Asteroidit ovat mielenkiintoinen osa syntymäkarttaa ja sen tulkintaa. Tässä hiukan perustietoa niiden astrologisesta sisällöstä.
Nouseva merkki ja keskitaivas ovat tärkeitä tekijöitä kartan tulkinnassa. Tästä pääset tutkailemaan, mihin niiden tulkinnat perustuvat.
Transiitit eli planeettaohitukset auttavat ymmärtämään ajan kulkua ja tässä osiossa selostan hiukan transiittien tulkintaa ja arvojärjestystä.
Planeettahierarkia auttaa rakentamaan oikean arvojärjestyksen sekä syntymäkartan että planeettaohitusten tulkinnalle. Näin pystyt keskittymään tulkinnoissa ensin tärkeämpiin tekijöihin ja vasta sitten muuhun loputtomalta tuntuvaan tiedon virtaan.
Hermeettinen filosofia antaa hyvän pohjan planeettaenergioiden tutkimiselle ja samalla se antaa uudenlaista syvyyttä jokaiselle planeetalle. Nämä jutut kannattaa ehdottomasti lukaista, jos aiot alkaa astrologian hiukan vakavammaksi harrastajaksi.
Tästä löydät jonkun verran selityksiä astrologisille sanoille, joita saattaa esiintyä tämän sivuston teksteissä.
Astrologian harrastajan on hyvä tietää, mihin länsimainen astrologia perustuu. Tämä osio antaa yleiskuvan siitä pohjasta jolle tämänkin sivuston tulkinnat rakennetaan.