääntyessä saattavat pienet ja viattomat flirtin poikaset
puraista omaan nilkkaan tavallista kipeämmin. Täysin perusteettomia ja silti
vastaan sanomattoman tosia paljastuksia on luvassa, itseään rehellisyyden
perikuvana pitäville Skorpioneille. Mikään ei harmita niin paljon kuin huomata
valehdelleensa itse itselleen. Kuun loppupuoli on vähänkään valehtelemaan erehtyvälle Skorpionille pelkkää tuskien taivalta, joten kannattaa pysytellä kaidalla polulla.
Jousimies
Jousimiehet ovat saaneet luoda omaa maailmaansa melkoisten myrskyjen keskellä viimeiset pari vuotta, mutta juuri nyt pitäisi astrologisen ajankuvan mukaan olla monta rautaa tulessa paremman tulevaisuuden hyväksi. Jos rautoja on tulessa liiaksi asti, niin osa vääntynee pilalle Merkuriuksen perääntyessä ja muutama projekti tössähtää siihen paikkaan. Liika optimistisuus saa tuntuvan kolauksen toukokuun ensimmäisellä puoliskolla, sillä perääntyvä Merkurius sattuu olemaan oppositiossa tähän merkkiin, jolloin kosminen häirintä on yllättävän voimakasta.
Kauris
Jupiter kannustaa Kauriita riskinottoon ja menestykseen elämässään ja siksi Kauriit osaavat ehkä parhaiten kaikista merkeistä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseensa. Kokemuksistaan viisastuneina, tietysti. Silti perääntyvä Merkurius saa selän ja niskan oireilemaan kipeääkin kipeämmin jo pienestä ylirasittumisesta. Luvattu homma ei siis valmistu ajoissa ja mitään sen pahempaa Kauriille ei voi tapahtua. Taivas siis putoaa niskaan, mutta ei aiheuta ongelmia muulle kuin Kauriin herkälle itsetunnolle.
Vesimies
Vesimiehille on koittamassa suuri henkisen kasvun
aika Jupiteri, Chironin ja Neptunukseen tehdessä yhtymää heidän merkissään. Vesimiehet
ovat syystä vähän vauhkoja, eivätkä usko maailman hyvyyteen tai
oikeudenmukaisuuteen. Asiat kun ovat pyörähtäneet yllättäen jälleen sekaisin
hetkellisen rauhaselon jälkeen. Perääntyvä Merkurius sekoittaa pakkaa
entisestään, eikä itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan vaaliva Vesimies tunnu
löytävän tietä omaan sisimpäänsä, vaikka kuinka tekisi tilaa itselleen, muita
tahtomattaan loukaten. Onneksi henkinen vakiintuminen pääsee parempaan vauhtiin viimeistään kesäkuussa Merkuriuksen lähdettyä jälleen etenevään liikkeeseen.
Kalat
Merkurius perääntyy alkukuusta neliössä merkissäsi vaikuttavaan Uranukseen ja nyt onkin sitten luvassa tunteiden uskomatonta myllerrystä kohtalon armottomassa pyörityksessä. Kalalle tyypillinen auttamishalu ja uhrautuminen eivät anna pienintäkään tyydytystä menneisyyden kauhukuvien vilistäessä silmissä. Kalat ryntäilevät sinne tänne täysin päämäärättömästi yhdestä riippuvuudesta toiseen, eikä asioihin ole luvassa selkiintymistä ennen toukokuun puoltaväliä, jolloin Merkurius siirtyy parempaan asemaan.
Asteroidit ovat astrologian salaisia aarteita - pieniä, mutta voimakkaita oppaita, jotka tuovat kartallesi erityisen feminiinisen supervoiman. Ne auttavat näkemään oman ainutlaatuisen energiasi ja vahvuutesi, jotta voit säteillä vielä kirkkaammin omana autenttisena itsenäsi.
Tutustu
Vapaana ottamaan puheluita
Mirva Vilokkinen
0700-94002 (2,41€/min)
(040 7270106 ajanvaraus ja kirjalliset tulkinnat)
Liity postituslistalleni!Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...